En ollut se kaikkein innokkain oppilas äidinkielen tunneilla, jos totta puhutaan. Kieliopin tärkeys ja suomen kielen erikoislaatuisuus ei ottanut juurtuakseen mieleen, joka seikkaili muissa maailmoissa ja oli kiinnostuneempi elämästä koulun ulkopuolella.
Vaan ei huolta: vaikka kielioppikiihkeyttä ei löytynyt kovin paljoa myöhemminkään, korva onneksi taipuu kielen kuulemiseen ja silmä on harjaantunut kaikesta luetusta. Näillä vältetään karkeimmat mokat, mutta petraamistakin löytyy. Hienosäätö alkoi oikeastaan vasta muutama vuosi sitten. Kielioppia on kerrattu lapsen innolla, jota lapsena ja nuorena ei ollut. Harmi vain, että oikeinkirjoitusoppaisiin on vaikea saada juonta ja draamaa (Muikku-Wernerin Kielipoliisin käsikirja (Tammi) tekee mukavan poikkeuksen paperinmakuisiin oppaisiin), muuten niitä lukiessa voisi nauttia, ei nukahtaa.
Mutta ne pilkut.
Ovat kuulemma opeteltavia sääntöjä, sanovat. Niin on piin likiarvokin, sanon minä. Säännöt olen lukenut etuperin ja takaperin ja alunperin, mutta päässä ne eivät pysy. Jouduin taipumaan tähän toteamukseen, kun yhdellä oikolukukerralla poistin käsikirjoituksesta kaksisataa pilkkua ja toisella oikolukukierroksella lisäsin niitä kolmesataa. Kolmannella kerralla yritin pitää kielen keskellä suuta ja päädyin poistamaan sata. Hemmetin hyödyllistä.
Muutama pilkkusääntö on ymmärrettävissä. Luettelo. Sivulause. Tarkennus. Dialogi. Pari mainitakseni.
Lohduttaudun sillä, että kaunokirjallisessa tekstissä on taiteellisia vapauksia. Kunhan lukija ymmärtää ja kunhan lukijaa ei pudoteta lauseiden rytmistä unohtamalla pilkkua kokonaan. Liian tiheä pilkuttaminen puolestaan katkoo soljuvuutta. Tulee tunne, ettei päästä eteenpäin.
Paljon selventää, kun lukee tekstiään ääneen. Silloin rytmitys aukeaa ja lause vapautuu ja pilkunkin paikka löytyy. Ehkä. Tämä on muuten hyvä neuvo, mutta kyllä siinä kurkun kestävyyttä koetellaan, kun kirjoittaa fantasiatiiliskiviä eikä esimerkiksi runoja.
Mikä on teidän murheenkryyninne oikeinkirjoituksessa?
Pilkut täälläkin. Tunnen kyllä peruspilkkusäännöt ihan ok, vaikka onhan siinäkin joitain omituisia poikkeuksen-poikkeuksia jotka tarkistamatta muistavat vain Kielitoimiston virkailijat. En myöskään noudata pilkkusääntöä orjallisesti vaan tarinan vaatimusten mukaan soveltaen - siitä huolimatta kierros kierroksen perään lisään, poistan, lisään, poistan.
VastaaPoistaMutta oon huomannut että tärkein ero on siinä, luenko tekstiä ruudulta vai printiltä. Pilkku joka näyttää istuvan täydellisesti virkkeeseen ruudulla, onkin sekopäinen haahuilija paperilla, ja toisinpäin. Eikä se mene edes niin että printistä poistetaan ja paperille lisätään, tai toisinpäin, vaan ihan kohdasta riippuen.
Arvelisin että suurin syy tähän ilmiöön on silmän aavistuksen erilainen kulku paperilla ja näytöllä. Kun silmän lukurytmi heittää hitusenkin, heittää myös pilkkujen paikat.
Onneksi teen viimeisen tarkistuskierroksen aina paperilla...
Pilkut juu ja toinen on se, että kirjoitan aika nopeasti ja vielä niin että nappulat rytkyy. Tästä seurauksena paljon kirjoitusvirheitä, joita pitää loputtomasti korjailla. Yyks.
VastaaPoistaAnu, oiva huomio tuo näytöltä ja paperilta lukemisen ero. Näyttö antaa enemmän anteeksi, paperi ei ollenkaan. Kässäreiden tulostelu tosin turhauttaa ja toivonkin, että lukulaitteesta olisi tähän vaiheeseen apua: sen näytöltä oikoluku voisi sujua ilman tulostimen tukkimista ja tietokoneen näytön levottomuutta. Ken ties joskus voisi kirjoittaakin lukulaitteen kaltaisella näytöllä...
VastaaPoistaAnne, kielioppaita lukiessa on käynyt niinkin, että alan vainoharhailemaan lauseenrakenteiden kanssa, makustelen rektiovirheitä (jotka puheessa ärsyttävät ihan hirveästi. Ei voi haista hyvälle vaan hyvältä! Tai kuulostaa pahalle. Aargh.), bingoilen relatiivipronominien kanssa ja silittelen lauseenvastikkeita auki. Ja kamalin pelko on anglismisyöpä, jonka etenemistä ei päälle päin näe.
Pilkutus täälläkin. Yleensä alipilkutan, mutta joskus tahallani ylipilkutan, niin suomea kuin englantiakin. Pitää saada luotua tauko virkkeeseen.
VastaaPoistaTeen kyllä myös joitain kielioppivirheitä (esim. nuo rektiovirheet) ja kirjoitan joitain sanoja yhteen, vaikka pitäisi erikseen, kenties joskus toisinkin päin. Englannin kielen kanssa on helpompaa. Suomenkieliseenkin tekstiini hivuttautuu joskus anglismeja.
En suostu lukemaan kielioppeja tai päästä alkaa nousta savua. Englanniksi Elements of Style on kyllä luettu joskus, se oli vielä inhimillinen. En tosin muista siitä mitään, mutta kai siitä on jotain päähän tarttunut.
En muuten ole huomannut pilkutusnäkemyksissä eroa paperilta ja ruudulta luettaessa, vaikka muuten paperilla voikin löytyä virheitä, jotka ruudulla eivät ole tarttuneet silmään.
Maija, englannissa taidetaan käyttää pilkkuja eri logiikalla ja yhdyssanoja on vähemmän, eikö vain?
VastaaPoistaAnglismit kiehtovat minua, mutta niitä on vaikea huomata ilman ulkopuolista apua. Kyse on niin paljon tavasta, jolla ajattelee. Jos olen pitempään englanninkielen ympäröimänä, alan ajatella englanniksi ja suomi heikkenee.
Rektiovirheitä huomaan kirjoittavani osittain siitä syystä, että mieli vasta tapailee oikeaa sanaa, mutta sormet jo naputtelevat. Esimerkiksi "sytytti kiinnostusta" on välimuoto, joka ilmeni kun aivoni rinnastivat sen "synnytti kiinnostusta" -sanapariin. Oikea muoto olisi varmaankin "sytytti kiinnostuksen".
Ainakin pohtimisen jälkeen tämä kuulostaa puhtaammalta vaihtoehdolta.
Minulla ei onneksi, pilkunviilaajana, ole kielioppiongelmia. Paitsi välillä tarkastan "raamatustani", kielitoimiston sanakirjasta, miten jonkin sanan tai sanaparin oikeinkirjoitus oikein onkaan.
VastaaPoistaMihin kannattaa kiinnittää huomiota: lauseenvastikkeet (välttäkää liikakäyttöä, tekee tekstin raskaaksi), yhdyssanat sekä välimerkit. Pilkut ovat kaunokirjallisuudessa usein rytmikeino, kuten minulla; heitän niitä vääriin väleihin vain rytmittääkseni tekstiä, mutta jos tahtoo, että kieli on täydellistä suomea, kannattaa olla tarkkana.
