22.4.2012

Kirjailijan unia

Keskellä kiireistä viikkoa näen unen, jossa minulle soittaa Liisa Kangas. Liisa kertoo, että onneksi olkoon, sinulle on myönnetty mum-mum-mum -apuraha. Painan kännykkää korvalle, tukin sormella ympäristön melun toiselta puolelta: minulle on myönnetty mikä? Liisa kuulostaa hyvin liikuttuneelta siitä, että juuri minä olen saanut apurahoitusta. En saa selvää, puhe puuroutuu. Yritän epätoivoisesti muistella, mitä olen hakenut mistäkin ja millä summalla. Että kuinka paljon ostan sillä kirjoitusaikaa.

Uni muuttui tämän jälkeen muuksi, mutta herättyäni pohdin huvittuneena, että onkohan tällainen Liisa Kangas olemassa. En tunne ketään sennimistä. Unen aihe johtui varmaankin huolesta, jota kannan hiljaa: koska pääsen paneutumaan Mifongin mahtiin seuraavan kerran? En elättele suuria toiveita, että pitkien työpäivien jälkeen jaksaisin kirjoittaa romaania. Olen aamukirjoittaja ja fantasiamaailmaan sujahtaminen ei käy minulta vaatekaappiin astumalla.

Osansa teki varmasti myös saadut kielteiset päätökset kahdesta apurahasta, joita tälle vuodelle hain. Hain myös erästä kolmatta, mutta uutisia sen osalta ei ole vielä tullut. Toivoa on siis vielä vähän, mutta muuten ei auta kuin tehdä niin paljon ylitöitä, että saa vietettyä pidemmän loman kuin tavallisen vuosiloman. Silloin sitten päivätyöstä levätessä voi tehdä tätä toista työtä.

11 kommenttia:

  1. Eiväthän ne kielteiset päätökset olleet kustantamoiden apurahoista? Itse nimittäin menin siihen halpaan, että kuvittelin niiden saamisen olevan mahdollista, kun vanhempani olivat niistä vuosia minulle jauhaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen oli, toinen ei.

      En ole ihan hirveästi laskenut kirjoittamista apurahojen varaan, kun se kuitenkin on sellaista lottoamista. Hakijoita on jaettavien avustuksien määrään nähden niin paljon.

      Tämä uni vain oli aika hauska, kun alitajunta pääsi taas päällepäsmäröimään siinä, että mitä kaikkea siellä kallon syvyyksissä oikein pulputtelee. :)

      Poista
    2. No, sitten olet saanut vasta yhden hylyn, koska niitä kustantajien apurahoja ei tosiaan voi saada, ellei ole sillä kustantajalla itse. En uskonut, ennen kuin itse googletin kymmeniä apurahan saajien nimiä ja tottahan se oli.

      Olen eri mieltä Magdalenan kanssa siitä, ettei sinä tai hän voisi saada apurahaa. Jos minäkin sain apurahan silloin, kun pikkuriikkiseltä kustantajalta julkaistu esikoisromaanini ei vielä ollut edes ilmestynyt vaan vasta ilmestymässä! En usko, että genrekään siinä on tiellä.

      Hakemuksen kirjoitustaidoilla voi kyllä olla väliä - siinä on yksi asia, johon kannattaa panostaa! Itse en ole selittänyt tarkemmin, mihin rahat käytän, vaan kertonut prosessista - aion alkaa kirjoittaa kuussa X, 1. luonnos on valmiina toivottavasti kuussa Y, sitten editoin N kuukautta -, kirjan kaavaillusta sisällöstä ja selittänyt, että en pysty kirjoittamaan, jos teen töitä samalla. Se tuntuu toimivan, vaikka tältä keväältä en ole päätöstä vielä saanutkaan. Toivotaan, että sinullekin sen suhteen natsaisi!

