22.2.2012

Kirjalistapudokas

Innoissani olen odottanut sanomalehtien kevään kirjalistoja. Hei, tänä vuonna minäkin olen niissä mukana!

Vaan enpä olekaan.

En löydy yhdeltäkään esikoiskirjailija-listalta niistä lehdistä, joiden tiedän listoja julkaisevan (Aamulehti, Helsingin Sanomat). En ole lasten ja nuorten kirjoissa, en sci-fi - ja fantasiaosastolla. En olekaan kirjoittanut kaunokirjallista teosta, ainakaan isojen medioiden mielestä. Aamulehden kulttuuritoimitukselta kyselin, että miksi ette julkaise lasten ja nuorten kirjallisuuden uutuuslistoja. Eipä ole vastausta kuulunut. Helsingin Sanomilta kyselin, että olenko jäänyt erheen vuoksi listaamatta nettiin vai onko heillä jokin vaaka, jolla punnitaan, kuka kelpaa listalle. En ole saanut vastausta.

Ymmärrän, että elämä on sellaista, etteivät kaikkien kirjat pääse eturiviin paistattelemaan. Mutta edes esikoisen kanssa olisi kiva olla ollut muiden tämän vuoden esikoiskirjailijoiden kanssa saman otsakkeen alla. Seuraavan kirjan kanssa esikoishuomiosta saa vain haaveilla -- joskin nyt näyttää siltä, ettei jää paljon haaveiltavaa.

Onneksi sanomalehdet eivät ole ainoa kanava, joka tavoittaa tiedonjanoiset lukijat. Kun sanomalehdistö kääntää selkänsä kulttuuriväelle, kulttuuriväki kääntää selkänsä sanomalehdille. Internet mahdollistaa senkin äänen kuuluvuuden, joka lehtipainon rouskeessa jää huomiotta.

Tämä pettymys on onneksi pinnallinen. Enemmän kuin lehtimainintoja tai -kritiikkejä minä toivon lukijapalautetta ruohonjuuritasolta. Suurin syy, miksi tämä korpeaa, on listalle päässeiden valinnan summamutikkuus ja pohjimmainen epäreiluus. Miksi tuo pääsi, mutta en minä? Tiedän olleeni sinisilmäinen, kun kuvittelin, että sanomalehdet olisivat edes jollain tapaa puolueettomia tai tasapuolisia tiedonvälittäjiä.

Eivät ne ole.

***

Lisäyksenä:

Kommenteissa kehotettiin tiedustelemaan kustantamosta, että ovatko he muistaneet lähettää tiedon sanomalehdille. Kysyin ja sain vastauksen: tottahan toki ovat! Se vain on niin, että kustantaja ei voi vaikuttaa, keitä toimittajat poimivat lehdessä tai nettilehdessä julkaistavaan uutuuskirjalistaan.

Pitäisiköhän ehdottaa Helsingin Sanomille, että otsikoisivat kirjalistansa tästä lähtien "Satunnaisia poimintoja tämän kevään/syksyn uutuuskirjoista"?

Tämä olisi reilua -- etenkin niille Hesarin lukijoille, jotka luulevat saavansa täydellisen luettelon.

40 kommenttia:

  1. No höh!! Minä olen aina jotenkin olettanut, että sanomalehdet listaavat KAIKKI uutuudet saamalla kustannustaloista jonkun listan tjsp. Eli ihan vaan kopioimalla sen listan sen kummempia valikoimatta.
    Mutta ilmeisesti se ei olekaan niin?! Onpa ärsyttävää.

    VastaaPoista
  2. Voi suuren suuri pöh ja pah! Oletko varma, että kustantajasi on muistanut ilmoittaa sinut listalle? Minä lähetin itse oikein varmennuksen, että muistattehan sitten minutkin. Lehdet eivät nimittäin itse ongi tietoonsa näitä listalle tulijoita, vaan ne pitää ilmoittaa. Anyways minä en päässyt Aamulehden listalle. Hesariin ja Turun Sanomiin kyllä. Mutta voin kuvitella, että pettynyt on olosi :( Muista silti, että olet kyllä kirjailija ja vieläpä esikoiskirjailija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin kustantamoon kysymyksen käytännöstä, mutta joitain Kariston kirjojahan tuolla kyllä oli, joten sinänsä erikoista.

