tag:blogger.com,1999:blog-2562836295561122184.post2785595563297558715..comments2024-02-20T08:04:07.507+02:00Comments on Mifonkien matkassa: Palkinnoista ja palkitsevuudestaJ.S. Meresmaahttp://www.blogger.com/profile/00661986617357694367noreply@blogger.comBlogger11125tag:blogger.com,1999:blog-2562836295561122184.post-59275413920736584072012-12-16T11:23:53.007+02:002012-12-16T11:23:53.007+02:00"Mietin sitäkin, että jos egonsa saisi kokona..."Mietin sitäkin, että jos egonsa saisi kokonaan nitistettyä, kävisikö niin että ei haluaisi enää julkaista?"<br /><br />Tätä kysymystä olen miettinyt joskus itsekin. Luulenpa, että jos saisin väännettyä egoni siltaan ja lukittua teräslaatikkoon ullakon pimeimpään nurkkaukseen, lauseistani alkaisi puuttua jotakin olennaista. Katoaisi tarve kertoa muille ajatuksistaan, jakaa toisille tarinoita, jotka pyörivät mielessä. Katoaisi laatuvaatimus, joka on taustavaikutteisesti saanut hiomaan lauserakenteita ja etsimään säväyttäviä sanontoja ja kerronnan muotoja.<br /><br />Tekstistäni tulisi kliseistä, vaatimatonta. Sielutonta.<br /><br />Kyllä, sanoisin, että jonkinlaista egoistisuutta ja narsistisuutta vaaditaan alalla, jossa halutaan tuoda jotakin omaa näytille muitten eteen. Kaipa siitä osittain kumpuaa tarve jakaa mitä mielessä liikkuu. Haluaa palautetta, haluaa, että toiset pitäisivät yhtä paljon siitä tarinasta, joka on piinannut mieltä monia vuosia. Haluaa saada tunnustusta saavutuksestaan kun on onnistuneesti tuonut tämän tarinan yhteiskunnan tietoon.<br /><br />Pienestä pojasta lähtien piirtelin sarjakuvalehtiä. Luominen oli itsessäänkin mukavaa, mutta silloinkin suurimpana polttoaineena lieni se, että meillä oli veljeni kanssa tapana lukea toistemme uunituoreet numerot. Hyvän tarinan keksiminen oli itselle tärkeää, jotta veli saisi jotakin kehuttavaa. Piirrosjälkeä halusi kehittää voidakseen piirtää monipuolisempia tarinoita.<br /><br />Että pienestä se silloinkin on alkanut. Vaan niin suurelta se tuntui, ja tuntuu muistoissa yhä :)<br /><br />Jees, en ainakaan minä tohtisi repiä egoani ja narsistisuuttani irti minästäni. Vaikka se raatelee tasaisesti ja saattelee välillä sohvanurkkaan jupisemaan. Luovuuden yhtenä polttoaineena se varmasti kasvattaa hirvittävästi enemmän kuin jalostamaton optimismi.<br /><br />Enkä usko, että se katoaa koskaan pidemmälläkään uralla. Kävelykeppiä ei heitetä ojaan jos tie käy kovin pitkäksi. Toivottavasti ei...M.E. Yli-Kiikkahttps://www.blogger.com/profile/04675412451809530875noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2562836295561122184.post-28619956876674332772012-12-16T08:46:44.744+02:002012-12-16T08:46:44.744+02:00"Missä tahansa ammatissa ihmiset voivat miett..."Missä tahansa ammatissa ihmiset voivat miettiä tuollaisia, jos nyt vaikka ajattelee psykologia tai sosiaalityöntekijää: osaavatko he aina luottaa itseensä ja tietävätkö he aina tekevänsä oikeita ratkaisuja?"<br /><br />Minun on oltava eri mieltä tästä asiasta. Näissä mustissa tunteissa, joista puhun, ei ole kyse niinkään itseluottamuksesta, oman ammattitaidon punnitsemisesta tai ratkaisujensa kyseenalaistamisesta. Ne ovat normaalia kauraa missä tahansa ammatissa, sanoisinko. :)<br /><br />Yritän selventää kirjailijan työn lähtökohtien erilaisuutta.<br /><br />1) Sosiaalityöntekijän työ ei ole julkista. Se ei ole kenen tahansa arvioitavissa. Kukaan tuntematon ei tule sanomaan sosiaalityöntekijälle, että teitpä muuten paskan duunin. Kirjasta kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa. Eikä kirjailija oikein voi sanoa, että lukijan kokemus oli väärä. Ja jos kirjailija menee korjaamaan asiavirheenkin, hän nolaa lukijansa, mikä ei ole kivaa kenellekään.<br /><br />2) Sosiaalityöntekijä käy läpi koulutuksen, joka valmistaa hänet ammattiin. Hänellä ymmärtääkseni on paremmat mahdollisuudet työllistyä kuin esikoiskässärinsä kustantamoon lähettäneellä kirjoittajalla (luku on alle prosentin luokkaa). Kirjailijoille ei ole koulutusta, joka valmistaisi ammattiin. Jokaisella kirjalla joudut lunastamaan paikkasi uudelleen.<br /><br />3) Sosiaalityöntekijä tekee töitä toisten kanssa. Hänellä on kuukausipalkka. Hänellä on työsopimus, joka turvaa hänen oikeuksiaan. Kirjailija tekee töitä pääsääntöisesti yksin. Kustannustoimittaja ei jaa työn julkisuutta, ei nauti palkintohedelmistä eikä kanna vastuuta julkisista haukuista. Kirjailijalla ei ole työsopimusta.<br /><br />4) Sosiaalityöntekijöitä ei aseteta joka vuosi riviin ja palkita subjektiivisten kokemusten perusteella. Kirjailijat asetetaan. Lukuisat heistä unohtuvat rivistä alun alkaenkin. Joka vuosi.<br /><br />5) Sosiaalityöntekijä ei väkerrä yhden ainoan työtehtävän parissa vuotta, paria, ilman tietoa siitä mitä hommasta lopulta tulee. Hän ei luo maailmaan jotain aivan uutta omista osistaan: ajatuksistaan, tunteistaan, intuitiostaan. Hän ei tee taidetta.<br /><br />6) Sosiaalityöntekijä ei katso kollegaansa ja mieti, että miksi tuon työtä hehkuttavat kaikki, vaikka olen nähnyt aivan samanlaisen vaivan? Olen tehnyt yhtä paljon hommia, antanut kaikkeni, mutta silti kukaan ei tunnusta työni arvoa. Sosiaalityöntekijät ovat tasa-arvoisemmassa asemassa, sillä he saavat työehtosopimuksen mukaista palkkaa.<br /><br />Ohhoh, tulipa vuodatus! Tuossa nyt joitain ajatuksia siitä, millä tavalla kirjailijan ammatti eroaa ammateista, joita tehdään työehtosopimusten alaisina. Nämä peruslähtökohdat ovat taatusti osasyy kirjailijan ajoittaisiin matalapaineisiin.<br /><br />Kirjat ovat aina kirjoittajalle henkilökohtaisia, ainakin tuoreeltaan. On mahdoton kirjoittaa hyvin ilman, että takki on auki ja sielu paistaa läpi. Ja kun jokin tällainen sydänverellä luotu laitetaan torille seisomaan kaiken kansan silmien alle; kun sitä vertaillaan toisiin sydänverellä tehtyihin; kun sitä saa haukkua ja ylistää kuka tahansa; kun sen saa ohittaa kuka tahansa... Ei, vain kerta kaikkiaan ei. <br /><br />Mikään ammatti, jossa olen toiminut (ja olen työelämää nähnyt muultakin kuin taiteenalalta) ei ole saanut aikaan samanlaisia tuntemuksia ja ajatuksia kuin kirjailijan työ.<br />J.S. Meresmaahttps://www.blogger.com/profile/00661986617357694367noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2562836295561122184.post-78842487365235155302012-12-16T08:10:54.501+02:002012-12-16T08:10:54.501+02:00Luulen, että kirjailijuuteen kuuluu väistämättä jo...Luulen, että kirjailijuuteen kuuluu väistämättä jonkinlainen narsismi ja egoismi. Näitä piirteitähän löytyy meistä jokaisesta, mutta kirjan julkaisemisessa on jotain, mikä saa ne korostettuna näkyviin ainakin kirjailijalle itselleen. Ehkä siihen liittyy se oman tekstin kanssa pitkään nyhertäminen, navan kaivelu, luominen, hurmos ja tuska.