14.2.2012

Nuoret aikuiset

Keitä he ovat, nuo nuoret aikuiset?

Luulin olevani väärässä, mutta kysytään nyt teiltäkin. Nimittäin luin Satakielen sanoin -blogista viimeisimmän postauksen, jossa eräässä sivulauseessa hän kartoitti nuorten aikuisten ikähaarukan 16- 30 -vuotiaisiin.  Samoilla linjoilla olen minäkin, mutta jos alamme rinnastamaan anglosaksisen Young Adultsin omien nuorten aikuisten kanssa, ainakin kirjallisuuden puolella mertentakaiseksi  ikähaarukaksi saamme 14-22 -vuotiaat. (Lähde: Wikipedia.)

Melkoinen ero, eikö totta?

Syy, miksi tämä kiinnostaa, on tietenkin Mifongin perinnön sijoittuminen kirjallisuusluokituksiin. Varmaan muistatte, että sille annettiin kaksoiskirjastoluokitus vasta vaatimuksestani. Kuvastossa puhutaan "varttuneista nuorista", joka on mielestäni vähän hassua, sillä en kannata ajatusta, että kirjan kansi kertoo tällä tavoin lukijalle,  kenen sitä sopii lukea ja rajaa ulos niitäkin, jotka siitä olisivat voineet pitää. Minulle sanottiin kustannussopimusta tehtäessä, että kustin mielestä kirjani on oikein sopiva nuorille aikuisille. Hihkaisin, että totta kai, ja mielessäni oli juurikin tämä alle kolmikymppisten ikähaarukka. Sovinhan itsekin tuohon ikäluokkaan ja alun perin tätä itselleni kirjoitin. Mutta olin kyllä reilusti yli kahdenkymmenen aloittaessani kirjoittaa Mifonkeja. Lopputulos: lasten ja nuorten kirjallisuus.

Kaikki kunnia meille, jotka emme kirjoita vain aikuisille, mutta tuskin kukaan voi kieltää, etteikö la-nu -kirjallisuudeksi luokittelu väistämättä syö näkyvyyttä, arvostusta ja luettuutta (onko tuo sana?) aikuisten maailmassa.

Kysynkin siis, mihin ikähaarukkaan sijoitatte nuoret aikuiset mielessänne? Tarvitaanko Suomen kirjallisuuskenttään edes kyseistä luokitusta? Mitä sitten ovat "nuoret" lasten ja nuorten kirjallisuudesta?


22 kommenttia:

  1. Minusta nuoriin aikuisiin pätee hyvin tuo alle 30-vuotiaat. Alarajaa on paha mennä sanomaan, nuoret kun kehittyvät niin eri tavalla. Tuntuu, että Suomessa fantasiaa ei millään haluta mieltä aikuisten luettavaksi, mikä on vähän omituista.

    Tästä aasinsiltana kotikuntani kirjastoon, jossa fantasi-hylly on sijoitettu lasten- ja nuortenkirjojen keskelle. Sieltä sitten luikin valitsemaan viimeksi George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu -sarjan osia Nalle Puhien ynnä muiden vierestä. Tuntui vähän oudolta. Meidän kirjastossa fantasia-hyllystä löytyvät Harry Potterit ja Twilightit, mutta esim. Sookie Stackhouse -sarja on Kauhu -hyllyssä. Ottaa sitten tolkkua millä logiikalla nämä on jaoteltu.

    Mielestäni fantasiakirjallisuuden joukossa on niinkin raakaa ja raadollista kuvausta, että en millään katso sen kuuluvan lastenkirjojen kanssa samaan kategoriaan. Vähän outo koko juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahmu, minä myös ihmettelen tätä "fantasia = lastenkirjallisuutta" -johtopäätelmöintiä, johon edelleen törmää hämmentävän usein. Mutta täytyy varmaan ymmärtää, että suuret ikäluokat, jotka edelleen pyörittänevät yhteiskuntaa, eivät lapsuudessaan muuta fantasiaa lukeneet kuin vanhoja kunnon satuja.

      Ajat ovat kuitenkin muuttumassa ja suomalainen raakarealistinen kirjallisuuspyrkimys menettää otettaan. Ainakin toivon niin. :)

      Hyvä esimerkki tuo Nalle Puh ja George R.R. Martin. :D Ei ole helppoa kirjaston väelläkään.

