Kustantamo salkussa (Vihtorin kirjamessuilla, osa 2)

Tapahtumaraportti Vihtorin kirjamessuilta jatkuu!

(Edellisen osan pääset lukemaan tästä linkistä.)

Vihtorin kirjamessut jatkuivat osaltani klo 16, jolloin areenalle astui tämänvuotisen Tulenkantaja-palkinnon kummi ja palkintoraadin puheenjohtaja Tuomas Kyrö. Haastattelijana toimi Matti Posio. Hieman myöhemmin seuraan liittyi FILI:n johtaja Leena Majander. Käsittelen heitä yhdessä, sillä he puhuivat paljon samoista asioista.

Tuoma Kyrö ja Leena Majander kattopeilin kautta kuvattuna.
(c) J.S. Meresmaa

Kyrö painotti ymmärrystä perspektiiveistä käännösten suhteen. Esimerkkinä hän antoi Unkarin-matkansa, jolloin hän meni tapaamaan kustantajaa, joka oli ostanut Kyrön romaanin käännösoikeudet. Suomessa lehdet revittelivät suurin piirtein maailman valloituksesta, mutta perillä Kyrölle kävi ilmi, että kustantamo sijaitsi yhden miehen salkussa. Hyvän miehen, ei siinä mitään, mutta jonkinlaista vauhtisokeutta ja kokoharhoja on ilmeisesti nähtävissä median suhtautumisessa silloin, kun suomalaisen kirjailijan kirjoja käännetään toisille kielille. Kilpailu ulkomailla on kovaa, kovempaa kuin kotimaisilla kirjamarkkinoilla.

Hän kummina toivoo voivansa auttaa edes joidenkin virheiden välttämisessä ja kiittelee käännösmarkkinoilta kokemusta kerryttäneiden kirjailijakollegoiden solidaarisuutta.

Kun Posio kysyi, mikä on eniten tarpeen, Kyrö vastasi että kirjailijalle tärkeintä on keskittyä kirjoittamiseen. Työ tapahtuu kellareissa, yksin. Menestystä ei voi ennakoida. Tätä painotti myös Leena Majander, mutta lisäksi hän kertoi kustantajien peukalotuntumasta ja siitä, ettei mitään ehdottomia sääntöjä ole. Kustannustoiminnan ydin on karsimisessa. On opittava sanomaan ei, ei, ei.

Joskus ihan tekniset syyt vaikuttavat käännösoikeuksien myymiseen: liian paksu kirja (kallista kääntää ja painaa), liian suuri back-list ilman mitään palkintoehdokkuuksia tai vakuuttavaa myyntimenestystä, liian umpisuomalainen aihe ulkomaisia markkinoita kiinnostaakseen. Silti mikään edellisistä ei ole ehdottomuus. Sääntöjä ei ole.

Yleisenä huomiona sen perusteella, minkälaisia kirjoja Suomesta viedään ulkomaille, Kyrö heitti että kauppansa vaikuttaisivat tekevän vakavat naiset ja humoristiset miehet.

Tuomas Kyrö.
(c) J.S. Meresmaa

Kysymykseen "Millainen kirja voi maailmalla menestyä" Majander vastasi vastakysymyksellä: Millä perustein sinä itse valitset sen, mitä haluat entuudestaan tuntemattomalta kirjailijalta lukea?

Kumpikin, sekä Kyrö että Majander, rummuttivat kääntäjien merkityksestä. Ilman laadukasta käännöstä kirja ei tavoita sitä, mitä kirjailija on kirjoittanut. Ilman hyviä kääntäjiä kirjat eivät lähde ulkomaille. Kyrö kertoi Mielensäpahoittajan englanninnoksesta. Sille oli mietitty jos jonkinlaista nimiväännöstä, mutta lopulta paras idea tulikin Dome Karukosken yhdysvaltalaiselta isältä, joka Karukosken mielestä kuului mielensäpahoittajien heimoon. "You should call him The Grump", oli isä sanonut. Kyröstä nimi oli ehdotuksista paras.

Majander sanoi, että Suomen etu käännösmarkkinoilla on tällä hetkellä se, ettei meillä ole leimaa. Meillä ei ole pohjoismaisen dekkaribuumin laahusta, sillä siihen kelkkaan emme oikein ehtineet mukaan. Vasta viime vuosina koko kirjallisuusväki on herännyt kirjavientiin ja sen merkitykseen ja mahdollisuuksiin.

Ehdokaskirjoja.
(c) J.S. Meresmaa

Kyrökin sanoi, että uuden sukupolven kirjailijat ovat jo kansainvälisiä, he ovat jo maailmalla. (Tätä sanoi myös Majander.) Opiskelevat, asuvat, matkustavat -- internetin tarjoamista mahdollisuuksista puhumattakaan. Impivaarasta on lähdetty sekä fiktiossa että faktisesti. Pitää ajatella tarpeeksi isosti, ja tämä tuntuu uuden polven kirjailijoilta onnistuvan.

Mahdollisuudet kansainvälisyyteen ovat paremmat kuin koskaan ennen.

***

Ennen Tulenkantaja-palkintoehdokkaiden saapumista lavalle näytettiin ensimmäisen Tulenkantajapalkitun, hiljattain edesmenneen Seita Vuorelan lyhyt haastatteluvideo. Pätkä on kirjamuseo Pukstaavia varten tehty, ja se oli heiltä lainassa.

Turun kirjamessuilla käsivaralla kuvatulla videolla Vuorela kertoo, että Suomen vahvuus ulkomailla on meidän omaperäisyytemme sekä suullisten tarinoiden perinne moninaisine mytologisine aineksineen. Meidän tulisi vaalia suomalaista kirjallisuutta, päästä omille juurillemme ja löytää myös niiden tyttöjen ja naisten tarinat, jotka historiassa ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Ensimmäinen Tulenkantaja

Viime vuoden Vihtorin kirjaston kirjamessujen lumoissa suuntasin askeleeni päivällä kohti Grand Hotel Tammeria. Aurinko helotti lämpimänä ja viiltävän kirkkaana, askel tuntui kevyeltä. Mikä mainio päivä olisikaan tulossa, kirjoja, ihmisiä, keskusteluja, uusia ja vanhoja tuttavia!

Hotelli Tammerin alakerta oli kuitenkin oudon hiljainen. Jokin bändi kasaili kamojaan salin nurkassa, tarjoilijat siirtelivät ja liinoittivat pöytiä. Sain kuulla, että paikalle oli tulossa pian hääväkeä. Hyvänen aika, olin väärässä paikassa! Muutaman puhelinsoiton jälkeen sain selville, että Vihtorin kirjaston kirjamessuja ei sinä päivänä järjestettäisikään Tammerissa vaan hotelli Ilveksen Ballroomissa. Lähdin siis kipittämään kiireen vilkkaa Ilvestä kohti.

Että sillä tavalla päivä alkoi, painavien kassien ja nyssäköiden kanssa tasapainotellen jäisillä jalkakäytävillä.

Osuuskumman myyntipöydällä jaettiin karkkia...
(c) J.S. Meresmaa

...kahdenmoista.
(c) J.S. Meresmaa

Päivän ensimmäinen kauppa oli kuitenkin yksi kappale Mifongin perintöä signeerauksen kanssa, joten eipä ollut valittamista. Ei ollut valittamista siinäkään, että myyntipöydät olivat salin takaosassa, jolloin esillepanijat pääsivät hyvin seuraamaan käytyjä keskusteluja.

Alla poimintoja päivästä.

***

Alussa paikalla piipahti Pertti Jarla, joka voitti tämän vuoden Lause-Finlandian sanoilla "Tahdon hehtaarin suota ja kymmenen kuutiota tilaa."

Marko Kulmala ja Pertti Jarla.
(c) J.S. Meresmaa

Sitten oli mainion Kauko Röyhkän vuoro. Haastattelija kysyi jossain vaiheessa, että minkä ohjeen tai lainalaisuuden Röyhkä antaisi taiteilijalle. "Älä ole tylsä", kuului vastaus. Haastattelun lopuksi yleisö antoi raikuvat aplodit ja hörähti vapautuneeseen nauruun, kun Röyhkä pamautti vastaukseksi haastattelijan "Mihin sijoittaisit itsesi suomalaisen kirjallisuuden kaanonissa"-kysymykseen vastaukseksi "Ei kiinnosta yhtään."

Juuri näin! Minusta kirjailijan tehtävä ei ole sijoittaa kirjaansa tai itseään yhtään mihinkään: jääköön se tehtävä tutkijoille ja kriitikoille. Omasta kirjastaankin on vaikea puhua, sillä sen näkee niin eri tavalla kuin ulkopuolinen henkilö. Miten kirjailija voisi kertoa tulkintansa kirjastaan ilman, että vaikuttaa voimakkaasti lukijan omaan lukukokemukseen, joka kenties on vasta tuloillaan? Usein on turvauduttava mainoslauseisiin, pintapuheeseen, Karkeisiin siveltimenvetoihin yksityiskohtien sijaan.

Kauko Röyhkä   (c) J.S. Meresmaa

Röyhkä teki mielenkiintoisen huomion paljon seuraajia ja huomiota saaneista Facebook-päivityksistään: ne ovat uusi taiteenmuoto, lyhyttäkin lyhyempää proosaa.

