9.10.2018

Escon 5 lauantaina 13.10. Espoossa

Tuskin on Turun kirjamessuilta selvitty, kun kutsuu Espoo! Olen tässä tapahtumassa kunniavieraana, mikä on huikeaa. Teemana on monimuotoisuus. Monipuolinen ohjelma löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Tervetuloa!



Psst: tapahtuman myyntipöydästä löytyy myös tuotantoani ihan järkyttävän-pärkyttävän edullisin hinnoin!

1.10.2018

Turus sunnuntaina!

Lokakuu ja kirjamessut. Niitä ei voi välttää tänäkään vuonna!

Ensin on vuorossa Turku, jossa esiinnyn seuraavasti:

Sunnuntai 7.10. 

klo 11.40 Nuorisokirjailijoiden osastolla A17 
Hämäränsäteet - vakoiluseikkailua vuonna 1903 
klo 15.40 Jukolassa (2. krs) 
Todellista vai keksittyä historiaa? 
Vaihtoehtohistoria murtaa historiallisten romaanien perinteistä realisminvaatimusta. Miten romaanin maailma todella rakentuu, ja mistä kirjailija kerää faktanpalaset? Saako keksiä omiaan, jos sen tekee uskottavasti? Onko totuus tarua ihmeellisempää? Ilkka Auer (Haamu), J.S. Meresmaa (Robustos), Artemis Kelosaari (Helmivyö), Taru Luojola (Osuuskumma).

***

Nähdään siellä!


23.8.2018

Kirjailijan luokkaretki ja muuta ohjelmaa Villa Kiven Taiteiden yössä

Tänään Helsingissä Villa Kiven Taiteiden yössä!

Hienoa ohjelmaa tiedossa, tulkaahan katsomaan.

”Hullusta vuodesta” 1968 on kulunut 50 vuotta. Radikalismin ja opiskelijavallankumousten vuosi vaikutti koko yhteiskuntaan, mutta miten se muutti kirjallisuutta? Katosiko työväenkirjailija? Muuttuiko naiskirjailijoiden asema ja arvostus? Kelpaako viihde ja populaarikirjallisuus edelleenkään korkeakulttuurin sekaan? Onko kirjallisuudessa enää kapinaa? 
Tilaisuutta seuraamaan voi tulla missä vaiheessa vain, vapaa pääsy!

Ohjelma:
Klo 17.30 Miten naiskirjailijan asema on muuttunut?
Suomalaisen kirjallisuuden kentällä on nykyään lukemattomia arvostettuja naiskirjailijoita, mutta miten oli 1960-luvulla? Kohtaako naiskirjailija edelleen ennakkoluuloja? Keskustelemassa Kaari Utrio, Essi Tammimaa ja Anita Konkka.
Klo 18.30 Kirjallisuuden kapina
Millaista kapinallinen kirjallisuus oli 1960-luvulla? Onko meidän aikanamme kapinallista kaunokirjallisuutta? Keskustelemassa Jani Saxell, Marja-Leena Mikkola ja Aulikki Oksanen.
Klo 19.30 ENCANTO: TAIDEVAELLUS TAITEIDEN YÖSSÄ – Uusneodadatuksia ja musiikkia Villa Kivessä
– Laura Kajander, alttoviulu ja dadattelu
Klo 20.00 Kirjailijan luokkaretki
Onko työläiskirjailijoita enää, miten kirjailijakunnan akateemisuus vaikuttaa kaunokirjallisuuteen? Keskustelemassa Anna Kontula, Saara Turunen ja J.S. Meresmaa.
Klo 21.00 Voiko populaarikirjallisuus saada arvostusta?
Arvostetaanko viihdekirjallisuutta nykyään eri tavoin kuin ennen? Saako bestseller-romaani vieläkään arvostusta? Keskustelemassa Laura Paloheimo, Virpi Hämeen-Anttila ja Juri Nummelin.

5.7.2018

Finncon 2018 ohjelma

Turussa ensi viikolla järjestettävän Finnconin ohjelma on julkistettu. Sen voi käydä katsomassa kokonaisuudessaan täältä, mutta tässä poiminta omista esiintymisistäni.


LA
klo 12-13 Visuaalinen kirjoittaminen
klo 13-14 Suuri suomi-scifi keskustelu
klo 16-17 Mikä ihmeen YA?

Illalla megajulkkarit Koulussa!

SU
klo 11-12 Eeppistä suomalaista fantasiaa, kiitos
klo 14-15 Kirjailijaelämän ilot ja surut
klo 15-16 Keiden ääni kuuluu, kenellä on valta? 







