NaNoWriMo on käynnissä.
Tänäkään vuonna en siihen osallistu, vaikka pidän
tuotteliaisuuteen kannustavaa kirjoittamiskuukautta
hyvänä ideana. Oma kirjoittamiseni menee eri raiteilla enkä halua
rynkyttää vaunuja.
Vuodestani on varattu muutama kuukausi pelkästään romaanien
kirjoittamistyöhön ja ne kuukaudet ovat marraskuu, joulukuu ja
tammikuu. Koska fantasiakässärini ovat melko tuhteja, olen
asettanut sanamäärän päivätavoitteeksi, jotta tarvittava
tekstimassa pääsee syntymään. Ja koska kirjoittaminen on työtä,
pidän viikosta kaksi päivää kirjoittamisvapaata, yleensä
viikonloppuisin.
Päivätavoite on 1500 sanaa. Siitä voimme laskea, että
viimeistelemätön romaanikäsikirjoitus, joka on 91
000 sanaa, vaatii täyden tavoitteen päiviä 60, 6 eli kaksi
kokonaista kuukautta. Kun viikkovapaat otetaan huomioon, päiviä
tulee lisää 16. Tästä pääsemme pyöristettyyn lukuun 77 päivää.
Täyttä työtä, eikö mitä?
Yllä mainitusta sanojen lukumäärästä karsiutuu
hiontavaiheissa kymmenisen prosenttia pois, mutta kaikki tämä
teksti on ensin synnytettävä, jotta sitä voidaan karsia. Jos joku
miettii, mistä repäisin tuon romaanikässärin sanamäärän, 91
000, niin se on Mifonkitrilogian toisen osan sanamäärä tällä hetkellä.
On hyvä ottaa myös huomioon, että romaanin kirjoittaminen ei
koostu pelkästä kirjoittamisesta. Ideointi, taustatutkimus, juonten
pyörittely ja muu luomistyö on järkälemäinen osa lopputulosta.
Karkeasti laskien tähän puuhaan jää edellisten laskujen jälkeen
kaksi viikkoa, eli 14 päivää. Joko hikoiluttaa? Ainakaan ei
kannata sairastella.
Onneksi aikatauluni ei ole ollut ihan näin tiukka. Viime talvena
en tiennyt vielä kustannussopimuksen syntymisestä mitään, joten
tahkoin seuraavaa käsikirjoitusta ilman paineita. Yhden kuukauden
päätin pitää tiukasti kiinni päivätavoitteesta. Tässä
kirjanpito siitä, kuinka lopulta kävi:
Päivä 1. 1512 sanaa
2. 1550 sanaa
3. 2800 sanaa
4. Tietokone hajosi. Vapaapäivä.
5. Uusi kone. 2310 sanaa.
6. 1616 sanaa
7. Vapaapäivä.
8. Oma ajatus takakansitekstiksi.
9. 1900 sanaa
10. 1442 sanaa
11. 2389 sanaa
12. 1438 sanaa
13. Vapaapäivä
14. 3476 sanaa
15. Vapaapäivä
16. Vapaapäivä
17. 602 sanaa
18. 2320 sanaa
19. 1514 sanaa
20. Vapaapäivä
21. Vapaapäivä
22. 202 sanaa
23. 3647 sanaa
24. 2754 sanaa
25. Vapaapäivä
26. 3637 sanaa
27. Vapaapäivä
28. 400 sanaa
29. 703 sanaa
30. 1508 sanaa
Sanoja kertyi yhteensä 37 720 , vapaapäiviä 9. Jos nanowrimoilisin, tavoitesanamäärä olisi jäänyt täyttymättä, mutta kirjoittamisen tavoitteetkin olivat erilaiset kuin nanoillessa.
On hyvä huomioida se, ettei päiväkohtainen sanamäärä ole täysin rehellinen. Se on kirjattu työpäivän päätteeksi, ja kun seuraavan työpäivän alussa käyn tekstin läpi, karsin ja muokkaan, sanamäärä muuttuu. Joskus joudun hylkäämään tuotoksen kokonaan, jos alkaakin tuntua siltä, että se ei sovi tarinaan tai vie sitä väärään suuntaan. Näin käy onneksi melko harvoin.