      Aamulehti ei ilmeisesti listaa lasten ja nuorten kirjoja lainkaan (eikä vaivaudu edes kertomaan rajauspolitiikkansa syytä) ja Turun Sanomien sivuilta ainoa kirjalista, jonka löysin, oli monen vuoden takaa. En kyllä tiedä, oliko vika hakijassa vai lehdessä. ;)

      Poista
  3. Niin ja oi eivät suinkaan ole sanomalehdet puolueettomia. Maamme suurin sanomalehti ilmoitti minulle, etteivät he julkaise kritiikkiä teoksestani, koska kustantamollani on omituinen tapa toimittaa arvostelukappale..Meinasivat silmät tippua päästäni! Ketutti. Ketutti kyllä julmetusti enkä sen jälkeen ole kyseistä lehteä juuri lueskellut. Selvää puolueellisuutta. Otin jutun sitä paitsi henkilökohtaisena loukkauksena itseäni ja kustantajaani kohtaan...

    Sulta ihan varmasti tulee kyllä arvosteluja lehdistä ulos, koska kustantajasi ei ole pieni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että sanomalehtien arvostus on meikäläisellä valahtanut sohjolukemiin. Kiukuttaa tuollainen epäreiluus, jota sinäkin kohtasit!

      Kustantajani ei ole pieni, mutta kirjani on fantasiaa ja la-nu. Että onnea vaan! En edes odota, että sitä huomioitaisiin muualla kuin ehkä jossain genrelehdessä ja tietenkin ihanien kirjabloggaajien sivuilla.

      Toivossa eletään. :)

      Poista
  4. Voi kurja, tuntuu taatusti tosi ikävältä :-( Kirjailijuuteen kuuluu myös tuo epäreiluuden tuntemusten sietäminen, mutta ei siihen nyt tarvitsisi joutua heti ekan kirjan ilmestyessä törmäämään.

    Toivottavasti tulee kuitenkin paljon lukijapalautetta ja hyviä arvioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu, jeps, vaikka olen varautunut kilvin ja kypärin tähän rooliin nimeltä kirjailija, ikävältä nuo epäreiluudet tuntuvat. Jotenkin sitä oli ajatellut, että saisi edes ne kaksi riviä yhdessä muiden esikoisten kanssa.

      Poista
  5. Epäreilua.

    Hurjan paljon painoa kyllä on kirjailijan omalla markkinoinnillakin, mikä on vähän hämärää, kun kuitenkin kaupallisista kustantamoista kyse ja luulisi, että heidän tehtävänsä on juuri siksi varmistaa, että esikoiset saavat näkyvyyttä (yhtään siis kustantamoja moittimatta tietty, kun ei asiasta ole omaa kokemusta). Itsekään kun en pahemmin uutuusluetteloita selaile vaan bongailen blogeista uutuuksia, olisi sinun esikoisesi jäänyt kyllä huomaamatta ellen olisi blogiasi löytänyt. Ja voi olla, että olisin jättänyt lukulistaltakin olettaen, että kyseessä on selkeästi lastenkirja, ellen olisi blogistasi lukenut ja saanut toista käsitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahmu, tiesinhän minä, että tämän blogin olemassaoloon oli hyvä syy! :D

      Noin hieman vakavammin: kirjoja ja esikoisia tunkee kustantamoista niin, että ne kompastelevat toisiinsa. Elintilasta on kova kilpailu. Vaikka kuinka tekisi parhaansa, näkymättömiin voi silti jäädä.

      Tästä eloonjäämiskamppailusta täytyykin joskus kirjoittaa pidemmin.

      Poista
  6. Tyhmää :(
    Onneksi on blogimaailma ja puskaradio. Sieltä kuuluu ja näkyy - varmasti.

    VastaaPoista
  7. Minäkin etsin sinua kirjalistoilta ja olin pettynyt, kun en löytänyt. Tyhmää ettei Mifonkia löytynyt, ja ymmärrän oikein hyvin, että ottaa päähän.

    VastaaPoista
  8. Kannattaa kysyä Karistolta, että onko sieltä lähetetty tietoja lehtiin. Nimittäin en löytänyt sielta myöskään Hanna Van der Steeniä, joka, kuten tiedät, julkaisee Kariston kanssa uutuutensa. Näin siellä yhden tai kaksi Kariston kirjaa, eli missäs ne loput ovat? Ja Hesari panee ainakin nettiin yleensä korjatun listan, mutta olen ymmärtänyt, että kustantajan pitää olla asiassa aktiivinen, toimittajat eivät etsi julkaistavia kirjoja, vaan kustantajien listojen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vera, huomasin saman puutteen. Laitoin kyselyn kustantamoon.

      Poista
  9. Tuli vielä semmoinen lohdutustarina mieleen, että mun Ilmeetöntä miestä ei mainittu myöskään HS:n uutuuslistalla, ei lisätty edes nettiversioon (ei ole tähän päiväänkään mennessä lisätty, kävin tarkistamassa ;)
    MUTTA silti se arvosteltiin Hesarissa. Joten ei tuo listalta pois jääminen tarkoita automaattisesti sitä että lehdet noin laajemmin dissaisivat kirjaa.

