Olen aina kirjoittanut kotona, yksin. Mitään häiriötekijöitä ei ole saanut olla, ei ääntä, ei musiikkia. Aluksi en sietänyt edes hiljaista henkilöä samassa tilassa, mutta vähitellen ajan myötä on tapahtunut muutos kirjoitusympäristössä.
Yhä edelleen olen tavallisesti yksin, hiljaisuudessa. Mutta nyt toisinaan kuuntelen musiikkia, jopa kaipaan sitä luomaan tunnelmaa ja virittämään kanavan oikealle asemalle. Nykyään tilassa saa olla toinen ihminen, kunhan hän ei keskeytä minua jonninjoutavilla asioilla (ainoastaan ilmoitus tulipalosta voidaan ymmärtää), ei puhu puhelimeen eikä soita valikoimaansa musiikkia.
Kodin seinien sisältä laajensin kirjoitusreviiriä. Ensin kirjoitin opistolla, sitten junassa. Opistolla olin omassa huoneessa ja omassa rauhassa, joten kokemus ei erottunut mitenkään kodissa kirjoittamisesta. Ensimmäinen junakokeilu sen sijaan epäonnistui ja kaikki naputeltu teksti oli käyttökelvotonta, mutta ei niinkään tekstillisistä ansioista vaan tarinallisesta yhteensopimattomuudesta. Junassa kirjoittamista kokeilisin mieluusti uudelleen, mutta täytyisi olla syy mennä johonkin ja rahaa maksaa junalippu.
Kahvilassa kirjoitin ensimmäistä kertaa syyskuussa. Kirjailijatoveri on laajan kirjoitusreviirin konkari ja hän istui vieressäni oman kannettavansa kanssa koko koitoksen ajan. Epäilin saisinko mitään kunnollista aikaiseksi. Vaan mitä huomasinkaan? Kahvilan puheensorina, cappuccinon mieto tuoksu, ikkunoiden läpi painautuva liikenteen murina olivat mitä mainioin ympäristö tekstin tuottamiselle.
Tänään menin uudelleen kahvilaan kirjoittamaan. Heti aamusta, mukavaan nojatuoliin vanhojen kirjojen ja runojen keskelle. Samassa tilassa alempana pappakööri kokoontui, puheensorina oli tummaa ja sorisevaa, ja myöhemmin -- kun tunnit olivat lentäneet ohi yhtä keveinä kuin sormet näppäimistöllä -- puheensorina muuttui kirkkaaksi ja heliseväksi, kun nuoria tyttöjä pyrähti paikalle.
Miten loistava keino kirjoittajalle lievittää yksinäistä työtä.
Kahvilassa, yksin yhdessä.
Missä sinä kirjoitat?
Kotona kuulokkeet korvilla musiikin pauhatessa. Olen halunnut kirjoittaa kahvilassa, mutta olen pelännyt käytännönongelmia läppärin kanssa. Uskallanko jättää sen siihen vessareissun ajaksi vai pitäisikö kaikki aina purkaa ja koota sitten uudestaan?
VastaaPoistaTietysti jos kirjoittaisi käsin (mikä ei sekään ole huono, koneelle siirrettäessä tekstiä saa muokattua kätevästi), niin ongelma ei olisi niin paha...
Pääosin yksin kotona. Kuulokkeet korvilla kuten Morrellakin. Mutta olen myös tehnyt saman huomion, että kahvilassakin onnistuu. Lähinnä kyllä kirjoitan käsin siellä, mutta silti.
VastaaPoistaKotona on liikaa virikkeitä. :) Toki tekstiä tulee kotonakin tehtyä, mutta vielä enemmän pidän kahviloista ja junista. Paikoista, joissa voi olla rauhassa mutta muiden ympäröimänä - ja ehkä jollain tapaa pidän siitäkin, että sekä kahvilasta että junasta on poistuttava jonkinlaisen ajan kuluttua. Juna tulee perille, kahvila sulkeutuu... Niin, tykkään aikarajoitetusta kirjoittamisesta. Ja junassa/kahvilassa ei voi harhautua tiskaamaan tai nettisurffaamaan tai muuta häiritsevää tekemään.
VastaaPoistaMorre, kahvilakirjoittelu on ollut erityisen nautinnollista miniläppärin kanssa. Siinä on hyvä akunkesto (viitisen tuntia, kun vain kirjoittaa), joten mitään johtohässäköitä ei tarvitse. Vessataukokin on helppo keikka kun sulkee vaan kannen, sujauttaa laukkuun ja ottaa laukun mukaan. Sitten palatessa ei muuta kuin kansi auki ja kirjoittamaan. :)
VastaaPoistaHelmi-Maaria ja Morre, hämmästelen tuota, että pystytte kirjoittamaan käsin. Minulla on kai jokin valuvika, kun proosaa en pysty kirjoittamaan kuin koneella, kerta kaikkiaan en. Käsin luonnistuvat vain kortit ja kirjeet, päiväkirjaakaan en onnistu pitämään. :D
Päivi, olin aivan yllättynyt siitä, kuinka rauhoittava kirjoitusympäristö kahvila on. Miten sitä ei ole tullut huomanneeksi silloin, kun on ollut siellä kahvittelemassa?
