Morren maailma on julkaissut ensimmäisen kirjallisen arvion Mifongin perinnöstä. Kiitos nopeasta toiminnasta, Morre! Käykää ihmeessä lukemassa.
Tiedättekö, minä ihan oikeasti ajattelin ennen kirjan julkaisua ja vähän sen jälkeenkin, että jos arvioita tulee ja mitä ne sitten sanovatkaan, ei sillä oikeastaan ole suurempaa merkitystä. Ihan kiva, jos kirjasta pidetään, mutta lopputuloksen kannalta sillä ei ole väliä. Kirja on painettu, tekstiä ei voi enää muuttaa ja ne jatko-osatkin on melkein kirjoitettu.
Kyllä sitä joskus on niin sokea, että.
Sillä hyvänen aika, eihän kirjaa ole ilman lukijoita!
Nyt sen viimein tajusin, kun olen saanut useampia lukijapalautteita valmiista teoksesta. Ei kirjojen julki saattamisessa ole hiventäkään järkeä, ellei ole edes vähän kiinnostunut siitä, minkälaisen vastaanoton se saa. Toki se ei ole kirjoittamista ajava perimmäinen syy -- se riivaaja on sisäsyntyinen luova olio, joka reuhkii vaikka työhuoneen ulkopuolella tapahtuisi mitä -- mutta kyllä se vain on yksi osa kirjan elinkaarta. Lukijapalaute.
En tiedä onko tämä luulo ollut jonkinlainen tiedostamaton suojakilpi siltä varalta, että mätiä tomaatteja alkaisi lentää oikein urakalla. "Ammattikriitikoillahan" (termi hieman kyseenalainen, siitä lainausmerkit; en tiedä millä perustein tällaisen nimikkeen ansaitsee) on kuulemma sanaton sopimus siitä, että esikoisteosta ei koskaan täysin lytätä -- kyllä jotain hyvää on jokaisesta kirjasta löydettävissä, ja olisihan se aika surullista, jos jonkun kirjallinen ura päättyisi yhden henkilön voimakkaan mielipiteen vuoksi heti ensimmäiseen teokseen. Osa kirjailijoista kun saattaa olla herkkiä luonteeltaan. Tällainen herrasmiessopimus ei välttämättä ole kaikkien kirjoja arvostelevien tiedossa.
Mutta se on varmaa, että Mifongin perintö elää niin kauan kuin sitä luetaan. Muuten se on vain yksityinen hämärä muisto kirjoittajansa mielen takakammioissa.
Hihii, voin vain arvailla miltä sinusta nyt tuntuu!
VastaaPoistaMenestystä kirjallesi. Minua se ainakin kiinnostaa - en ole tainnut koskaan lukea suomalaista fantasiaa!
Aika vuoristorataa tämä on, jos on kirjoittaminenkin...
PoistaKiitos toivotuksesta! :) Jos tulet Mifongin joskus lukeneeksi, olisi hauska kuulla mitä pidit.
Luin Morren arvion, se oli mielestäni erittäin lupaava. Siis sellainen, että houkuttelee lukemaan Mifongin perinnön ihan itse. :)
VastaaPoistaItse asiassa odotinkin kiinnostuneena, millaisen arvion Mifongin perintö saisi, koska olen kiinnittänyt aiemminkin huomiota niin Morren kuin muutamien muidenkin bloggaajien kohdalla hiukan ylitsepursuavaan kriittisyyteen erityisesti nuoria naiskirjailijoita kohtaan.
Varmaankin vain sattumaa, eikä liity mitenkään kirjailijan ikään tai sukupuoleen. Sinunkin kirjasi arvio oli erittäin hyvä, suorastaan loistava jos vertaa edellisen esikoiskirjan arvosteluun. ;)
Iskit nimittäin tällä blogikirjoituksella erittäin kiinnostavaan saumaan.
