Tapahtumien yössä

Iltaunisena ihmisenä minun Tapahtumien yöni oli lähinnä Tapahtumien ilta, mutta antoisa siitä huolimatta. Toreja, esiintymisiä ja tapahtumia on onneksi ripotellen koko päivän. Keskityin tänä vuonna kirjailijoihin (kuinkas muutenkaan!).

Päivän ensimmäinen tärppi tuli puolivahingossa vastaan Akateemisessa kirjakaupassa, kun olin matkalla töistä kotiin. Anneli Kanto kertoi kiinnostuneelle yleisölle Futistyttö -sarjastaan, jonka päätösosa on juuri tullut kauppoihin. Suosittu sarja ei näillä näkymin ole saamassa jatkoa, mutta Annelin tietäen jotain uutta on varmasti kehitteillä. Vitsailinkin Annelille esiintymisen jälkeen, että olen ollut tänä vuonna kuuntelemassa häntä ainakin kolme kertaa ja jokaisella kerralla on ollut kyse eri kirjasta. Huikean tuotteliasta!

Kotona syödyn välipalan jälkeen suuntasin Suomalaiseen kirjakauppaan, jossa Kristiina Vuori puhui esikoiskirjastaan Näkijän tyttärestä. Haastattelija oli varsin hurmaantunut lukemastaan ja yleisöä oli mukavasti, vaikka koulujen alkamisen lähestymisen vuoksi penaalin ja ruutuvihkon ostajia riitti. Kuten etukäteen olin arvellut, Kaari Utrio -maininnasta ei tälläkään kertaa vältytty. Vuorta on monissa kirja-arvioissa ja haastatteluissa verrattu Utrioon ja tituleerattu tämän manttelin perijäksi. Aika hurjaa, sillä voisin kuvitella, että jos minua vaikka verrattaisiin johonkin fantasian suureen nimeen esikoisteokseni kohdalla, voisi hieman hirvittää, vaikka toki se hienoltakin tuntuisi. Vuori toivoikin, että voisi tulevilla kirjoillaan olla kunniaksi manttelille.

Haastattelun päätteeksi asetuin jonoon, jotta saisin signeerauksen omaan kappaleeseeni Näkijän tytärtä -- ja uskaltauduin kysymään, jos kirjailijatar ehtisi käymään kahvilla kanssani. Vuorihan kävi Oriveden opiston mestaruuskurssin vuosi minun jälkeeni, joten hän on eräänlainen opistokollega. Kahvittelu sopi, mutta sitä ennen haastatteluvuorossa oli Kaari Utrio, jota tietenkin piti jäädä seuraamaan.

Utrion Sunneva on järkälemäinen teos, jossa on samojen kansien välissä vuonna 1969 ilmestynyt Sunneva Jaarlintytär ja 1970 ilmestynyt Sunneva keisarin kaupungissa. Koska kummastakin on painos ollut loppu iät ja ajat ja lukijat ovat toivoneet saavansa niitä muullakin tavoin kuin hajakappaleina antikvariaattien hyllyiltä, Utrio päätti, että Sunnevan oli aika astua 2000 -luvulle. Kirjan kansi ainakin on ilahduttavan päivitetty versio: esimerkiksi Saran kirjat -blogissa pääsee vertaamaan uutta ja vanhoja. Myös kieliasua on uudistettu, sillä vuosikymmenten takaiseen yleisesti hyväksyttyyn proosaan kuului enemmän pluskvamperfekteja, mutkikkaita lauserakenteita ja persoonapronominin toistoa verbin yhteydessä. Nykyään proosassa suositaan imperfektiä, lauserakenteet pidetään suoraviivaisempina (etenkin seikkailuromaaneissa, josta Sunnevassakin on kyse) ja "minä olin" -lausahduksen sijaan riittää "olin". Muutoin tarina, juoni ja henkilöt ovat pysyneet ennallaan.

Opin sellaisenkin asian, että Sunneva oli ensimmäinen suomalainen seikkailuromaani, jonka pääosassa oli nainen!

(Utriolta kuulin myös, että sodassa tapahtuneesta raiskauksesta tuli sotarikos vasta vuonna 2008.)

