Myytti mykästä kansasta

Suomalainen mies ei puhu eikä pukahda. Suomalaiset ovat hiljaista kansaa. Vaikeneminen on kultaa, puhuminen hopeaa.

On ihmeellistä, että meillä kuitenkin on puheviestinnälle laaja sanasto. Meillä höpistään, supistaan, urputetaan, nalkutetaan, napistaan, natkutetaan, rutistaan, jupistaan, rutkutetaan, sipistään, kuiskutellaan, supistaan, vingutaan, jankutetaan, itketään, jutustellaan, kitistään, löpistään, höpötetään, juoruillaan, houraillaan, turistaan, keuhkotaan, hölistään, lörpötellään, rupatellaan, pakistaan, nuristaan, haastellaan, jutskaillaan, puhellaan, keskustellaan ja turinoidaan. (Listaa voisi jatkaa.)

Suuri osa sanoista on onomatopoeettisia, eli ääntä jäljitteleviä, joten johdannaisia on paljon. Kiinnitin kuitenkin huomiota siihen, että hyvin monella puhetta kuvaavista sanoista on kielteinen tai vähättelevä kaiku. Rupattelulla, jutskailulla, turinalla ja pakinalla lienee myönteisin sävy, kun taas puhuminen, keskusteleminen ja jutteleminen ovat neutraaleimpia ilmaisuja. Toki "meidän täytyy keskustella" tai "pitäisi vähän jutella" voivat kuulostaa melko pahaenteisiltä äänensävystä riippuen.

Tämä on tällaista kyökkipohdintaa (vai pitäisikö sanoa sohvapohdintaa, sillä ei minua sieltä kyökin puolelta kovin usein löydy), mutta jos puhumiseen ja keskustelukulttuuriin suhtaudutaan lähtökohtaisesti näin kielteisesti ja mitätöiden, voiko se olla vaikuttamatta ihmisen ajatteluun? Syy-seuraussuhde on epäselvä: loivatko sanat kulttuurin vai kulttuuri sanat?

Ääneen puhutulla sanalla on voimaa. Puheella yritämme ilmaista ja viestiä asioita, joihin ei kehonkieli riitä. Jos yksilön ajatus, hänen tärkeänä pitämänsä tieto, teilataan kutsumalla sitä "akkojen höpinäksi", "ison miehen itkuksi" tai "urputukseksi", sanan voima näivettyy. Syntyy hiljenemisen kulttuuri, mykkyys, jossa keskustelulle ei anneta sijaa.

Olen aina kaivannut keskustelua -- avointa, toista osapuolta kuuntelevaa, uusia näkökulmia luovaa ja yhteiseen päämäärään pyrkivää viestintää. Sitä on yllättävän vaikea löytää. 

Jäin miettimään kuinka paljon vaikenemiskulttuuriin vaikuttaa sanasto, joka ei tue keskustelua. Entä vaikenemmeko sen vuoksi, että suun avaaminen leimataan aina valittamiseksi?

Millä tavoin sinä puhut puhumisesta?