Morren blogissahan oli keskustelua toisen esikoiskirjailijan kirjasta ja sen arvostelusta, Morre kun oli ankara sitä kohtaan. Silloin tosiaan tuli mieleen, että tuota mainitsemaasi "herrasmiessopimusta" eivät ainakaan kaikki bloggaajat tosiaan noudata.
Olen seurannut Morren blogia, kuten monien muidenkin kirjabloggaajien jo hyvän aikaa, ja pidän Morrea hyvin analyyttisenä ja selkeätajuisena kirjabloggaajana. Hänen arvioitaan on ilo lukea. Kuten tätä sinunkin kirjasti arvostelua.
Kuten kirjoitit, arvostelut ovat tärkeä välikäsi kirjan ja lukjoiden välillä. Siksi kohotin kulmiani, kun luin arvostamani Morren leimanneen esikoiskirjan harlekiini-hömpäksi. Se olisi ollut tylyä ketä tahansa kirjailijaa kohtaan, mutta esikoikirjailijan kohdalla se kuulosti jo liiankin tylyltä.
Varsinkin, kun tekstiä kommentoivissa vastauksissa kävi ilmi, että kyseinen arvostelu vaikutti monien päätökseen olla lukematta kirjaa. Aikamoinen vastuu siis bloggaajalla, kun tietää vaikuttavansa monien ihmisten lukupäätöksiin.
En siis tarkoita, että pitäisi valehdella tai kiistää tosiasiat, mutta mielestäni ainakin sellaisten arvottavien ilmaisujen kuten "harlekiini-hömppää" käyttöä tulisi välttää.
Ja jos aikoo kirjoitta kriittisen arvion, niin tietenkin olisi suositeltavaa ainakin lukea teos huolella, koska vastakommenteista ja muista arvioista kävi ilmi, että muutamat kritiikin kohteet olivat osoitus pikemminkin huolimattomasta lukemisesta kuin kirjan puutteista.
Mutta todellakin tätä aiempaa arviota vasten toivon, että osaat itse arvostaa näin hyvää arviota kyseiseltä bloggarilta :)
Minulta olikin jäänyt näemmä kokonaan huomaamatta keskustelu, joka mainitsemasi esikoiskirjan arvion tiimoilta käytiin. Nyt sen kävin lukemassa, ja mielestäni se on erittäin hyvä osoitus siitä, miten paljon reilumpi kirjablogimaailma on kirjoja kohtaan kuin hajanaiset ja typistetyt sanomalehtiarviot.
PoistaNimittäin Morren suorasanaisesta arviosta huolimatta ääneen pääsevät myös ne, joilla on kirjasta erilainen kokemus. Syntyy keskustelua ja keskustelu herättää aina kiinnostusta. Lisäksi Morre ehdottomasti kehottaa lukemaan kirjan itse ja tuo esille sen, että suuret odotukset saattoivat himmentää kokemusta. Tämä on muutenkin mielenkiintoinen aihe: hyvä kirja voi muuttua huonoksi, jos siltä odottaa suuria, ja keskinkertainen kasvaa hyväksi, jos siltä ei odottanut kerta kaikkiaan mitään.
Olen ehdottomasti iloinen Mifongin perinnön saamasta arviosta, ja Morren kanssa monessa asiassa samaa mieltä. (Esimerkiksi kielen suhteen -- toivon todellakin jälkeni parantuneen sitten tämän ensimmäisen kaunokirjallisen tuotokseni. Kieli ei ole huonoa, mutta se voisi olla parempaakin. Kehitystä voi jatko-osaa odotellessa etsiä niin Usvazinessä julkaistusta Puhtaan lumen aikaan -novellista kuin vastajulkistetusta Huomenna ne tulevat -antologiasta, johon osallistuin Laulaisin surusi mereen -novellilla.)
Tähän väliin näin röyhkeästi kommentoin punastelleeni mielihyvästä vaikka olimmekin Sisilian ruususta hieman erimieltä :D
PoistaTuo hömppä-sana on muuten Blogistaniassa muuttanut merkitystään minulle. Luin aikanaan Hömpän helmet -blogia, joka julisti sitä ilosanomaa, ettei hömppä ole negatiivinen ilmaus.