VastaaPoistaAikarajat toimivat toisinaan kannustavasti, toisinaan ahdistavasti. Olen huomannut, että itselläni on jonkinlainen keskimääräinen kiintiö sanoja päivää kohti. Se rajoittaa enemmän kuin aika. :)
Mä kirjoitan kotona, mieluiten yksin, mutta mieheke uppoutuu yleensä omiin koodailuihinsa niin ettei sen läsnäolo hirveän paljon haittaa. Mutta auta armias jos se tulee pölisemään jotain kesken kirjoittamisen ;)
VastaaPoistaPystyn hädin tuskin edes ajattelemaan paikoissa, joissa on ihmisiä ja niiden ääntelyä, saati että kykenisin kirjoittamaan :-o
Minunkin kirjoituspaikkani on yleensä kotona. Kahvilassa en ole kirjoittanut koskaan, enkä sinne liiemmin haluakaan, paitsi istuskelemaan tietysti ja kuuntelemaan ihmisiä, joilta voi varastaa kokemuksia tarinoihin ;-).
VastaaPoistaLapset aiheuttivat aiemmin paljon häiriötä kirjoittamiselle, kun joka itku tuntui olevan osoitettu minulle - ja vain minulle - mutta nyt pystyn jo uppoutumaan niin, etten juurikaan välitä ympäristöstä.
Kotona sitä tulee kirjoitettua kaikkein useimmiten. Ja koulussa, köh, joskaan jälki ei ole kovinkaan hienoa silloin.
VastaaPoistaOlis nii kiva kirjottaa jossai muualla, mutta Lahdessa ei ole mitään tarpeeks hyvä kahvilaa siihen ;___;
Mut en yhtää ihmettele kirjottamisen etenevän välillä vähän takkusesti, kun kotona on nii paljon kaikkee muuta tekemistä.
Kotona tai vanhempien luona. En voisi kuvitellakaan kirjoittavani ihmisten keskellä, liikaa hälinää ja joku voisi kurkkia!
VastaaPoistaAnu, keskeytys on kaikista pahin häiriö! Se on kummallista, miten keskustelun vaimea sorina ei häiritse keskittymistä, mutta jonkun lähellä olijan kännykkään puhuminen -- kun ei kuule vastapuolen puhetta -- sen sijaan sieppaa huomion heti. Tästä on muistaakseni tehty jokin tutkimuskin.
VastaaPoistaPaula, voipi olla, että aikaa myöten häiriötekijöille on mahdollista siedättyä!
Sanna, onpa Lahdessa paha puutos! Kahvilaympäristöä hieman vastaava voisi olla kirjasto tai lehtilukusali (jos on hiljainen näppäimistö). :)
Anne, tuo kurkkimisjuttu häiritsisi kyllä -- siksi parkkeeraankin nurkkaan, ettei se ole mahdollista. Lähikahvilassa on ihanteellinen parvi, jossa kirjoittaa rauhassa.
Aaargh, keskeytys on pahinta! Siis sellainen kotona tapahtuva, periaatteessa hyväntahtoinen "mitä sä teet?" -tyyppinen kysely. Kirjoitan, eikö se näy! Pääsen raivotilaan todella nopeasti, jos tuollainen kysymys pääsee jonkun suusta, kun kirjoitan kotona...
VastaaPoistaKahvilassa vieraiden puheensorina tosiaankin tasoittuu taustamatoksi, jota ei edes huomaa!
Kahviloiden kurkkimispuolta en ole edes miettinyt - kirjoitan yleensä muistikirjaan käsin, eikä kukaan (vielä?) ole kehdannut kumarrella niin lähelle lukemaan, että olisi jotain nähnyt. Tai ehkä en kirjoita niin kiinnostavia juttuja. :)
Kahvilassa kirjoittaminen kuulostaa hyvin romanttiselta à la Rowling, mutta olen aina miettinyt, millainen tarkalleen ottaen on hyvä kirjoituskahvila? Entä miten kahvilanpitäjä suhtautuu kirjailijaan, joka lorvii puoli päivää pöytää pitämässä? Kuinka monella kahvikupilla saa lunastaa itselleen pöydän iltapäiväksi? Mistä hyviä kirjoituskahviloita löytyy?
VastaaPoistaOpiskeluaikoina luin tentteihin kyllä mielelläni kahviloissa juurikin rauhoittavan taustamelun vuoksi. Kyseessä olivat nimenomaan opiskelijakahvilat, joissa ihmisten oletettiinkin viihtyvän pitkään kirja kädessä. Silloinkaan en osannut ns. oikeissa kahviloissa yhtä kupillista kauempaa istua.
Eli kotona kirjoitan, mutta melko harvoin hiljaisuudessa. Olen kasvanut suuressa perheessä ja koen äkillisetkin ihmisten tuottamat äänet lähinnä rauhoittavina. Lisäksi esim. musiikilla voi tuottaa tilaustyönä itselleen sen fiiliksen, jonka haluaa syöttää tekstiinsä sisään. Jos muuten tekee tiukkaa. :)
Päivi, tutulta kuulostaa tuo käyttäytyminen keskeytettäessä... :)
VastaaPoistaMagdalena Hai, tämä kahvila-juttu on kiinnostava aihe pohtia! Taidan tehdä tästä ihan oman blogipostauksen. :)
Kotona ja kahviloissa. Kotona yleensä hiljaisuudessa (siis ilman musiikkia, useinkin pesukoneen äänet taustalla), kahvilassa sitten niissä äänissä, mitä siellä sattuu olemaan. Lentokentillä on tosi hyvä kirjoittaa, junassa ok, jos on sellaisella paikalla, ettei vieruskaveri voi kurkkia. Voisin kuvitella kirjoittavani myös kirjastossa, mutta vielä en ole kokeillut. Minulle ei ole ihan hirveästi väliä sillä, että missä - kunhan voi istua ja tarjolla on suunnilleen sopivankorkuinen pöytä. Usein tulee tarve lähteä kotoa pois kirjoittamaan; osittain rytmittääkseni päivää ja osittain siksi, että kotona voi olla vähän vaikea keskittyä, kun on noita virikkeitä ihan liikaa...
VastaaPoista