17.8.2014

Kuvankaunis kuvahaku

Olen hyvin visuaalisesti orientoitunut ihminen. Kuvat ovat tärkeitä, ja kirjoittaessa erityisen tärkeitä ovat mielessä syntyvät kuvat, siis sisäinen kuviteltu todellisuus. Sisäisten todellisuuksien siirtäminen oman kehon ulkopuolelle onnistuu kohdallani puheen, piirtämisen tai kirjoittamisen kautta. Tämä on oikeastaan se järjestyskin, missä olen lähtenyt toteuttamaan sisäisten maailmoiden ilmaisua. Ensin kertomalla tarinoita ääneen, sitten piirtämällä kuvia ja lopulta kirjoittamalla tarinoita kansien väliin.

Kun kirjoittavaiset kaverit alkoivat sosiaalisessa mediassa jakaa Pinterest-taulujaan ja muita inspiraatiokuvalöytöjään, tajusin, etten ollut kerännyt itselleni minkäänlaista kuvapankkia niistä kuvista, jotka ovat minua liikuttaneet matkan varrella. Ihmetyin ja päätin korjata asian.

Aloin etsiä niitä kuvia, joihin muistin törmänneeni internetin ihmemaassa. Perustin Pinterest-tilin (jota en vieläkään varmaan osaa täysin hyödyntää), johon näitä koota. Oi ihanuuksia, joita löysin, ja voi kurjuus, mihin törmäsin.

Etsin nimittäin Linn-inspiraatiokuvaa. Etsin Dante-inspiraatiokuvaa. Ei löytynyt yhden illan aikana. Ei sitä ihonväriä, ei asennetta, ei persoonallisia kasvonpiirteitä, ei tunnelmaa. Vaikka mitä hakusanoja käytin. Haut tuottivat aina ensimmäiseksi a) liian kauniita ihmisiä, b) outoihin malliposeerauksiin vääntyilleitä naisia (jostain syystä miehet poseeraavat luonnollisemmissa asennoissa useammin), c) valkoihoisia ihmisiä, vaikka hakusanoilla yritin muuta.

Toki etsin vain Googlen avulla. Selvästikin etsin väärästä paikasta. Käytin vääriä hakusanoja, tai jotain. Mutta aloin kyllä miettiä, miten vaikea oli löytää tavallisen näköisiä, mielenkiintoisia ja persoonallisia kasvoja kaikkien missi- ja mister-kauneuksien keskeltä. Miten vaikea oli löytää valokuvia, joissa tehdään ja toimitaan eikä vain olla salaperäisseksikkäitä kameran edessä. Ja ne tuulikonekuvat, voi veljet. Vartalotyyppien variaatiotkin olisivat aika jees.

Jatkan etsintöjäni. Otan vinkkejä vastaan.

4 kommenttia:

  1. Sama ongelma! Pinterestistä on myös omituisen vaikea löytää miehiä. Tunnelmakuvissa esim lukuhetkistä on aina joku rimppakinttuinen nuori kaunotar. Vanhukset tuppaavat olemaan leikeltyjä siloposkia. Synkkiä pastoreita ei ole. Söpöistä pikkutytöistä on enemmän kuvia kuin pojista. Talvikuvissa aina leijailee ihanaa höytyvää, harmaita loskamaisemia ei ole. Nykyajan siloiteltu kuvamaailma on ahdistava. Onneksi on kirppiskuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat kuvat <3. Ne ovat ihan hirveän kiinnostavia. Tosin vanhat potrettikuvat alkavat olla joillain kirppiksillä jo sellaisissa hinnoissa, että huh.

      Poista
  2. Ehkä Deviantart? Se on tietty toisentyyppinen paikka, mutta siellä on kaikenlaista kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täytyy tsekata! Joskus vuosia sitten sitä seurailinkin satunnaisesti, mutta viime aikoina ei ole tullut käytyä. :)

      Poista