Toki sillä on se negatiivinen sävynsä vähän samaan tyyliin kuin viihdekirjallisuudella (jokin kirja saatetaan LEIMATA viihteeksi), mutta minä itseasiassa pidän toisinaan (historiallisesta) hömpästä. Hömppä kunniaan!
Äh, kommenttini katosi jonnekin. No, uusiksi: Lähdemme Suomeen lauantaina ja toivon jo ensi viikolla saavani Mifongin perinnön käsiini!
VastaaPoistaTuskin kovin kummoista tekstiä saa aikaan, jos miettii vain lukijoiden (ja arvostelijoiden!) reaktioita, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun teksti on valmis, sitä kai kuka tahansa rupeaa miettimään, että mitä lukijat tästä ajattelevat?
Ja kun julkaisuajankohta on päätetty, niin silloin lienee normaalia, että on vetelät housussa, kun miettii, mitä muut tästä ajattelevat?
No, ainakin minulla. Ajattelinkin, että on paras kirjoittaa äkkiä jatko-osa alta pois, etteivät kirjoitushalut vain tyrehdy kokonaan, jos ja kun sellaisia kovempia kritiikkejä alkaa tulla ;)
Minä kirjoitin sellaisen teoksen, jonka itse haluaisin lukea, mutta makuasioistahan ei tunnetusti auta kiistellä :)
Teretulemast! :)
PoistaJep, ei niitä lukijoita (sori vaan) voi miettiä silloin, kun luo tekstiä. Silloin se menee aivan mahdottomaksi puuhaksi: kun yhteen suuntaan kumartaa, niin toiseen pyllistää. Kyllä tarinalle pitää olla rehellinen, ja itselleen.
Tein muuten juuri niinkuin sinäkin: kirjoitin kirjan, jonka haluaisin itse lukea. Silloin ainakin on helppo ymmärtää, että lukumaut eivät kaikkien kanssa käy yksiin. :)
Kiitos vain itsellesi hyvästä lukukokemuksesta :)
VastaaPoistaJostakin syystä sain noita kirjoja kaksi kappaletta ja lahjoitin sitten toisen kappaleen naapurikoulun kirjastoon. Siellä se lukemisesta puhki kulukoon!!
Eräs kirjoittamisen opettaja ja kriitikko sanoi, että pahinta kirjailijalle (niin esikoiskirjailijalle kuin jo kokeneemmallekin) on täysi huomioimattomuus. Tulkoot vaikka kakkaa kilokaupalla niskaan, mutta täysi radiohiljaisuus on kamalaa.
Vaikka en ole mitään julkaissut, niin voin ajatustasolla samaistua tuohon...
Enkä muuten ole kuullut tuosta "herrasmiessopimuksesta" lainkaan! Pitäisiköhän tätä pohtia ihan omassa postauksessaan...
Mie olin tulossa juuri kommentoimaan, että vaikka tiesin tämmmöisestä sopimuksesta, niin se ei kyllä oikeastaan kaikilla päde. Helsingin Sanomat lyttäsi kyllä ihan täysin yhden Otavan esikoiskirjailijan kevään teoksen, ihan harmitti, vaikka perustelut olivatkin hyvät.
PoistaMie kiinnostuin kirjastasi Morren arvion takia, ja tietysti myös siksi, että olen blogiasi lukenut jo pitkään. Mie en ole fantasiaa lukenut melkein yhtään, joten arastellen siihen sitten aikanaan tartun, mutta toisaalta haluan oppia lukemaan erilaisia lajeja. Vasta luin pitkästä aikaa chick littiäkin (jolle en tosin enää yhtään syttynyt) ja aion laajentaa vain lukemistoa. Voisin kuvitella, että juuri nopeatempoinen fantasia vetäisi puoleensa. :)
"Jostakin syystä sain noita kirjoja kaksi kappaletta ja lahjoitin sitten toisen kappaleen naapurikoulun kirjastoon. Siellä se lukemisesta puhki kulukoon!!"
