Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoitusympäristö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoitusympäristö. Näytä kaikki tekstit

3.11.2011

Kirjoitusreviiri

Olen aina kirjoittanut kotona, yksin. Mitään häiriötekijöitä ei ole saanut olla, ei ääntä, ei musiikkia. Aluksi en sietänyt edes hiljaista henkilöä samassa tilassa, mutta vähitellen ajan myötä on tapahtunut muutos kirjoitusympäristössä.

Yhä edelleen olen tavallisesti yksin, hiljaisuudessa. Mutta nyt toisinaan kuuntelen musiikkia, jopa kaipaan sitä luomaan tunnelmaa ja virittämään kanavan oikealle asemalle. Nykyään tilassa saa olla toinen ihminen, kunhan hän ei keskeytä minua jonninjoutavilla asioilla (ainoastaan ilmoitus tulipalosta voidaan ymmärtää), ei puhu puhelimeen eikä soita valikoimaansa musiikkia.

Kodin seinien sisältä laajensin kirjoitusreviiriä. Ensin kirjoitin opistolla, sitten junassa. Opistolla olin omassa huoneessa ja omassa rauhassa, joten kokemus ei erottunut mitenkään kodissa kirjoittamisesta. Ensimmäinen junakokeilu sen sijaan epäonnistui ja kaikki naputeltu teksti oli käyttökelvotonta, mutta ei niinkään tekstillisistä ansioista vaan tarinallisesta yhteensopimattomuudesta. Junassa kirjoittamista kokeilisin mieluusti uudelleen, mutta täytyisi olla syy mennä johonkin ja rahaa maksaa junalippu.

Kahvilassa kirjoitin ensimmäistä kertaa syyskuussa. Kirjailijatoveri on laajan kirjoitusreviirin konkari ja hän istui vieressäni oman kannettavansa kanssa koko koitoksen ajan. Epäilin saisinko mitään kunnollista aikaiseksi. Vaan mitä huomasinkaan? Kahvilan puheensorina, cappuccinon mieto tuoksu, ikkunoiden läpi painautuva liikenteen murina olivat mitä mainioin ympäristö tekstin tuottamiselle.

Tänään menin uudelleen kahvilaan kirjoittamaan. Heti aamusta, mukavaan nojatuoliin vanhojen kirjojen ja runojen keskelle. Samassa tilassa alempana pappakööri kokoontui, puheensorina oli tummaa ja sorisevaa, ja myöhemmin -- kun tunnit olivat lentäneet ohi yhtä keveinä kuin sormet näppäimistöllä -- puheensorina muuttui kirkkaaksi ja heliseväksi, kun nuoria tyttöjä pyrähti paikalle.

Miten loistava keino kirjoittajalle lievittää yksinäistä työtä.

Kahvilassa, yksin yhdessä.

Missä sinä kirjoitat?