Ilman kunnon taukoja kirjoittaminen ei virvoitu. Olen onnistunut olemaan ajattelematta kirjoittamista ja kaikkea siihen liittyvää viikkoon, ja se on saavutus se. Taaksepäin katsoessa ihmetyttää se kaikkivoipaisuus, jolla kirjoittamisen maailma on minut imaissut kurimukseensa. Vuosia, vuosia on kulunut ja minä olen koostunut pääasiassa kirjaimista.
Tauon jälkeen tulee aina hetki, jolloin kirjoittamista alkaa ennakoida. Jospa onkin unohtanut miten se tehdään. Jospa mikään ei täytäkään sitä mikä on ummessa. Jospa sanoja ei enää ole.
Ennakoivat jossittelut ovat ennenkin osoittautuneet paikkansapitämättömiksi, mutta nyt olen juuri tuossa siirrostilassa: jollain tavalla on osattava alkaa taas ajatella kirjaimitse.
Onneksi on tämä viipyvä hetki; on muisto vuorista ja villikirsikoiden kukista. Hiljainen mieli ja kiire aidan takana.
Minä pidän nyt taukoa käsikseni viimeistelystä. Olen varma, että osaan kirjoittaa sitä mutta sitten kun se lähtee kilpailuun, apua. Sitten ajattelin aloitella uutta käsistä, idea on jo valmiina, mutta olen varma, etten todellakaan osaa kirjoittaa mitään muuta kuin nykyistä käsistäni.
VastaaPoistaMutta toisaalta sen pelon rinnalla on usei pieni innostus, eikö?
Jep, innostus tulee kyllä jossain vaiheessa, mutta vielä en ole siinä pisteessä. Saa nähdä kauanko siihen tällä kertaa menee. :)
PoistaLepo ja tauko on minusta hyväksi. Kun yksi iso projekti on valmis kuten sinulla, on lupa hengähtää ja kerätä voimia seuraavaa kirjoitusrypästä varten. Itse olen välitilassa. Esikoinen odottaa kustannuspäätöstä ja seuraava käsis odottaa innokasta kirjoittajaa, mutta jotenkin haluaisi saada tuon esikoisen kokonaan pois käsistään. Todellisuudessahan, mikäli kustannussopimus syntyy, täytyy joka tapauksessa vielä käydä käsistä läpi ja saattaa se lopulliseen julkaisukuntoon, joten täysin se ei vielä ole pois mielestä eikä uuteen riitä vielä voimia.
VastaaPoistaVoi, minusta tuntuu että olen mennyt jo ihan sekaisin siinä, mikä kirjoitusprojekti on missäkin vaiheessa. Ne limittyvät kummasti toisiinsa. Esikoinenhan on ollut "paketissa" nyt kolme vuotta, joten siitä on tavallaan ehtinyt levähtää, tavallaan ei: oikoluenhan taittoversiota parhaillaan.
PoistaMutta tauon paikka oli kyllä paikallaan! :D
Yritän pitää joka vuosi selkeän tauon kaikesta kirjoittamisesta, yleensä kesällä. Pääni ei toimi helteillä muutenkaan, joten... Mutta tiukkaa se tekee. Viime vuonna olin kiukkuinen kuin säkillinen apinoita ekan viikon. Sitten helpotti ja tauon lopulla huomasin päässä olevan uusia ideoita vanhojen, paljon pyöriteltyjen lisäksi.
VastaaPoistaKaksi viime talvea on mennyt kahta kirjaa kirjoittaessa. 2010-2011 oli helppo, kun toinen oli kuvakirja ja toinen romaani. ;) Tänä talvena olen kirjoittanut Gigi & Henry -trilogian (Kyllä! Sanon sen ääneen: trilogian) ensimmäistä ja toista osaa vuorotellen, ja voi huh. Välillä tuntui, että toisesta osasta ei saa ollenkaan kiinni, kun Kerjäläisprinsessa oli vielä niin vahvasti ajatuksissa. Mutta kyllä se siitä on vaan muotoutunut.
Tavallaan pelkään sitä hetkeä, kun trilogia on valmis. Mitä sitten? Riittääkö sanoja kertomaan muitakin tarinoita? :o
Lienee jonkinlainen väistämättömyys tuo luovan ihmisen pelko siitä, että entä jos kuppi tyhjeneekin eikä uutta virtaa synny. Käsittääkseni se on aika harvinaista, joskin ilmenemismuodot saattavat muuttua...
PoistaTrilogiasi herätti mielenkiinnon! :) Ihmismieli on ihmeellinen pakon ja paineen alla: useampaa tekstiä pystyy kyllä tuottamaan rinnakkain, mutta helppoa se ei ole.
