10.8.2014

Keskeneräisyyksien keskellä, kohti eheyttä

Kirjoittaminen on keskeneräisyyden sietämistä.

On ideoita ja ajatuksia kohtauksista; kuvia, ääniä, paloja henkilöhahmoista, juonesta, tunnelmista. Niitä törmäytellessä tarina syntyy vähä vähältä. Mutta ei riitä, että sen kirjoittaa kerran. Ei riitä, että sen ajattelee kerran. On kirjoitettava epätäydellisiä virkkeitä, uudelleen ja uudelleen. On siedettävä, että kovankin työn tulos voi olla puutteellinen. Koko ajan on kasvotusten oman epätäydellisyytensä kanssa.

Kunnianhimo on aluksi ohjattava eteenpäin vieväksi voimaksi, ei sisäänpäin suuntautuvaksi kritiikiksi. Sen on oltava höyrykone, josta hiilet eivät lopu; sydän joka pumppaa sittenkin, kun jalat eivät enää tunnu kantavan.

Kompuroidenkin pääsee maaliin. Usein sinne on tultu konttaamalla. Tyylipisteitä ei jaeta, vain valmis teos merkitsee.

Pelkoja on niin monenlaisia. Jokaiselle kirjoitusvaiheelle omansa. Onko luovuutta ilman pelkoa? Lapsille se tulee kuin hengitys, kuin leikki. Luominen. Maailman ja minän välissä on silloin niin ohuet seinät. Aikuisella on muureja, joita murtaa.

Pelko, luovuus ja vapaus. Kolmen pyörteen kurimuksessa tanssii helposti jalkansa rakoille. Kohti eheyttä -- kivuitta se ei käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti