25.10.2011

Kirjoittajan pulmia, osa 5. Hylsysade kustantamoista. Missä myydään tarpeeksi kestäviä sateenvarjoja?

Yleisön pyynnöstä (kiitos toiveesta, JoannaN!) puidaan tässä kirjoituksessa tunnelmia ja totuuksia kustantamokierroksista, joissa toiveikkaan kirjailijanalun käsikirjoitus rämpii ja räpistelee.

Myönnän heti alkuun, että olen päässyt hävettävän vähällä. Kaksi peruspersoonatonta hylsyä (niille lukijoille, joille tämä ilmaisu ei ole tuttu, selvennettäköön, että kyse on hylkäyskirjeestä), yksi matkalla hukkunut käsikirjoitus, johon sen uudelleenlähettämisenkään jälkeen ei vastattu -- siinä kaikki mitä jouduin pureskelemaan ennen kuin sopimus syntyi. Aikaa koko ralliin meni puolisentoista vuotta.

Kuulemani ja lukemani mukaan vastauksia kustantamoista voi tulla millä aikataulutuksella tahansa: vuorokaudesta vuosikausiin. Kustantamoista voidaan lähettää personoimaton aanelosprintti "Valitettavasti käsikirjoituksenne ei sovi tämänhetkiseen kustannusohjelmaamme" tai kannustava, hiukan jo toiveita käsiksen mahdollisuuksista antava kirjallinen palaute. Olenpa kuullut sellaisestakin, että kirjoittajaparkaa riiputetaan kuin löysässä hirressä epämääräisillä lupauksilla ja ehkä-lausunnoilla. Ja tiedän henkilön, joka sai hylkäävän päätöksen, mutta jonkun toisen käsikirjoituksesta ja sen jonkun toisen nimellä...

Siinä vaiheessa kun käsikirjoitus on viilattu ja valmisteltu kustantamokierrosta varten, kannattaa tutkia tarkkaan kustantamoiden linjaukset. Paitsi että kirjakauppoja, kirjastoja ja divareita tonkiessa on hyödyllistä kiinnittää huomiota siihen, kuka kustantaa mitäkin, on oivallinen lähettäjän loppusijoituspaikka Suomen Kustannusyhdistyksen sivusto, josta löytyvät tarpeelliset tiedot yhden linkin takaa. Yksittäisten kustantamoiden sivuilta voi käydä vielä tarkistamassa, millä tavalla ja missä muodossa he käsikirjoituksen haluavat vastaanottaa.

Ja kun nippu on postissa tai tiedosto lähetetty, alkaa odotus. Tuskallinen, toiveikas odotus.

***

"Ehkä saan tietää tänään", ajattelin lähes jokaisena niistä aamuista, joita puoleentoista vuoteen mahtui. Ehkä tänään. Välissä vaihtuivat vuodenajat ja työpaikka. Työpäivän lomassa oli pakko vastata puhelinmyyjillekin, sillä eihän sitä tiennyt, jos vaikka kustantamosta soitettaisiin.

Ei sieltä koskaan soitettu.

Kun käsikirjoituksen lähettämisestä on vuosi, alkaa odottajaparka arpoa, että onko nyt kulunut kyllin pitkä aika, jotta on soveliasta -- ei liian päällekäyvää ja kenties ärsyttävää -- ottaa yhteyttä niihin kustantamoihin, joista ei vielä ole kuulunut mitään. Ne perushylsyt ovat tässä vaiheessa ropisseet jo, niin säntillisesti sivuilla luvatun aikajanan viivalla, että kirjoittaja epäilee käsikirjoitusnippua tuskin edes raotetun.

Ja kun viimein uskaltautuu soittamaan nettisivujen yhteystiedoista löydettyyn numeroon, kun on suunnitellut sanottavansa ja rykinyt kurkustaan epävarmuuden, urhea soittajaparka saa kuulla, ettei kustantamoon ole koskaan mitään sen nimistä käsikirjoitusta tullutkaan. "Meillä pidetään kyllä kirjaa näistä", ääni toisessa päässä sanoo. "Ei auta kuin lähettää uudestaan."