Mukavaa että olet palannut!
VastaaPoistaPelko kuulostaa kovin tutulta – ja kumman helpottavaa kuulla, ettei ole sen kanssa yksin :) Teinimpänä vielä ajattelin, että ainoa vaihtoehto on tehdä kirjoittamisesta koko elämä, ettei "oikeaan" kirjailijuuteen voi mahtua mitään muuta. Sittemmin olen jo alkanut vähän luottaa siihen, etteivät sanat katoa mihinkään, vaikka niistä pitääkin taukoa. Silti aloittamisen myötä tulee aina suuri helpotus: pystyn tähän vielä.
Mitä päällikkäisiin projekteihin tulee, olen kyllä saanut huomata, että ajatus karkaa helposti. Eikä pelkästään omien tekstien pariin – olen jo oppinut välttelemään lukemista silloin, kun on oma luomisvaihe päällä. Lukeminen sijoittuu nykyään nimenomaan taukoihin, se on minulle nollaamista ja latautumista.
Kiitos, Elina! :)
PoistaOn vähän sama juttu tuon lukemisen kanssa: kirjoitustyön ollessa kiivaimmillaan ei oikein pysty toisten teksteihin uppoutumaan.
Tauoilla sitten!
Tauko tekee aina hyvää. Missäs päin sinä oletkaan ollut kirsikkapuiden siimeksessä?
VastaaPoistaTuolla Atlantin toisella puolella Great Smoky Mountainsien katveessa tuli käväistyä. Kumma miten vuorten juurella asiat saavat oikeat mittasuhteet. :)
PoistaOi, kukkivat kirsikkapuut on niin kauniita! Mä olen kerran osunut Roihuvuoren japanilaiseen puutarhaan oikeaan aikaan, ja olin aivan ihastuksissani - eikä siellä ollut edes vuoria, kerrostaloja vaan pilkotti puiden välistä.
VastaaPoistaMatka on kyllä paras mahdollinen kirjoitustauko, siellä unohtaa niin tehokkaasti kaiken kotiin jätetyn. Ja takaisin tullessa on, no, ehkä välillä vähän ankeakin paluu arkeen -olo, mutta enemmän kuitenkin innostunut ja energinen, kirjoittamisenkin suhteen.
Muunlaisten taukojen suhteen pitää ainakin minun olla vähän varovainen. Onhan niitäkin hyvä (ja pakkokin) välillä olla, mutta pitää vaan varoa, ettei ne venähdä liian pitkiksi. Viime kesänä olin kirjoittamatta ihan liian kauan, yksi novelli-idea kyllä oli, mutta annoin sen vaan hautua ja hautua.. Vähän yritin alkua vääntää, työpäivien jälkeen ja viikonloppuisin ja viikon mittaisella kesälomalla, mutta aina se vaan jotenkin tyssäsi. Onneksi oli Portin kisa, kolme viikkoa ennen dead linea potkin sitten itseni töihin. Muutaman kerran ehti kyllä iskeä epätoivo, kun tuntui, ettei enää osaa mitään, mikään ei suju, mikään ei onnistu... Tuskailin vaan, miksi ihmeessä teen vähäisellä vapaa-ajalla jotain näin vaikeaa ja työlästä! Mutta alkoihan se siitä taas sujua, onneksi. Ja se oli niin mahtava tunne, että muisti taas, miksi tätä oikein tekee.
Nyt on taas vähän samanlainen tilanne, talven intensiivinen kirjoituskausi ja yksi isompi projekti lähentelee loppua ja työt (siis palkalliset) häämöttää... Mutta tällä kertaa en meinaa tehdä samaa virhettä toista kertaa, vakaa aikomus on paahtaa vaan eteenpäin samoilla lämmöillä. Kirjoittaminen on ihanaa, mutta sen aloittaminen on usein niin vaikeaa, että kynnys on pakko yrittää pitää mahdollisimman matalana. Ja mitä pitempi tauko, sitä korkeammaksi sillä on taipumusta kasvaa, valitettavasti.
Uskon siihen, että mitä rutiininomaisempaa kirjoittamisesta tulee, sen pienemmäksi kynnys aloittamiseen kasvaa. Se on vain yksi homma muiden joukossa, ei mitään spesiaaliaikaa, vaikka tuskaisan mukavaa puuhaa onkin ja totisesti aikaa omalle itselle.
PoistaMutta kyllä, tutuista ympäristöistä pääseminen pois on paras ja nopein tapa nollata stressi ja ajatusähky.
Tuo Roihuvuoren japanilainen puutarha olikin minulle ihan uutta tietoa! :)