17.7.2016

Morkkiksia

Sitä kuvittelisi, että mahdollisuus kirjoittaa on kaikki mitä kirjailija kaipaa. Aika, resurssit ja tila -- "oma huone" -- kas siinä riittämiin tavoitetta ja saavutusta. Niin moni kirjoittaja joutuu taistelemaan saavuttaakseen edes jonkin yllä mainituista.

Vuosien tavoitteellisen työn jälkeen minulla alkaa olla nyt ne kaikki, ja siitä olen ihan huikean onnellinen, jopa häikäistynyt. Silti minua vaivaa tuon tuostakin morkkis.

Miksi?

Koska en lue tarpeeksi.

Haluaisin lukea enemmän. Kollegojen uutuusteoksia, vanhoja klassikoita, suosituksia, käännöskirjallisuutta, tietokirjallisuutta, runoja... you name it. Ja luenhan minä, mutta en koskaan koe, että lukisin tarpeeksi. Olen lukenut paljon enemmän ennen kuin aloin kirjoittaa, mutta nykyään tuntuu ettei päässä riitä tilaa. Kaikki ne tarinat, joita haluan itse kirjoittaa ja luoda, täyttävät käytävät.

Onko tunne totta vai harhaa?

***

En lue edes kirjaa viikossa. Se hävettää. Tuntuu jotenkin valheelliselta olla lukemisen puolestapuhuja, tarinoiden merkityksellisyyden hehkuttaja. Kirjailija, hemmetti vieköön.

Eikä kyse ole siitä, ettenkö rakastaisi lukemista. Voi, rakastanhan minä. Pystyn yhä uppoutumaan tarinoihin ja hengästymään lauseiden hienoudesta, sanojen taiasta. Kirjahyllyni pursuavat kirjoja. Lattiani pursuavat kirjoja. Se ahdistaa, kun tuntuu ettei lukemiselle ole koskaan riittävästi aikaa.

Ja sitten, sitten toisaalta... Voisiko se, että luon kirjallisuutta, lieventää asianhaaroja? Olenko liian ankara itselleni? Vai liittyykö lukumorkkikseeni suru siitä, etten fyysisesti tunne pystyväni ahmimaan kaikkia niitä kirjoja, joita haluaisin?

Kyvyttömyyden tunteeseen liittyy häpeän lisäksi sosiaalinen paine. "Oletko lukenut kirjan X?" kysytään. Pudistan päätäni ja sydämeeni asettuu paino. Ei, en ole. Itse asiassa en ole lukenut kyseiseltä kirjailijalta mitään. Laitan uuden ruksin "Lue vielä tämä" -listaan. Ei, en tunne kirjailija Y:nkään tuotantoa. Pitäisi varmaan, kun niin oletetaan. Spefikirjailijana minun kai kuuluisi tuntea himolukijan tarkkuudella julkaistu ja julkaistava spefi, ainakin kaikki muut vaikuttavat paljon lukeneemmilta. Aah, milloin ikinä ehdin lukea kaikki ne merkittävät teokset, joita jengi on lukenut -80-luvulta alkaen?

Ahdistus. Häpeä. Morkkis.

***

Tilannetta ei helpota se, että olen hidas lukija. Voin kyllä lukea alle 300-sivuisen kirjan päivässä, mutta sen päivän aikana en sitten muuta teekään. Lisäksi muistini ominaisuudet ovat niin rajoittuneet, että unohdan lukemani nopeasti. Joskus jää tunnemuisto, joskus jokin yksittäinen kohta. Mutta mikäli minun pitäisi kertoa vähääkään yksityiskohtaisemmin, mitä kirjassa tapahtuu ja analysoida sitä, se ei kovin helposti käykään. Ei, ellen ole tehnyt muistiinpanoja tietäen, että kirjasta on kyettävä puhumaan. Vaikutuksenkin tekevä kirja solahtaa lävitseni kuin vesi somerikosta. Se virkistää, innostaa ja ravistaa, mutta se ei säily.

Minussa ei ole tarpeeksi tilkettä kannattelemaan toisten tarinoita sillä intensiteetillä, mikä joillain lukijoilla tuntuu olevan, ja se saa minut tuntemaan itseni huonoksi kirjailijaksi.

Aivan kuin en kunnioittaisi toisten kirjailijoiden tarinoita.

Onko se totta?

Voiko olla hyvä kirjailija mutta huono lukija?

***

Itsekeskeisyydellä on varmasti sijansa. Minä olen itsekäs, enkä sitä kiellä, mutta en ole siitä mitenkään ylpeä. Se vain on totuus, että juuri tässä ja juuri nyt kirjoittaminen on minulle tärkeintä, ja olen tehnyt valintoja, jotka tukevat elämäntapaa, jota tavoittelen. Ei ole väärin, jos tietää mitä haluaa ja toimii sen eteen. Järjellä tiedän sen.