T. Ex-äikänmaikka :D
Joo, pilkutuksessa on eri logiikka ja niitä voi jättää pois suomeakin vapaammin. Sellaisia yhdyssanoja tai kahden sanan yhdistelmiä kuin "alun perin" ei juuri ole. Joskus pitää tarkistaa, tuleeko sanaan väliviiva, mutta useissa tapauksissa molemmat muodot ovat oikein. Muutenkin englannin kielessä on hurjan paljon enemmän juttuja, joissa useampi eri muoto voi olla oikein. Suomessa on tosi vähän, paitsi tietysti sanajärjestys.
VastaaPoistaMinä huomaan anglismit aika hyvin - ehkä siksi, että olen kääntäjä (en koulutettu, mutta teen sitä työkseni kuitenkin).
Anglismeja yritän bongailla teksteistäni. Niitä on siellä aina ja ihan varmasti, koska luen suurimman osan kirjoista englanniksi. Sen jälkeen, kun aloin aktiivisesti kirjoittaa, olen tosin yrittänyt paikata asiaa ja lukea enemmän suomenkielistä kirjallisuutta.
VastaaPoistaPilkkusäännöt yms. ovat jääneet melko hyvin päähän kouluajoilta, mutta toisaalta käyttelen niitä aika vapaamielisesti. Ei tainnut olla yhtään pilkkumerkintää edellisessä kerralla, kun sain kustannustoimittajalta tekstin takaisin. Tai ehkä ne on sitten siinä seuraavassa versiossa. :)
MUTTA. Jouduin äskettäin toteamaan, että sana "yhtä-äkkiä" on nykyään muotoa "yhtäkkiä". Yhtäkkiä?! Se tuli täysin puskista. Muistan kyllä, että sanan oikeasta kirjoitusmuodosta oli keskustelua joskus 90-luvulla, mutta vaihtoehdot olivat silloin yht'äkkiä ja yhtä-äkkiä. Molempia käytettiin. Missä vaiheessa siitä tuli yhtäkkiä? Jotenkin älyttömän hämmentävää, etten tiennyt siitä. Mitä muuta olen missannut? :D
Oi, juuri nuo pilkut.
VastaaPoistaOlen tullut siihen tulokseen, että jos oikeasti korjaamiselle on aihetta, niin annan tekstini jollekin osaavammalle oikoluettavaksi. Turha sillä on itseään kiduttaa.
"Missä vaiheessa siitä tuli yhtäkkiä? Jotenkin älyttömän hämmentävää, etten tiennyt siitä. Mitä muuta olen missannut? :D "
Mulla on tästä sellainen elävä mielikuva, että luokanopettajani korjasi tätä muotoa ala-asteella jostain tekstistäni. Eli 90-luvun alkupuolta/puoltaväliä elettiin.
Helmi-Maaria, täytyy varmaan hankkia tuo kielitoimiston sanakirja. Hyllystä löytyy yleissanakirja ja Terho Itkosen "Uusi Kieliopas", joka ei välttämättä ole enää niin kovin uusi. :D
VastaaPoistaMaija, anglismeista puheen ollessa ajattelu kielen kautta mielenkiintoista on. Japanissa lauserakenne menisi jotakuinkin näin. :) On käännettävä ajatus, ei virke, olen kuullut kääntämisestä sanottavan. Hatunnosto kaikille kääntäjille, sillä heidän(kin) työnsä on sekä alipalkattua että aliarvostettua!
Magdalena Hai, luen myös paljon englanniksi ja kuulemma sen alkuunsa tekstistäni näkikin. Toivoakseni olen päässyt oikealle raiteelle. Kun ongelman tiedostaa, sitä pystyy käsittelemään. Joskus englanninkielen ylivalta on niin hurjaa, että ennen nukahtamista mieleni alkaa kääntää keskeneräistä kässäritekstiä englanniksi. Jossain vaiheessa voisi olla järkevää pitää pitkä tauko ja lukea vain alkuperäistä suomalaista kirjallisuutta (tai sitten äärimmäisen hyvin käännettyä).
