24.4.2012

Mitä fantasia on?

Tätä kysyi Taija Tuominen Tampereen kirjamessujen nuortenkirjapaneelissa ja jäin sitä pohtimaan jälkeenpäin. Kävi nimittäin ilmi, että joku voi mieltää fantasian niinkin laajasti, että se kattaa fiktion kokonaisuudessaan. Minulle fantasia on aina ollut tietynlainen genre. Eihän kaikkia kirjoja voisi kutsua trillereiksi tai romanttiseksi viihteeksikään.

Joku kirjallisuudentutkija on tätä varmasti jo selvittänyt, mutta ennen kuin menen kaivelemaan tieteellisiä luokituksia, haluan pohtia asiaa omakohtaisesti. Mikä minulle sitten on fantasiaa?

Klassista fantasiaa edustavat mielestäni J.R.R. Tolkienin teokset ja Ursula K. Le Guinin Maameren tarinat, Robin Hobbin Näkijän taru -sarja, Patricia A. McKillipin Ombria-kirjat, Roger Zelaznyn Amber-sarja, muutaman mainitakseni. Niitä yhdistää suljettu fantasiamaailma, eli yhteyksiä tähän meidän reaalimaailmaamme ei suoranaisesti ole. Monissa on lohikäärmeitä, mutta se ei toki ole pakollista. Fantasiaan ylipäätään lukeutuu jonkinlainen olentogalleria (haltiat, peikot, kääpiöt, keijut, jättiläiset, myyttiset taruhahmot) ja magian läsnäolo. Myös ympäristön konkreettinen kuvaaminen on tavallista, maailma todella luodaan lukijan ympärille, se ei ole surrealistinen tai yhdentekevä. Aiheissa ja teemoissa toistuvat etsiminen, matkaaminen, kasvutarinat ja ennustuksen täyttäminen tai jonkinlaisen enteen toteutuminen. Hyvä ja paha ovat olemassa ja tyypillisesti merkittävässä osassa tarinaa. Meidän aikaamme ja maailmaamme verrattuna klassisessa fantasiassa eletään ajanjaksoa, joka kurottuu historian puolelle vaatetuksineen, ruokineen ja esineistöineen.

Tällaisen minä miellän yleisesti fantasiaksi, samoin kuin rinnakkaismaailmafantasiat, joiden perinteitä edustavat esimerkiksi Narnia, Veljeni Leijonamieli ja Liisa Ihmemaassa. Sitten löytyy tietenkin jos jonkinlaisia rajatapauksia ja sekoituksia. Siirryn puhumaan spekulatiivisesta fiktiosta, jos iso osa tarinasta tapahtuu realistisessa maailmassamme (esim. aikamatkailu), siinä esiintyy historiassa tunnettuja henkilöitä (vaihtoehtohistoriat), se on dystopia, vampyyri- tai ihmissusikertomus, tai jos se sijoittuu tulevaisuuteen (scifi).

Fantasia-termiä voi toki käyttää aika laajasti, mutta genrenä se on kuitenkin omanlaisensa ja muusta spefistä erottuva. En tohtisi laajentaa sitä käsittämään kaikkea fiktiivistä sepitettä. Monissa teoksissa voi olla fantasiaelementtejä, mutta se ei välttämättä tee niistä fantasiaa.

Nyt olisi kiinnostavaa kuulla teidän lukijoiden mielipiteitä. Mikä sinulle on fantasiaa?

27 kommenttia:

  1. Oon aika samoilla linjoilla sun kanssa siitä, mitä fantasia on. Oon aina kuvitellu sen olevan sellasta, että siinä on sellaisia piirteitä joita ei voi todellisuudessa olla - miellän fantasiaksi melkein kaikki sellaiset tarinat, missä on vähänkään yliluonnollisuuksia. Ainaki aikaisemmin oli näin, mutta nyt on alkanu tulee noita termejä enemmän niin pystyy nimeämään hieman paremmin. Myös Kuninkaansurmaajan kronikka on malliesimerkki kunnon fantasiasta, ja oon aika hiton rakastunu siihen.

    Oon ikuisuuksia haaveillu just jonku vaihtoehtohistorian tai scifin kirjoittamisesta, mutten oo onnistunu vielä tähän päivään mennessä tekemään mitään. Yhdessä ideassa oli dystopiaan yhdistetty lohikäärmeet :---D mutta seki hyytyi alkuunsa.

