18.1.2015

Sellainen viikonloppu

Ylitin itseni, mutta vielä se ei tunnu miltään.

Taoin viikonlopun aikana Kätkemän lopulta siihen kuntoon, että sen kehtaa lähettää kustantajalle -- ja itse asiassa lähetinkin jo. Olo on tyhjä, etäisen helpottunut ja pirun väsynyt. Eilen heräsin 6.30 kirjoittamaan, tänään sentään vasta kahdeksalta. Valmista tuli iltaseitsemältä. Nyt voi sen kässärin kanssa huokaista, siirtää Mifongit hetkeksi takaliedelle porisemaan ja ottaa huolehdinnan alaisuuteen etulieden räiskyväiset.

Yhden tulevan novellikokoelman toimittamista, oman novellin editointia, toisen novellin kirjoittamista ja jossain vaiheessa Kuninkaan tahtokin varmaan vaatii viimeiset silaukset. Mikäänhän ei ole valmis ennen kuin se on julkaistu (eikä kai aina silloinkaan, joskaan omalle kohdalleni en tätä toivo). Siinä tammikuu kuluukin.

Mifongin kätkemä on raakaversioltaan melko pullea: 95 000 sanaa ja rapiat. Kieltämättä sen tarinakin on aika suuri, ja hykertelen koko pienen mustan sydämeni kyllyydestä, miten hieno reissu edessä vielä siintääkään. Helpolla ei pääse kukaan, ei edes kirjailija.

Iloinen julkaisupäätöskin kolahti postilaatikkooni: ensi kesän Ursulassa nähdään näillä näkymin Elisabeth Sarantin uutta tuotantoa!


Sokerilla ja kanelilla kuorrutetun riisipuuron voimin syntyy
tämäkin eeppinen fantasiateos. (c) J.S. Meresmaa

3 kommenttia:

  1. Odotan NIIIN paljon Mifonki sarjan seuraavaa osaa joten onko sinulla käsitystä että milloin se voidaan julkaista koska lasken päiviä siihen? :D minä vaan RAKASTANN tätä sarjaa<3 oon sinun tosi suuri fani:) minä ainakin toivon että siinä on jotain Ardis-Dante säätöä ja Fewrynnistä Ciaranista Linnistä ja muista ois juttuu:) ni siis oisko mitään tietoa että milloin se kirja tulis myyntiin? Ois NIIIN ihanaa jos voisit vastata:) Voitko sanoa että Alma on paras koska se on mun unelmani?<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta mähän sanoin äsken ihan pöljästi! Sä oot paras!!<3 (mut se ois kyl tosi ihanaa jos sä sanoisit et oon paras<3)

      Poista
    2. Mifongin kätkemän julkaisu menee todennäköisesti ensi syksylle, joten vielä joutuu kärvistelemään. Ihan tarkkaa päivämäärää en osaa sanoa, mutta syyskuuta veikkaisin. Kyllä se täältä blogista sitten selviää, jos tulee aikaisemmin tai myöhemmin!

      Ja Alma, oot paras! <3 :)

      Poista