Kun kirjoittaa naisista, jotka elävät kauan ennen aikaa, jonka voisi mieltää moderniksi, on lähes mahdotonta olla pohtimatta lisääntymistä. Kirjoitan eeppistä fantasiaa, jossa naisilla on tärkeä toimijan rooli, joten lastensaantikysymysten äärellä olen minäkin aikaa viettänyt.
Mifongin perinnössä Ardis Isvergal naitetaan naapurimaan kuninkaalle sodan estämiseksi ja hän synnyttää kuninkaalle kaksoset. Jotkin lukijat ovat olleet miltei kauhuissaan siitä, että Ardis joutuu tekemään lapsia miehelle, joka ei ole hänen rakkautensa ensisijainen kohde. Nykyajan kasvatille tämä saattaakin tulla hieman järkytyksenä, sillä nuoret naiset (kuten minä) ovat kasvaneet maailmassa, jossa päätäntävalta on heillä itsellään. Kulttuurissamme naisella on mahdollisuus välttää raskaaksi tuleminen, ja jos ehkäisy hänet pettääkin, peli ei silti ole menetetty, jos asiaan puuttuu ajoissa. Tätä vapautta ei edes tule miettineeksi -- sitä on etuoikeus. Vanhoillisessa Merontesissa, josta Ardis on kotoisin, on toisin.
Modernina naisena halusin luoda kehittämääni maailmaan ehkäisymahdollisuuden: rohtoteen, jota ottamalla raskaus voidaan estää. Kautta historian nainen on ollut hedelmällisyytensä armoilla: raskaaksi tuleminen vastoin tahtoa tai ilman minkäänlaista keinoa vaikuttaa siihen, missä, milloin ja kenen kanssa, on minusta musertava ajatus ja todellinen ongelma itsenäisyydelle. Halusin antaa naishahmoilleni edes pienen mahdollisuuden vaikuttaa omaan ruumiiseensa ja sen käyttötarkoituksiin. Ardisin kohdalla jalo suunnitelmani petti, sillä hän tuli raskaaksi ehkäisymahdollisuudesta huolimatta. Sellaisia ovat tarinoiden tiet. Go figure.
Historiallisten romaanien ja joskus fantasiaromaanienkin kohdalla kuulee toisinaan moitetta siitä, että henkilöhahmot ajattelevat ja käyttäytyvät toisin kuin "sen ajan ihminen" olisi ajatellut tai käyttäytynyt. Fantasiassa tämä ei ole yhtä kiperä kysymys kuin historiallisissa romaaneissa, jotka pyrkivät edes jonkinlaiseen todenmukaisuuteen siinä, minkälaisia ihmiset ennen aikaan olivat tai millaista elämää he viettivät. Fiktiossa on kyse kuitenkin aina fiktiosta, eli kuvitellusta todellisuudesta. Kirjoittaja, joka tarinansa kirjoittaa, tekee sen nykyihmisen katsannosta käsin -- ja lukija, joka tarinan lukee, kokee sen nykyihmisen käsitysten kautta. Olisiko siis edes mielekästä yrittää matkia liiaksi sitä ajatusmaailmaa, joka silloin vallitsi? Olisiko se liian vieraannuttavaa? Lähestulkoon mahdotonta?
Minua kiehtoo se, millä tavalla tututkin tarinat muuttuvat, kun niitä kirjoittaa moderni nykyihminen. Miten muuttuu suhde luontoon, seksuaalisuuteen, sukupuoleen, uskontoihin? Eeppinen fantasia on omalla tavallaan hyvin konservatiivinen genre, mutta toisaalta sen ei tarvitse olla. Oma feminismini todennäköisesti näkyy Mifonki-sarjassa, ja siitä yksi osoitus on ehkäisyn mahdollisuus. On aika rajua todella herätä huomaamaan, miten suuri merkitys sillä voi yksilön elämänkulkuun olla -- sillä, että on oman biologiansa herra. (Vai rouva? Hah, ja kas, miten sukupuolittunut tämäkin sanonta on!)