    Ja muuten, sain eilen vihdoin ja viimein Mifongin perinnön luettavakseni. Oon ahminu 179 sivua ja voin sanoa olevani fanityttö. Dante on ihana ;____; ja muutenki tota tekstiä lukiessa tulee niin kotoisa tuttuuden tunne, että lukeminen on tosi nautinnollista. Tulee todennäköisesti omaan hyllyyn ku rahatilanne sallii ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että Mifongin perintö saa paikan hyllystä. <3

      Minuakin kiehtoisi scifi, mutta toistaiseksi olen pysytellyt muun spefin saralla. Mutta kuka tietää, ehkä tulevaisuudessa...

      Poista
  2. Minulle fantasia on kirjallisuutta, jonka idea on nimenomaan noissa eri maailmoissa/rinnakkaismaailmoissa.
    Jos tarina pääasiassa sijoittuu tähän maailmaan (esim. just uudemmat vampyyrikirjat), on mielestäni kyseessä spefi = spekulatiivinen fiktio.
    Vaikkapa juuri Mifongin perintö on tyylipuhdasta fantasiaa, ei spefiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spefi on mielestäni todella hyvä ja käytännöllinen sana kaikenmoisesta uuskummasta. Siihen ei yleensä liity ihmisillä mitään sivuääniä, kuten fantasian ja scifin kohdalla usein on, ja silti siitä saa käsityksen, että ihan perusrealismia ei kannata kirjalta odottaa.

      Poista
  3. Kuvailemasi klassinen fantasia ainakin tulee ensimmäisenä mieleen. Vampyyrejä en jotenkin halua sijoittaa samaan genreen, siinä on ihan omat juttunsa.

    Hmm ehkä minun ei pitäisi työntä lusikkaani tähän soppaan, koska en ole lukenut kamalasti fantasiaa mutta öö... tein sen jo.

    No ainakaan Houkutus ei ole fantasiaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Houkutus ei ole fantasiaa. :)

      Ja ilman muuta saa lusikan työntää tähän soppaan, koska nimenomaan on kiinnostavaa kuulla ajatuksia myös niiltä, jotka eivät fantasiaa ihan hirmuisesti kuluta. Tuore näkökulma ja niin edelleen.

      Vampyyreillä on niin vahva oma juttunsa, että ne sopivat mainiosti spefin kattotermin alle.

      Poista
    2. Minä taas olen sitä mieltä, että vampyyrit sopisivat hyvin matalan fantasian kategoriaan. Kun niissä pääsääntöisesti on kyse siitä, että maagiset voimat rikkovat arkitodellisuuden. Toki uusi spefi-termikin sopii siihen, mutta minusta on vähän hassua, että keksitään uusia termejä vanhoille asioille :D Vai olisiko sitten niin, että matala fantasia on yksi spefin kategorioista? Toisaalta spefi on niin laaja käsite, että niin fantasian kuin scifinkin voisi laittaa sen alakategoriaksi.

      Poista
    3. "Vai olisiko sitten niin, että matala fantasia on yksi spefin kategorioista? Toisaalta spefi on niin laaja käsite, että niin fantasian kuin scifinkin voisi laittaa sen alakategoriaksi."

      Näen sen niin, että fantasia on spefin alakategoria ja matala fantasia fantasian alalaji. Ainakin luulisin niin. Saatan muuttaa vielä mieltänikin, jos joku sanoo asian järkevämmin. :D (Nämä luokitteluasiat ovat siis omia mutujani, en ota niitä hirveän vakavasti enkä ole perehtynyt asiantuntijoiden luomiin määritelmiin.)

      Poista
  4. Kaikki kirjallisuus on kuvitelmaa, mutta fantasia on kyllä oma lajinsa. Melko samoilla linjoilla olen esittämäsi fantasian kuvauksen kanssa. Fantasialla ja saduilla on paljon yhteistä. Niiden selkein ero lienee se, että fantasiasta puuttuu selkeä opettavainen elementti. Toki moraalia, hyvän ja pahan taistelua yms kuvataan fantasiassa usein, mutta ei samalla tavalla annettuina totuuksina kuin saduissa.