<br /><br />Aluksi kirjan saaminen kustantamosta läpi oli palkinnoista suurin. Ensimmäinen lukija, joka tykkäsi, oli palkinnoista suurin. Ensimmäinen kriitikko, joka näytti peukkua, oli palkinnoista suurin. Ensimmäinen kollega, joka tuki, oli palkinnoista suurin.<br /><br />Mutta kuten sanoin, ego on sellainen pirulainen, jolle ei mikään riitä. Olisikin mukava kuulla konkarikirjailijoilta, onko tämän pirulaisen kurissa pitäminen asia, jonka kanssa saa painia niin pitkään kun tietä riittää. Vai jääkö se kenties jossain vaiheessa pientareelle kiukuttelemaan itsekseen? ;)<br /><br />Mietin sitäkin, että jos egonsa saisi kokonaan nitistettyä, kävisikö niin että ei haluaisi enää julkaista? Kirjoittaisi kyllä, sillä itselleen kirjoittaminen ei egoa ruoki. Mutta ei julkaisisi. Jättäisi pöytälaatikkoon. <br /><br />Kyynistyminen on kuitenkin ehkä se pahin uhka. Egonsa kanssa pärjää, mutta kyynistyä en tahtoisi. Se tappaisi ilon. <br />J.S. Meresmaahttps://www.blogger.com/profile/00661986617357694367noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2562836295561122184.post-6718614237577217502012-12-12T21:06:11.968+02:002012-12-12T21:06:11.968+02:00Itse asiassa luulen, etteivät nuo inhimilliset ja ...Itse asiassa luulen, etteivät nuo inhimilliset ja ymmärrettävät tunteet joista kirjoitat, johdu kuitenkaan ammatista. Missä tahansa ammatissa ihmiset voivat miettiä tuollaisia, jos nyt vaikka ajattelee psykologia tai sosiaalityöntekijää: osaavatko he aina luottaa itseensä ja tietävätkö he aina tekevänsä oikeita ratkaisuja?<br /><br />Kirjailijan ammatin nurjaa puolta lienee se, että työn pitäisi kerätä julkista kiinnostavuutta, mutta sitä on niukalti tarjolla. Rahaa ei saa edes kirjastoista. Ihmiset lukevat tekstiä ilmaiseksi.Anonymoushttps://www.blogger.com/profile/02742533480414078446noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2562836295561122184.post-15014990362684067692012-12-12T07:37:36.380+02:002012-12-12T07:37:36.380+02:00Palkitsevuus on jollakin tavalla kuin viina; viisa...Palkitsevuus on jollakin tavalla kuin viina; viisasten juoma. Siitähän voi humaltua jos ei ole varovainen. Se tulisi jakaa viisaasti, ja vastaanottaa kuin jonkinlaisena odottamattomana, joskin tervetulleena bonuksena. Sen liiallinen havittelu kun voi johtaa oman tyylin hautautumiseen ja siihen, että kirjoittaa vain sitä mitä taiteelliset piirit ihannoivat. Sillä tavalla se on myös kuin tuli; hyvä renki, mutta huono isäntä taiteellisuuden takassa.<br /><br />Jos sitten tuli on ollut kirjan kirjoittamisessa isäntä ja siihen tuikataan palkinnoksi viinaa sekaan, voi roihahtaa melko pahasti. Mitä se sitten merkitseekään...<br /><br />Suomessa totisesti on monenlaista palkintoa. Kyllähän niitä tarvitaankin muistuttamaan siitä, että täälläkin arvostetaan kirjallista taidetta. Jotenkin mieleeni juolahtaa ajatus siitä, että palkinnot ja tunnustukset meillä täällä ovat jollakin tavalla jopa tärkeämmät kirjailijoiden tukijat kuin joissakin suuremmissa maissa. Meillä "köyhä" kirjailija voi palkinnon avulla työskennellä seuraavan vuoden huoletta, tai saa merkittävästi enemmän nimeä markkinointikoneistonsa vipuvarteen. Näin vähälukuisessa lukijakunnassa se merkitsee paljon. Sitten taas jossakin suuressa Ameriikan maassa jo yhdessä suurkaupungissa on yhtä paljon väkeä ostamaan kirjoja. Tosin onhan heillä siellä varmaan enemmän palkintojakin.<br /><br />Kyllähän tunnustuksen saaminen varmasti innoittaa kirjailijaa. Palkinnon mahdollisuuden olemassaolo lienee mukava kutkutus taiteen kentässä. Toisaalta oma uskoni ja toivoni joistakin palkinnoista ovat parissa vuodessa hiipuneet melkoisesti. Esim. Suomen arvostetuinta Finlandia -palkintoa en odottaisi koskaan saavani vaikka onnistuisinkin aloittamaan pitkän uran. Sitä kun ei varmasti anneta "viihdekirjallisuudelle" niin kauan kuin taidepiirimme nostavat realismin jalustalle. Siinä fantasiakirja tippuu ehdokasasettelusta vaikka sitä olisi hiottu timantiksi koko elinikä.<br /><br />Näin valtavirran mukaan palkitseminen saattaa hieman tuimentaa ajatuksia ja nostattaa katkeruutta. Juuri sitä vähemmyyden tunnettakin. Katkeruudesta ja kateudestahan ei saisi puhua, vaikka esim. kateus on kansamme suurin ja yleisin helmasynti. Niiden olemassaolo olisi kuitenkin tunnustettava, ei lakaistava maton alle. Me kaikki... AIVAN kaikki tunnemme sitä edes vähäsen. Ainakin tuona kolmantenakymmenentenäensimmäisenä päivänä, josta osuvasti puhuit, J.S.<br /><br />Mutta, mutta. Ehkäpä niitä tunnustuksia olisikin sitten ilahduttavinta saada niistä piireistä, jotka ovat keskittyneet kirjailijan omaan genreen ja osaavat siten arvostaa onnistunutta suoritusta genren sisällä. Suuria rahoja sellaisesta ei saa, mutta ehkä se saa uusia lukijoita etsimään kirjailijan teokset käsiinsä.<br /><br />Ja eikös sen pitäisi olla se palkinnoista suurin?M.E. Yli-Kiikkahttps://www.blogger.com/profile/04675412451809530875noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2562836295561122184.post-41941590347688443672012-12-08T08:36:28.457+02:002012-12-08T08:36:28.457+02:00Kaikenlaisia riivaajia vastaan sitä saa olla taist...Kaikenlaisia riivaajia vastaan sitä saa olla taistelemassa! Jatkan uskontohenkistä vertausta: uskolla pääsee eteenpäin. Sillä että uskoo itseensä ja siihen, mitä tekee. Ulkopuolinen tuki kantaa silloin kun omat jalat eivät usko seisomiseen saati kävelemiseen, mutta loppujen lopuksi itse ne askeleet on otettava, jos johonkin mielii päästä.<br /><br /> J.S. Meresmaahttps://www.blogger.com/profile/00661986617357694367noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2562836295561122184.post-61065783435421274732012-12-08T08:31:41.137+02:002012-12-08T08:31:41.137+02:00"Vertailussa on aina se toinen puoli - tälläk..."Vertailussa on aina se toinen puoli - tälläkin hetkellä joku kadehtii sinua tai jotakin, jota sinulla on. Itse sitä ei koskaan muista, vaan tähyää sinne aidan toiselle puolelle."