Kiireinen viikonloppu siis tiedossa, ja sehän alkaa jo perjantaina Steampunk International -julkistusmatinealla, joka pidetään klo 18 alkaen osoitteessa Linnakatu 33, Työhuone 33:n tiloissa. Tervetuloa!


Nähdään siis Turussa!

4.6.2018

Sattuu ja tapahtuu

Toukokuu mennä tussahti helteillen ja sinne sun tänne säntäillen. Hieman hämmästellen totean, että opin saman kuun aikana sekä kehräämään rukilla lankaa että ampumaan käsiaseella. Oh, well, koskaan ei ole liian aikaista alkaa valmistautua (zombie)apokalypsiin.

Takapihalle tuli kasattua myös kasvulavoja, ja tämä puutarhuri pääseekin vihdosta viimein verestämään vuosikymmenen takaisia oppejaan. Päätin ottaa homman rennosti, katsoa mitä tulee. Naurua ainakin on tullut, sillä olen onnistunut a) istuttamaan daalian mukulan väärinpäin, jolloin se rassukka nousi pari viikkoa toisia myöhemmin, b) kylvämään retiisiä armeijan tarpeisiin (kyllä, siemenpussin kyljessä lukee kylvöväli ja että uuden satsin saa istuttaa jo parin viikon päästä, mikä viittaa sadon porrastamisen fiksuuteen, mutta eihän ohjeita nyt voi noudattaa. Asiat täytyy oppia kantapään kautta.)

Ilmeisesti apokalypsin jälkeiseen aikaan valmistautumiseen kuuluu myös retiisin hyödyntäminen tsiljoonalla tavalla. Tiesitkö, että kasvin kaikki osat ovat syötäviä ja että itse asiassa suurin osa ravintoarvoista on naatissa ja kuoressa? Nyt tiedät. Marsut onneksi tykkäävät retiisistä, tai ainakin Saukko tykkää, Hiisi välillä hienostelee ja nakertaa vain lehteä ruodin ympäriltä, eikä itse juureksesta välitä lainkaan (kaupan retiisejä se kyllä söi talvella, hmm...). Saamme sitä siis katoamaan paitsi ihmisten, myös elukoiden suihin.

Elämän kirjallisella puolella tuli ruuhka, jota en edes itse tajunnut ennen kuin kollega sen osoitti. (Hyvä esimerkki siitä, kun päänsisäinen lokerointi toimii vähän liiankin hyvin.) Nimittäin rinta rinnan painosta ovat putkahtaneet Hämäränsäteet ja Steampunk International, joista jälkimmäisen suomenkielisen painoksen toimittajana olen viimeiset 1,5 vuotta häärinyt.

Ei ihme, että jossain vaiheessa oli sellainen tunne, että voisinko kupsahtaa hetkeksi kuolleena maahan, kiitos paljon, lepoa tänne nyt. Ne hetket juuri ennen painoon menemistä ovat sellaisia. Mutta nyt! Nyt kuulkaa! Virtaa on kuin virtahevolla. Mutalätäkössä. Kesäkuumalla. Koivet ojossa.

***

Lyhyitä:

- Mennä paukautimme Siiri Enorannan kanssa tällaisen vloggauksen For YA -kanavalle. Seksihelle syynä, mikäs muukaan! Katsokaa, ihmetelkää ja lähettäkää meille kysymyksiä ja toiveita aiheista!

- Ensi syksynä Turussa Kirjan talolla alkaa Spefihautomo, jossa vedän fantasiatyöpajan. Hinta voi äkkiseltään hirvittää, mutta kun miettii mitä se pitää sisällään, se ei itse asiassa ole kovinkaan paljon. (Miltei vuoden mittainen kurssi.) Sitä paitsi päävetäjä Magdalena Hai piiskaa jokaisesta tarinoitsijakaipuisesta sellaisen taiturin, että oksat pois. Ei muuta kuin ilmoittautumaan!

- Kalenterini alkaa täyttyä sellaista tahtia, että jos minusta haikailee kirjailijavierasta johonkin tilaisuuteen tämän vuoden aikana, kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Tulen mielelläni, kunhan aikataulut saadaan sopimaan.

- Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä: Miten ihana blogiarvio Mifongin lunastamasta Cats, Books & Me -blogissa!

"Pidin Mifongin lunastamasta paljon. Se pysyy kasassa alusta loppuun, ja se vie koko suuren fantasiasarjan kunnialla finaaliin asti. Tarinan loppu on hieno ja täysin tarinan arvoinen. Juuri näin sen täytyykin päättyä, vaikkei sitä etukäteen osannutkaan sanoa tai nähdä. Kieltämättä tätä sarjaa tulee hieman ikävä, kyllä näihin hahmoihin ehti jo kiintyä kuuden kirjan aikana. Hieno sarja, hieno päätös!"

