Päivänä eräänä mietiskelin tätä. Kirjailija on ammatti siinä missä muutkin. Joku tietää jo pienestä pitäen haluavansa poliisiksi tai opettajaksi, miksi ei siis myös kirjailijaksi. Minä en tiennyt miksi halusin, mutta koska aikuiset lapsilta lähestulkoon aina kysyvät, vastasin mitä kuvittelin haluavani.
Kirjailija ei ole ollenkaan hullumpi vaihtoehto. Lapsena kokee hyvin vahvoja lukuelämyksiä. Kirjailijat taikovat ihmisiä ja kokonaisia maailmoita. Mikäs sen hienompaa. En kuitenkaan haaveillut kirjailijuudesta. Syytä en tiedä. Jossain vaiheessa halusin Lara Croftiksi. Nyt myöhemmin ajateltuna kirjailijuus mahdollistaa tuon Lara Croftina olonkin, joten suunta on oikea. Mutta mitä ihmiset ajattelevat kirjailijuuden olevan? Minkälainen mielikuva keskivertolukijalla, harrastajakirjoittajalla tai julkaisusta haaveilevalla tästä ammatista on?
Otsikon kysymykseen väistämättä liittyy myös kysymys siitä, milloin voi kutsua itseään kirjailijaksi. Siihen lienee yhtä monta vastausta kuin on vastaajia, mutta jätetään sen pohtiminen tällä kertaa vähemmälle.
Jos sinun unelma-ammattisi on kirjailija, olisi kiinnostavaa kuulla, miksi. Minun kohdallani ala tuli eteen varkain enkä edes tiennyt unelmaani ennen kuin se jo kurkisteli nurkan takaa. Kirjailijuuden romantisoitu kuva on karissut nopeasti, mutta lumo on säilynyt.
Voisi melkein sanoa, että tämä on spekulatiivinen ammatti.
Mutta pitemmittä puheitta: miksi haluta kirjailijaksi?
"Ei kannata!"
VastaaPoista:)
Halusin lapsena eläinlääkäriksi, mutta TETissä eläinlääkäri piti minulle sellaisen messun (siitä miksi se ei kannata), että sirpaleiksi särkyi nuoren tyttösen haaveet. Minusta ei sitten tullut eläinlääkäriä ja vielä tänä päivänäkin pohdin, että teinkö virheen. En siis ala käännyttää ketään pois tieltä, jolle hän haluaa astua. Työ on lopulta tekijänsä summa.
Minä en ole koskaan haaveillut kirjailijan ammatista, vaan siitä, että saan kertoa tarinaani muille. Olisi se missä muodossa tahansa! Kirjoittaminen vain tuli luonnostaan. Se ei vaadi paljon rahaa ja on helppo toimittaa eteenpäin.
Minusta on aika hurjaa, että yläasteikäisenä pitäisi tehdä isoja päätöksiä siitä, mihin opintojaan painottaa ja mihin ammattiin tähtää. Itse olin aika kuutamolla tuossa iässä ja niin on varmasti moni muukin. Onneksi nykyään on mahdollista (ja usein pakkokin) vaihtaa ammattia tai toimia samaan aikaan monella alalla. Ei mikään ihme, että työurat voivat olla aikamoista silppua. Liittyy siihen omanlaisensa vapauskin.
PoistaMutta totta on, ettei kenenkään puolesta voi päättää, mikä ammatti sopii ja mikä ei. Täytyy muistaa, että työn tekemisen motivaatiot voivat vaihdella paljonkin yksilöiden välillä. Palkka ei nykyään taida olla se suurin tekijä.
Tässä mielessä kirjoittaminen on hyvin nykyaikaan sopiva ammatti.
En ole vielä kirjailija, mutta haaveilen siitä. Olen kuitenkin jo luova henkilö. Ollut sitä lapsesta saakka.
VastaaPoistaMuistan haaveilleeni näyttelijän ammatista ja aikamoinen koomikko taisinkin olla niin koulun näyttämöllä kuin sen ulkopuolellakin. Olin runosielu, jonka runoja ilmestyi niin paikallislehdissä kuin myöhemmin antologioissakin.
Runot alkoivat sitten paisua tarinoiksi ja nyt ollaan tässä, toivottavasti siirtymävaiheessa kirjoittelijasta kirjailijaksi. Mielestäni ero näiden kahden välillä on kuin veteen piirretty viiva.