"Yhtä-äkkiä" -muotoa en muistanut edes! :D Sen sijaan muistelen, että ala-asteella muutos tuli heittomerkkien käyttöön tarkk'ampujassa ja yht'äkkisessä.
Calendula, valitettavasti en saanut yhtään hakemusta, kun etsin monitaiturista hovilukija-editoijaa jokunen postaus sitten. Onneksi on kustannustoimittaja, mutta ei sillekään kehtaisi mitään kielioppiäpäriä lähettää -- niillä kun riittää kiireitä muutenkin. :)
Jos nyt sen verran vielä sanon off-topicina, että useimpien kääntäjätyyppien työ on kyllä hyvin palkattua, vaikkakin ehkä huonosti arvostettua. Kaunokirjallisuuden kääntämisestä en tiedä, sitä en ole valitettavasti päässyt tekemään. Olen kääntänyt eniten nettisivuja, lehdistötiedotteita, käyttöohjeita ja yhden tietokirjan. Yleensä tuntipalkka on luokkaa 30e (joskus ollut selvästi enemmänkin). Freenä, mutta tämä voi koskea myös projekteja, jotka kestävät kuukausiakin , jolloin käytännössä on vakkarityösopparilla, mutta saa korkeampaa "freetuntipalkkaa" (johon on laskettu mukaan se, että menee aikaa työn etsimiseen, laskuttamiseen yms).
VastaaPoistaKaunokirjallisuuden kääntäminen laadukkaasti voi olla niin hidasta, että se on alipalkattua. Kääntäjien arvostus on kyllä mielestäni kovassa nousussa, varsinkin kun netissä törmää jatkuvasti surkeisiin käännöksiin.
Pahoittelen vielä aiheeseen liittymätöntä kommenttia. :->
(Ja vielä sellainen liittymätön kommentti, että joskus tuntuu, kuin osaisin kirjoittaa dialogia paremmin englanniksi, missä ei tunnu olevan järkeä, koska en ole koskaan esimerkiksi asunut englanninkielisessä maassa, enkä matkustanutkaan niissä kuin alle viikon edestä. Voiko kirjoittaa hyvää dialogia sen perusteella, että on vain lukenut muiden kirjoja ja katsonut leffoja? Tämä onkin sitten taas ihan uusi aihe...)
Maija, en ole aiemmin tullut ajatelleeksi (palkkaus)eroja, joita kaunokirjallisen ja asiatekstin kääntämisen välillä on -- edellisessä kommentissani ajattelin yksinomaan kaunokirjallista puolta. Tietoisuuteni jälleen laajeni!
VastaaPoistaKäännätetäänkö käyttöohjeita vielä ihmisillä? ;) Vastaan on tullut niin kamalia konekäännöksiä, ettei mitään rajaa. Ei edes suomeksi tunnista. Ja jotkin ovat olleet vielä sähkölaitteissa!
Englannista vielä: usein turhaudun taistelusta näiden kahden kielen välillä (siis omassa pääkopassani). Jokin tapa sanoa tai yksittäinen sana toimii englanniksi paremmin kuin suomeksi ja toisin päin. Kummallakin on omat puolensa. Englannissa tuntuu olevan niin valtavan laaja sana- ja käsitepooli käytössä, kun taas suomeksi joutuu joskus räpiköimään kun oikeaa sanaa ei löydy.
Dialogi näyttää ja kuulostaa niin paljon luontevammalta englanniksi kuin suomeksi. Mistä tämä johtuu? Kulttuuriero?
Olen kääntänyt joskus mm. erään potentiaalisesti varsin vaarallisen laitteen käyttöohjeet (en uskalla sanoa enempää koska NDA). Sellaisia ei ehkä uskalleta konekääntää tai halpakääntää. Olen kyllä valitettavasti seurannut vierestä, kuinka eräs firma antoi entisen nettisivujen kääntötyöni suomalaiselle kääntäjälle, joka laskutti $4 tunti! Ehkä hän halusi vain saada työkokemusta, mutta silti. Ei mitään järkeä.