Mutta vuosi on pitkä aika. Kuukaudessa on liian monta päivää odotella vain vastausta. Kirjoittajaparan ei auta muu kuin tehdä niin kuin luonto kehottaa -- kirjoittaa uutta. Mifonkitrilogian toinen osa kirjoitettiin odotellessa. Päätösosa on jo hyvässä vauhdissa, kun odottelen tässä ensimmäisen julkaisua.

Mutta nyt loikin liikaa eteenpäin, loppuhuipentumahan on vielä kertomatta.

Kun soittaja-odottaja-kirjoittajaparka on saanut kuulla, että käsikirjoitus on tyystin kadonnut matkalla, hätääntyy hän ja soittaa seuraavaan kustantamoon pahinta peläten. Mutta ei, sinne on sen niminen saapunut ja odottaa kärsivällisesti jonossa. Puolen vuoden päästä tiedusteltaessa ystävällinen kustannustoimittaja ilmoittaa sähköpostitse, että he käsittelevät viikon päästä kokouksessa kustannuspäätöstä odottavia käsikirjoituksia. Vihdoinkin aikaraja! Odottajaparka, joka tässä vaiheessa ei kunnolla enää muistakaan mitä tuli lähettäneeksi, sillä kaikki aivotoiminta on keskittynyt kuluneina viikkoina uuteen luomistyöhön, huokaa helpotuksesta ja valmistautuu kestämään pettymyksen --

niin, hän on kuullut, että kirjailijan on kestettävä pettymyksiä, miten kummallinen juttu kuinka paljon pettymyksiä on kestettävä ennen ja jälkeen --

ja kirjoittaa seinäkalenterin ruutuun mustalla tussikynällä sanan "tuomiopäivä".

Tuomio tulee. Sähköpostia tavaava tuleva esikoiskirjailija on erittäin tyytyväinen, ettei kuule päätöksestä puhelimessa, sillä silloin asiaa ei pääsisi tarkistamaan jälkikäteen. Voisi vaikka kuvitella nähneensä unta. Voisi luulla, että puhelinmyyjä on keksinyt vuosisadan pilan.

Seinäkalenteriin hän piirtää punaisen sydämen.

***

Ja viimeiseksi: jokaisessa esikoiskirjan kustannuspäätöksessä on ripaus onnea matkassa, näin uskon. Se ei ole mikään mystinen "deus ex machina" -tyyppinen onnenripaus, vaan se sattuma, että oikea käsikirjoitus on oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja oikealla lukijalla.

Sopimus voi napsahtaa ensimmäisellä kerralla, mutta useimpien meistä on valmistauduttava hylsysateeseen.

13 kommenttia:

  1. Voi taivas, on sinunkin kärsivällisyyttäsi koeteltu! Ja lopussa kiitos seisoi, mahtavaa!

    Minä olen ollut viime ajat ihan tulisilla hiilillä... ei millään jaksaisi odottaa. Ja on vaikea tarttua uuteen käsikseen, vaikka olen sen jo aloittanutkin. Ihan siitä syystä, että en tiedä, että onko tarkoitus kirjoittaa jatkoa edelliseen, vaan aloittaa sarjan eka osa.

    Odotan nyt kustannuspäätöstä kolmelta eri kustantamolta, joista vain suurin on ilmoittanut aikarajan: marraskuun puoleen väliin mennessä. Jaiks!

    Toinen, himpun verran pienempi sanoi, että ideasta tykätään, selaillen vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta pitää luetuttaa useammalla, ennen kuin päätetään, että "uskotaanko" käsiksen mahdollisuuksiin. Mutta tietoa siitä, että tulossa olisi sarja, kuulemma parantaa mahdollisuuksia.