PoistaMahtavaa! :)
"Eräs kirjoittamisen opettaja ja kriitikko sanoi, että pahinta kirjailijalle (niin esikoiskirjailijalle kuin jo kokeneemmallekin) on täysi huomioimattomuus."
Kyllä tässä on perää. Täydellinen vaikeaminen saanee kirjailijan kuvittelemaan, että hänen kirjaansa ei ole kukaan lukenut, se on merkityksetön eikä edes olemassa. Kaikenlaiset "vainoharhat" tätä työtä vaivaavat sen luomisen työn ulkopuolellakin.
Kriitikoiden herrasmiessopimus esikoiskirjoille on sellainen, että jotkut kieltävät sen olemassaolon täysin ja toiset sanovat, että kyllä sellainen on. Siinä ei käsittääkseni ole kyse siitä, että esikoiskirja arvioitaisiin aina myönteisesti vaan siitä, että sitä ei arvostella niin, ettei kirjailija ikinä enää tartu näppäimistöön.
Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että liian monessa lehtikritiikissä nykyään keskitytään kirjailijan persoonaan tai muihin epäolennaisuuksiin, kuten siihen, osuiko teos kriitikon lukumakuun vai ei. Tästä subjektiivisesta kokemuksesta ei perinteisessä kritiikissä ymmärtääkseni ole kyse. Kuka tahansa voi sanoa pitikö jostain kirjasta vai ei, mutta perustellut näkemykset ja oikeaan lajityyppiin sijoittaminen eivät käykään keneltä tahansa.
Onpa mielenkiintoista pohdittavaa! :)
"Mie olin tulossa juuri kommentoimaan, että vaikka tiesin tämmmöisestä sopimuksesta, niin se ei kyllä oikeastaan kaikilla päde."
PoistaEi päde ei. Tähän tekisi tietenkin mieleni sanoa, että kuinka moni nykyinen sanomalehtikriitikko on ammattilaiseksi luettavissa? ;) Valitettavasti olen liian monessa lehtikritiikissä maistavinani ilkeilyn halua, kirjailijan persoonan tarkoituksenmukaista (ja epäedullista) esiintuomista, huolimattomasta lukemisesta aiheutuvia asiavirheitä ja niin edelleen. Toki kriitikkokin on vain ihminen ja virheitä sattuu jokaiselle, mutta lehtiarvioiden vähäisyyden vuoksi ne saavat entistä suuremman vallan (HS on tässä tietenkin ihan omassa luokassaan).
Blogiarvioissa sentään on keskustelunmahdollisuus kirjan lukeneiden välillä.
Eri lajityyppien lukemisesta: rohkeasti vain! :) Olen itse ollut pahimmanlaatuisen urautunut lukija ja tehnyt tuon saman päätöksen, että tutustun nyt kaikkeen mahdolliseen. Avoimesti. Ennakkoluuloja on vaikea ravistaa ja monien kirjojen kohdalla on osoittautunut, että eivät lemppareiksi koskaan päädy, mutta kyllä minä olen jokaisesta kokeilemastani uudesta lajityypistä tai kirjailijasta löytänyt jotain, mistä pidin. Aina on jokin syy, miksi se on julkaistu.
Uskoisin, että Mifongin perintö on fantasiaan ensimmäistä tai ensimmäisiä kertoja tarttuvalle siitä hyvä opus, että siinä ei tosiaan ole suuremmalti valtasuhdeselvittelyjä tai yhteiskuntarakenneselostuksia. Toimintaa on paljon.
Niin, kyllähän se niin on, että kirja-arvostelut ovat jännittäviä ja vaikuttavat kirjailijan tuntemuksiin varmasti aina. Morren arvostelu on hyvä ja sai minut kiinnostumaan kirjastasi, tosin kiinnostuin siitä jo aiemmin omien tekstiesi perusteella, vaikken fantasian fani olekaan. Onnea ensiarvostelusta!