Silti huomaan taistelevani itseni syyllistämistä vastaan, koska meidän yhteiskunnassamme uraorientoitunut nainen on edelleen vähän outo ilmestys. Niitä on, ja se hyväksytään ainakin pintapuolisesti, mutta sisälle istutettu muiden naisten joskus kuviteltukin syyllistämisdialogi rullaa itsepintaisesti aina vain. Ja kyllä sekin vain joitakin jaksaa ihmetyttää, etten tahdo lapsia; että olen tietoisesti vela ja haluan omistautua kirjoittamiselle.

Sen aistii, että se on naiselle vähemmän sallittua kuin miehelle. Vaikka kukaan ei välttämättä haasta päin näköä, vaikka kukaan ei varsinaisesti vihamielinen olisikaan, pienet eleet ja äänensävyt joskus paljastavat, että uranainen on epäilyttävä, joidenkin mielestä vähän säälittävä, koska eihän nainen nyt voi oikeasti olla onnellinen (lue: kokonainen)  ilman äitiyttä.

***

Morkkiksia siis on. Kysymyksiä enemmän kuin vastauksia. Mutta ehkä joskus on tärkeämpää kysyä kuin vastata.

10 kommenttia:

  1. Tunnistan lukemisen vähenemisen tuottaman paineen. En tunne siitä syyllisyyttä sinällään, mutta suren sitä, etten ehdi enää uppoutua toisten maailmoihin. Minähän rakastan lukemista! Nyt kesälomalla (minulla on kesäloma! Vau!) olen ehtinyt lukea, kun annan tietoisesti omien tarinoiden maata. On ollut ikävä. Voin olla kerrankin matkustaja enkä kuskina puikoissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveilen tulevaisuudesta, jossa olisi runsaasti aikaa sekä lukea että kirjoittaa! Ehkä se vielä tulee.

      Onhan se niinkin, että itse olen tämän tilanteen luonut: On niin paljon luotavaa, kirjoitettavaa, että kapasiteetti ei vain riitä kaikkeen. Monia asioita olen karsinut, mutta lukemisen väheneminen on ainoa, josta koen morkkista.

      Poista
  2. Tiedän tunteen, vaikka en kirjoitakaan (tosin haluaisin kyllä, mutta en vain osaa aloittaa). Tulevana kirjastoammattilaisena tuntuu olevan koko ajan niskan päällä paino, kun pitäisi olla lukenut klassikkoja, mutta myös nykykirjallisuutta. Sitten haluaisi lukea omien mieltymysten mukaan (minulla ya-kirjallisuus) mutta kuitenkin olisi hyvä olla tietämystä muustakin kirjallisuudesta. Onneksi itsellä on hyvä muisti kirjailijoiden ja kirjojen nimien suhteen sekä kirjoista tulleiden palautteiden suhteen, niin asiakaspalvelussa pystyn helposti neuvomaan, vaikka en olisi kirjaa itse lukenutkaan. Mutta silti on morkkis, kun en ehdi lukea kaikkea mitä haluaisin, kun olen hidas lukemaan ja kai muukin elämä (varsinkin sosiaalinen) olisi hyvä olla.

    Mutta uskon, että ahdistus saattaa olla suurempi, kun itse vielä kirjoittaa. Omalla kohdallani en ole saanut aloitettua kirjoittamista, kun tuntuu, etten ole lukenut tarpeeksi muitten kirjoja, vaikka tuskin se kirjoittaminen sitä katsoo. Ehkä jonakin päivänä pääsen tyhjän sivun kammostani :D ...ja lukumorkkiksesta :) Toivottavasti sinäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä toinen kirjastontäti joka tuskailee samojen asioiden kanssa. Kun tulee olo, että asiakkaat olettavat minun lukeneen sekä klassikot että uutuudet. Onneksi kirjabloggerit ovat hyvä pelastus. Heidän siivellä olen päässyt tutustumaan moneen kirjaan josta en ole koskaan kuullut, jota en ole kerinnyt lukea, tai joka ei genreltään tai aiheeltaan kiinnosta niin paljon, että koskaan tarttuisin siihen.

      Mitä tulee kirjoittamiseen, niin joo, kyllähän se vie aikaa lukemiselta. Morkkista en kuitenkaan tunne. Varastan lukuhetkiä sieltä täältä, työmatkalta tai odotushuoneesta. Pysäkillä kun odotan bussia, tai kun kävelen paikasta toiseen. Joskus kuitenkin kaipaan kovasti sitä, kun voi vain maata sohvalla ja lukea. Silloin yleensä laitan kirjoittamisen hetkeksi syrjään sillä se on se sama aika ja energia jota käytän kotona joko kirjoittamiseen tai lukemiseen. Viime viikkoina olen sitten hurahtanut äänikirjoihin. Niitä jaksaa kuunnella vaikka on kirjoittamisen uuvuttama enkä enää jaksaisi tarttua "oikeaan" kirjaan. Samalla voi neuloa tai parsia reikäisiä villasukkia.