    Spefin miellän nimenomaan kattotermiksi fantasialle, scifille, dystopioille, vampyyritarinoille yms, jotka leikittelevät jollain tavalla todellisuuden kanssa.

    Genrerajat ovat olemassa, mutta liiallisesta luokittelusta en välitä. Se menee liian usein pelkäksi nillittämiseksi. Siinä vaiheessa, kun aletaan nutisemaan siitä, ettei tarinassa voi olla samaan aikaan aikamatkustusta ja lohikäärmettä, sahataan omaa oksaa aika railakkaasti. Tarina on tarina ja jos se on hyvin rakennettu ja kirjoitettu, siinä voi olla ihan mitä vaan.

    Hybridit ovat lisäksi minusta viehättäviä, ja ne myös tuovat usein jotain uutta koko kenttään. Esim. Miyazakin elokuvat miellän fantasiaksi, vaikka niissä on usein scifistisiä elementtejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liiallinen luokittelu voi joskus toimia haitallisestikin kirjan potentiaalista lukijakuntaa ajatellen. Niin kuin Morren kommenttiin jo vastasinkin, spefi-sana ei ole saanut sellaista väritystä kuin fantasia ja scifi. Aika harvalla on kamalia ennakkoluuloja spekulatiivista fiktiota kohtaan (termi on niin uusi, että moni ei edes tiedä siitä). :D

      Miyazakilla on todella onnistuneita sekoituksia, mutta kyllä minäkin ne fantasiaksi miellän. Maailmat ovat omia ja itseluotuja (joskin Naapurini Totorossa eletään aika kiinteästi reaalimaailmassa). Aika usein Miyazakilla lapsi havainnoi maailmaa, jolloin fantastiset elementit ovat helposti ymmärrettäviä, vaikka maailma ei suoraan olisikaan fantasiamaailma.

      Laputan katsoin uudelleen vähän aika sitten. Se ruostunut robotti lintukavereineen on niin vaikuttava luomus, että ihmeen tuntu on läsnä pitkään elokuvan näkemisen jälkeenkin. Sain siitä melko cybepunk-viboja -- ja kirjoitusintoa, jälleen kerran.

      Poista
    2. Minä olen aina laskenut Miyazakin elokuvat steampunkiksi -- eli scifin piiriin :D Tosin elokuvissa on eroja, mutta monissa höyry on tärkeä polttoaine.

      Poista
    3. No steampunkia minäkin hain, ei vain aina pysy aivot sormien vauhdissa... Kiitos, Susi, en olisi muuten tätä tajunnut. :)

      Poista
    4. Steampunk on mun mielestä ihan genrenä hybridi. Siinä kun voi olla fantasian elementtejä yhtä lailla kuin scifinkin. (Niin kuin juuri Miyazakilla) Lähinnä kirjailijasta riippuu, mihin suuntaan hän maailmaansa vie. Höyrykoneista tuli mieleen, että monet laittaa paljon painoa sille, esiintyykö steampunk-tarinassa höyrykoneita ja kuinka monta niitä pitää olla, että tarinaa voidaan ylipäätään kutsua steampunkiksi. Itse olen aina ajatellut, että se "punk", ts. yhteiskuntakritiikki ja anarkia, on siinä genressä se olennaisempi osa. Mutta njoo, ehkä steampunkin hämyluonteesta johtuen siihenkin on ehditty jo kehittää palttiarallaa parikymmentä alalajia, riisipunkista turnyyripunkiin.... Henkkoht koen sen jo melkoisen turhaksi.

      Poista
  5. Luen nykyisin todella, todella vähän fantasiaa. Viimeksi luin Nälkäpeli-trilogian, mutta sitä en laske fantasiaksi, vaan scifiksi.

    "Puhdasta" fantasiaa mielestäni ovat esimerkiksi jo mainitut J. R. R. Tolkienin teokset, Veljeni Leijonamieli, ja Muumi-kirjat ja muut vastaavat. Ja totta kai Harry Potterit! Olen suuri Harry Potter -fani. Ne taitavat olla kaikkien mielestä fantasiaa, vaikka sijoittuvatkin meidän maailmaamme. (Tästä tosin taitaa olla eri näkemyksiä, mutta minä tulkitsen niiden sijoittuvan meidän maailmaamme, ei rinnakkaismaailmaan.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harry Potterit ova iso ongelma :D Siksi minä suosin scifin ja fantasian määritelmänä sitä, että jos teksti erottuu arkitodellisuudesta magian avulla, se on fantasiaa ja jos taas tieteen keinoin, sitten se on scifiä. Minulla on sellainen mielikuva, että Nälkäpeli-trilogia olisi dystopia, vai olenko väärässä? Dystopiat on laskettu scifi-otsikon alle, ainakin sitä mieltä oli Vesa Sisättö artikkelissaan "Tieteis- ja fantasiakirjallisuuden monipuoliset maailmat".