    Ja kolmas kustantamo on se, josta jo sain korjausehdotuksia. On kahta muuta pienempi, joten elättelin toivoa nopeammasta aikataulusta, mutta sekään ei tosiaan takaa mitään: Suomen suurimmalta sain edellisestäkin käsiksestä palautteen tasan viikossa, enkä edes sähkäpostitse vaan ihan Kustin polkemana (tosin Suomen osoitteeseen) Ja tässä kolmannessa kustantamossa, jossa ihana kustannustoimittaja oli jaksanut paneutua käsikseen ja tehdä niitä ehdotuksia, painotettiin sitä, ettei tieto tulevasta sarjasta auta, vaan nimenomaan ensimmäisen osan perusteella päätetään. Heh! :D Hauska tietää, ettei kustantamoilla ole yhtenäistä linjaa tämänkään suhteen!

    VastaaPoista
  2. Oma prosessini eroaa keskivertoprosessista luultavasti siinä, että lähdin alunperin lähettämään kustantamoille pienille lapsille suunnattuja juttujani (kirjoitin koko ajan myös pitkää proosaa). Vaikka kuvakirjan käsikirjoittaminen on oma taiteenlajinsa, luomistyö on huomattavasti romaania kevyempää. Sydänverta ei vuoda ollenkaan niin paljon kymmeneen sivuun kuin kahteensataan. Uskoisin, että hylsyistäkin selviää nopeammin. Ei sillä, että ne ikinä hyvältä tuntuisivat.

    Itselleni oli hirmuisen tärkeää ensimmäisellä kerralla, kun eräs pienkustantamon ihminen kirjoitti, että tarinani on hauska (mutta ei sovi heidän kustannusohjelmaansa). Siinä vaiheessa olin itsekin jo tietoinen siitä, minkälaisen kammottavan raakileen olin kustantamoon lähettänyt, mutta se pieni palaute rohkaisi. Okei, olen oikealla tiellä. Tarina on hauska, kerronta kökköä. Kehity. :)

    VastaaPoista
  3. Ah, hylsykirje! Ja entä sitten niiden odottelu, joka riipii mieltä ja nostaa kylmän hien pintaan.

    Itse en edes tiedä, montako hylsyä olen saanut. Ei niitä nyt satoja ole, mutta neljästä kässäristä kahdenkymmenen vuoden ajalta, joten juu, on niitä tullut. Ja juu, nuorena olen aloittanut sen hylsyjen poimimisen.

    Omiin tähtikokemuksiini kuuluu se, kun WSOYltä tuli joskus muinoin hylsy 1 v ja 8 kk kässärin lähettämisen jälkeen. Ja nuo aikarajat, joista kirjoitit, J.S. Voi jestas - siinä todellakin tarvitaan lehmän hermoja. Yksi kustantamo lupasi ilmoittaa kuun loppuun mennessä - silloin oli tammikuu. Hylsy tuli elokuussa. Yhden kustantamon "helmikuussa" ei ole tullut vielä koskaan - tai en kyllä tiedä minkä vuoden helmikuuta he tarkoittivat ;). Ei sillä, kustantamoissa on kiirettä, ymmärrän sen toki, mutta jostainhan kirjoittajaparan on revittävä (mustaa) huumoria sillä aikaa kun odottaa sitä elämän tärkeintä viestiä tai puhelua :). Tsemppiä meille kaikille, jotka vielä odottavat :).

    VastaaPoista
  4. Minulla muistaakseni on vielä yksi kierroksella (Veriveljethän julkaistiin tänään) ja tästä kierroksesta on kuitenkin aikaa jo se puolitoista vuotta. :)

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoisia juttuja. Liityinpä saman tien sitten lukijaksikin.

    VastaaPoista
  6. Vera A, näihin kustantamojen linjauksiin tekisi mieli sanoa, että "mikään ei ole varmaa ja sekin hieman epävarmaa". :)

    Sarjat tuntuvat miellyttävän monia kustantajia, eikä ihme: lukijana tietää sen, että sarjaan jää helpommin koukkuun ja ostaa seuraaviakin osia, vaikka kirjojen taso välillä heittelisikin (useinhan sarjat huononevat loppua kohti, siis pitkät sellaiset, mutta silti lukee, kun toivoo ettei niin olisi).