      Poista
  2. Mä olen aina ymmärtänyt YA:n nuortenkirjallisuudeksi. Amerikkalaiset kollegat ainakin paljon keskustelevat siitä, mistä YA-lukijoille voi kirjoittaa ja mistä ei (seksi, väkivalta, päihteet), eli samoja teemoja miettivät kuin suomalaiset nuortenkirjailijat. Sanapari "nuoret aikuiset" taas viittaa Suomessa enemmän teini-iän ohittaneisiin, alle kolmekymppisiin ihmisiin. Sarjaan "nuoret" miellän itse n. 12-17 -vuotiaat, mutta rajat häilyvät.

    Kerjäläisprinsessan näen nuortenkirjana, koska siinä käsitellään rankkojakin aiheita, eikä aina sillä yksinkertaisimmalla tavalla. Toki, niin voi tehdä lastenkirjassakin, mutta veikkaan, että tarina vetoaa niihin nuoriin, jotka ovat juuri siirtymässä lapsuudesta nuoruuteen tai siirtyneet jo. Se on siirtymäkirja.

    Omassa lähikirjastossani fantasia on lastenosastolla, mutta tavallaan "selin" lastenosastoon ja kohti aikuisten osastoa. Näiden välillä kulkee lainaustiskille johtava käytävä. Toisin sanoen fiksut kirjastonhoitajat ymmärtävät, että myös aikuiset lainaavat fantasiaa, mutta koska se on luokiteltu la-nu -osastoon, sitä ei voi aikuisten puolelle laittaa.

    Täytyy sanoa, että tuntuu välillä hölmöltä mennä edelleen, yli kolmekymppisenä, hakemaan iltalukemisiaan lasten puolelta. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Magdalena, jos kieliopillisesti mietitään, niin eikös "nuoret aikuiset" -sanaparissa nuoret määritä aikuisia? Eli toisin sanoen täysi-ikäisiä, niin kuin sanoitkin. :)

      Kirjastoissa pidän eniten "tyrkkyhyllyistä", joissa on jonkin tietyn teeman tai muun vastaavan ympärille ennakkoluulottomasti poimittuja opuksia. Ei iän perusteella rajattua!

      Poista
  3. Kiinnostava kysymys, myös ihan henkilökohtaisella tasolla! Olen vähän ihmetellyt, kun meillä ei täällä Suomessa ole selvästi YA-kirjallisuutta, kuten muualla maailmassa. Tai kai sitä kustantamot aika ajoin yrittävät lanseerata (esim. WSOY:llä oli Lista, joka kuoli parin vuoden jälkeen ja Otavalla on katalogissaan omana osionaan nuoret aikuiset), mutta jotenkin se ei ole saanut jalansijaa.

    Ehkä voisi ajatella, että YA-lukijat ovat jotain häilyvää väliltä 16-30. Sen ikäisiä, jotka eivät enää "kehtaa" lukea nuortenkirjoja, mutta joille monien aikuistenkirjojen aiheet, maailma, henkilöt, kieli ja rakenne saattavat tuntua vielä vierailta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla, vielä melko ulkopuolisena tarkkailijana pidän nuorten kirjoja kummallisina väliinputoajina. Kirja-alan ammattilaiset arvostavat niitä ja pitävät tarpeellisina, niiden kirjoittajiakin löytyy, mutta mistä lisää lukijoita ja yhteiskunnallista arvostusta? Luetaanko kouluissa samoja vanhoja "klassikoita", vai luetaanko nykyään ollenkaan? Hyppääkö moni lasten kirjoista suoraan aikuisten kirjoihin?

      YA sitten... Onko Suomi liian pieni maa sille? Tarvitaanko lisää rajauksia? Minä vapauttaisin kaiken ja antaisin ikäanarkian rehottaa! ;)

      Poista
  4. YA on tosiaan kummallinen juttu. Juuri syksyn messuilla juteltiin kustantajan kanssa siitä, kuinka Suomessa YA ei omana genrenään tunnu oikein vetävän - ainakaan suomalainen YA, käännökset varmaan paremmin.

    Yksi syy voi olla se, että jonkun verran nuorisossa tuntuu olevan yleistä kotimaisen kirjallisuuden karsastamista. Esim. omistakin kirjoistani on noin niinkuin positiivisena määreenä sanottu, että "ihmeen hyvää SUOMALAISEKSI fantasiaksi", vaikka omien havaintojeni mukaan meillä on koko ajan runsaammin mitoin loistavaa kotimaista spefiä tarjolla - kaiken ikäisille.