      Mutta siis, Potterit olisivat minun mielestäni matalaa fantasiaa. En vain tiedä, onko jako korkeaan ja matalaan fantasiaan päätetty jättää huomiotta, kun on tullut kaikenkattava genre spefi?

      Poista
    2. "En vain tiedä, onko jako korkeaan ja matalaan fantasiaan päätetty jättää huomiotta, kun on tullut kaikenkattava genre spefi?"

      Uskoisin, että nämä alaluokittelut matalaan ja korkeaan fantasiaan ym. säilyvät kyllä, mutta termistö ei taida olla tuttu kuin vain vakiintunteille fantasianharrastajille tai -tutkijoille. :) Esimerkiksi minulle itselleni on lukijana ollut se ja sama mihin kirja tarkemmin luokittuu, kunhan spefi on spefiä ja realismi realismia (eli saa kutakuinkin sitä, mihin lukemisen alussa on orientoitunut).

      Poista
    3. Aah, jes, nyt vihdoinkin sain jonkinlaisen otteen spefin määritelmästä. Joskus näköjään täytyy vääntää asiat rautalangasta x) Spefi on niin hyperonyymi, että se on samalla tasolla realismin kanssa. Hienoa. Kaiken tosiaan tekee erityisen vaikeaksi se, että fantasiaa ja scifiä on helppo sekoittaa keskenään. Onko esimerkiksi steampunk, jossa on maagisia elementtejä fantasiaa vai scifiä? Tätä minä mietin aina, kun katson Miyazakin Henkien kätkemää.

      Täytyy muuten todeta, että kun olen tänään kirjoittanut kuutisen sivua esseetä 1800-luvun realismista (toiset kuusi vielä jäljellä), niin olen huomannut realismikaan ei aina ole realismia. Ainakaan kaikkien mielestä. Keskustellaanko siitä seuraavaksi? ;D

      Poista
    4. Ajattelin siis spefin jostain syystä "matalammalle" tasolle kuin realismin. En tiedä miksi. Lopultakin hahmotin asian jotenkin järkevästi. Vastahan tätä on puoli päivää ehtinyt asiaa pohtia ^^'

      Poista
  6. Sellainen klassinen genrefantasia on toki selkeästi oma juttunsa, mutta sitten tulee hankalia rajankäyntejä...
    Nuo Harry Potterit esimerkiksi. Tai mites Kalevala ja sen johdannaiskirjat? Entäs kuningas Arthuriin liittyvä mytologia, tai vastaavat tiettyyn historialliseen aikakauteen liittyvät tarinat jotka kuitenkin painottavat vahvasti fantastisia elementtejä?
    Tai sitten on kirjoja joista ei oikein voi sanoa mihin ne sijoittuvat, vaikka Leena Krohnin Oofirin kultaa tai Maarit Verrosen Pimeästä maasta.

    Minulla on aika laaja käsitys siitä mitä fantasiaksi kutsun, periaatteessa kattaen kaiken siitä pseudokeskiajasta hassunnimisissä paikoissa voimakkaaseen maagiseen realismiin. Enemmän siinä on ehkä kyse kirjallisesta tyylistä ja fokuksesta, eli fantasiassa ja scifissä se maailma ja sen kuvaaminen on tärkeässä roolissa, siinä missä Houkutus ilmeisesti keskittyy lähinnä romanttiseen suhteeseen jossa se vampyyriys on lähinnä eksoottisena mausteena (en ole lukenut niin en varmaksi tiedä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä vastauksissa on ollut hauska huomata, kuinka tunnepohjalta ihmiset luokituksia mielessään tekevät. Fantasia taipuu moneksi -- vai pitäisikö sanoa että monenlainen tyyli ja teksti taipuu fantasiaksi? Siksi onkin harmi, jos fantasia-termi karkottaa lukijoita, koska se herättää vääränlaisen mielikuvan. (Olen kohdannut ihmisiä, jotka jyrkästi kieltävät lukevansa fantasiaa, mutta sitten käykin ilmi, että Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli on yksi lempikirjoista...)

