Ken tunnetta torjuu, se totuutta kaihtaa

Tunne.

Epämääräinen, estämätön, kutsumaton, kaikkivoipa. Kaikkea tai ei mitään.

Jos jotain olen hämmästellyt, niin sitä miten paljon erilaisia tunteita liittyy kirjailijuuteen. Nimenomaan voimakkaita tunteita. Eikä tässä välttämättä ole kyse siitä kliseisestä taiteilijan herkkyydestä tai temperamentista, vaikka niilläkin voi toki olla osansa. Tunteet syntyvät omassa itsessä, mutta ne yleensä heräävät ulkopuolelta tulleesta kimmokkeesta.

Hyvin merkittävä voimavara kirjailijalle onkin kyetä käsittelemään tunteita, jotka pahimmillaan masentavat, katkeroittavat, aiheuttavat arvottomuuden tunnetta ja ahdistusta. Luomisen hybris ja flow ovat harvinaisia vierailijoita kirjailijan arjessa. Paljon useammin sitä kamppailee kuin kirmailee.

Mistä näitä mustia ajatuksia sitten kumpuaa ja olisiko niille jotain tehtävissä?

***

Kirjoittaminen on kokonaisvaltaista. Luomistyössä sekä mieli että keho tekevät kovasti duunia, vaikka se ei aina työnteolta näyttäisikään. Kirjoittaminen on myös hyvin henkilökohtaista, koska työtä tehdään yksin. Kaikki ideat, ajatukset, juoni- ja sanavalinnat ja henkilöhahmot ovat kirjailijasta lähtöisin. Ilman kirjailijaa ei ole mitään. Helposti kirjailija silloin ajattelee, että jos teksti tai tarina on huono, myös hän itse on huono.

Prosessissa on monia vaiheita, joten tunneskaalakin on laaja. En tunne yhtäkään kirjoittajaa, jolle vuoristoratavertaus ei olisi omakohtaisesti tuttu. Välillä tuntuu, että näppäimistöltä irtoaa maailman parasta tekstiä. Välillä epävarmuus kalvaa niin, ettei saa edes lausetta luotua. Kaikenlaisia epäilyksiä pörrää ympärillä.

Kirjailijalle avautuu julkaisujen myötä aivan uudenlaisia matopurkkeja. Silmät aukeavat näkemään lukuisia epäkohtia niin kustannusmaailmassa kuin kirjan levityksessä ja mahdollisuuksissa löytää lukijoita.

Vertailu alkaa viimeistään tässä vaiheessa, ja se onkin se, johon tartun.

Älä vertaile itseäsi muihin kirjailijoihin.

Hyvä on, vertaile. Olet ihminen. Olisi epäinhimillinen vaade olla vertailematta. Sillä tavalla maailmaa hahmotetaan. Mutta älä vertaile ajatellen, että se mitä toinen tekee on oikein ja se mitä sinä teet on väärin. Analysointi on jees. Jos vertailu sisuunnuttaa tai antaa etenemisaskelmia tai esikuvia, se on jees. Jos se vain ahdistaa ja masentaa, se voi pahimmillaan tyrehdyttää kirjoittamishalun tykkänään.

Mediassa isoimmin esillä ovat kuitenkin ne poikkeukselliset menestystarinat. Hyvää ja vakaata uraa luo moni kirjailija parrasvalojen ulkopuolellakin. On mietittävä omat tavoitteensa ja asetettava kunnianhimonsa realistisiin kehyksiin. (Kehyksiä voi sitten myöhemmin nostaa seinällä korkeammalle, jos siltä tuntuu.)

Uran alussa vertailua tapahtuu varmasti paljon, kun askeleitaan vasta tapailee ja yrittää päästä alan lainalaisuuksista selville. Kirjailijoista jokainen todella on yksilö ja jokaisen ura on yksilöllinen, vaikka näennäisesti samaa työtä tehtäisiinkin. Se tekee vertailusta hyödytöntä muuten kuin sisäisenä peilinä ja oppimisen paikkana omalle tavalleen olla kirjailija. Siksi olisikin tärkeää tutustua monenlaisiin kollegoihin, eikä vain niihin, jotka nyt ovat huipulla tai breikkaamassa.