      Poista
    3. Olen ollut huomaavinani, että on ihmisiä, joilla on ote siihen, miten lomakkeita pitää täyttää -- ja sitten niitä, joille kaikenlainen lomakesota on tuskaisan lisäksi turhauttavaa ja tuottamatonta. Ehkä tässäkin harjaantuu?

      Laitoin muistaakseni hakemuksiin kyllä viikkosuunnitelman tapaisen, päiväkohtaiset sanamäärätavoitteet jne. Sitten selvitin vähän elämiskuluja ja anoin summaa, jolla tulen toimeen, mutta josta ei jää säästöön.

      Saa nähdä miten käy.

      Poista
  2. Voih. :/ Ymmärrän hyvin tuon tuskan. Eipä niihin apurahoihin taida olla meidän tyyppisillä kirjailijoilla (esikois, lanu) vielä vuosiin mitään saumaa.

    Asiasta toiseen, sain eilen illalla luettua Mifongin perinnön loppuun. Se on ihan järjettömän hieno kirja! Pidin siitä, ettet ollut yhtään pidätellyt tai sievistellyt tapahtumia. Maailma oli kaikessa fantastisuudessaan tosi looginen ja realistinen. Arvostan. :) Ja Reu <3 Ihana.

    (Mifongin perinnön nuortenkirjaksi luokittelu tuntuu nyt oudolta. Sehän on ihan selvästi aikuisten kirja! Ei mitenkään epäsopiva nuorille, mutta silti.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syy voi olla myös se, että olen aika surkea täyttämään kaavakkeita. :D Olen kai liian rehellinen ja sanon, että tarvitsen rahaa, että voin maksaa asunnon, ruuan ja muut kulut, jotta kokopäiväinen kirjoittaminen olisi mahdollista. Siitähän periaatteessa on kyse, mutta se pitäisi kai sanoa jotenkin kaunopuheisemmin ja korostaa työnsä merkitystä kulttuurille.

      Mukavaa, että pidit lukemastasi! :)

      (Nuortenkirja-juttu on sitkeää perua siitä, että fantasia on perinteisesti Suomessa luokiteltu nuortenkirjallisuudeksi. Toivottavasti tästä ollaan pian pääsemässä eroon kustantamoissa. Minusta on vähän hölmöä luokitella kirja suhteessa kapeammalle yleisölle (nuoret) kuin laajalle (aikuiset). Nuoret kuitenkin lukevat aikuisten kirjoja koko ajan.)

      Poista
    2. Jep, sama vika mulla. Olen aivan liian käytännönläheinen. Enemmän taidetta, vähemmän arkea seuraavalla kierroksella. :D

      "Minusta on vähän hölmöä luokitella kirja suhteessa kapeammalle yleisölle (nuoret) kuin laajalle (aikuiset)." Niinpä!

      Poista
  3. Inohttavaa. :<

    En voi kuvitellakaan, millaista on kirjoittaa duunipäivän päätteeksi. Koulu on ihan eri asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En siihen pysty. Siis kirjoittamaan romaania työpäivän päätteeksi. :/

      Olin kyllä palkkatöissä silloin, kun kirjoitin Mifongin perinnön, mutta päivärytmi menikin niin, että kirjoitin aamuseitsemästä yhteen ja menin illaksi töihin. Aamuihmisenä homma toimi minulla niin päin.

      Poista
  4. Voimia! Apurahojen saaminen on niin tuurista kiinni, yhden kirjan jälkeen vielä varsinkin. Sitkeä hakeminen auttaa, itselläni tärppäsi muistaakseni viidennellä yrittämisellä. Mifonki kauniisti päällystetyssä asussaan odottaa vielä pianon päällä lukemista. Toivottavasti pääsen sen pariin pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antoisia lukutuokioita Mifongin parissa, vaikka tarina onkin sinulle jo tuttu! :)

      Ihan kaikkia mahdollisia apurahoja en ole hakenut, joten jännittämistä riittää vielä pitkään. Arvatenkin vuosikausiksi eteenpäin.

      Poista