2.4.2018

Hämäränsäteet ennakkotilattavissa!

Ursiinitrilogian toinen osa, Hämäränsäteet, ilmestyy ensi kuussa ja on siten jo tilattavissa Kirjakauppiaassa.

Tässä esittelyteksti:

Ursiininuoret Säde ja Anttoni lähtevät vakoilutehtäviin Imatralle, jonka vastavalmistuneessa hotellissa pidetään tärkeä tapaaminen fennomaanien ja kareliaanien välillä. Ensikertalaisten suunnitelmat menevät uusiksi, kun paikalle saapuu yllättävä vieras. Nuoret huomaavat olevansa keskellä kiihtyvällä vauhdilla eteneviä tapahtumia. On silmänräpäyksistä kiinni, ehtivätkö Naakkamestarin lähettämät apuvoimat perille ajoissa.

Hämäränsäteet jatkaa 2016 ilmestyneen Naakkamestarin tarinaa. Tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alkuun Imatran Valtionhotelliin ja hurjana kuohuvan kosken partaalle.



26.3.2018

Uskalla purkaa

Aloitin viime syksynä käsityöharrastuksen nimeltä virkkaaminen. Käsityöihmisen piirteitä minussa ei aiemmin ole oikein esiintynyt, vaikka perustan luulisi olevan hyvä: tykkään väkertää kaikenlaista ja luoda uutta omin kätösin. Kokemukset koulukässystä eivät kuitenkaan olleet järin kannustavia (olisin halunnut puukäsitöihin, mutta tytöthän eivät silloin saaneet sitä valita) ja opin rättikässytunneilla sen, että olen oikeastaan niihin liittyvissä jutuissa surkea. Virkkaus taisi olla ainoa juttu, mistä sain edes vähän onnistumisen kokemuksia.

Joten kun viime syksynä netissä eteeni lävähti virkattu riikinkukkopeitto, kiljaisin "tuollaisen minä haluan!" ja sitten totesin, että on opeteltava virkkaamaan. Sillä tiellä siis ollaan. Peitto ei ole vielä(kään) valmis. Tiesittekö nimittäin, että virkata voi ihan mitä tahansa? Megalomaanisen riikinkukkopeiton ohessa olen häärännyt monen pienemmän, nopeammin valmistuvan parissa. On tullut tehtyä tossuja ja pipo ja koukkusäilö ja sielulintuja... Ja nyt sitten ährään pitsikuvioista huivia, mikä onkin syynä tähän päivitykseen.

Huomasin virheen huivin alkupäässä, ja nyt pitäisi purkaa kokonainen pitkä rivi. Olen vitkutellut ja vatkutellut ja miettinyt, onko virhe todella niin suuri, että se näkyisi valmiissa huivissa. Ehkä sen voisi seuraavalla kierroksella jotenkin kiertää?

Sitten aloin ajatella tätä samoilla säännöillä kuin kirjoittaessa. Editointi ei virkkauksessa toimi kuten kirjoittamisessa, mutta tämä toimii: Jos huivia ajatellaan tarinakokonaisuutena ja silmukoita sen osina, virheet rakenteessa vaikuttavat väistämättä kokonaisuuteen. Huivissa kerros rakentuu kerroksen päälle. Jos perustassa on heikkouksia, heikkoudet ovat ohittamattomasti myös kokonaisuudessa.

On siis uskallettava purkaa. Purkaa ja tehdä uusiksi. Vaivannäkö näkyy lopputuloksessa pelkästään positiivisesti -- milloinkaan se ei sitä huononna.

19.3.2018

Dedis on ystäväsi

Olen viime aikoina miettinyt paljon deadlineja. Kalmanlinjoja, määräpäiviä, viimeisiä palautuspäiviä. Kyllähän te tiedätte. Olen miettinyt niitä niin käytännölliseltä, ajanhallinnolliselta kantilta kuin hieman filosofisemmaltakin: Aika on rajallista. Aika on merkkipaaluja. Aika on pisteitä, jotka ohitettuaan ei voi palata takaisin.

Ehkä koulu- ja opiskeluaikojen hektisyys ja kiire totuttivat jossain määrin sellaiseen tapakulttuuriin, jossa kaikki tehdään viime tingassa, juuri ennen deadlinea. Kaikki puristettiin ponnistukseen, hetkeen ennen hyppyä. Tilaa ja mahdollisuutta pitkille kypsyttelyille tai työprojekteille ei oikein ollut.