VastaaPoistaKiitos, Helmi-Maaria! Olisi kiva aikanaan kuulla, sopiko kirja ei-fantasiafanille niin kuin itse olen etukäteen uumoillut. :)
PoistaHööh? Kirjoitin tänne eilen pitkän pätkän ja nyt se on kadonnut. Toivotaan, ettei nyt sitten tule kaksin kappalein samaa asiaa... :)
VastaaPoistaKirjoittajat ovat usein yliherkkiä ja vereslihalla tekstiensä kanssa ihan siitä syystä, että yhden romaanin kirjoittamiseen menee tolkuttomasti aikaa ja energiaa. Ainakin vuoden verran luopumista, antamista ja tunteiden vuoristorataa. Esikoiskirjailijoiden kohdalla tuo herrasmiessopimus on siksi varmasti ihan paikallaan. Silloin ei ole vielä minkäänlaista viitekehystä, mihin verrata itseään ja jokainen kritiikki (niitä ei yleensä montaa saa...) saa suhteettoman suuren painoarvon.
Ja asiat kun voi kertoa hyvinkin eri tavoin:
"Kirjailija X:n henkilöhahmot ovat hieman yksiulotteisia ja kaipaisivat..."
"Kirjailija X on tarpeeton tunari, jolla ei tule ikinä olemaan sijaa suomalaisen kaunokirjallisuuden kentässä!" :)
Mutta joo, arvosteluja kaipaa ja pelkää, eikä myönnä kumpaakaan tekevänsä. Teen kuten Vera, pukkaan uutta romaania putkeen, niin en luhistu arvostelujen alla.
Tämä on muuten ihana osoitus netin tasavertaisuudesta, kun Morre itse tulee ottamaan osaa keskusteluun. :D Samanlainen vuoropuhelu ei onnistuisi sanomalehtien kohdalla. "Tuhma kirjailija, me puhumme sinulle, sinä ET puhu meille!"
VastaaPoistaBlogger on näemmä toiminut oikukkaasti kommenttien kanssa...
PoistaMinulla ei oikeastaan ole lisättävää Magdalenan kommentteihin. :) Hyvin sanottu!
Tai ehkä sen verran tuosta vuoropuhelusta, että kritiikkiinhän ei saa vastata kirjailija itse. Tämä tuntuu olevan jokin kirjoittamaton sääntö. Ymmärrän sen monissa tapauksissa, mutta se kyllä vähän harmittaa, jos selkeitä asiavirheitä ei edes pääse korjaamaan. (Makuasiat ovat asia erikseen, niistä on hieman hedelmätöntä lähteä vääntämään. Eikä pelkän makuasian pitäisi koskaan olla kirjakritiikin perusta, eihän?)
Olen sitä mieltä, kuten Morren blogissakin kommentoin, että kyllä esikoiskirjasta saa ja PITÄÄ kirjoittaa myös niistä jutuista, jotka eivät miellyttäneet.
VastaaPoistaAnonyymi pelkästi, että kun bloggari kirjoittaa negatiivista palautetta, niin moni jättää sen takia kirjan lukematta kokonaan. Mielestäni tuollainen pelko on osittain lukijoiden aliarvioimistakin.
Itse ajattelen, että jos joku arvion lukija on katsontakannaltaan niin mustavalkoinen, että yhden arvion perusteella tekee päätöksiä lukemisesta tai lukematta jättämisestä, niin onneksi olkoon vain!
Tuollaiset päätökset ovat verrattavissa vähän siihen, kun arkielämässä joku kertoisi sinulle juorun: että "Se Matti on tosi tyhmä" Niin sinä sitten ajattelisit, että "Ai, Matti on tyhmä, no okei, mä en aio kyllä edes vilkaista siihen päin!" Sen sijaan, ettei uskoisi joka juorua ja haluaisi itse tutustua kyseiseen henkilöön ja ottaa selvää millainen hän on OIKEASTI.
Esimerkiksi itse, kun luen negatiivisen kirja-arvion, niin yleensä nimenomaan sen kirjan varaan kirjastosta, koska heti syttyy kiinnostus tehdä itse oma henkilökohtainen arvio kyseisestä kirjasta.