    En tiedä mistä tuo suomalaisuuden karsastus johtuu, vieläkö täällä mahdetaan pakkoluettaa Punaista viivaa yms. niin nuorille, että allergisoituvat yhdellä istumalla "kotimaiselle kirjallisuudelle". Vai onko kyseessä vähän sama ilmiö, että jos leffassa pariskunta pussailee niin se on jees, mutta jos äiti ja isä pussailee niin se on YÖK HYI NOLOOOOOOO!!! ;)
    Eli jos joku asia on liian lähellä, se ei ole kiinnostavaa vaan tyhmää ja tavallista ja pahimmillaan kiusallista. Tätä teoriaa tukee mm. se, että olen jossain nettikeskusteluissa nähnyt ihmisten kertovan "nolona tunnustuksena" pitävänsä minun kirjoistani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu, hauskaa pohdintaa!

      On pakko myöntää, että olen ollut juuri tuollainen nuori, kotimaisuuden karsastaja kirjallisuudessa. Suomalaisen kirjaherätyksen koin vasta vähän yli kaksikymppisenä.

      Löydän tällaisia syitä:

      - vanhempien kirjahylly oli käännöskirjapainotteinen
      - koulussa pakkoluetetut kotimaiset olivat tylsän arkirealistisia (Mutta oli poikkeuksiakin, kuten Susikoira Roit... tosin eivät tainneet kuulua pakkolukemistoon)
      - ulkomaiset nimet kuulostivat eksoottisemmilta ja salaperäisemmiltä kuin Matit ja Maijat
      - kotimaista fantasiaa ei ollut hirveästi vielä tarjolla
      - kielen laadullisiin eroihin ei osannut kiinnittää huomiota, kliseetkin olivat nautittavia (kotimaisissa kirjoissa suomen kieli on yleensä tavattoman tarkkaanharkittua ja viilattua, eikä teininä osannut kyllä tällaista arvostaa ollenkaan)

      Oma osansa on ollut sillä, että olen aina lukemisissani ollut arkipakohakuinen. Eli en lue niin mielelläni kirjoja, jotka kertovat realistisesti ja yksioikoisesti esimerkiksi alkoholismista, huumeista, raskaudesta, työttömyydestä, sairaudesta jne. vaan haluan päästä seikkailuun, matkalle, tuntemattomille seuduille, kun kirjan avaan. Sivujuonena yllämainitut menevät kyllä. Ymmärrät varmaan. :)

      Loppujen lopuksi uskon kuitenkin, että suurin vaikutus on ollut sillä, mitä kirjallisuutta on ollut kotona saatavilla. Muistaakseni sain yhden kerran (!) lahjaksi kotimaisen nuorten kirjan. Pidin siitä kyllä, mutta ehkä kuitenkin kirjastoissakin valikoima on niin laaja, että en tästä huolimatta rohkaistunut aikanaan lukemaan kyseisen kirjailijan muuta nuorten tuotantoa.

      Poista
  5. "Esim. omistakin kirjoistani on noin niinkuin positiivisena määreenä sanottu, että "ihmeen hyvää SUOMALAISEKSI fantasiaksi""

    Tähän täytyy vielä tarkentaa, että tämmöisiä on tullut mm. äidinkielen kirjallisuuskansioiden yhteydessä. On siis sattumoisin osunut mun kirja käteen, kun on opettajan käskystä ollut "pakko" lukea jotain suomalaista, ja kirja onkin yllättänyt "kun yleensä kierrän suomalaiset kirjat kaukaa" - ne siis jostain syytä karkottavat tiettyjä [nuoria] lukijoita jo ennen kuin niihin on edes yritetty tutustua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu, ylläolevaan megakommenttiini sellainen lisäys, että lukijat ovat uskomattoman ennakkoluuloisia. Myös minä. Miten sitä mielessään niin urautuukin, ja jo nuorena, että "tuollaisia kirjoja en ainakaan lue"?

      Ah ja voi, sitä iloa, kun murtaa ennakkoluulonsa ja löytää helmen!

      Vaan pätisikö tähän kotimaisen kirjallisuuden karsastamiseen se totuus, että aidan toisella puolella ruoho näyttää vihreämmältä? Kotimainen ei ole seksikästä niin kuin vaikka japanilainen. Kotimainen on se mummolta joululahjaksi joka vuosi saatu villasukka, joita kaipailee sitten kun on kolmekymmentä eikä mummo kudo enää koskaan.

      Poista
  6. Olen omassa työssäni yläkoulun äikänmaikkana jo vuosikymmeniä törmännyt tuohon suomalaisuuskielteisyyteen. Sille ei oikein tahdo löytyä perusteita. Kun nuorilta kyselee, mitä kotimaisia kirjoja he ovat lukeneet ja saneet huonon kuvan, ei vastaukseksi saa yleensä mitään. Tämä tuntuu kuuluvan samaan sarjaan kuin Koulu on vankila - ja Kouluruoka on pahaa -valitukset.

