9.1.2023

Villi vuosi takana, toinen edessä

 Vuosi 2022 oli... melkoinen.

Summaan bullet journaliini joka kuukauden lopussa sen kuukauden isoimmat tai tärkeimmät tapahtumat. Tukkani nousi pystyyn, kun luin viimeisen 12 kk:n yhteenvedot. Jokainen niistä alkaa tähän tapaan: "Huh huh, aikamoinen vuoristorata tämäkin kuukausi" tai "Melkoista hötäkkää ollut...". 

Ei ihme, että vuoden lopussa väsytti.

Töitä on siis riittänyt ja niitä on paiskittu -- ilolla!

Jaksamisen kanssa on saanut jälleen tasapainoilla ja tarkkaan harkita, mille sanoo kyllä ja mille ei. Kivat ja innostavatkin asiat voivat uuvuttaa. 

Ja kun kohdalle osuu sellainen vuosi, että julkaisee kolme kirjaa, on hyvä muistaa tämä: Vaikka ne kirjat olisi kirjoitettu edellisenä vuonna, niiden viimeistely, taiton oikoluku ja kaikki ennen ja jälkeen julkaisun sisältyvä säätö syö aikaa ja energiaa. Itselleni laitan muistiin myös, että novellikokoelma ei ole vähätöisempi kuin romaani, vaikka suurin osa novelleista olisi aiemmin julkaistuja. Tekee mieli hohottaa kolkosti tälle harhaluulolleni! 

***

Lukuja vuodelta 2022:


Julkaisut:

Kenties tapan sinut vielä (nuortenromaani)

Akanvirta (novellikokoelma)

Kerberos (säeromaani)

Räyhähenget (novelli antologiaan Hämärän periltä)

Myrskytuulen korennot (säenovelli antologiaan Herra Swanin sanoja siivekkäille)

5  artikkelia eri julkaisuissa


Vieraana/esiintymässä:

5 kirjallisuusfestivaalia/tapahtumaa

4 kirjamessua

2 podcastia

18 muuta kirjailijavierailua


Sopimukset ja hakemukset:

6 kustannussopimusta 

1 käännössopimus

8 apurahahakemusta, joista 7 sai hylkäyksen ja yksi (liikkuvuusapuraha) myönnön


Jätän listaamatta ne kirjoitusprojektit, jotka ovat kesken ja vailla sopimusta. Niitäkin nimittäin kirjoitettiin.

Lisäksi luulen, että vuoden mittaan olen kokenut kaikki tunneympyrän tunteet.

***

Tästä vuodesta on tulossa myös melkoinen, mutta otan sen vastaan hyvällä fiiliksellä ja yrittäen muistaa levon tärkeyden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti