20.12.2015

Dissonanssi-Georgina

Olin vetäistä glögit ja kahvit ja kaikki muut mahdolliset nesteet väärään kurkkuun, kun eilen lävähti nenun eteen Hesarin kirja-arvostelu.

Sen otsikko näytti tältä:



Eihän tämä varmaan olisi moista reaktiota aiheuttanut, ellen olisi taittanut helmikuussa ilmestyvää Keskilinnan ritarit -pienoisromaanitrilogiaa koko päivän. Ja ellen olisi niin usein kuullut Mifonki-sarjaani verrattavan Suureen Georgeen ihan siinä määrin, että olen saanut herjalla lempinimen "Georgina, se vähemmän tunnettu suomalainen pikkuserkku".

Kun toivuin järkytyksestäni (se ei ollut mikään vähäinen, koska universumilla on tapana läiskiä isolla kämmenellä pahaa-aavistamatonta omissa maailmoissaan eläjää), uskaltauduin lukemaan arvion. Koska pahinta, ihan pahinta kirjailijan vainoharhaisuutta joka joskus ei olekaan harhaisuutta, on pelätä idearyöstöjä ja kunnian menetystä löydöstä tai tehdystä työstä, joka valuu toisiin nimiin ja siten näkymättömiin. (Tuo pelko on todella tyhmä ja tylsä, mutta luulen ettei ole kirjailijaa joka ei sitä tunnetta tunnistaisi.)

Niin että helpotuksesta huokaisin. Ei ole Martin kirjoittanut Keskilinnasta enkä minä Martinin maailmasta. Ihan vaikuttavat erilaisilta tarinat: arviossa ei ainakaan mainita mitään homoerotiikasta, enkä minä ole ottanut keskiajasta kuin erinäisiä seipäitä ja lihasten muotoja noudattavia suojapanssareita.

Hupia tulen kyllä repimään tästä ajasta ikuisuuteen.

2 kommenttia:

  1. Kirjailijan suuria kauhun hetkiä, onneksi enimmäkseen turhia. Näistä pitäisi kai olla vain mielissään, kun oma mielikuvitus on onnistunut seikkailemaan samoilla ideakentillä kuin isompien nimien. Raivostuttavaa, tietenkin, mutta jostain vinkkelistä ehkä huvittavaa, en tiedä. Toisaalta, ei suuri George keskiaikaa keksinyt ja ritareita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on jotain kiehtovaakin, miten samaan suuntaan tarinankertojien polut usein viettävät, vaikka mielikuvituksessa luulisi olevan kaltevuuksia vaikka mihin suuntiin.

      Kai se rakentaa jonkinlaisen sillan ihmisten välille, yhteisen alkulähteen ja jaetun kokemuksen.

      Tämä universaali tarinankerronnan taso joskus unohtuu ja kaiken kirjailijan luoman ajatellaan olevan lainaa, saaneen vaikutuksia yhtäältä ja kahtaalta tai tarkoitetun intertekstuaaliseksi viittaukseksi, vaikka mistään näistä ei tosiasiassa olisikaan kyse.

      Poista