Yksi vaikeimpia asioita kirjailijuudessa on löytää oma kirjailijanlaatunsa, pysyä sille uskollisena ja pitää päänuppinsa kasassa niin ulkoisen kuin sisäisen epävarmuuden paineessa.

Kaikista ei siihen ole. On lukuisia hienoja kirjoittajia, jotka eivät enää syystä tai toisesta halua olla kirjailijoita.

Jokainen kirjailija kohtaa pettymyksiä, vaikeuksia ja epäonnistumisia jossakin uransa vaiheessa. Näin yksilökohtaisessa työssä sitä ei voi olla ottamatta henkilökohtaisesti. Mielenterveyden vaaliminen on tärkeää, ja minusta kirjailijoiden olisi hyvä puhua myös kipeistä asioista luotettavien kollegoiden kesken.

Yksin ei kannata jäädä.

Lumoava Lasikylä

Keskiviikkona lähdin työpäivän jälkeen Nuutajärvelle seuraamaan lasinpuhaltamista. Suomen vanhimman lasitehtaan toiminta lakkautettiin keväällä, mikä on hurjan paha uutinen pienen lasikylän tulevaisuudelle. Nuutajärvellä on puhallettu lasia satoja vuosia. Pajat ja käsityöläiset eivät ole kuitenkaan kadonneet mihinkään. Vielä siellä elellään, tehdään töitä ja ennen kaikkea taidetta.

(c) J.S. Meresmaa

Amerikkalainen maailmankuulu lasitaiteilijapariskunta Shelley Muzylowski Allen ja Rik Allen, joiden työt ovat aivan huikeita, olivat tällä viikolla vetämässä työpajaa Nuutajärven lasikylässä. Keskiviikkona yleisöllä oli vapaa pääsy seuraamaan työskentelyä lasihyteissä ja tutustumaan jo valmistuneisiin töihin.

Näin muun muassa lasisen Totoron synnyn:

Totoro pidetään "lämpimänä", jotta muovailtavuus säilyy.
(c) J.S. Meresmaa

Juuri pillistä irti leikattu Totoro kellahtaa hellästi
rukkasiin. (c) J.S. Meresmaa

Totoron lisäksi syntyi hopeinen lohikäärme:

Rik Allen, Shelley Muzylowski Allen ja lohikäärme.
Lohikäärmeen rinnassa näkyy vielä kohta, josta
se on ollut kiinni pillissä. Möykky hiotaan
myöhemmin pois.(c) J.S. Meresmaa

Lohikäärmeen pää. Sukua merihevosille, kenties?
(c) J.S. Meresmaa

Toisenlaisen toteuttamistavan luovuudelleen löytäneiden taiteilijoiden kanssa keskusteleminen on kirkastanut mieleeni sen, miten samankaltaisia polkuja tallomme. Omaperäisyys, taito, pelon voittaminen, vertailu, toimeentulovaikeudet, kilpailu, kateus, rohkeus... Samat ongelmat ja haasteet ovat eri alojen taiteilijoilla. Toki myös flow ja muut autuuden tilat ovat tuttuja. Hengenheimolaisia, kyllä.

Lasimekko. (c) J.S. Meresmaa

On upeaa päästä katsomaan elokuvia, musiikkikeikkoja, taidenäyttelyitä, teatteriesityksiä ja vaikkapa lasinpuhaltamista. Se on samalla sekä lepohetki omasta luovuudesta (ja sen vaateista) että happea tuova tuulenviri, joka kannustaa omaa liekkiä lepattamaan vahvemmin. Toisten taito ja osaaminen ja mielikuvitus laittavat omatkin rattaat pyörimään. Miten monenlaiseen luovuuteen ihminen kykenee!

Esitteitä Rikin ja Shelleyn töistä. (c) J.S. Meresmaa

Nuutajärven lasikylä on todellinen helmi Urjalan metsissä. Toivon mitä hartaimmin, että sen ainutlaatuinen henki säilyy ja niin käsityöläiset kuin taiteilijatkin pystyvät jatkamaan paikan maailmankuulua mainetta.

Niin kuin tavattoman usein kulttuurin ja taiteen suhteen on, sen arvoa on mahdoton mitata rahassa.