Jotkut kirjoittavat pöytälaatikkoon huikeita tarinoita, kokonaisia maailmoja käsittämättä koskaan, että tarinoillaan olisi laaja lukijakunta ja kirjailijan ammatti kädenulottuvilla. Heille ehkä riittää pelkkä itselleen kirjoittaminen vähän samaan tapaan kuin jollekin toiselle ompelu tai neulominen, vain omaksi iloksi.
Sitten on niitä, jotka unelmoivat kirjailijan ammatista omaamatta varsinaisesti luontaisia lahjoja ammattiin. Heillä on vain tuo vaaleanpunainen unelma kuuluisuudesta.
Sitten on meitä itseni kaltaisia, jotka pakertavat kammioissaan toivoen että vielä joskus työ palkitaan. Kuvitelmani ovat jo haihtuneet, mutta toivo säilyy.
Tärkeintä itselleni on vuorovaikutus lukijan kanssa. Se, miten tekstini vaikuttaa, miten sitä tulkitaan, mitä siitä jää jäljelle kun viimeinen lause päättyy pisteeseen.
On mielenkiintoista miettiä, mikä tekee sen eron, että yksi kirjoittaja haluaa julkaista ja toinen ei. Minusta harrastajakirjoittamisessa ei ole mitään vikaa eikä kaikkien ole pakko pyrkiä julkaisuun, mutta onko se vain kunnianhimo, joka ajaa kohti julkaisemista? Se ei kuulosta uskottavalta, sillä kyllähän kirjoittaja voi olla hyvinkin kunnianhimoinen kirjoittaja, vaikka ei tahtoisikaan tekstejään julki. Vai voiko?
PoistaVoiko teksti kehittyä koskaan huippuunsa, ellei kirjoittaja altista itseään kritiikille ja suo tekstilleen julkista elämää? Juuri tästähän se vuorovaikutuskin syntyy.
Minä halusin pienenä seinäksi (mitä vittua) ja rock-tähdeksi. Minusta tulee kääntäjä tai kirjastotäti tai tulkki. En tiedä vielä. Se on plan a, koska miten todennäköistä on elättää itsensä kirjoillaan.
VastaaPoistaEtenkin kun ei ole julkaissut ensimmäistäkään.
Minä haluan kirjailijaksi, koska minulla on sanottavaa. Ei välttämättä mitään filosofista tai maailmaa mullistavaa mutta minulla on pari tarinaa kerrottavana ja ne ärsyttävät ellei niitä saa päästä paperille.
Luulen, että elämä seinänä voisi olla monessa mielessä helpompaa kuin elämä ihmisenä. Paitsi jos joku laittaa päällesi tapettia, jonka kuviota et voi sietää... ;)
PoistaMutta joo, kirjailijalla on hyvä olla jotain sanottavaa. Sen ei tarvitse tarkoittaa julistamista. Hyvin usein fiktion kirjoittajilla sanoma liittyy ihmisenä olemiseen. Minusta yksi mielenkiintoisimpia asioita kirjoittamisessa on elää monta elämää henkilöhahmojen kautta. Tehdä tutkimusmatkoja siihen, minkälainen ihminen on ja voisi olla.
Minulla on ristiriitainen suhtautuminen ajatukseen kirjailijuudesta ammattina. Siis periaattessahan se on juuri sitä: luovaa työtä, ja siinä mielessä kirjailija on ammattinimike muiden joukossa. Koska kuitenkin viime vuosina kirjailijuudesta puhutaan joskus lähes itseisarvona, korostan itse sitä, että enemmän kuin tituleerata itseäni kirjailijaksi, haluan vain kirjoittaa.
VastaaPoistaPeriaatteessa siis tuo kysymys, milloin ihminen voi kutsua itseään kirjailijaksi, on minulle täysin epäolennainen. Kovin tärkeää se kuitenkin suurimmalle osalle alan ihmisistä näyttää olevan. Moni Kirjailijaliiton jäsen jopa saattaa julmistua, jos joku liittoon kutsumaton kehtaa kutsua itseään kirjailijaksi.
Minulle on henkilökohtaisesti ihan yksi hailee, kuka kutsuu itseään kirjailijaksi. Minua kiinnostaa enemmän, mitä ihminen on kirjoittanut ja mahdollisesti julkaissut. Joskus koen olevani jonkinlainen ihme sanafundamentalisti from outer space. Ja hyvin yksinäinen maniassani, jossa vain itse tekstillä on merkitystä.