    Magdalena Hai, pienikin rohkaisu voi olla ratkaiseva, etenkin jos se tulee oikealla hetkellä. Odotan kovasti mitä sieltä onkaan pian ilmestymässä! :)

    Rooibos, odottelu on ollut kyllä yksi piinaavimpia aikoja elämässäni, siitäkin huolimatta, että rankkoja aikoja on välillä tarjoiltu muutenkin. Mustaa huumoria ja apinanraivoa, niitä välillä tarvitsee. Aikamoinen historia sinulla noiden kustantamokierrosten kanssa. Nostan todellakin hattua sinnikkyydellesi! Novellikokoelman läpisaaminen esikoisena ei liene helppoa. Paljon tsemppiä kässärillesi!

    Anne, juuri näin se menee... :D No, nopeat syövät hitaat (tai ainakin purevat niitä). Onnittelut kirjalle, lukulistalla on!

    Jere, tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan! The more the merrier!

    VastaaPoista
  7. Jokin gäppi siinä välissä, että hioo ensin tekstin viimeisen päälle, käyttää arvostelupalvelussa, hioo lisää, käyttää toisessa arvostelupalvelussa ja vielä senkin jälkeen hioo. Palaute arvostelupalveluista ja muiltakin lukijoilta positiivista, ei mitään kirjoittajaa aliarvioivaa selkääntaputtelua (näitäkin on jopa arvostetuissa kirjoituksen opettajissa), mutta kustantamoista tippuu pelkkiä hylsyjä tai ei mitään. Lieneekö kässäripolo joutunut alta aikayksikön roskiin tai painettu delete-nappulaa.

    Yhtä kaikki: siinä on kirjoittajaparka ihmeissään. Ei tiedä, mistä kyse. Liekö niin, että tie kustantamoon kulkee ahtaasta portista. Täytyykö tekstien tänä päivänä olla yhdestä muotista? Selkeästi jotain tiettyä genreä. Mukana maagista realismia. Kieli koukeroista ja vaikeaa. Ja kaiken tapahtua Suomessa. Näinkö se menee?

    VastaaPoista
  8. Elina, tervetuloa! En oikein tiedä, mitä sinulle vastaisin, sillä mitään yhtä reseptiä, takuuvarmaa keinoa, ei kässärin läpisaamiseen ole. En tiedä onko portti ahdas, mutta se on olemassa, ja pettymykset, joiden kanssa moni kirjoittaja joutuu kamppailemaan jo porttia ennen, eivät lopu sisään astuttaessa.

    Sen sijaan oman haparoivan käsitykseni varassa yritän vastata esittämiisi kysymyksiin ja väitteisiin.

    Täytyykö tekstien olla tänä päivänä yhdestä muotista?

    En ole seurannut kirjallista kenttää kovin pitkään, mutta kaikki lukemani kotimaiset uudet (ja vähän vanhemmatkin) kirjat ovat olleet hyvin erilaisia niin tyyliltään, teemaltaan, aiheeltaan kuin kerrontatavoiltaan. Muottia ei siis minun mielestäni ole eikä vaadita.

    Selkeästi jotain genreä.

    Tämä on monimutkaisempi asia. Jos käsikirjoitus on kovin rohkea genreyhdistelyssään tai liian vaikeaselkoista lajityyppiä, jotkin kustantamot saattavat katsoa, että se on liian vaikea markkinoida tai myydä lukijoille. Eli siis epäilevät sitä, löytäisikö kirja lukijansa. Tämä ihan mutu-tuntumalla.

    Mukana maagista realismia.

    Vaikka maaginen realismi ja spekulatiivinen fiktio ovat päässeet laajentumaan yleisempään tietoisuuteen, ne eivät missään nimessä ole vaade käsikirjoituksen läpisaamiselle. Niin paljon yhä julkaistaan perusproosaakin!

    Kieli koukeroista ja vaikeaa.

    Tekisi mieli sanoa tähän, että melkein päin vastoin. :) Omaperäinen, kekseliäs, puhdas, ilmava, kaunis, kuulas -- näillä sanoilla kuvailisin viimeksi lukemieni esikoiskirjojen kieltä.

    Ja kaiken tapahtua Suomessa.

