Se ainoa oikea

Tämä on jatkoa äskeiselle romantikko-postaukselleni.

Kun julistauduin romantikoksi, jotkut luulivat sen tarkoittavan, että uskon Siihen Oikeaan. Kysyttiin, että no mistä sen sitten tietää, kuka on oikea, kun rakastuminen tuntuu aina samalta.

Mutta eihän rakastuminen tunnu aina samalta. Enkä myöskään usko Sen Yhden Ainoan Oikean käsitteeseen.

Minä uskon rakkauteen.

Minä uskon siihen, että ihmisten välille voi syntyä jotain kaunista, jotain kestävää, jotain ainutlaatuista. Jotain mikä säilyy koko ihmiselämän ja kertomuksissa jopa satoja, ellei tuhansia vuosia. Syntyykö se sitten vain yhden ihmisen kanssa, ei kenenkään kanssa vai useiden ihmisten kanssa, on ihan yksilökohtaista.

Miksi kaiken pitäisi kestää ikuisesti, jossa se olisi totta ja hyvää?

On ymmärrettävä yksi tärkeä asia rakkaudesta: lopulta on kyse sinusta itsestäsi.

Se elämäsi rakkaus ei korjaa sinua. Hän ei lopulta muuta kaikkea paremmaksi, ellet itse rakasta itseäsi, ellet itse halua kehittyä ja kasvaa ihmisenä. Hän ei elä sinun puolestasi. Kun rakastumisen humala on mennyt, tahto astuu kehiin. Ja se mikä joskus rakkaudessa on vaikeinta, on ettet sinä itse kuitenkaan riitä. Sen toisen on oltava tahdossa mukana. Ympärillä olevan yhteisön on oltava tukena. Elämänpolkujen on kuljettava samaan suuntaan.

Totuus on, että ihminen muuttuu. Myös rakkaus ihmisten välillä muuttuu. Joskus se vähenee, joskus se syvenee. Joskus lakkaa olemasta.

On väärin ajatella, että vain sellainen rakkaus on oikeaa, joka on muuttumatonta.

***

Haha! kuulen kyynikon hihkaisevan, sanoit elämäsi rakkaus. Eli siis kuitenkin uskot Siihen Oikeaan?

Sori, noup. En vieläkään.

Ehkä voidaan sanoa, että uskon Siihen Oikeaan Juuri Nyt. Elämä ei ole stabiili tila, kuten jo sanoin. Ihmisillä on erilaisia elämänvaiheita. He muuttuvat, heidän tarpeensa ja elämänkatsomuksensa muuttuvat.

Joillakin ihmisillä on onni (ja myös tuska) kohdata kaiken mullistava rakkaus. Sellainen, mistä kirjoitetaan tarinoita ja kuvataan elokuvia. Sellainen, mikä saattaa rikkoa enemmän kuin korjata. Sellainen mikä ei himmene muistoista vanhanakaan.

Mutta ei elämän rakkauden kokemiseen mullistusta vaadita.

Minusta on varsin todennäköistä, että ihmisen elämässä joku rakkauksista kasvaa tärkeämmäksi kuin yksikään toinen. Ehkä sen tietää vasta vanhana, ehkä sen tuntee jo nuorempana. Kyse on kuitenkin tunteesta, ei pelkällä älyllä ja järjellä selitettävästä asiasta.

Rakkaus on ihmiselämän hieno mysteeri. Minusta aivan kaikkea ei tarvitsekaan selittää. Minua turhauttaa suuresti se, että romantikko maalataan joksikin häilyväksi hihhuloijaksi, joka uskoo hupsuihin juttuihin. (Uskokaa pois, fantasiakirjailijana sitä saa tuota asennetta kohdata ihan kyllikseen.) Mikä rakkaudesta ja romantiikasta tekee muka epärealistista?

Romantikko voi aivan hyvin olla realisti.

Itse asiassa minä uskon, että jokaiselle on olemassa Se Ainoa Oikea.

Se olet sinä itse.