Jep, minulle ei ole merkitystä sillä, onko kirjan kirjoittaja "kirjailija" vai "esikoiskirjailija" vai "omakustannekirjailija". Minulle ei ole merkitystä sillä, onko kyseessä e-kirja vai paperille painettu. Minulle ei ole mitään merkitystä kirjan kansikuvalla, sitä tuskin edes vilkaisen (ok, omaani pysähdyn aina silloin tällöin ihailemaan, mutta vain, koska se on oma ;D). Ei mitään väliä, onko kirjailijasta iso vai pieni kuva kansiliepeessä vai ei kuvaa ollenkaan. Minua kiinnostaa vain se teksti kansien välissä. Kirjan nimikin pakkaa unohtumaan, juoni vain hyvin harvoin...
Viime aikoina moni tunnettukin kirjailija on tuntunut painottavan enemmän kaikkea itse tekstiin liittymätöntä: yhteiskunnallista kontekstiä, ajankohtaisia ilmiöitä, kirjailijuutta ja julkisuuskuvaa. Jälleen: kaltaiselleni sanafundamentalistille noilla ei ole väliä. Minua ei kiinnosta, miten kirja liittyy viime talvena mediassa esiintyneeseen ilmiöön, mikä se sitten olikaan. Minä haluan lukea tekstejä, jotka toimivat myös 10 vuoden kuluttua, kun tämän päivän ajankohtaiset ilmiöt ovat pelkkä muisto. Kun jäljellä ovat enää sanat. Ja todellinen sanoma, joka ei ole sidottu muoti-ilmiöihin ja päivän puheenaiheisiin.
Tv. sanafundamentalisti from outer-space
Kirjailijuuteen liittyy niin paljon ponnistelua ja henkistä ryönää, että en ollenkaan ihmettele sitä, jos jotkut jo uran tehneet kirjailijat kohottavat kulmiaan henkilölle, joka sanoo itseään kirjailijaksi vaikka ei olisi julkaissut yhtään kirjaa. Ammatillisessa mielessä kirjailijuushan on melko villi kenttä: Kirjailijaliitto on ymmärtääkseni tullut nimenomaan antamaan jonkinlaista suojaa ja runkoa tätä ammattia harjoittaville ihmisille.
PoistaKirjailijaksi tullaan lukuisia eri reittejä. Monen tuotanto jää vain yhteen tai kahteen kirjaan. Silti uskon, että sydämessään voi tuntea olevansa kirjailija. On se kuitenkin enemmän kuin pelkkä ammatti, se on myös elämäntapa.
En tiedä pystynkö koskaan suhtautumaan siihen omalta osaltani puhtaasti ammattina.
Vera puhuu tapansa mukaan asiaa. Kirjailijoille itselleen tuntuu olevan kovin vaikea nykyään tämä asia. Paheksutaan kovasti sitä, että joku haluaa kirjailijaksi ja sanoo sen ääneen. *gasp* Joku kutsuu itseään kirjailijaksi liian varhaisessa vaiheessa. Omakustannekirjailijoita kutsutaan julkisesti kirjailijoiksi. Voi kauhistus.
VastaaPoistaKirjailijuudesta halutaan ilmeisesti väen vängällä tehdä jotain suurempaa kuin mitä se useimmille on, ts. osa-aikainen, huonosti palkattu ammatti. Aika usein mietin sitä, että jos kirjailijuuteen suhtauduttaisiin ihan tavallisena ammattina, kirjailijoiden työolosuhteet ja palkkiot saattaisivat alkaa kehittyä järkevämpään suuntaan. Nythän kirjailijan oletetaan ilmeisesti elävän pelkällä gloorialla. Tätä satua suuresta kirjailijasta pönkitetään sitten esim. "vain promille käsikirjoituksista kustannetaan" -mantralla. Sillä jos vain promille kustannetaan, sehän tarkoittaa sitä, että meidän, joiden käsikirjoituksista tulee oikeita kirjoja, täytyy olla liki puolijumalia, eikös? :)
Mutta J.S.:n kysymykseen: Kirjailija ei ollut koskaan unelma-ammattieni listalla, mutta kyllä minä haluan olla kirjailija ja olen halunnut sitä siitä lähtien, kun aloin ajatella, että voisin olla. Tarkoittaa sitä, että haluan kertoa tarinoita ja haluan, että kustantaja kustantaa ne. Haluan kustannustoimittajan, graafikon ja myyntipuolen panostuksen, jotta kertomani tarinat tarjoiltaisiin lukijoille mahdollisimman laadukkaina, helposti ja kivassa paketissa. Olisi hirvittävän ihanaa, jos kirjojani myytäisiin siinä määrin, että voisin sanoa olevani täystoiminen kirjailija. Mutta vaikkei niin kävisikään, noh. Niin. Puolijumaluus... tarkoitan kirjoittaminen on vaan niin kivaa.
Olen itse miettinyt samaa: jos kirjailijuuteen suhtauduttaisiin ilman mystiikkaa ja gloriaa, minkä arvoinen ammatti se olisi?
PoistaOngelma piilee siinä, että kirjan synnystä ja sen olemassaolosta ei voi poistaa mystiikan olemassaoloa. Minusta kirjoittaminen on ihmeellistä. Luomistyössä tulee aina vastaan ennakoimattomia asioita ja uusia, uskomattomia löytöjä. Ja valmiin teoksen lukemattomat tulkintamahdollisuudet, tarinan jatkuminen lukijoiden mielissä, sen kuolemattomuus ja päättymättömyys, jopa hallitsemattomuus... Miten se voisi olla kuin tehtaan tuotantolinjan sylkemä einespulla?
Jos joku kysyisi minulta, esikoiskirjailijalta, että mitä oikeastaan teet, vastaisin kaiketi: luon maailmoita ja tarinoita, joista toivoisin muidenkin nauttivan. Ei hassumpi homma, kieltämättä. ;)
Totta, mystistä hommaa on. :) Ehkä itse ajattelen niin, että kirja/tarina on maaginen (lähinnä sen kautta, mitä se antaa lukijalle?), kirjailija niinkään ei. Suurin osa luomistyöstä kun on hikistä pakerrusta (vaikkakin nautittavaa sellaista). Mun on hyvin vaikea nähdä itseäni minään elämää suurempana hahmona. :) Lisäksi olen aina äärimmäisen skeptinen, kun jonkin ammatin raadantaa glorifioidaan. Varsinkin naisvaltaisilla aloilla hehkutuksen määrä on suoraan verrannollinen palkan pienuuteen.
Poista(Olen tietenkin tuhma ja epätaiteellinen kirjailija, kun sanon näin. Jostain blogista luin vasta, että kirjailijat käyttävät nykyään kaiken aikansa rahasta nillittämiseen eivätkä taiteen tekemiseen. Ehkä omat kirjani eivät vielä mitään korkeataidetta ole, mutta onnistun kyllä tuottamaan tekstiä ja nillittämään rahasta, jos en nyt yhtäaikaisesti, niin ainakin limittäin. :D )
En minäkään osaa kirjailijaa maagisena olentona pitää... Väistämättä välillä tulee tunne, että kirjoittaja on vain väline, jolla jokin muu niitä tarinoita luo.
PoistaJulkinen nillittäminen on taiteilijan keino kerätä paheksuntaa ja saada itsessään aikaan kapinan energia-aalto, jolla puuskuttaa taas vähän eteenpäin. ;)
Haaveilen kirjailijan urasta, vaikka unelmani ei taida kovin realistinen ollakaan. Mikä olisikaan sen ihanampaa kuin elättää itsensä sillä, mitä rakastaa tehdä. Tarinoita olen kertonut koko pienen ikäni ja yläasteikäisenä ryhdyin pistämään niitä paperille. Ensimmäisen romaanini päädyin julkaisemaan omakustanteena. Tulevien osalta haaveilen kustannussopimuksesta. Käyn päivätöissä ja kirjoitan iltaisin. Haaveilen siitä, että voisin käyttää parhaan työtehoni kirjoittamiseen.
VastaaPoistaMiksi kirjoitan? Pääni pursuaa tarinoita, ja luontevin tapa saada ne ulos on kirjoittaminen. Haaveilen, että tarinani saisivat lukijoita, herättäisivät tunteita ja tarjoasivat elämyksiä.