      Mutta kyllä olen samaa mieltä tuosta maailman kuvaamisen tärkeydestä ja roolista, joka on melkein kuin yksi hahmoista. Ympäristö ei saa jäädä kulissiksi, sen täytyy olla osa tarinaa.

      Poista
    2. Tuttu juttu, joskus kun päätyy keskustelemaan fantasiakirjallisuudesta genrenä niin pitää ensimmäisenä selvittää että mistäs tässä oikein puhutaan, siitä klassisesta Tolkien-ja-kumppanit-genrestä, väljemmästä "magiaa on"-lajista (johon määritelmään itse lähimmäs osun) vai onko mukana myös vaihtoehtohistorioita yms.

      Poista
  7. Hei!

    Ajattelin linkittää sinulle minun blogini osoitteen, kun pohdin tätä samaa asiaa blogissani. Kirjoituksesi sai minut uudestaan miettimään, että minkä genren tarinaa olen kirjoittamassa. Kun olen aina luokitellut vampyyritarinat fantasiaksi. Mutta eikö se sitten olekaan niin? :o

    Niin tässä se blogin osoite: http://kirjoituskammio.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastailin jo blogiisi, mutta laitan vielä tähän: vaikka en itse lähtökohtaisesti luokittele vampyyritarinoita fantasiaksi, se ei estä muita tekemästä niin. Spekulatiivisen fiktion sisällä on minusta kauhean vaikeaa ja työlästä yrittää laittaa karsinoita, joten olen päätynyt spefi-termin laajaan käyttöön. :D

      Poista
    2. Minä en löydä kommenttiasi blogini kommenteista :o omituista...

      Poista
    3. No niin, en löytänyt minäkään. :D Se on näköjään hävinnyt matkalla. Yritänpä uudestaan!

      Poista
  8. Ainakin toistaiseksi anonyyminä pysyttelevä, lähiaikoina kirjoitusaiheisiin blogeihin eksynyt kummajainen26. huhtikuuta 2012 klo 12.22

    Lusikoita sopassa jo hillitön määrä, mutta survonpa minäkin vähän omaani. Vaikkapa vain teelusikan, jos isompaa ei mahdu.

    Scifiksi minä miellän sellaisen, jossa asiat on - genren nimen mukaisesti - tavalla tai toisella kuviteltu ja selitetty tieteen ja tekniikan valossa (joskaan ei nykytieteen).

    Fantasiakategoriaan taas minun luokituksissani uppoaa kaikki "yliluonnollinen".
    Parrakas suippolakkinen herra kera (toimivan) taikasauvan? Fantasiaa.
    Yksisarviset, kolmepäiset, tulta syöksevät, puhuvat ja karvaiset, sekä muut vastaavat oliot ja olennot?
    Fantasiaa.
    Vampyyrit?
    Fantasiaa.
    Metsän henget, keijut, taikapavut, kiroukset, loitsut?
    Fantasiaa.
    Unimaailmat ja niiden risteäminen todellisuuden kanssa?
    Fantasiaa.
    Listaa voisi jatkaa todella paljon, jos jaksaisi/viitsisi.

    Mutta.

    Jos vaikkapa vampyyrit olisivat tarinassa hieman vinksahtaneen suunnan ottaneen evoluution tuotos, tai karvaiset kolmepäiset peikot olisivat kehittyneen avaruustekniikan myötä löytyneitä vieraan planeetan asukkeja, homma kääntyisikin minun silmissäni fantasiasta scifiksi.
    Jännittävää, eikö totta.

    Sekä scifi että fantasia voidaan tietysti jakaa vielä n+1 aligenreen, mutta siihen leikkiin en (ainakaan nyt) lähde.

    Tämä nyt saattoi olla varsin sekava vuodatus, mutta minkäs teet.
    Kiitos ja anteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit! Soppa on niin iso, että kyllä sinne lusikoita uppoaa...

      Ei ole helppoa tämä fantasian luokittelu, mutta selkeästi tuosta kävivät omat ajatuksesi ilmi. :)

      Poista