Helsingin kirjamessuilla ehdin käydä kuuntelemassa teemamaa Venäjän naiskirjailijoita ja naiskirjallisuutta käsittelevää paneelia nimeltä "Imelää kukkakirjallisuutta vai naisten kirjoittamaa proosaa?" Esiintyjinä oli kirjailijat Anna Remez ja Jaana Žemoitelite sekä kriitikko Valerija Pustovaja. Tulkin nimeä ei muistiinpanoissani valitettavasti lue.
Merkintäni saattavat olla hieman hypähteleviä, mutta kyllä sieltä silti paljon kiinnostavaa asiaa tulee ilmi.
Tiedossani on ollut, ettei itäisellä naapurimaalla mene ihan yhtä railakkaasti tasa-arvonäkemysten kohdalla kuin täällä lännemmässä, ja tunnin kestänyt antoisa keskustelu vihjasi, että sukupuolten eriarvoinen kohtelu näkyy Venäjän kirjallisuudessa.
Neuvostoliitossa eläneen Topias Huttarin kokeilu julkaista runonsa naisen nimellä (Lea Helo) toi kuulemma esille sen, että mies vapautui kirjoittamaan herkkää lyriikkaa, jos teki sen naisen nimellä, sillä Venäjällä tosimies ei itke. Naiselle on sallittu laveampi rooli kirjailijanakin.
Ensimmäistä Venäjällä julkaistua naisen kirjoittamaa romaania pidettiin lähinnä päiväkirjana, pienelle piirille suunnattuna ja yleisemmällä yhteiskunnallisella tasolla vähäarvoisena. Keskustelijat arvelivat, että naisten aihevalintoihin vaikutti 1800-luvulla heidän rajoitettu elinpiirinsä ja vaikutusmaailmansa. Ei ajateltu, että nainen voisi olla esimerkiksi runoilija, muusa sen sijaan hyvinkin.
Hyvin merkittävä rajoittava tekijä oli, ettei naiskirjailijoilla ollut kirjailijayhteisöä kuten miehillä. Eli verkostot puuttuivat. Yhä edelleen Venäjällä käydään keskustelua siitä, pitäisikö naiskirjailijoita kutsua kirjailijoiksi kuten miehiä, vai kirjailijattariksi.
Sellainenkin täsmennys haluttiin tehdä, että on naiskirjallisuutta (kuten rakkausromaanit) ja naisten kirjoittamaa kirjallisuutta (mikä voi olla mitä tahansa). Naisproosassa ajatellaan kuitenkin olevan halventava sävy, eikä kukaan keskustelijoista käyttäisi sitä.
Hyvin tärkeä huomio oli se, että sillä on merkitystä, kenen näkökulmasta kirjoja kirjoitetaan. Kirjat luovat nimittäin näkökulmia maailmaan ja on varottava liian yksipuoliseksi tai kapea-alaiseksi muuttumista. Tuotiin esille, että venäläiset mieskirjailijat kirjoittavat nykyään paljon vankila- ja huumeaiheisia, synkkiä ja väkivaltaisia kirjoja, mutta ne ovat kuitenkin vain hyvin harvan venäläisen oikeaa kokemuspiiriä saati näkemys maailmasta.
Kerrottiin, että kuuluisimmat nykynaiskirjailijat Venäjällä kirjoittavat historiallisia, 1900-luvun alkupuolelle sijoittuvia romaaneja, joissa sukupuoliroolit ovat hyvin perinteiset. Nykyhetkestä kirjoittaa harva nainen, eivätkä Venäjän aktiiviset, johtajahahmo- ja esikuvanaiset näy ainakaan naisten kirjoittamassa proosassa.
Surullinen tosiasia kuulemma on, että kovin monet nykynaiset Venäjällä uskovat naisen olemisen tarkoituksen olevan ennen kaikkea sukupuolinen ja seksuaalinen.
***
Tein sivuhuomion kirjamessujen venäläisestä kirjailijakaartista: 34 osallistujasta 6 oli naisia. Se tekee siis alle 18 prosenttia.
Jos aihe nappaa enemmänkin, Annelin kirjoissa -blogissa on nais-/mieskirjailija-aiheesta lisää, sekä katsaus pariin varhaiseen venäläiseen naiskirjailijaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti