Uskoisin, että tästä vaivasta kärsii
jokainen kirjoittaja joskus.
Kirjoittaminen on luova, etenevä
voima, ja kuten kaikki liike, myös se kohtaa vastustusta.
Kirjoittamisen halun ja vastustuksen määrän välinen voimasuhde
lopulta ratkaisee, tuleeko kirjoittaneeksi koskaan mitään.
Kun on päässyt vastustuksen
ensimmäisen kohdan yli (eli sen sijaan että ajattelee, että
pitäisi kirjoittaa tänään, ottaa voittaja-asenteen ja sanoo
itselleen, että tänään minä kirjoitan), mutta silti huomaa
istuvansa näyttöpäätteen ääressä kursorin vilkkumista
valkoisella tuijottamassa minuutti toisensa perään, on nähdäkseni
kaksi vaihtoehtoa:
- Hyväksyä, että tänään ei ole kirjoituspäivä.
- Kirjoittaa.
Ensimmäisessä kohdassa kirjoittaja
ottaa riskin aloituskynnyksen kasvamisesta jokaista seuraavaa kertaa kohden. Voi toki tuudittautua odottamaan sitä kuuluisaa
inspiraatiota, mutta oman kokemukseni mukaan inspiraatio tulee vasta
kun vastus on voitettu muilla keinoin. Inspiraatio kasvaa työstä.
Kirjoittaja voi yrittää huijata itseään ja käyttää luovuutensa
keksimällä mitä mielikuvituksellisimpia tekosyitä aloittamisen
lykkäämiselle, mutta mikään ei poista sitä tosiasiaa, että
tekstiä ei synny kirjoittamatta. Kehittely- ja lepopäiviäkin
tarvitaan. Kirjoittajan on vain tiedettävä mistä on
kyse.
Toinen vaihtoehto on ilmaistavissa
ytimekkäästi ja sen vuoksi se näyttää yksinkertaiselta ja
helpolta. Helppoa se ei ole, yksinkertaista kyllä. Kirjoitusummetuksesta
ei pääse yli kuin kirjoittamalla. Jos jossain on ironiaa, niin
tässä.
Pieni itsetutkiskelu voi paljastaa
erilaisia syitä hyytymiselle. Yleisin omalla kohdallani on, etten
tiedä mihin tarina on menossa tai viimeksi kirjoittamani tapahtuma
on vienyt umpikujaan joko juonellisesti tai henkilöhahmon käytöksen
vuoksi (he voivat olla joskus hyvin pahatapaisia ja kurittomia).
Silloin auttaa suunnittelu. Laadin kysymyslistoja, motiivikarttoja,
syy-seuraus -skenaarioita. Ratkaisu ja kimmoke kirjoittamiseen on
löytynyt aina.
Joskus blokin syynä on laiskuus.
Tiedän, kuinka paljon työtä on edessä ja siksi välttelen siihen
tarttumista. Toimin samalla logiikalla kotitöiden kanssa, vaikka en
koskaan voisi sanoa olevani pölynimuroinnin, tiskaamisen tai
pyykinpesun jälkeen yhtä haltioissani kuin hyvin sujuneen
kirjoittamisen jälkeen. Ihmeellinen on ihmismieli.
Toisilta olen kuullut, että varsin
yleinen syy kirjoittamattomuuteen on sisäinen kriitikko, joka teilaa
tuotokset ennen kuin niitä syntyy. Onnekseni oma sisäinen
kriitikkoni on laiskanpulskea veikkonen, joka herää vasta
puolenpäivän jälkeen kun tekstit on jo kirjoitettu. Niitä se saa
sitten kakkulat nenällään syynätä mielin määrin ja ehdottaa
korjauksia. Voin vain kuvitella, kuinka hankalaa on kirjoittajalle,
jos sisäinen kriitikko arvostelee sellaista, mitä ei edes ole. Vaikea lähtökohta luovuudelle.
Sellainenkin ongelma voi olla, että
tekisi mieli kirjoittaa, mutta ei tiedä mistä. Turhauttavaa, mutta
siitä huolettominta, että jos ei kerran ole sanottavaa, ei sen
kirjoittamatta jättäminen haittaa.
Usein kaikenlaisen toiminnan välttelyn
takana on pelko. Pelko epäonnistumisesta, pelko naurunalaiseksi
joutumisesta, pelko julkaisemisesta tai keskinkertaisuudesta. Pelko
voi olla mitä tahansa, mutta se pitää tunnistaa ennen kuin sen voi
selättää. Kirjoittaminen on aina tutkimusmatkaamista.
Kepeydessäänkin se voi koskettaa syviä totuuksia. Luovuuden voima
on elämän voimaa eikä minusta ole mikään ihme, että niiden
hurrikaanituulissa vastus salpaa joskus hengen.
***
Hyvät lukijat, onko teille
kirjoitusummetus tuttu vieras ja millä tavoin olette selvinneet siitä?
On tuttu vieras.
VastaaPoistaYleensä paras inspiraatio iskisi silloin, kun sille kirjoittamiselle ei ole aikaa. Pitää keskittyä vaikka graduun.