      Poista
    2. Kiitos, Mira!

      Kirjoittaminen ei tosiaan vaadi mitään tiettyä luettua kirjamäärää taakseen, koska kirjoittaminen on kuitenkin ihan eri asia kuin lukeminen.

      (Lukemisesta on kirjoittajalle monenlaista hyötyä, sitä en kiistä, mutta kirjoittamaan oppii kirjoittamalla ja tarinoita kertomaan tarinoita kertomalla.)

      Onnea matkaan!

      Poista
    3. E.K. kirjoitti: "Mitä tulee kirjoittamiseen, niin joo, kyllähän se vie aikaa lukemiselta. Morkkista en kuitenkaan tunne. Varastan lukuhetkiä sieltä täältä, työmatkalta tai odotushuoneesta. Pysäkillä kun odotan bussia, tai kun kävelen paikasta toiseen."

      Sepä siinä, kun kyllähän minulta aikaa herkeäisi. Ennen nukkumaanmenoa tunti, jopa kaksi, mutta tuntuu että aivojen tila on täynnä, lukulihas halvaantunut tai ainakin puolitehoinen.

      Ehkä tämä on ohimenevää, toivon niin!

      Poista
  3. Minulla on myös joskus tällaista lukemattomuusmorkkista. Erityisesti siitä, että on monia klassikoita yms. kirjoja, jotka "pitäisi" olla lukenut, mutta minä en ole. Ja nyt kun odotan kieli pitkällä lukijapalautteita Dionnen tytöistä, ja olen jonkin verran jo saanutkin niitä, niin joskus tulee syyllisyyden häivähdys, että enhän minä ole lukenut edes läheskään kaikkia kirjailijakavereideni ja -tuttujeni kirjoja. Maailmassa vaan on liian paljon kirjoja ja liian vähän aikaa.

    Itse en ole kokenut, että kirjoittaminen haittaisi lukuharrastusta, mutta opiskelu haittaa sitä kyllä. Toivon, että valmistuttani ehdin taas lukea enemmän kaunokirjallisuutta.

    Toisaalta olen aika varma siitä, että kaikkien lukemattomuusmorkkistemme keskelläkin me luemme huomattavasti enemmän kaunokirjallisuutta kuin keskivertosuomalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa morkkiksesta johtuu siitä, että miellän lukemisen osaksi kirjailijan ammattia: Paitsi että luen tietenkin taustatutkimusta varten erilaisia tekstejä ja kirjoja, kollegojen teokset, nykykirjallisuus, YA-kirjallisuus ja sitten genrekirjallisuus ovat sellaisia, mistä haluaisi olla kartalla. Vaan kartallapa on vain muutamia pisteitä... :D

      (Pääsinpäs ujuttamaan karttavertauksen!)

      On tämä syyllisyydentuntoisuus outo juttu... Nimittäin ymmärrän hyvin, jos joku ei ole lukenut kirjojani, eikä mieleen tulisi koskaan ketään sellaisesta syyllistää (ellei nyt sitten ole tekemässä jotain analyysia tai arviota kirjasta, sitten se pitää kyllä olla luettuna!). Jokaiselle kirjalle on hetkensä, kun ja jos on.

      Mutta sitten omalla kohdalla siitä tuntee morkkista...

      Poista
  4. Ugh mä tunnen tän tuskan. Rakastan lukemista, mut tuntuu ettei mulla yksinkertasesti vaa riitä into ja energia lukemiseen. Sitte tuntuu et on joitain kirjoja mitkä olis vaa pakko lukee ku kaikki muutki, vaikka itteä se ei kiinnostaiskaan. Mä oon tosi genresitoutunu lukija, ja mä luen erittäin harvoin spefin ulkopuolella meneviä kirjoja. Joskus, mutta erittäin harvoin. Tänä vuonna oon yrittäny saada lukemisesta taas kiinni, ja oon touko-heinäkuun aikana lukenu 11 kirjaa, mikä on enemmän kuin viime vuonna yhteensä.

    Ja sain just luettua Keskilinnan ritarit ja höpötin siitä hieman blogissani :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kiitos ihanasta blogauksesta, Sanna! <3

      Ehkä pitäisi olla kärsivällisempi tämän lukemisen(kin) suhteen. Ettei olisi itselleen niin ankara. Mistäpä sitä tietää, onko käynnissä vain jokin nahkea kausi ja parin vuoden päästä lukemiseen riittää hyvin voimia.

      Poista