Onneksi unelmien ei tarvitse olla realistisia, jotta ne voisivat toteutua. :)
PoistaKommenttisi sai minut miettimään kirjailijuutta tavoittelevan tarinankertojan suurinta toivetta: että saisi kerrankin kunnolla aikaa tehdä sitä, mitä muuten joutuu tekemään aamun tai illan tai yön hajanaisiin tunteihin puristettuna; että voisi kerrankin keskittyä ja omistautua eikä tuntea huonoa omaatuntoa tai syyllisyyttä siitä, että nipistää jostain toisesta asiasta.
Olisi kiinnostavaa tietää kuinka monelle kirjailijalle se on mahdollista -- ja vaikuttaako se työn laatuun?
Miksi haluan kirjailijaksi? En tiedä. En tiedä, haluanko kirjailijaksi. Haluan kirjoittaa. Haluan kirjoittaa paljon. Haluan kirjoittaa hyvin ja kun näkee niin suuren vaivan parisataasivuiseen käsikirjoitukseen, joskus tulee olo, että teenkö kaiken työn turhaan? Silloin sitä kuvittelee, kuinka vielä joskus näen kirjan selkämyksessä nimeni.
VastaaPoistaMinulle kirjailijan ammatti ei ole tärkeää. En tiedä, haluanko koskaan kutsua itseäni kirjailijaksi. Kun joskus minulla on lapsia, haluanko kirjoittaa heidän vanhempaintietolomakkeeseen ammatikseni "kirjailija"? En tiedä. En välttämättä. Minulle kirjailijan nimike ei ole tärkeä. Haluan vain saada tunnustusta hyvästä työstä. Haluan muidenkin tietävän, että minä osaan jotain. Vaikka en osaa kaikkea, minäkin olen hyvä jossain.
Haluan nähdä tekstini kansien välissä. Haluan muillekin mahdollisuuden lukea tekstini. En minä halua olla kirjailija, haluan vain saada tekstini kaikkien saataville.
Siihen on tosin vielä aikaa. Vuosia, vuosikymmeniä. Siihen saakka näen niin paljon vaivaa, että kun joskus saan hyväksymisekirjeen kustantamolta, puhkean kyyneliin.
Sitkeys ja määrätietoisuus ovat hyviä ominaisuuksia, jos mielii julkaista. :)
PoistaKirjailijan nimikkeestä: nyt kun olen tullut kirjoittamiseni kanssa kaapista ulos ja minut voidaan mieltää kirjailijaksi, koska olen onnistunut julkaisemaan Ihan Oikean Kirjan (Nasu-kapiteelit sen kunniaksi, olihan tuo hyvin hämmentävä hetki), niin olen kyllä huomannut vissin eron siinä, olenko puutarhakaupan myyjä, varastopäällikkö vai kirjailija.
Kirjailijuus nimittäin kiinnostaa ihmisiä aivan tavattomasti. Jos puutarhuriammattini nosti esiin hoitovinkkitarpeita sisäkukille ja suunnitteluapua perennamaahan, niin kirjailijana olo se vasta kysymyksiä herättääkin. Ja arvostusta, jota nuorille lapsettomille naisille harvoin osoitetaan. Ilmeisesti ihmisten keskuudessa edelleen pidetään hienona ja kunnioitettavana asiana sitä, että joku kykenee kirjoittamaan ymmärrettävää tekstiä.
Joitain työsähköposteja lukiessani en kyllä ihmettele tuota ollenkaan. :D
Taisin alkaa kirjoitella tarinoita siitä asti kun olen niitä osannut lukea. Erityisesti innostuin kun tajusin miten monta maailmaa voi kansien sisään laittaa, ja kuinka paljon itse innostuin lukiessani, ja halusin "jakaa" innostukseni muiden kanssa. Ajattelin että jos kirjoittaisin voisin vaikuttaa ihmisiin. Siitä se sitten lähti. Aikaisemmin miljoonat ideat ja epävarmuus ovat vielä estäneet julkaisemisen, mutta eiköhän tästä vielä jotakin tule. Jostakin syystä en enää osaa kuvitella itselleni muutakaan ammattia. Vaikka sitten menisi Tolkienin jalanjäljissä ja pyrähtäisi julkisuuteen vasta eläkeiän lähestyessä :D
VastaaPoistaHauskaa on, että etukäteen ei voi tietää miten ura kehittyy ja mihin suuntaan ulkopuoliset vaikutusvirrat ja sisäiset intohimot sitä vievät -- seikkailua parhaimmillaan!
Poista