***

Jörn Donner vieraili paikalla kertomassa uusimmasta teoksestaan, Mammutista. Omaelämäkerrallisen romaanin päähenkilö ei ole Jörn Donner vaan fiktiivinen ilmentymä Donnerista. Haastattelija nosti esiin viime päivinä otsikoihin päässeet Panu Rajalan paljastukset Katri Helenasta, ja käynnisti kiinnostavan keskustelun siitä, missä määrin ja millä tavalla kirjailija saa käyttää läheisiään teoksissaan.

Jörn Donneria haastattelee Marko Kulmala.
(c) J.S. Meresmaa

Olen samoilla linjoilla Donnerin kanssa. Hän sanoi muun muassa näin: "En voi kertoa totuuttani suhteessa tuntemiini ihmisiin, jotka yhä elävät. Jos kirjoittaisin elävistä läheisistä, tekstistä tulisi teennäistä. En halua kävellä elävien ruumiiden yli."

Kirjailija voi hyödyntää lähipiiriään teksteissään, mutta vain jos henkilöhahmot ovat selkeästi fiktiivisiä. Miten voisin kirjoittaa esimerkiksi ystävästäni totuudenmukaisesti? Sillä minun totuuteni on vain yksi näkemys, ja kertomalla toisesta ihmisestä tunnistettavasti -- ja aina väistämättä värittyneesti -- rikkoo luottamuksen. Mikä oikeus minulla olisi särkeä toisen ihmisen yksityisyyden suoja?

***

Illalla jaettiin ensimmäinen vientikirjallisuuteen painottuva Tulenkantaja-palkinto. Esiraati kävi läpi viime vuoden kotimaiset teokset ja valitsi niiden joukosta kuusi ehdokasta. Näiden kuuden joukosta Sofi Oksanen -- joka on siis lupautunut voittajalle kummiksi -- valitsi yhden viemään suomalaista kirjallisuutta maailmalle.

Kuvassa ehdokkaat Tulenkantaja-palkinnon saajaksi sekä Sofi Oksanen.
(c) J.S. Meresmaa

Ehdolla olivat Riku Korhonen (Nuku lähelläni), Aki Ollikainen (Nälkävuosi), J.K. Ihalainen (Tisle),  Sami Hilvo (Rouva S.), Seita Vuorela (Karikko) ja Juha Seppälä (Mr. Smith).

Ensimmäinen esille noussut kysymys oli tietenkin se, miksi viisi miestä ja vain yksi nainen. Eivätkö naiset ole kirjoittaneet viime vuonna yhtä hyviä teoksia kuin miehet? Kysymys ärsytti minua sen tähden, että en pidä mitenkään kummallisena että näin pienessä otannassa sukupuolijako voi olla mitä tahansa. Niistä kymmenistä upeista teoksista, jotka eivät päässeet edes ehdokkaiksi, moni oli varmasti naisen kirjoittama. Suomessa kuitenkin on naisia ja miehiä kirjailijoina suurin piirtein samat määrät. Itse en ole huomannut sukupuolella olevan merkitystä kirjan laatuun.

Sofi Oksanen ja Matti Posio. (c) J.S. Meresmaa

Oksanen nosti puheissaan esille monia erittäin mielenkiintoisia seikkoja: suomen kielen lapsipuolen aseman pohjoismaisessa kirjallisuudessa, naiskirjailijuuden korostuneen merkityksen monissa maissa, kuten Unkarissa; ulkomaisten kustantamoiden nuivan suhtautumisen kirjailijoihin, joilla on pitkä teoslista takana mutta vähäiset myynnit. Suomessa kun taitaa olla mahdollinen sellainenkin tilanne, että kirjailija on suosittu, mutta ei silti järin hyvin myyvä. Voisiko olla niin, että ilmainen ja laaja kirjastolaitos mahdollistaa sen, että kirjaa luetaan hurjan paljon, vaikka myydään hillitysti? Kirjastolainausmäärät eivät ulkomaisia kustantajia kiinnosta -- heitä kiinnostavat kirjan myyntiluvut.

Tulenkantaja-raadille Sofi Oksanen antoi kolme pääkohtaa, joihin kiinnittää huomiota ehdolla olevasta kirjailijasta: oma ääni ja lause, oma aihe ja vahva tarina.

Voittajassa yhdistyvät hienosti kaikki kolme. Onnea Seita Vuorela ja Karikko!

Kuvassa Seita Vuorela, Ville Hytönen, Sofi Oksanen ja Matti Posio.
(c) J.S. Meresmaa