Se pitää vielä mainita, että haastattelun alussa Kaari Utrio kehui vuolassanaisesti Kristiina Vuorta ja oli vakuuttunut esikoiskirjailijalta löytyvän ahkeruutta ja intohimoa historiallisten romaanien kirjoittamiseen jatkossakin. Hän osui varmasti oikeaan sanoessaan, että sitä työtä ei voi tehdä, ellei sitä rakasta.

***

Seitsemäksi (tai vähän yli) kiiruhdin Tulenkantajien kirjakauppaan Hämeenpuistoon. Naisten illassa oli esiintymässä Kristiina Wallin, jonka runokirjoissa on jotain samaa ruumiillista mystisyyttä, jota löysin Silene Lehdon esikoisrunokokoelmasta Hän lähti valaiden matkaan. Wallin luki runoja uusimmasta kirjastaan Kaikki metrit ja puut.

Seuraavaksi haastateltavana oli Johanna Sinisalo, jonka aivan juuri ilmestynyt teos Salattuja voimia kuulosti niin kiehtovalta keitokselta faktaa ja fiktiota, että hankin sen siltä seisomalta. Viimeksi luin Sinisalolta Linnun aivot -romaanin, ja patikointiteeman jatkeeksi tämä hyvin erilaisia, joskin patikkamatkoilla syntyneistä ideoista versovia, novelleja ja anekdootteja sisältävä teos tuntui sopivan. Haastattelijan nimi minulta unohtui, mutta täytyy sanoa, että hän hoiti pestinsä erittäin mainiosti ja esitti kysymyksiä, jotka eivät niitä aivan tavallisimpia ja ennalta-arvattavimpia kysymyksiä ole. Mielenkiinto säilyi koko ajan herpaantumatta. Lopuksi Sinisalo luki kirjasta yhden faktakertomuksen kokoelmastaan. (Faktakohdat ovat eri kirjasimilla ja niiden alkusivulla on "leima" faktapohjaisuuden todentamista varten. Heräsi kysymys, saako tällaisen leiman käyttäminen lukijan epäilemään lukemaansa entistä pahemmin. Monia tuntuu riivaavan epätietoisuus milloin tapahtuma on tosi ja milloin keksitty. Fantasiakirjailijana minua ei luonnollisesti haittaa, jos jokin on täysin keksittyä. Tekstin uskottavuus syntyy jostain muusta kuin "perustuu tositapahtumiin" -lausunnoista.)

Salattuja voimia -teoksessa ei tunneta genrerajoja: mukaan mahtuu kaikenlaista käytännön neuvoista aloitteleville patikoitsijoille aina kauhupiirteitä saavuttavaan tarinaan asti. Sinisalo sanoikin, että genre ei ole päämäärä, se on työväline. Tälle oli minunkin helppo nyökytellä. Kuten olen sanonut aiemmin, ei kirjoittaja valitse lajityyppiä vaan tarina, tapa jolla sen haluaa kertoa, määrää sen.

***

Tulenkantajien Naisten illassa oli Sinisalon jälkeen Rosa Meriläinen, jonka esikoisromaani Nainen punainen sijoittuu 1918 vuoden taistelujen Tampereeseen. Päähenkilönä on punakaartilainen Helmi. Meriläinen luki otteita kirjastaan ja minulle tuli kylmänväreitä, vaikka tilaisuudessa oli kuuma. Meriläinen oli loistavan eläytyvä lukija: hänestä näki, kuinka suuren vaikutuksen kirjan henkilöt olivat häneen tehneet ja miten kirjailija joutuu elämään hahmojensa tunteet. Luulen, että tämä on todella ravisuttava kirja.

Iltani päättyi hieman kesken, sillä vuorossa olisi ollut Salla Simukka ja hänen jälkeensä Vilja-Tuulia Huotarinen. Työpäivä takana ja seuraavan häämötys edessä vaativat kuitenkin suunnistamaan kotiin kohti. Ilta oli kuitenkin erittäin onnistunut uumoilevasta väsymyksestä huolimatta. Kirjailijakollegoita on aina mukava nähdä ja vaihtaa heidän kanssaan edes muutama sana.