Alkusanat:
Tämän joulukalenterin saa ottaa juuri niin kevyesti tai vakavissaan kuin tahtoo. Tehtäviä ja harjoituksia sopii vapaasti soveltaa ja hyödyntää niin inspiraationa, haasteena kuin lämmittelyharjoituksena. Niiden pohjalta voi kehittää tarinan tai maustaa sillä jotakin toista. Tai vaikka kokeilla editointivaiheessa: tyyli on vapaa!
Harjoitukset ovat oman kirjoittamisen ohessa itse keksimiäni ja painottuvat vahvasti spefistisiin lähtökohtiin, olenhan fantasiakirjailija. Koostan kalenterin tehtävät lopuksi vielä yhdeksi kokonaisuudeksi, josta ne on helppo myöhemmin poimia omaan käyttöön.
***
Luukku 6.
Aistit esiin
Mikä on totta?
Se minkä näemme. Se mitä kuulemme. Se mitä tunnemme. Se minkä haistamme.
Eli toisin sanoen: Se mitä aistimme.
Fiktiiviset maailmat tuodaan iholle aistien avulla. Perinteisesti voi ajatella, että ihmisellä on viisi aistia: näkö, haju, kuulo, tunto ja maku. Oikeasti niitä on enemmän, ja spefin ollessa kyseessä aisteja voi myös kehitellä. Kasveilla sanotaan olevan jopa 15 aistia, miettikääpä sitä! Niihin lukeutuu mm. elektromagneettisten kenttien tunnistaminen sekä kyky aistia vettä, eli niillä on ihka oma hygrometri. Aika siistiä!
Kirjoita kohtaus, jossa käytät kaikkia aisteja tai tarkastele jotakin jo kirjoittamaasi aistien näkökulmasta. Painottuuko yksi aisti? Unohtuuko toinen? Onko jokin henkilöhahmoistasi synesteetikko? Vaihtele, varioi, hio ja säädä.
Jos haluat revitellä, koeta kirjoittaen tutustua aistiin, joka on omaa keksintöäsi.
Miltä tuntuisi esimerkiksi elää ihmisenä viiksien kanssa (siis sellaisten kissanviiksien, nyt ei puhuta Movemberiin osallistumisesta)?
***
Aiemmin julkaistu:
Luukku 1. Ideaverryttely
Luukku 2. Törmäyttäminen ja genre
Luukku 3. Ankkuri
Luukku 4. Sanavaraston tuuletus
Luukku 5. Sää tunnelman luojana
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aistit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aistit. Näytä kaikki tekstit
30.1.2017
Kirjoittamista Seulasten alla
Viimeiset kaksi viikkoa on kulunut tiiviisti tekstin ja tarinan äärellä. Ajatus irtiotosta retriitin muodossa on osoittautunut erinomaiseksi. Netin ja puhelimien olemassa olosta huolimatta välimatka rauhoittaa kummasti kaaoksen ja hälinän, joka kotinurkissa vaanii.
Aurinko on painumassa juuri mailleen. Kaukainen lentokone jakaa kultaisella viivalla taivasta kahtia. Valon läsnäolo, lämpö, erilainen ympäristö äänineen ja tuoksuineen on ollut kirjoittajaminälleni kuin olisi lähteelle päässyt.
Eilen seisoin pimeän meren äärellä. Aallot huokailivat jaloissani. Kärsivällinen katse sytytti lisää tuikkeita ylös tähtitaivaalle. Seulaset, ne kutsuivat minua.
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
Aurinko on painumassa juuri mailleen. Kaukainen lentokone jakaa kultaisella viivalla taivasta kahtia. Valon läsnäolo, lämpö, erilainen ympäristö äänineen ja tuoksuineen on ollut kirjoittajaminälleni kuin olisi lähteelle päässyt.
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
15.4.2014
Realistista fiktiota ja todellisuuksien liudentumia
Fantasiakirjailijana on luonnollisesti tullut jonkin verran pähkäiltyä fantasian olemusta ja sen asemaa fiktiossa, mutta oikeastaan paljon mielekkäämpää olisikin samassa kontekstissa miettiä realismin merkitystä.
On nimittäin niin, että fantasia hengittää realismista. Toden tuntu ja uskottavuus usein määrittävät fantasian onnistuneisuuden. Ja mitä realismi itse asiassa on, kun puhutaan fiktiosta, joka pohjimmiltaan on aina kuvitelmaa, sepitettä, vaikka kuinka pohjautuisi historiassa todennettuihin tapahtumiin tai oikeasti eläneisiin henkilöihin?
Asia on lopulta äärettömän yksinkertainen.
Realismi on tunne. Ihan ytimeltään se on aistien meille välittämää todellisuutta. Todellisuus on ihmiselle näköön, hajuun, kuuloon, makuun ja tuntoon pohjautuvaa ympäristön hahmottamista. Ei ole jäänyt yhteen tai kahteen kertaan, kun minulle on hämmästelty Mifonkien yhteydessä, miten kouriintuntuvalta ja todelliselta -- realistiselta -- jokin kirjan kohtaus tuntuu. Mitä he sitten odottivat? Voimakkaimmat realistisuuden tuntemukset olen itse kokenut juurikin fantasian parissa, minkä mahdollisesti voisi mieltää jokinlaiseksi paradoksiksi. Sitä se ei kuitenkaan ole. Kirjan henkilöt ja maailma ovat tosia, joten myös niiden kuvaus on realistista. Samaistumiseen tarvitaan aistikuvauksia, ihmisen sisään päästään vain ihon kautta. Ajatelkaa kosketusta. Miten osuvasti sanotaan, että jokin tarina oli koskettava. Sillä, tapahtuiko niin oikeasti, ei ole mitään merkitystä.