    VastaaPoista
  10. Ei siellä Hesarin listalla ollut myöskään Mörkö Möötä. Katselin, että Kariston kevään lanu-kirjoista oli vaikka kuinka moni jäänyt listalta pois. Olet ollut rohkea, kun olet kysellyt kirjamaininnan perään, itse en kehdannut/ehtinyt/jaksanut.

    Kyllähän sitä kirjailijalle tulee mieleen pari ihmetyksen aihetta. A) Miksi Hesari otsikoi listansa "Kevään 2012 lasten- ja nuortenkirjat", jos kyseessä on enemmänkin "Satunnaisotanta kevään 2012 lasten- ja nuortenkirjoista"? ja B) Miten se lista on edes mahdollista tehdä niin, että siihen kirjataan vain osa kustantamoiden tuotannosta? Luulisi, että kustantamot osaisivat lähettää täyden listan ajoissa tai lehdet osaisivat niitä kysyä?

    Ja kyllä, olisi se oma nimi ollut kiva nähdä kevään uutuuskirjojen joukossa. Plääh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A) Miksi Hesari otsikoi listansa "Kevään 2012 lasten- ja nuortenkirjat", jos kyseessä on enemmänkin "Satunnaisotanta kevään 2012 lasten- ja nuortenkirjoista"?

      Kiitos, kun menet asian ytimeen! Juuri tämä minua eniten ärsytti, mutta en vain tajunnut ärsytyksen juurta. Miksei ole mainintaa, että kyseessä on epätäydellinen lista? Tässähän on sarkaa jo kuluttajansuojaviranomaiselle!

      Tuosta rohkeudesta... se voi olla vähän tyhmänrohkeuttakin, mutta minkäs teet, olen Kyselijä. Joskus ovat jotkut vanhemmat ja viisaat sanoneet, että toppuuttelisin vähän, etten astu kenenkään Tärkeän varpaille tai saa huonoa mainetta.

      Vaan kun ei oikein toppuuttelu istu luonteeseen. ;)

      Poista
    2. Pyh ja pöh, mikään ei muuttuisi ilman rohkeita vastarannankiiskiä. :)

      Pitäisikö meidän rannalle ruikuttamaan jääneiden (ja miksei muidenkin lanukirjailijoiden) kirjoittaa avoin kirje Hesariin? Tässähän on talven aikana ollut enemmänkin puhetta siitä, miten vähäistä lasten ja nuorten kirjojen arvostus lehdissä on. Tämähän on vain yksi osoitus siitä asenteesta, että lanu-kirjallisuus on jotenkin vähempiarvoista kuin aikuisten kirjallisuus. Ei siitä tarvitse tehdä edes täyttä kirjalistaa, kunhan väitetään, että siinä ne kevään kirjat on.

      Poista
    3. Minä olen mukana kirjeessä. Kaipaan vastauksia. Aletaanko hommiin? :)

      Poista
    4. No piru vie. Hankkiudutaan hankaluuksiin. :) Muhun saa yhteyden sähköpostilla magdalena@magdalenahai.com.

      Poista
  11. Minulle tuli tästä tosi surullinen mieli, minusta on vääryys ettei kaikkia listata edes nettiversioon, sillä se ei voi olis tilasta silloin edes kiinni. Jokainen kirjailija ansaitsee nähdä nimensä listalla.

    VastaaPoista
  12. Ikävää. Tuntuu, ettei lasten- ja nuortenkirjallisuutta monissa toimituksissa pidetä "oikeana" kirjallisuutena. Arvosteluja ilmestyy harmillisen vähän, ja Hesarinkin kustantamoiden laatua arvioiva selvitys unohti lasten- ja nuortenkirjat kokonaan.

    Oma esikoisromaanini julkaistaan kesällä, mikä luultavasti tarkoittaa sitä, että sama putoaminen osuu myös omalle kohdalleni. On kuitenkin eri asia tietää siitä etukäteen kuin että se tulisi yllätyksenä.

    Oli mukava löytää blogisi, tulen lukemaan jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiva kun löysit tänne, tervetuloa! :) Onnittelut esikoisesta -- toivotaan sille parempaa aloitusta!

      Poista
  13. Ei tarvitse varmaan edes sanoa ettei Veriveljet ole koskaan ollut millään listalla. Saa nähdä miten käy, kun... no jää nähtäväksi. Tekee aina mieli todeta Cartmanmaisesti: "Screw you guys, I am going home". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, uudisraivaajan tie on kuoppainen ja pimeä. Kesken jääneestä virkkeestä päätellen jotain kiinnostavaa on kuitenkin näköpiirin rajamailla... :)

      Poista
  14. Päivitin bloggaukseen lisäyksenä kustantajan vastauksen ja muutaman pohdinnon.