Tiedän monta kirjoittajaa, joita deadlinet kirittävät. He sanovat, etteivät saisi mitään aikaa ellei heillä olisi kalenteriin merkittyä määräpäivää, merkkipaalua joka käskisi suoritukseen tai muuten. Tunnen myös heitä, joita dedikset suunnattomasti ahdistavat. Deadlinet häälyvät usein vähän uhkaavinakin tulevaisuuden tuntemattomassa maaperässä, mutta minulle niistä on tullut korvaamaton työväline.

On ulkopuolelta asetettuja määräpäiviä ja sitten on niitä, jotka määrittelen itse. On tiukkoja dediksiä ja joustavia. Elämää helpottaa, kun hahmottaa mitkä ovat mitäkin. Tiukka dedis ei taivu: hakemusta ei käsitellä, kilpailuun ei osallistuta. Se on vain hyväksyttävä.

Ehkä tärkein oppi sitten nuoruusvuosien on ollut, ettei hommia kannata jättää viime tinkaan: ei, jos siihen vain voi vaikuttaa. Onhan täysin mahdollista, että sairastuu. Liukastuu pihatiellä ja murtaa ranteensa. Kämppään iskee putkirikko tai läheinen tarvitsee akuuttia apua. Helpottaa asioita, jos on aikataulusta aina vähän edellä. Se on kuin tallettaisi aikaa säästötilille.

Tämä on toki vaikeaa silloin, jos töitä on niin paljon että joka päivälle kertyy kiireisiä deadlineja. Lisäksi dediksillä on taipumus klimppiintyä, vaikka alun perin ne olisivat olleet kalenterissa sopivin aikavälein. Mutta on eri asia toimia jollakin tavalla toistuvasti kuin poikkeustapauksissa. Jos totuttaa itsensä toimimaan tehokkaasti vain äärimmäisessä stressitilanteessa, se käy ajan mittaan terveyden päälle.

Olen oppinut myös sen, että siitäkin selviää, jos homma sitten toisinaan jää Viimeiseen Iltaan Ennen.

Mutta yksi on varmaa: Sovituista aikatauluista pidetään kiinni. Heti kun alkaa näyttää, ettei pystykään pitämään sovittua deadlinea, koetetaan sopia uusi. Se on osoitus ammattimaisuudesta ja varmistaa, ettei tule hukanneeksi kenenkään aikaa.

Sillä aika -- se on rajallista.

1.3.2018

"The Train That Runs at Night" on luettavissa!

Flash Fiction Magazinessa on julkaistu englanninkielinen tarinani "The Train That Runs at Night". Saa lukea!

Olen tarinan tunnelmaan ja kerroksiin supertyytyväinen. Sain idean siihen hieman yli vuosi sitten Petroskoissa, jossa kuuntelin yöjunan klonketta. Se jatkui ja jatkui ja jatkui aina vain. Juna oli pitkä, pimeässä sitä ei edes kunnolla nähnyt, mutta junan sijaan aloin kolkkeessa nähdä jotain muuta. Alinan ja tarinan.

Kesti kuitenkin melko pitkään, ennen kuin tarina oli kehittynyt ja valmis astumaan päivänvaloon. Kirjoitin sen kesällä, ensin suomeksi, sitten englanniksi. Ja nyt, tadaa! Se pääsi julkaisuun.

Melko nopeaa.

Opettelen ja yritän edelleen sopeutua siihen, että kirjankustannusmaailmassa suurin osa asioista tapahtuu hitaasti. On paljon asioita, jotka ovat olemassa jollain tasolla (idea, tunne, muistiinpano, luonnos, työsuunnitelma, kuva, raakaversio) ennen kuin ne edes kehittyvät käsikirjoitukseksi, ja kuten tiedämme, käsikirjoitus ei ole valmis ennen kuin kirja on tullut painosta. (Jos se siis edes saa kustannussopimusta.) Raakaversiosta taittoversioon se on KESKEN. Raivostuttavaa, mutta samalla hyvin kuvaavaa. Elämäkin on koko ajan kesken.

Tällä viikolla on tapahtunut kutkuttavia asioita, mutta en uskalla iloita. En vielä. En ennen kuin on jotain mustaa valkoisella, jokin varmuus. Olen ollut sen verran kauan alalla ja nähnyt kaikenlaista, että olen alkanut kyynistyä. Tai kenties olen muuttumassa vain realistimmaksi? Paljon on onnistumisia, paljon ilon aiheita, mutta jokaisen niistä takana on nippu epäonnistumisia. Ainakin minulla. Ehkä joillakin kirjailijoilla on tasaisempaa tai onnekkaampaa.

Kirjailijan KäSi: Kärsivällisyys ja Sinnikkyys. Muutakaan ei voi.