<br /><br />Oikein mainio huomio. Niinhän se on, että itsensä vertaileminen toisiin ei oikein tuota mitään kehittävää lopputulosta, koska jokainen katsoo eri vinkkelistä omaa ja toisten tilannetta. Ja jos alkaa tuntea kateutta niin että katkeroituu, kannattaa vaihtaa alaa. :)J.S. Meresmaahttps://www.blogger.com/profile/00661986617357694367noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2562836295561122184.post-90935376193079730282012-12-05T20:00:52.281+02:002012-12-05T20:00:52.281+02:00Niin. Se on se intohimo kirjoittamiseen, mikä näky...Niin. Se on se intohimo kirjoittamiseen, mikä näkyy sekä negatiivisena että positiivisena. Jotta saisi satunnaisista tarinanpätkistä ja mielikuvista aikaiseksi oikean kirjan, täytyy osata heittäytyä sen tekemiseen koko sielulla ja sydämellä. Hieno ominaisuus, joka toisinaan potkaisee päähän ja pahasti. :/ <br /><br />Palkinnoissa on se hyvä puoli, että ne nostavat esiin koko alaa/genreä/mitä milloinkin ollaan palkitsemassa, ei vain yksittäisiä kirjoja. Blogistanian Kuopus -kisassa iloitsin erityisesti siitä, että äänet jakautuivat suht laajalle. Kisat, joissa on yksi "ennalta määrätty" voittaja kahmimassa kaikki äänet, ovat tylsiä.<br /><br />Olen itse nyt siinä nautinnollisessa tilassa, jossa kaikki toimii, loksahtaa, palkitsee. Kellopelikuninkaan editointi on kivaa, Kerjäläisprinsessaa on huomioitu mukavasti ja erityisen hienoa viime aikoina on ollut, että Mörkö Mööstä tulee yhä palautetta. Viimeisen vuoden aikana on tapahtunut niin paljon, etten ollut osannut odottaa sitä, se on tullut täysin puskista. Ilokseni, tietysti. Esikoinen porskuttaa maailmalla, jee. :) Nautin tästä fiiliksestä erityisesti sen takia, että tiedän jo, ettei se tule kestämään. Mustat päivät ovat nurkan takana odottamassa. Hyökkäävät pirulaiset sieltä, kun niitä vähiten odottaa. Joskus ne tulevat kateuden takia, joskus ihan vain siitä syystä, että kaikki, mitä kirjoitan on mielikuvituksetonta kökköä. Kumpi noista sitten on pah/rempi? :oMagdalena Haihttp://www.magdalenahai.comnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2562836295561122184.post-21538388354866318732012-12-05T15:13:33.068+02:002012-12-05T15:13:33.068+02:00(Toi eka kommentti oli siis sama kuin toka, tuli l...(Toi eka kommentti oli siis sama kuin toka, tuli laitettua väärällä profiililla.) SaaraSaara Henrikssonhttps://www.blogger.com/profile/16842253367658347948noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2562836295561122184.post-67304388310190525292012-12-05T15:12:40.639+02:002012-12-05T15:12:40.639+02:00Sanohan muuta tuosta virran vietävänä olemisesta. ...Sanohan muuta tuosta virran vietävänä olemisesta. Joinakin päivinä riittää, että yleensä saa jotain paperille. Toisina tuntee itsensä väärinymmärretyksi, jos vaikka arvostelut eivät ilmesty tarpeeksi nopeasti (koska minä haluan niitä hetipaikallatännenyt). Vertailussa on aina se toinen puoli - tälläkin hetkellä joku kadehtii sinua tai jotakin, jota sinulla on. Itse sitä ei koskaan muista, vaan tähyää sinne aidan toiselle puolelle.Saara Henrikssonhttps://www.blogger.com/profile/16842253367658347948noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2562836295561122184.post-76836825035662319002012-12-05T15:11:33.739+02:002012-12-05T15:11:33.739+02:00Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.Saara Henrikssonhttps://www.blogger.com/profile/08349171199062079856noreply@blogger.com