Ja lisäksi minusta sekin on väärin, että miksi esikoiskirjailijan pitäisi elää jossakin "kuplassa", missä kaikki vaan hyssyttelevät ja ovat, että tämä oli "ihan hyvä" ja "joooo ooo". Siis ei hyvänen aika, kuka tuollaista kestäisi! Kyllä sitä esikoiskirjailijaakin varmasti kiinnostaa suora palaute. En usko, että mikään esikoisteos on niin huono, ettei siitä löytyisi jotain hyvääkin. Ja tottakai samanlainen rehellinen palaute koskee myös niitä positiivisia juttuja.
Minä en usko, että kirja-arvostelujen määrittäminen tärkeiksi, mitä lukuvalintoihin tulee, olisi lukijoiden aliarvioimista.
PoistaTodella moni blogeissakin myöntää avoimesti tarttuvansa kirjaan tai hylkäävänsä sen blogiarvostelujen perusteella. Siis hyvin yleisiä ovat kommentit, joiden mukaan tietynlainen arvostelu on saanut lukijan jopa muuttamaan mielensä tyyliin: "En aikonut lukea, mutta tämän jälkeen alkoikin kiinnostaa" tai "Olen miettinyt, ja tämän arvion perusteella taidan jättää lukematta". Pikemminkin puhuisin bloggaajien aliarvioimisesta, jos yritetään kieltää tosiasiat ja väittää, ettei arvioinneilla ole merkitystä.
Minä ainakin luen arviot kiinnostuneena juuri siksi, että tietäisin mitä ostaa tai jättää ostamatta. Jos minulla jo vahva mielikuva teoksesta tai olen siitä muuten vain kiinnostunut, luen sen, vaikka joku isommankin lehden kriitikko haukkuisi lytttyyn.
Mutta en olisi tarttunut moniinkaan teoksiin, ellen olisi lukenut niistä ensin blogeissa. Ja olen jättänyt lukematta useammankin kirjan, koska ne eivät ole vakuuttaneet paria bloggaajaa, vaikka lehdistä lukemani arviot eivät ole olleet niin tylyjä. Mutta kun aika ja rahat ovat rajallisia, niin totta kai ensisijaisiksi valinnoiksi päätyvät sellaiset, joita kehutaan.
Minulla lukuaika jo nyt kortilla, joten ihan varmasti en lähde tuhlaamaan sitä ihan vain siksi, että haluan tietää, oliko arvostelija tällä kertaa oikeassa vai ei. Toki, jos on opiskelija, sinkku tai vaikka työtön, ehtii varmasti lukea vaikka mitä ihan vain puhtaasta uteliaisuudesta. uskallan kuitenkin väittää, että valtaosa kaunokirjallisuuden ystävistä ei kuitenkaan kuluta aikaansa pelkkään lukemiseen.
Olen todennut kirjamakuni samantyyliseksi muutaman bloggajan kanssa, joten kun kyse on teoksesta, jota en ole muuten valikoinut lukulistalleni, vaan josta saan ensmmäiset tiedot juuri blogeista, niin siihen vaikuttaa hyvinkin voimakkaasti kyseisten bloggaajien arvio.
Ja olen aivan samaa mieltä J.S. Meresmaan kanssa siitä, että tie esikoiskirjailijaksi on jo niin kivinen (useimmilla) että siitä on päänsilitys ja hyssyttelyt kaukana. Vielä ei ole vastaani tullut yhtäkään "kuplassa" elävää esikoiskirjailijaa, päinvastoin, niin lehti-kuin blogikritiikki on ottanut todella kovilla useillakin tutuilla.
Objektiivisesti arvioiden arvostelut eivät ole olleet välttämättä erityisen ilkeitä, mutta yksikin lause saattaa jäädä kummittelemaan kirjailijan päähän ja tehdä kirjoittamisesta vaikeaa. Eikä ainoastaan esikoiskirjailijoilla, vaan myös kokeneemmilla.