No sitten kun määrittää, että no nyt minulla on aikaa kirjoittaa niin... PIM! mitään ei tapahdu. Argh!!
Ratkaisumalleja odotellessa...
Kuulostaa tutulta! Ehkä joskus tiedemiehet löytävät ne hormonit tai muut ihmeelliset välittäjäaineet, jotka tekevät kirjoittamisesta paitsi helppoa, myös nautinnollista, ja luovat pillerin. Sitten kun tulee sopiva aikaikkuna, ei muuta kuin nappi kielelle ja näppiksen ääreen...
PoistaMutta ennen kuin tämä ruusuinen (?) tulevaisuudenkuva on totta, köydenveto ajan, kirjoittamisen ja kirjoittamattomuuden välillä jatkuu.
Kirjoittajan blokkiin taitaa olla tosiaan kaksi pääasiallista koulukuntaa. Toinen on se, että kyseessä on ihmisen laiskuus tai viitsimättömyys (ja/tai liika itsekritiikki) ja ainoa tapa päästä blokista eroon on kirjoittaa. Toisten mielestä blokki johtuu tosiaan siitä, että tekstissä on jotain vikaa, on ajanut itsensä umpikujaan. Toisaaltahan blokki voi tulla silloinkin, kun ei ole mitään projektia kesken.
VastaaPoistaMinulla ei romaanin kanssa yleensä tule mitään blokkeja. Novellien kanssa tuntuu, että koska novellini ovat hyvin lyhyitä, yleensä vain muutaman sata sanaa, suurin blokin syy on se, että kadottaa sen tunnelman, mikä novellia aloittaessa oli. Joskus taas tuntuu, että on alku ja loppu, mutta ei (fiksua) keskiosaa (tai on keskiosa, mutta se on aivan liian lyhyt).
"Toisaaltahan blokki voi tulla silloinkin, kun ei ole mitään projektia kesken."
PoistaSopisikohan tämä siihen "ei-niin-haittaa" -kategoriaan? Näin tietenkin vain silloin, kun ei yritä tienata leipäänsä kirjoittamalla. :)
Tuo tunnelman menettämisen mainitseminen on hyvä lisä. Joskus jostain ideasta tai tekstistä voi mennä maku. Silloin on järkevää laittaa teksti hyllylle ja palata siihen myöhemmin. Tiedä vaikka löytäisi siitä jotain käyttökelpoista ja uudelleen kiinnostavaa vuosia myöhemmin.
Niin, no. Joillekin ihmisille se blokki tulee oikeastaan vain kesken jonkin tekstin. Toisille se ilmenee niin, että heillä ei ole edes mitään ideaa, tai on idea, mutta ei keksi, miten sitä pystyisi järkevimmin käsittelemään. Minulla tilanne on se, että ideoita riittää, mutta hyväntuntuisistakin ideoista vain ehkä 1/3 päätyy novelleiksi asti ja niillä kestää hyvin usein kuukausia tai yli vuosikin valmistua, vaikka olisivat kuinka lyhyitä.
PoistaPerinteinen kliseehän ovat ne "kirjoittajat", jotka kirjoittaisivat kyllä maailman parhaita tekstejä, mutta heillä on aina blokki päällä ja niinpä eivät saa koskaan mitään valmiiksi (jotkut eivät edes aloitettua).
"Perinteinen kliseehän ovat ne "kirjoittajat", jotka kirjoittaisivat kyllä maailman parhaita tekstejä, mutta heillä on aina blokki päällä ja niinpä eivät saa koskaan mitään valmiiksi (jotkut eivät edes aloitettua)."
PoistaTällaista en ole aikaisemmin kuullutkaan! Mainio ajatus. Sitähän voisin minäkin väittää, että olen muuten sitten ihan sairaan hyvä öljyvärimaalari, en vain blokiltani saa tartuttua pensseliin. ;D
Aika usein valitsen vaihtoehto kakkosen. Kirjoittamisesta kirjoittaminen tuntuu jotenkin itselläni avaavan hanoja. Ei aina, mutta suhteellisen usein kuitenkin.
VastaaPoistaOlen huomannut, että tämä blogiin kirjoittaminen pitää pientä virettä yllä. Vaikka poikkeaakin tyystin romaanin kirjoittamisesta, kyllä tekstin kuin tekstin tuottaminen vähentää tyhjän paperin kammoa.
PoistaRiippuu blokista. jos kyseessä on sellainen blokki että aivot ovat ihan tyhjät ja siellä ei yksinkertaisesti ole sanoja, silloin paras vaihtoehto on välipäivä.
VastaaPoistajos kyseessä on vain kankea kirjoituspäivä, silloin kirjoittaminen auttaa.
Yhdyn myös siihen että joskus se blokki on itseaiheutettu. Esim juuri sillä että on kirjoittanut jotain, ilman että tietää mihin on menossa ja sitten huomaa olevansa jumissa.
Ja mitä Morre sanoi: "Yleensä paras inspiraatio iskisi silloin, kun sille kirjoittamiselle ei ole aikaa.". Jos on aamu-ihminen ja päivätöissä, se paras inspiraation tulee juuri silloin kun sitä ei voi tehdä.