Kenties niukalti fantasiaa lukevilla on sellainen käsitys, että fantasiassa liidellään utopistisissa käsityskyvyn ulkopuolisissa sfääreissä ja puhallellaan tähtipölystä kiilteleviin pasuunoihin tyhjänpäiväisyyksien fanfaareita.
Luulo on yliolkainen ja sulkeutuneisuudessaan hieman loukkaava. Täytyy ymmärtää ihmistä, sitä miten meidät on rakennettu. Aistit, vaistot ja mielikuvitus: eivätkö nämä ole juuri niitä varhaisimpia rakennuspalikoitamme? Fantasiakirjallisuus ammentaa vahvasti myyttisistä alkulähteistä. Aistit tekevät kirjan maailman lukijalle aidoksi yhtä lailla kuin ne todentavat reaalimaailmaa. Mielikuvitus luo merkityksiä ja tulkitsee. Todellisuuden kokemukset syntyvät lopulta aivoissa. Mikä lopulta on oikeasti totta?
Mitään, minkä tunnemme todeksi fiktiossa, ei voi väittää epätodeksi. Kokemus on subjektiivinen, ja kirja aina kokijalleen tosi.
Olen aina pitänyt mielikuvitusta yhtenä ihmisen hienoimmista ominaisuuksista. Mielikuvitus on vapautta. Se on taikarasia toisiin todellisuuksiin, toisin näkemiseen. Lasten kysymyksissä ja toteamuksissa näkee monesti hienosti todellisuuksien liudentumisen, faktan sulautumisen fiktioksi, sepitteen todeksi; kaiken koetun ja aistitun yksilönvaraisuuden.
Realismi onkin fantasian paras ystävä. Yhdessä ne ovat enemmän kuin osiensa summa. Yhdessä ne luovat ihmeen tunnun.
On nimittäin niin, että fantasia hengittää realismista. Toden tuntu ja uskottavuus usein määrittävät fantasian onnistuneisuuden. Ja mitä realismi itse asiassa on, kun puhutaan fiktiosta, joka pohjimmiltaan on aina kuvitelmaa, sepitettä, vaikka kuinka pohjautuisi historiassa todennettuihin tapahtumiin tai oikeasti eläneisiin henkilöihin?
Asia on lopulta äärettömän yksinkertainen.
Realismi on tunne. Ihan ytimeltään se on aistien meille välittämää todellisuutta. Todellisuus on ihmiselle näköön, hajuun, kuuloon, makuun ja tuntoon pohjautuvaa ympäristön hahmottamista. Ei ole jäänyt yhteen tai kahteen kertaan, kun minulle on hämmästelty Mifonkien yhteydessä, miten kouriintuntuvalta ja todelliselta -- realistiselta -- jokin kirjan kohtaus tuntuu. Mitä he sitten odottivat? Voimakkaimmat realistisuuden tuntemukset olen itse kokenut juurikin fantasian parissa, minkä mahdollisesti voisi mieltää jokinlaiseksi paradoksiksi. Sitä se ei kuitenkaan ole. Kirjan henkilöt ja maailma ovat tosia, joten myös niiden kuvaus on realistista. Samaistumiseen tarvitaan aistikuvauksia, ihmisen sisään päästään vain ihon kautta. Ajatelkaa kosketusta. Miten osuvasti sanotaan, että jokin tarina oli koskettava. Sillä, tapahtuiko niin oikeasti, ei ole mitään merkitystä.
Kenties niukalti fantasiaa lukevilla on sellainen käsitys, että fantasiassa liidellään utopistisissa käsityskyvyn ulkopuolisissa sfääreissä ja puhallellaan tähtipölystä kiilteleviin pasuunoihin tyhjänpäiväisyyksien fanfaareita.
Luulo on yliolkainen ja sulkeutuneisuudessaan hieman loukkaava. Täytyy ymmärtää ihmistä, sitä miten meidät on rakennettu. Aistit, vaistot ja mielikuvitus: eivätkö nämä ole juuri niitä varhaisimpia rakennuspalikoitamme? Fantasiakirjallisuus ammentaa vahvasti myyttisistä alkulähteistä. Aistit tekevät kirjan maailman lukijalle aidoksi yhtä lailla kuin ne todentavat reaalimaailmaa. Mielikuvitus luo merkityksiä ja tulkitsee. Todellisuuden kokemukset syntyvät lopulta aivoissa. Mikä lopulta on oikeasti totta?
Mitään, minkä tunnemme todeksi fiktiossa, ei voi väittää epätodeksi. Kokemus on subjektiivinen, ja kirja aina kokijalleen tosi.
Olen aina pitänyt mielikuvitusta yhtenä ihmisen hienoimmista ominaisuuksista. Mielikuvitus on vapautta. Se on taikarasia toisiin todellisuuksiin, toisin näkemiseen. Lasten kysymyksissä ja toteamuksissa näkee monesti hienosti todellisuuksien liudentumisen, faktan sulautumisen fiktioksi, sepitteen todeksi; kaiken koetun ja aistitun yksilönvaraisuuden.
Realismi onkin fantasian paras ystävä. Yhdessä ne ovat enemmän kuin osiensa summa. Yhdessä ne luovat ihmeen tunnun.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)