Kuitenkin esikoiskirjailija ON haavoittuvaisemmassa asemassa kuin kokenut, joka on jo oppinut parkitsemaan nahkansa vuosien ja kirjojen myötä. Myös apuraha-anomuksille lehtiarvosteluilla voi olla merkitystä, joten tyly lehtikritiikki saattaa tuhota esikoiskirjailijan kirjoitushalut useammallakin tavalla. Blogikirjoituksilla taas saattaa olla merkitystä, kun kustantamo päättää, julkaistaanko kirjailijan seuraavaa teosta. Oletteko seuranneet Henna Helmi Heinosen uraa? Hän sai blogeissa aika tylyn vastaanoton, lehtikritiikit jakautuivat kahtia. Toista kirjaa ei kuitenkaan ole vielä kustannettu, ehkä ei kustannetakaan. Syitä ulkopuolisen on mahdoton tietää, mutta saattaapi varsin negatiivisella vastaanotolla niin bloggaajien kuin kriitikoidenkin parissa olla asian kanssa jotain tekemistä. Eivät kustantamot kustanna automaattisesti kaikkia kirjailijoiden teoksia. Varsinkaan, jos esikoinen ei ole saanut innostunutta vastaanottoa. Tässäkin yksi syy tuohon edellä mainittuun "herrasmiesssopimukseen".
Niin kauan, kun oma kirja ei ole arvosteltavana, on toki helppoa kritisoida muita ja puhua liian herkkänahkaisesta esikoiskirjailijoista. Luulenpa, että joidenkin ääni kellossa muuttuisi aika radikaalistikin, jos heidän omaan esikoiskirjaansa arvosteltaisiin kovin ottein julkisesti.
"Olen sitä mieltä, kuten Morren blogissakin kommentoin, että kyllä esikoiskirjasta saa ja PITÄÄ kirjoittaa myös niistä jutuista, jotka eivät miellyttäneet."
VastaaPoistaTotta kai! Joskus olen nähnyt lehtiarvioissa sellaista, että tilanpuutteen (?) vuoksi on jäänyt sitten kokonaan kirjoittamatta niistä teoksen ansioista myös.
"Ja lisäksi minusta sekin on väärin, että miksi esikoiskirjailijan pitäisi elää jossakin "kuplassa", missä kaikki vaan hyssyttelevät ja ovat, että tämä oli "ihan hyvä" ja "joooo ooo". Siis ei hyvänen aika, kuka tuollaista kestäisi! Kyllä sitä esikoiskirjailijaakin varmasti kiinnostaa suora palaute."
Minä en ainakaan koskaan ole ollut sitä mieltä, että esikoiskirjailijaa pitäisi hyysätä ja taputella päähän. Ei sitä tällä alalla taida edes tapahtua. Kustannuskynnyksen ylittäminenkin on aika kivinen tie, kyllä siinä luulot karisevat monelta. ;)
Suora palaute on aina paikallaan, mutta kriitikon tulee tunnistaa vastuunsa. Kirjailijan sijaan täytyy arvioida teosta ja asettaa se esikoiskirjailijan kohdalla oikeaan mittakaavaan: ensimmäiseksi julkaistuksi kaunokirjalliseksi romaaniksi/novellikokoelmaksi.
Morren arvio on hieno ja perehtynyt, onnittelut!
VastaaPoistaEsikoiskirjani ihkaensimmäinen arvio vuonna 2004 oli Kalevassa: "Kirjassa on tilatun teoksen maku: on keksitty markkinoilta puuttuvan luettavaa pojille, jotka ovat siirtymässä pienten lasten kirjoista vähän isompien juttujen pariin, joten sellainen on kirjoitettu (...) Valitettavasti tilauksen toimitus ei aina onnistu (...) Kriittisessä iässä oleva kohdeyleisö ei halua tuntea oloaan sen enempää aliarvioiduksi kuin ylenkatsotuksikaan (...) Kepeys on mukava ominaisuus, mutta sen ei tarvitsisi tarkoittaa tyhjänpäiväisyyden ylistystä (...) Hajanaiset teemat sohivat päälle liimatun oloisina joka suuntaan eikä ilmaisu osoittelevaisuudessaan tunnu uskottavalta" jne. jne.