VastaaPoistaEnglannissa on kyllä selvästi isompi sanavarasto, se on totta. Toisaalta suomessakin on paljon sanoja, joita englannissa ei ole. Kääntäessäni erästä tekstiäni englanniksi mietin pitkään, miten käännän laiskanpulskeat lehmät! (En muista, mihin lopputulokseen päädyin.)
Ja tuo dialogijuttu johtuu varmaan siitä, että englantia voi kirjoittaa "puhekielisenä, ilman että se on puhekielistä". Monet suomalaislukijat eivät tykkää puhekielisestä, eli käytännössä mä/sä-dialogista, vaikka kaikki niin puhuvat. Kirjakielinen dialogi taas ei vain kuulosta niin aidolta.
Satamäärin pilkkuja edestakaisin, huh :) Ja minä kun olen aina pitänyt itseäni pilkunviilaajana... (Tosin en mitään tiiliskiven kokoisia järkäleitä olekaan kirjoittanut.) Mulla on pilkkujen lisäksi erityisesti sanajärjestys ja lauseiden pituus, joita korjailen loputtomasti. Tärkeintä on rytmi, säännöistä en niinkään välitä, vaikka onhan ne peruspilkkusäännöt jo aika selkärangassa. Joku kielioppikirjakin hyllyssä on, mutta en muista, että olisin koskaan kaunokirjallista tekstiä kirjoittaessa mennyt sitä tutkimaan. Muita tekstejä kirjoittaessa kyllä joskus.
VastaaPoistaMinä luen kyllä joskus tekstiä ääneen, mutta en koko juttua vaan lähinnä joitain ongelmakohtia, joita joutuu pyörittelemään enemmän. Ääneen kailottamista useammin kuitenkin luen, miten sen nyt sanoisi, ajatuksissani ääneen - luen tekstiä normaalia hitaammin, samaa tahtia kuin ääneenluettuna, ja kuvittelen äänen pään sisälle. Huuletkin yleensä vähän liikkuu, ja joskus saattaa kuulua pientä mutinaakin. (Yritän aina ajoittaa tämän sellaisiin aikoihin päivästä, kun olen yksin kotona!) Vähän enemmän tuo vaatii keskittymistä kuin normaali lukeminen, ei saa yhtään ajatusta päästää hetkeksikään harhautumaan - mutta on siitä usein ollut hyötyäkin. Löytää sen vihonviimeisen ylimääräisen pilkun ja saa vielä yhdestä lauseesta vaihdettua sanajärjestyksen koukeroisesta yksinkertaisempaan...
Luin muuten Usvasta novellisi pari päivää sitten. Oli hieno!!! Tosi kaunis ja koskettava, huokaisin vaan lopussa, että vau, ja jäin vähäksi aikaa tuijottelemaan johonkin katonrajaan... Nyt odotan kirjaasi vielä entistäkin enemmän :)
Maija, totta on, että suomen kielessä joutuu dialogin kanssa miettimään ja punnitsemaan ratkaisujaan enemmän.
VastaaPoistaAnna, lauseiden pituuteen saan minäkin kiinnittää huomiota. Taipumus on pitkään, mutta rytmin kannalta ja yleisen viihtyvyyden vuoksi sitä lyhyttäkin pitää muistaa käyttää.
Tuo ajatuksissa ääneenlukeminen kuulostaa kokeilemisen arvoiselta!
Ja kaunis kiitos novellipalautteestasi -- piristi ihmeellisesti päivääni! :)
Voi pilkut, pilkut.
VastaaPoistaMinulla on onneksi kirjoittajatoveri, joka säännöllisesti jaksaa huomautella väärin sijoitetuista pilkuista. Se on kultaakin arvokkaampi apu, koska en itse ymmärrä näistä nykyisistä säännöistä mitään. Ja milläs ne säännöt voi oppia, kun ne tuntuvat muuttuvan koko ajan!
Ahmu, kyllä vain, tässä taas yksi syy, miksi kirjoittajakavereita pitää vaalia. :) Heiltä poimii kielioppivinkkejä helpommin kuin paperinmakuisia opuksia yksin selaillessa.
VastaaPoista