Mitä siis tästä opin? Oli hauska palata nyt vuoden jälkeen muistiinpanojen ääreen ja katsoa, onnistuiko kirjoittamisesta luistamisen välttely ja kurinalainen työskentely. Listaan voi palata, kun on huono päivä ja tuntuu siltä, että kirjoittaminen on pelkkää hyödytöntä tahkoamista. Siitä näkee, että tahkoamista on ollut ennenkin ja silti lopputuloksesta on tullut hyvä. Lisäksi lista osoittaa sen, että tavoitteellisuus ja kurinalaisuus eivät estä luovaa työtä.
Aion pitää kirjaa tänäkin talvena.
Hurjia kyllä nuo sanamäärät!
VastaaPoistaOlen tässä tuskaillut Nanoillessani juuri sitä ideointiin ja taustatyöhön kuluvaa aikaa. Lisäksi tässä ohella pitäisi hoitaa kouluhommat, viettää aikaa perheen kanssa, lukea (sekä koulujuttuja että muutenkin - lukeminen on tärkeä työkalu!) jne.
Mihin ne tunnit katoavat?! En katso edes telkkaria, hitto vie!
Kiitos tästä tekstistä - se antaa niin mahdottoman tarkan kuvan kaikesta siitä työstä, mitä kirja tarvitsee, vaikkei ihan kaikkea olekaan kirjoitettu ylös.
VastaaPoistaJos ei ole täysiä päiviä käyttää kirjoittamiseen, on vielä tiukemmalla.
Morre, sanopa muuta! Taustatyötä ei edes oikein voi kirjata ylös saati kellottaa, kun aivot ovat työssä öisinkin. Romaani on niin iso kokonaisuus (ja trilogia sitten vielä vähän päälle), että päässä täytyy riittää tilaa sille.
VastaaPoistaMikään ei ole turhauttavampaa kuin keksiä jokin ratkaisu tai saada uusi oivallus juonenkäänteestä, mutta sitten ei olekaan mahdollista toteuttaa sitä heti, kun muu elämä tulee tielle...
Raivaussaha ja lisätunteja tarvitaan siis! :)
Paula, itse olen havainnut mahdottomaksi kirjoittaa romaanikokonaisuutta päivätyön ohella, jos kirjoitustyö pitäisi tehdä iltaisin töiden jälkeen. Kun olin iltatöissä, se onnistui aamuisin, mutta toisin päin ei suju.
Viikonloppuvapaakaan ei auta. Lauantai menee päivätöistä irtautumiseen, sunnuntaina palaa käsikirjoituksen ääreen, lukee sen ja alkaa päästä jyvälle siitä missä oltiin menossa; maanantaina menee takaisin päivätyöhön ja käsiksen eteneminen jää siihen!
Onnellista on kirjoitusvapaa.
Itse olen kirjoittanut päivätyön ohessa ja vaikka se raskaaksi käykin, niin on se mahdollista. Jos minulla olisi lapsia, niin sittenhän menisi mahdottomaksi, mutta kaikesta muusta voi aina karsia (käytämme paljon aikaa kaikkeen turhaan). Ja olenpa tainnut joskus töissäkin oikolukea ;)
VastaaPoistaAnne, niin totta on, että ajankäyttöään tarkkailemalla huomaa, että kaikenlaiseen turhuuteen saa tunteja kulumaan. Joskin olen myös hieman sitä mieltä, että kun kerran ihminen ei ole kone, myös turhuuksiin menevä aika voi olla jollain tapaa hyödyksi. Kunhan ei mennä liiallisuuksiin. :)
VastaaPoistaHatunnosto ja voimia sinulle, päivätyön ohessa kirjoittaminen on hemmetin rankkaa!
Sulla on todella hieno itsekuri! :) Jonkinlainen itsesäätely on kyllä hyödyllistä, sen olen minäkin huomannut - jos on edes jonkinlainen ennalta säädetty ohjelma, saa paljon enemmän aikaan kuin "kirjoitan sit kun siltä tuntuu" -meiningillä. Mä en tosin laske merkkejä, sanoja enkä liuskoja, vaan kirjoitan ihan vaan kellon mukaan. Mutta mahdollisimman säännöllisesti!