Tyrmistys.
En myöhemmin ole mistään teoksesta saanut yhtä negatiivista kritiikkiä, ja esikoisestakin kaikki muut arviot olivat suht kiittäviä.
Järkyttyneenä vihreänä kirjoittajana väsäsin tylylle kriitikolle kirjeen: "Kirja ei ole sopivaan merkkinarakoon tilattu teos. Kirjoitin tarinan omalle pojalleni enkä edes uskaltanut haaveilla kirjoittavani oikeaa kirjaa. Kirjan juuret ovat henkilökohtaisessa surussa, menetyksissä. Kirjoittaminen lohdutti, toi iloa elämääni ja vahvisti itsetuntoa. Että sellainen tilaustyö." Kommenttini julkaistiin Kalevassa ja sain vielä postissa kriitikolta anteeksipyyntökirjeen.
En enää menisi oikaisemaan lehtikritiikkiä, mutta en ymmärrä, miksei blogeissa voisi kommentoida omien kirjojen arvosteluja. Ei kai siinä mitään noloa pitäisi olla. Luulisi, että kriitikkokin on iloinen vuoropuhelusta kirjailijan kanssa.
Huh, Kirsti, aika tyly ensiarvio! :/
PoistaEn joskus voi välttyä ajattelemasta, että tarvitseeko kirjasta pitämättömien kriitikoiden (siis sellaisten, jotka todella eivät löydä siitä mitään ansioitunutta) osoittaa voimansa keksimällä kymmenen moitetta sen sijaan, että sanoisi muutaman? Ja vielä julkisesti?
Mutta sait anteeksipyynnön kriitikolta. Enpä ole moisesta ennen kuullut! :D
Jännä tuo kysymys ammattikriitikosta. Minusta ammattikriitikon määritelmä voisi olla, että hän on Suomen arvostelijain liiton jäsen ja julkaisee kritiikkinsä jossakin sanoma- tai aikakauslehdessä. Siis julkaisussa, jota koskevat normaalin journalismin säännöt. Minusta bloggaaja ei ole eikä hänen pidäkään olla ammattikriitikko. Kirjabloggaajat rikastavat kirjallisuuden kenttää juuri tuomalla subjektiivisen, lukijan arvion bloginsa seuraajien tietoisuuteen. Tämä ei poista sitä, etteikö bloggarin arvio voisi olla perehtynyt. Molempia tarvitaan!
VastaaPoistaAmmattikriitikko kontekstoi eli sijoittaa teoksen johonkin kohtaa paitsi kirjallisuuden kentällä, myös kirjoittajansa tuotannossa. Esikoiskirjailijalla tällaista kirjailijasta lähtevää paikantuneisuutta ei ole, mikä tekee kriitikon tehtävän haastavaksi.
Tärkeää minusta esikoiskirjailijalle olisi, että hän pääsisi lukemaan mahdollisimman erilaisia arvioita teoksestaan, sekä kiittäviä että moittivia. Näin kirjailijalle itselleenkin hahmottuisi, miten jokainen lukija todella ymmärtää teoksen omalla tavallaan eikä oikeaa tai väärää tulkintaa ole.
Kiitos selvennyksistä ammattikriitikoksi nimittämisestä!
PoistaHyvin kiteytit kirjablogistin ja ammattikriitikon väliset erot, samoin tuon esikoiskirjan arvostelun haastavuuden kriitikolle. Ensimmäisen kirjan kanssa vasta kurkotellaan tulevaisuuteen, josta kukaan ei tiedä mitään. Teoksesta voi saada joitain viittauksia ja vaistonkaltaisia aavistuksia siitä, mikä potentiaali kirjailijassa on, mutta teoksen ankkurointi on varmasti vaikeaa.