    Tuota nuoret aikuiset määritelmää hieman kummastelin minäkin Satakielen kirjoitusta lukiessani. Samoin kummeksun tuota (kamalaa) määritelmää "varttuneet nuoret". Tulee ihan kummallisia mielleyhtymiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, kiinnostavaa "sisäpiirin" näkemystä! Jäi ihan mietityttämään, että mitä mieltä olet YA -luokasta? Olisiko se tarpeellinen Suomessa, toisiko lisää nuoria lukijoita? Vai ei vaikutusta?

      Nuoruus on siitä(kin) kummallinen aikakausi, että sen elämishetkellä haluaa aikuisten maailmaan ja kun sinne pääsee, huomaa että kaikkialla viestitään, että se nuoruus olikin "se juttu". Miksi siis nuorten kirjallisuus ei olisi se juttu? ;)

      Poista
  7. Oma äitini kehitti aikoinaan kirjastoon juuri tuon YA-hyllyn, joka olikin aika tarkkaan lastenosaston ja aikuistenosaston välimaastossa :)

    Itse olen lukenut aina sen kummemmin ikäsuosituksia miettimättä, 13-vuotiaana meni niin Tuula Kallioniemeä, Juka Parkkista kuin Robert Ludlumia tai Judith Kranziakin. Luin jopa Freudia ja Elsa Anttilaa (alias Jorma Kurvista, tuli Susikoira Roista mieleen :D)

    Mutta itselleni kyllä tulee nuorista iakuisista tuo anglosaksinen määritelmä mieleen. Tai oikeastaan määrittelen 16-20 vuotiaat nuoriksi aikuisiksi. Itse olen jatkanut nuorten kirjallisuuden lukemista vielä 3-kymppisenäkin, mutta muutuin mielestäni vanhaksi 20 vuotta täytettyäni ;DDDD Toisaalta ikä ei tosiaan itseäni estä lukemasta yhtään mitään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vera, ooh, Jorma Kurvinenko Elsa Anttilan takana on? :D Hauska tietää!

      Olet oikeassa siinä, että ei se ikä estä lukemasta -- puoleen tai toiseen. Ennakkoluulot sen sijaan estävät.

      Poista
  8. Pakko muuten tunnustaa, että minäkin kyllä kartan -jopa vieläkin- kotimaisia kirjoja. Ihan oikeastaan siitä syystä, jonka J.S. Meresmaakin tuossa ylempänä mainitsi: haluan pakoa arjesta, enkä kertomuksia keskiluokkaisen perheen ongelmista. Ihan oikeasti! Jossain kommenttikeskustelussa joskus (taisi olla Satakielen blogissa) tuskailin sitä, että Suomessa ei oikeasti julkaista juuri ollenkaan sellaisia kirjoja, joita haluaisin lukea. Minulle rakkaat historialliset romaanitkin ovat lähinnä Kaari Utrio -settiä, missä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta olisi kiva lukea välillä jotain muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahmu, edelleen minunkin lukemiseni painottuu arkipakoisuuteen... mutta nyt sentään mieli on avoin useampiin suuntiin.

      Yksi juttu, mikä minulle tuli mieleen, on ettei ahkeralle lukutoukalle riitä kotimaista genrekirjallisuutta tarpeeksi. On pakko paikata aukkoja ulkomaisella tarjonnalla, kun lukunälkä iskee.

      Mifongin perinnön kirjoitin itselleni, kun halusin parempaa luettavaa. ;)

      Poista
  9. Mielenkiintoista pohdintaa! Aloin ihan miettiä, mikä karkotti minut moneksi vuodeksi kotimaisen kirjallisuuden piiristä. Se oli realismi. Nuoruus oli ankeaa aikaa, ei silloin halunnut lukea jostain tyypistä, joka viettää yhtä ankeaa elämää kuin itse koki viettävänsä. Luin paljon historiallisia romaaneja (Utrio piti tässä sarjassa suomalaisuuden lippua yllä), intialaista kirjallisuutta, vampyyritarinoita. Suomalainen kirjallisuus edusti kaikkea sitä tylsää, miltä halusi välttyä.

    Muistelen lukeneeni pari fantasiaan/kauhuun päin kallellaan olevaa suomalaista nuortenkirjaa teininä, mutta niissä oli aina lopussa "mutta eihän se taikuutta oikeasti ollutkaan" -tyyppinen kampitus. Eli kirjoitetaan esim. noituudesta kertova tarina, jossa lopussa paljastetaan, että ehhehee, sehän olikin vain naapurin Kaalepin musta koira. Sellaiselle lukijalle, joka haki tarinasta juuri sitä taikuutta ja ihmeen tuntua, scooby-doo -ratkaisu tuntui melkeinpä loukkaavalta. Loppujen lopuksi etääntymisen prosessi oli niin tehokas, että olin lähempänä kolmeakymmentä, ennen kuin tartuin tosissani taas suomalaisiin ja huomasin, että tässä maassahan kirjoitetaan tosi hyvää kirjallisuutta ja että realismikin voi olla kiinnostavaa.

    Äkkisältään kuvittelisin, että kirjastot ja opettajat ovat avainhenkilöitä siinä, että kotimainen lanu-kirjallisuus tulee nuorille tutuiksi. Ja että on sitä fantasiaa ja sci-fiäkin lukulistoilla. Tai ehkä me tarvittaisiin yksi kansainvälisesti menestynyt suomalainen lanu-kirjailija, joka harrypottermaisesti nostaisi kotimaisen nuortenkirjallisuuden arvostuksen taivaisiin. :) Eikös se Mifongin perintö ollut jo "kansainvälistä tasoa"? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että minulla on samankaltainen muistijälki silloisen suomalaisen kirjallisuuden "kampittavuudesta". Tuli hyvin vahvasti läpi tunne, että realismista ja vain realismiin pohjautuvasta sai kirjoittaa. Sen sijaan käännöskirjoissa mielikuvitus sai lentää -- ja aina vain huimempiin korkeuksiin!

      Tai ehkä me tarvittaisiin yksi kansainvälisesti menestynyt suomalainen lanu-kirjailija, joka harrypottermaisesti nostaisi kotimaisen nuortenkirjallisuuden arvostuksen taivaisiin. :) Eikös se Mifongin perintö ollut jo "kansainvälistä tasoa"? ;D

      Ehkä jokin ilmiö tarvittaisiin kotimaan kamaralla, jotta nuoret alkaisivat tartuttaa endeemistä lukulapamatoa lajitovereihinsa. ;)

      Mifongin perinnön kansainvälisen tason päättävät viime kädessä lukijat, vaikka minun on helppo allekirjoittaa tuo kustantajan voimaannuttava lausahdus: olenhan käännöskirjojen kasvatti, kuten edellä tuli todettua. :)

      Poista
  10. Kotimaiset kirjat olivat aikamoinen kirosana itsellenikin teini-ikäisenä. Jotenkin ne eivät vain kohdanneet omaa ajatusmaailmaani. Tutustuin kyllä kotimaiseen scifiin, jota pidin liian monimutkaisena ja fantasiaan, jossa taas oli usein lässy tai jopa opettavainen pohjavire. Lisäksi ulkomaisten kirjojen kannet ja kuvaukset olivat järjestään parempia.

    Nyt menee varmaan aika 50/50 noiden kirjojen kanssa. Ultimate suosikkini löytyvät silti edelleen ulkomaisten kollegoiden riveistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, kotimaan kentältä on onneksi löytynyt vahvoja kilpailijoita ulkomaisille kirjaelämyksille. Pasi Ilmari Jääskeläinen, Leena Krohn ja Kristina Carlson ovat viimeksi saaneet sykkeen korkealle ja jättäneet lähtemättömän muistijäljen.

      Poista
  11. Hmm, aika monella näyttää olleen kotimaisen kirjallisuuden allergia nuorena :) Minä taas luen lähinnä suomalaisia kirjoja, esim. tänä vuonna olen lukenut kahdeksan kirjaa, joista vain yksi on ulkomainen. Minua ei nuorena haitannut kirjojen ankeus tai synkeys, kivaahan se vain oli lukea, jos jollakin meni huonommin kuin itsellä :) Lisäksi tuntui, että esim. suomalaisiin nuortenkirjoihin oli helpompi samaistua, amerikkalainen high school -elämä on kuitenkin aika kaukana meidän arjesta. Tosin samoin kuin Annella, ne kaikkein rakkaimmat kirjat ovat olleet ei-kotimaisia.

    Itse miellän "nuoret aikuiset" yli kahdeksantoistavuotiaiksi, eli johonkin ikähaarukkaan 18-25.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. B. N., hauska pohtia, kuinka erilaisten motivaatioiden vuoksi ihmiset lukevatkaan! Toiset lukevat irrottautuakseen arjesta, toiset kokeakseen sen syvemmin. :)

      Poista