Asioita, jotka kirjailijuus on tuonut tullessaan

Kirjailijuutta alkaa olla takana hieman reilut kaksi vuotta. Kaksi? Vain kaksi? Tuntuu, että aikaa on kulunut paljon enemmän. Niin moni asia elämässäni on muuttunut -- ja toisin kuin voisi ehkä kuvitella, valtaosa niistä on pieniä asioita, joita en osannut odottaa.

Tässä muutamia:

Junaliput

Ikinäkoskaanmilloinkaan en ole ostanut junalippuja sitä vauhtia mitä nyt. Matkustaisin toki bussilla enemmän, jos voisin silloin käyttää aikaani muuhunkin kuin vain ikkunasta ulos tuijottamiseen. Mutta junalippuja, kyllä maar. Matkustan kotimaassa enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Kampaaja

Olen ollut niitä ihmisiä, jotka käyvät kampaajalla joskus ja jouluna. Tukkatyyli on kyllä vaihdellut usein, mutta väliin mahtuu pitkiä taukoja kun kuontalo saa rehottaa villinä miten haluaa. En jaksa hiustenlaittoa, se on ylimääräinen vaiva kun voisi tehdä jotain muuta. Mutta mutta. Kun on tullut näitä valokuvaustilanteita ja esiintymisiä ja juhlatilaisuuksia... Yhtäkkiä tuntuukin ihan kivalta, jos hiukset sopivat kokonaisuuteen, jonka vaatteilla luon.

Siitä päästäänkin esiintymisasuihin.

Olen huomannut, että kirjailijan roolissa (kyllä, se on tietyllä tavalla rooli, vaikka oma itseni olenkin) on mukavampi olla, jos on miettinyt esiintymisasunsa. En minä steampunk-korsettiin kotona pukeudu, saati lenkille lähtiessä. Ihan salakavalasti on tullut yksi syy lisää ostaa se ihana mekko tai juuri jonkin tietyn asun kanssa sopivat kengät. Kirottua!

Ja aikaa menee myös suunnitteluun, sillä eivät ne asukokonaisuudet itsekseen synny.

Huomio

Toisin kuin jotkut vatipäät luulevat, kirjailija ei todennäköisesti ole huomionkipeä tai julkisuustyrkky vaikka saakin huomiota osakseen ammattinsa vuoksi. Huomiota nimittäin saa silloinkin, kun ei sitä mitenkään erityisesti halajaisi (ne kirjakritiikit voisivat esimerkiksi olla tosi kivaa huomiointia, mutta se on harvinaista herkkua). Kun olet kumminkaiman serkun häissä ja esittelet itsesi pöytäseurueellesi ja tulee puhe ammateista ja menet möläyttämään, että "kirjailija", niin tietäähän sen, mistä sitten keskustellaan. Imartelevaa? Vaivaannuttavaa? Kumpaakin.

Sosiaalisuus

Kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa, sehän tiedetään. Mutta oikeastaan on niin, että olen sosiaalisempi kuin koskaan ennen. Kavereiden määrä on kollegoiden myötä multiploitunut ja miltei joka viikolle löytyy menoa, jota ei olisi olemassa ilman kirjailijan ammattiani. Olen tutustunut niin moneen hienoon, ihanaan ja innoittavaan ihmiseen, että ihan huimaa. Sosiaalisen elämän vilkkaus on erittäin tervetullut vastapaino koneen ääressä kököttämiselle.

***

Kun katson listaa, huomaan lähes kaikkien kohtien olevan sellaisia, että mikään ei niihin velvoittaisi, ja että ne eivät väistämättä tule kirjailijuuden myötä. Voisin olla matkustamatta, voisin pitäytyä arkipukeutumisessa, olla käymättä kampaajalla, voisin olla kertomatta ammatistani juhlissa (ja pyytää myös lähipiiriä ottamasta asiaa esille) ja pitäytyä omissa oloissani -- ja silti olla ihan yhtä paljon kirjailija kuin nyt.

Mutta nämä muutokset ovat seurausta siitä, että olen halunnut. Olen valinnut.

Se onkin yksi hieno piirre kirjailijan ammatissa: siitä pystyy tekemään sellaisen, mikä on itselle paras.