1.12.2012

Kide-novellihaaste

Ensimmäinen novellini julkaistiin melkein vuosi sitten, 2012 tammikuun Usvazinessa. Sen jälkeen novelleja alkoi tipahdella julkaisuun tiheämmin, miltei joka toinen kuukausi. Myös työn alla on koko ajan jotain lyhyempää. Novellien ja kertomusten kirjoittamisessa on paljon palkitsevaa: niiden kirjoittamisessa ei istumalihaksia ajatellen mene niin kauan (aivolihas onkin eri asia). Valmista voi tulla hyvinkin nopeasti, jos idea on kypsynyt tarpeeksi. Lisäksi spefigenressä novellimittaisia tekstejä on melko helppo saada julki -- olettaen että ne ovat tarpeeksi laadukkaita ja että niistä ei odota saavansa palkkiota.

Lyhyissä teksteissä on vain yksi ongelma: niistä saa vähän, jos lainkaan, lukijapalautetta. Ajattelin, että paikallaan voisi olla jonkinlainen haaste. Niinpä mieleeni tuli kide -- koska pieni on kaunista. Kide-haaste on perustettu paikkaamaan yksittäisten novellien lukijapalautepuutetta ja myös haastamaan ihmisiä lukemaan novelleja ja muita lyhyitä tekstejä enemmän. Antologioiden, lehtien ja novellikokoelmien lukeminen on erilaista: aina ei välttämättä lue koko teosta kerralla vaan novellin sieltä, toisen tuolta. Minulla on muutamia tällaisia "roikkumassa" olevia kokoelmia. Kaikki tekstit eivät kolahda samalla lailla, osa menee tyystin ohi, mutta joukossa on myös helmiä, joiden kohdalla tekee mieli huutaa: kaikkien on luettava tämä, tämä on loistava!

Joten: novelli esiin! Nuoren Voiman Liitolla on tänä syksynä alkanut Novelli palaa! -suurhanke, joka kestää ensi vuoden lokakuuhun. Kannattaa tutustua.

Mutta nyt haasteeseen.


Ohjeistus:

1. Luettele ainakin viisi novellia, jotka ovat kolahtaneet tai jääneet muuten mieleen. Kerro miksi, jos mahdollista.
2. Aseta itsellesi vuodeksi novellilukutavoite.
3. Kopioi blogiisi Kide-kuva ja aseta kuvatekstiksi novellien lukutavoitteesi sekä eteneminen esimerkiksi näin: 3/10. (Eli kolme luettu, kymmenen tavoitteena.)
4. Bloggaa lukemistasi novelleista ja kirjoita niistä arvio. Arvio saa olla minkä pituinen tahansa. Kide-kuvaa voi käyttää myös tässä yhteydessä, jos haluaa.
5. Haasta tuttaviasi lukemaan novelleja.

Tämä viiden kohdan ohjeistus on neuvoa-antava, ei pakollinen. Käytän novelli-sanaa, mutta joskus kertomuksen ja novellin raja voi olla häilyvä. Minusta mikä tahansa lyhyt teksti käy, mitään novellin kaavaa ei tarvitse alkaa etsiä voidakseen osallistua.

Ei muuta kuin lukemaan!

***




Novellit, jotka ovat kolahtaneet minuun erityisesti

1. Tiina Raevaara: Luojani, luomani (En tunne sinua vierelläni)
Raevaaran käyttämä kieli lumosi minut tässä novellissa täysin. Mestarillinen. Luen yhä uudelleen ja uudelleen. 

2. Jussi Katajala: Clothanin silmä (Tiamatin värit -- ja muita tähtienvälisiä tarinoita)
Kun lukijan aivot tekevät hitaan ja vakaan kierähdysliikkeen ja kaiken tapahtuneen näkeekin eri tavalla. Onhan se unohtumatonta. 

