Vihtorin kirjamessut ja Kirsi Kunnas

Viikko sitten lauantaina kävin Vihtorin kirjamessuilla, jotka pidettiin Tampereella hotelli Tammerissa.

Tapahtuman mainostus oli melko pienimuotoista ja salamyhkäistä, mutta paikalla oli silti sopivasti väkeä (tilat eivät kuitenkaan ole huisin suuret, vaikkakin komeat). Ikäjakauma viittasi siihen, että sosiaalisessa mediassa tapahtumaa ei ollut juuri mainostettu.

Olin paikalla kolmen esiintymisen verran: Karo Hämäläisen, J.K. Ihalaisen ja Robert Meriruohon, ja lopuksi Kirsi Kunnaksen.

Viihdyin mainiosti kaikkien yllämainittujen parissa -- etenkin Hämäläisen finanssitrilleri Erottajan kirvoittama keskustelu oli kiinnostava --  mutta erityisen iloinen olen siitä, että jäin kuuntelemaan Kunnasta, vaikka alun perin suunnitelmani oli toisin.

Kirsi Kunnasta en ole käynyt kuulemassa aiemmin, joten en tiennyt ollenkaan mitä odottaa. Kun illan päätteeksi kävelin kotiin, minusta tuntui että olin kokenut jotain ainutlaatuista ja merkityksellistä. Välitön, huumorintajuinen ja aito -- sellainen on Kirsi Kunnas. Minun perspektiivini Suomen kirjallisuuden historiasta ja erilaisista kausista on valitettavan rajallinen. En ole koskaan opiskellut kirjallisuutta enkä suoraan sanoen ole ollut hirveän kiinnostunut siitä.

Oli siis enemmän kuin mielenkiintoista kuunnella kirjailijaa, joka on 1950-luvulta lähtien pyrkinyt uudistamaan suomalaisen kirjallisuuden kenttää. Reheväsanaisia ei-opettavaisia runoja lapsille, ajatella. Se oli silloin jotain erikoista. Kunnaksella on takanaan kirjailijan ura, joka on kestänyt yli kuusikymmentä vuotta: mitä kaikkea noihin vuosikymmeniin mahtuukaan! Jollain tavalla on helpompi käsittää, miksi taiteentekijöiden vähäisiäkin tuloja ruoskitaan julkisesti niinkin rajuin ottein, kun viime vuosina on nähty. Nykyisessä pikatalouden ja rahallisen hyödyn koodistoon perustuvassa maailmassa ei ole aikaa eikä kykyä nähdä kirjallisuuden ja muun taiteen merkitystä, joka voi tulla nähtäväksi yleensä vasta vuosikymmeniä jälkikäteen. Sijoitus taiteeseen on sijoitus tulevaisuuteen. Tämän sukupolven taiteentekijät eivät välttämättä tee sitä tämän hetkisten, maksavien, sukupolvien ymmärrettäväksi, vaan vasta seuraavien.

Kunnas sanoi runoudesta jotakuinkin näin: "Runous puhdistaa kielestä kaikki kalkkeutumat ja klikit, joita siihen ajan myötä on kertynyt. Runon muoto on sellainen, että se säteilee kirkkaimmin. Runous kulkee kielen uudistamisen etujoukossa. Proosa hitaampana tulee runouden jälkeen, se on panssarilaiva tykkeineen."

Illan myötä Kirsi Kunnas kertoi myös monia hauskoja anekdootteja elämästään. Tuomas Anhavalle hän oli helsinkiläisessä kahvilassa kirjailijoiden kerääntymisessä kerran esitellyt vastavalmistunutta runoaan, jossa eräs riimi menee näin: "olisinpa surkea, jos muistuttaisin kurkea". Anhava, joka edusti varsin erilaista näkemystä kieleen ja sen käyttöön, oli sovitellut nenällään keikkuvia silmälaseja ja tokaissut tähän tyyliin: "veisaisimpa virsiä, jos muistuttaisin Kirsiä". Tähän Kunnas oli vastannut: "jos muistuttaisin Tuomasta, lakkaisin lauluja luomasta."

Että näin. Kiitos järjestäjille tapahtumasta!