    VastaaPoista
  15. Mikset kysyisi kuluttaja-asiamiehen näkökulmaa asiaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin olla väärässä, mutta minulla on sellainen kutina, että tässä on enemmän kyse sanomalehdistön etiikasta kuin kuluttaja-asiamiehen piiriin kuuluvasta (markkinointi)asiasta.

      Vaan miten olisi Julkisen sanan neuvosto? ;)

      Poista
  16. Onpa tosi kummallista! Eihän tuohon pitäisi olla kahta sanaa, tottakai kaikki kirjat pitäisi olla listalla...erikoista toimintaa täytyy sanoa.

    VastaaPoista
  17. Neljä julkaistua kirjaa takana enkä ikinä ole ollut näillä listoilla... Minulta tulee tänä vuonna 1-2 kirjaa, tuskin nekään missään koskaan lukevat.

    Minun kohdallani yksi kompastuskiivi on ollut se, että listapolitiikka ei valitettavasti suosi sellaisia tapauksia, joissa kirja tulee ulos hyvin nopeasti jälkeen. Ei minusta kustannusalan turhaa hidastelua pitäisi erikseen tukea. :-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä "under Hesari radar" -julkaisuja lienee paljon, vaikka kustantamo ei olisikaan pieni. Oletko koskaan kysellyt syitä, miksi et ole listoilla?

      Poista
    2. Siis syy on käsittääkseni se, minkä sanoin. Tietokirjakustantamoni (joka siis ei ole mikään pieni) julkaisee kirjat nopealla tahdilla, sitten kun ne ovat valmistuneet. Eräs kirjoistani tuli ulos vain kuukausi ja pari päivää sen jälkeen, kun olin toimittanut kässärin kustantajalle. Soppari oli tehty vain pari kuukautta sitä ennen ja kirjan nimikin päätettiin lopullisesti vasta kässärin valmistuttua. Näin toimiva kustantamo ei voi laatia kuukausia etukäteen listoja tulevista kirjoista. En tiedä, onko romaanikustantamoita, jotka toimivat yhtä nopeilla aikatauluilla, mutta luulen, että pienten joukosta voi lyötyä vastaavia.

      Romaanikustantajani suhteen vika lienee juuri pienuudessa.

      Mielessäni kuvittelen, kuinka vuonna 2019 vihdoin saan kirjani listalle ja törmään kadulla vanhaan tuttuun: "Vau, sulta on tulossa kirja, luin lehdestä!" ja totean siihen "Joo, se on kyllä jo 17. kirjani". Mitä, pessimismiäkö. ;-P

      Poista
    3. Kiitos selvennyksestä! Enpä ollut aiemmin tullut ajatelleeksi, että nopea julkaisutahti voisi vaikuttaa näin.

      Poista
  18. Huomasin vasta nyt tämän keskustelun.

    Ihmettelin minäkin teidän kirjojenne puuttumista Hesarin listalta. Aiemmin Hesarin nettilistalla on ollut lähes kaikki Kariston lanu-kirjat, ainakin kotimaiset, esikoiset takuuvarmasti. En käsitä.

    Aamulehdestä vastasivat minulle, kun tiedustelin lanu-listaa. Sanoivat, ettei koostetta tule jo pelkästään alueen suuren nimikemäärän takia. Lupasivat muita lasten- ja nuortenkirjallisuuden juttuja, listajournalismia syvällisempiä. Jäämme odottamaan.

    Vastasin Aamulehden sähköpostiin näin: "Lasten- ja nuortenkirjojen listaaminen on aivan yhtä tärkeää kuin aikuistenkirjojen. Ikävää arvottamista. Joidenkin kirjojen kohdalla lista on ainoa mahdollisuus saattaa lukijoiden tietoon, että kirja on edes ilmestynyt." Eivät tähän enää vastanneet.

    Hesarin nettilistalta tipahtamien ei ole normaalia. Jos sinne nyt mahdollisimman moni lähettäisi tiedustelun, että MIKSI, niin eiköhän vastaus löytyisi. Syy ei ole ainakaan Kariston päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsti, kiitos kommentista!

      Jännä tuo Aamulehden perustelu koosteettomuuteen -- luulisi, että nimenomaan alueen suuri nimikemäärä olisi uutisen arvoinen asia! Minulle eivät vaivautuneet edes vastaamaan...

      Hesariin olemme taatusti yhteydessä, hieman isommalla porukalla tällä kertaa. Sain jo Hesarista henkilökohtaisenkin vastauksen, mutta postaan siitä sitten, kun asia ei ole enää keskeneräinen.

      Poista