3. Roald Dahl:  Maailmanmestari (Rakkaani, kyyhkyläiseni)
Dahlin musta huumori iskee ja kovaa. Muistelen kokoelmassa olleen myös kertomuksen, jossa vaimo murhaa miehensä ja syöttää murha-aseen tapausta tutkimaan tulleelle komisariolle. En muista tosin nimeä. Lampaanviulu? Hykerryttää vieläkin. 

4. Johanna Sinisalo: Me vakuutamme sinut (Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita)
Jostain syystä mainostoimistomaailma ja Cthulhu lappilaisessa järvessä tekivät lähtemättömän vaikutuksen. 

5. Jyrki Vainonen: Kirjasto (Lasin läpi)
Näin Tampereen Metso-kirjaston niin elävän edessäni tätä lukiessani, että nykyään aina kun käyn siellä, mieleeni tulee novellin päähenkilö Marlies ja se, miten hän yrittää selviytyä ongelmastaan.

Novellien lukutavoite vuodelle 2013


52 (yksi joka viikko)

Haastan

Anun Kirjailijan kävelyretkistä, Päivin A writer's blogista, Deen Missio kässäristä ja Saaran Margaret Pennyn muistikirjasta.

Haasteeseen saa tarttua toki kuka tahansa!


21 kommenttia:

  1. Upea haaste!
    Tartun ehdottomasti listan ulkopuolisena.

    VastaaPoista
  2. Samoin minä, todella kiva idea! Koetan ainakin olla mukana. Vastalahjaksi Sinulle on minun blogissani tunnustus. Käypä kurkkaamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kiitoksia! Yksi Liebster-tunnustus minulla onkin vielä odottamassa bloggausta, mutta kaksin aina kaunihimpi. ;)

      Poista
  3. Kiva juttu, että ideoit novelleihin liittyen jotakin vähän meille varttuneemmillekin... tuo Nuoren Voiman juttu taitaa olla enemmän nuorille suunnattu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorta Voimaa löytyy aikuisissakin. ;)

      Ymmärtääkseni nykypäivän NVL on kaikenikäisten kulttuuritoimija ja Novelli palaa! -hanke suunnattu lukijoille iästä riippumatta.

      Poista
  4. Kiva haaste! :) Luen aika paljon novelleja, onkin vähän miettimistä Top 5:een...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten sinun täytyy tehdä viisi Top 5 -listaa. :) Meikäläisen Top 5 -listalle pääsivät nyt ne, jotka olivat jääneet muistiin. Ensi vuonna löytyy varmasti lisää lemppareita.

      Poista
  5. Löysin haasteesi Sinisen linnan kirjaston kautta. Novellihaaste; hienoa! Tein jo ensimmäisen postaukseni.

    VastaaPoista
  6. Haluaisin osallistua haasteeseen, mutta kun kerran mainitsit postauksessasi, että säännöt ovat vain suuntaa-antavia, niin ajattelin omalla kohdallani toteuttaa tämän hieman erilailla. Haasteen aloittajana ajattelin kuitenkin kysyä sinulta ensin, joten sopisiko jos yksittäisten novellien sijaan ottaisin tavoitteeksi novellikokoelmien lukemisen?

    Ja mikäli sopii, jättäisin mahdollisesti myös kolahtaneet novellit ja haastamisen pois ja keskittyisin ottamaan tavoitteeksi ainoastaan tuon lukemisen?

    Mielenkiintoinen haaste kyllä, mielelläni osallistun jos pieni muokkaus sopii :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai sopii muokata tällaiseen suuntaan. :) Mukavaa, että osallistut!

      Poista
  7. Minäkin osallistun (mutta jätän haastamisen pois) jos sopii.

    VastaaPoista
  8. Upeaa! Novellit ovat niin mahtavia siinä, että jo yhdeltä istumalta voi saada unohtumattoman elämyksen. (Sama pätee toki runoihinkin.) :)

    VastaaPoista