    Tätä minäkin epäilin, kun omaa fantasiakäsikirjoitustani lähetin kierrokselle. Että ei sitä mihinkään oteta, kun siinä ei ole muuta suomalaista kuin kirjoittaja ja kieli, jolla tarina kerrotaan. Toisin kävi, ja uskaltaisinpa väittää, että suomenkielinen kirjallisuus on maisemaltaan kansainvälisempää kuin koskaan ennen. On luonnollista, että suurin osa kirjojen tapahtumapaikoista on Suomessa tai henkilöt ovat suomalaisia, koska kirjailija itse on suomalainen tai asuu Suomessa. Mutta kyllä se niin on, että tarina ja henkilöt ovat tärkeimpiä käsikirjoituksen kannattelijoita, ei kansallisuus tai maa, jossa asioita tapahtuu. Voisin kuvitella, että kustantamoiden näkökulmasta suomalaisuus on valtti, koska lukijatkin ovat suomalaisia ja valtaosaa heistä kiinnostavat asiat, jotka tapahtuvat lähellä.

    Tästä tuli nyt pitkä kommentointi, mutta halusin tuulettaa nämä epäilyksesi auki. Käsikirjoitustasi tuntematta en voi tarjota tämän kummempaa kannustusta tai neuvoa. :/

    VastaaPoista
  9. Kiitoksia tästä :) !

    Kirjoituksesi sai minussa aikaan halun olla kustannustoimittaja, joka lukisi huolella kaikki käsikirjoitukset ja kirjoittaisi jokaiselle kirjailijanalulle henkilökohtaisen palautteen. (Varmaankin aika epärealistinen ajatus, mutta tuli vain niin vahva sympatian tunne kaikkia kirjoittajaparkoja kohtaan.)

    'Puolisentoista vuotta'. Hassua miten lyhyeltä se aika jotenkin kuulostaa näin jälkikäteen, vaikka se elettynä niin pitkältä tuntuukin...

    VastaaPoista
  10. Suuret kiitokset, kun kommentoit kysymyksiäni, jotka laitoin viestiini lähinnä retorisina. Kunpa kustannustoimittajat lukisivat yhtä huolella tekstini kuin sinä ja heiltä saisi palautetta.

    No, ei tässä muuta kuin eteenpäin mennään. Jos ei yhdellä käsikirjoituksella, niin toisella. Kunpa vain päivätyön tahti olisi vähän toisenlainen ja asunnolla ehtisi käydä muutoinkin kuin nukkumassa. No muutaman kuukauden kuluttua pitäisi hellittää.

    VastaaPoista
  11. Joanna, kuulostaa niin ihanan idealistiselta, että ei muuta kuin kustannustoiminta pystyyn (tai ainakin arvostelupalvelu!). ;)

    Elina, hienoa, jos vastauksistani oli jotain lohtua! On muuten tärkeää tiedostaa se, että jos ensimmäisellä käsikirjoituksella ei pääse kustannuskynnyksen yli, toisella voi niin jo käydäkin. Ei välttämättä ole kyse siitä, että on huono kirjoittamaan. Voi vain olla, että juuri sille käsikirjoitukselle kustantajat eivät usko löytävänsä lukijoita.

    VastaaPoista
  12. Lohdullista luettavaa - se mitä silmäilin tässä yön tunteita - tuosta asiasta, että ei välttämättä ole huono kirjoittamaan. Itsellä suurin pelko se, että entä jos tekstini onkin täyttä sontaa ja vain kuvittelin itsestäni liikoja. Aikahan tämän näyttää, mutta siitä huolimatta lohdullinen tuo ajattelu, että välttämättä kyse ei ole siitä että on huono :)

    VastaaPoista
  13. Katja, varmasti kaikki kirjoittajat epäilevät itseään joskus. Se kuuluu homman luonteeseen. Taiteen tekemisessä ainutlaatuista on se, että sen luominen on hyvin henkilökohtaista, mutta lopputulos on vain subjektiivisesti koettavissa. Ei ole tieteellisiä mittareita.

    Kirjoittaja voi vain pyrkiä tekemään parhaansa.

    VastaaPoista