VastaaPoistaOnpas mielenkiintoinen blogi sinulla! Löysin sen muutama päivä sitten ja aloin saman tien lukea sitä alusta asti. Vähän saat nyt kyllä ottaa syytä niskoille siitä, että novelli on edennyt hitaammin kuin oli tavoitteena :)
VastaaPoistaJa kirjasi kuulostaa tosi mielenkiintoiselta, varsinkin näin fantasiaihmiselle. Ehdottomasti aion lukea! Ja ihailtava itsekuri sulla kyllä on, pakko sanoa. Itse olen niin hidas ja perfektionistinen kirjoittaja, että vähän kyllä kadehdin sun sanamääriä.
Teetkö muuten puutarhurin töitä? (Jossain aiemmin taisit mainita, että olet opiskellut puutarhuriksi.) Aattelin vain noita sun kirjoittamiskuukausia, sama täällä... Minäkään en töiden jälkeen kovin paljoa jaksa kirjoittaa, jotain pientä ja satunnaista vain. Joskus mietin, mitenköhän paljon vaikuttaa se, tekeekö fyysistä työtä vai aivotyötä. Jos istuisin työpäivät tietokoneen ääressä, niin kotona jaksaisin tuskin senkään vertaa kirjoittaa. Lapionvarressa kun heiluu, ei ihan niin paljon tartte aivojaan käyttää. Joskus voi jopa aatella jotain ihan omiaan, ideoida ja rakennella lauseita päässään... (Katotaan vaan, meneekö jonain päivänä taimivälien mittailu tai korkojen laskeminen ihan pieleen.)
Mutta marraskuulta huhtikuulle onkin sitten aikaa isommillekin projekteille, se on ihan luksusta. On se kiva, että Suomessa on talvi! Voi hyvällä syyllä jäädä työttömäksi - tai "työttömäksi", työntekoahan tuo kirjoittaminen tosiaan on. Jostain kumman syystä sitä kuitenkin teen, vaikkei siitä kukaan mitään maksakaan ja vaikka sen sijaan voisin vaan laiskotella :)
Anu, hauskaahan tässä on se, että minulla ei ole itsekuria omasta mielestäni yhtään missään, mutta ehkä sitten tuon kirjoittamisen kanssa! :D On ollut pakko uskoa, kun niin moni on sanonut, ja onhan noita kässäreitäkin jo muutama kertynyt.
VastaaPoistaTärkeintä varmaan siinä aikaansaamisessa on niin sanotusti painaa perse penkkiin ja aloittaa. Tavoitesanamäärä on ollut minulle ikään kuin rima, jonka ylittämisestä kisailla joka päivä.
Anna, kiitos ja tervetuloa! Voi, voi, kauheasti pahoitteluja siitä, että olen ollut kirjoittamistyön hidasteena -- mutta ehkä se helpottaa, että on joku toinen jota syyttää? ;)
Puutarhurointi on jäänyt parvekelaatikkotasolle ja viherkasvi-ikkunalle, kun töitä on ollut niin huonosti saatavilla. Kaupan alalla olin jonkin aikaa puutarhamyymälässä, mutta se pesti oli määräaikainen (mikä yllätys!) ja sitten löytyi jotain aivan muuta. Joskin tässä uudessa hommassa on myös niin vahva kesäpainotteisuus, että rytmi on sama kuin puutarhurilla.
Silloin kun kirjoitin päivätyön ohessa, oli helpotus että työ oli fyysistä ja vaati aivan erilaista ajattelua kuin kirjoittaminen. Ei tullut hartiajumeja ja pakollinen annos sosiaalista kanssakäymistäkin tuli hoidettua työmaalla. En voisi kuvitellakaan, että tekisin kirjoittamisen ohessa vielä jotain luovaa työtä. Kyllä aivot käristyisivät!
Talvi on oikein hyvää kirjoitusaikaa, etenkin tällaiselle vilukissalle. Hyvä syy pysytellä sisällä. :D
Tsemppiä kirjoitustyöhön ja kerrohan kuulumisia jatkossakin, oli kiva lukea!