Kysymys liittyen arvosteluihin.
Morre sanoin näin:
"Etenkin tapahtumiin ja niiden taustoihin olisi saanut syventyä hiukan enemmän."
Kirstin Kirjanurkassa:
"Morren lailla kuitenkin välillä jäin kaipaamaan tarkempaakin taustoitusta. Henkilöiden nopeat käänteet jäivät paikoin turhan laihasti perustelluiksi. "
Vinttikamarissa:
"lukiessa tuli välistä sellainen olo, että kirjan maailmaa ja seikkailuja olisi voinut kuvata paljon perinpohjaisemmin. "
Niin, nyt kun kirjoitat viimeistä osaa. Oletko huomannut että saamasi palaute vaikuttaa siihen miten kirjoitat?
En ole vielä lukenut kirjaa, on kyllä listalla.
"Niin, nyt kun kirjoitat viimeistä osaa. Oletko huomannut että saamasi palaute vaikuttaa siihen miten kirjoitat?"
PoistaKiitos mielenkiintoisesta kysymyksestä!
Lyhyt vastaus on: ei se oikeastaan vaikuta.
Syy tähän on se, että maailman kuvaaminen ja henkilöiden taustoitus syvenee jo luonnostaan toisessa ja kolmannessa osassa (henkilögalleria nimittäin pysyy perustaltaan samana). Olin hyvin tietoinen jo etukäteen siitä, että moni fantasianlukija kaipaisi yksityiskohtaisempaa ja laajempaa kartoitusta maailmasta, kansoista, historiasta, uskonnoista ja niin edelleen, mutta halusin pitää tarinan nopeatempoisena ja henkilöt toimeliaina. (Täytyy muistaa, että räätälöin tämän itselleni ja minulla on paha tapa nukahtaa tylsissä kohdissa. ;)En esimerkiksi jaksa pitkiä uskontojaaritteluja, elleivät ne ole todella oleellinen osa tarinaa.)
Toivon kuitenkin, että tämä arvosteluissa tullut toivomus maailman kuvaamisen perinpohjaisuudesta ja tapahtumien taustoittamisesta kielii siitä, että maailma ja henkilöt ovat kiinnostavia ja niistä haluaisi tietää lisää. Lukijalle pitää jäädä pieni nälkä, mutta liiaksi mouruava vatsa ei ole hyvä.
Aika näyttää onnistuvatko jatko-osat tyydyttämään tätä nälkää.
Se lehtiarvosteluhan tuntui olevan sitä mieltä, että kirja on ainakin aluksi turhan hidastempoinen tms. Sinänsä hassu kontrasti blogiarvosteluille!
PoistaOlen nyt Mifingin perinnön puolivälissä, on tullut sen verrn nopeasti ahmittua kirjaa tänään, kun pääsin sitä lukemaan! Mietiskelinkin juuri tuota blogeissa mainittua huomiota siitä, että taustoittamista olisi voinut olla enemmänkin. Muistelin, että sinä itse asiassa olet ihan kustannustoimittajan pyynnöstä karsinut tosi paljon tekstiä, siitä oli aiemmin puhetta, mutta en toki tiedä, että mitä sielt'ä tekstistä sitten olet karsinut.
PoistaMutta! Minä en ole fantasiaharrastaja, olen aloittanut joskus Avalonin usvat ja Hobittin ja jättänyt kesken. Käytännössä olen lukenut vain Harry Potterit ja Hannan Ennustuksen (Kirous onkin seuraavana lukilistalla, kunhan se vapautuu äidiltäni) ennen Mifonkia. Ja näin ei-asiantuntija/harrastajan näkökulmasta Mifonki on tasapainoinen nimenomaan näin. Kun ei ole tottunut fantasiaan, niin tällainen "vähäinen" (?) taustoittaminen on paras vaihtoehto, kun on paljon tapahtumia ja henkilöitä, niin ylenmääräinen taustoittaminen olisi voinut tehdä lukukokemuksesta ehkä raskaankin?
Ymmärrän kyllä hyvin, että fantasian ystävillä voi olla asiasta eri näkemys, koska minullakin on dekkariharrastajana tiettytjä odotuksia dekkareiden suhteen, joita dekkareita hyvin satunnaisesti lukevilla ei välttämättä ole.
Mutta onnittelut ja kiitokset todella mukaansatempaavasta kirjasta, minulla on kuumetta ja pitäisi varmaan vain nukkua, mutta en malta, kun pitää lukea Mifonkia eteenpäin :D
Maija, voihan kai sitä olla niinkin, että on hidastempoinen, mutta ei kovin informatiivinen. ;)
PoistaMutta joo, kyllähän se niin on, ettei Mifonkien aloitus ole sellainen nykyaikainen sähäkkä, keskelle toimintaa leikkaava ja muutamalla takaumalla taustoitusta tuova aloitus. Se alkaa rauhallisesti. Tyyntä myrskyn edellä, sanoisin. Menee sitten mieltymysten puolelle, tykkääkö vai ei. :)
Vera, hauska kuulla, että tarina vetää!
PoistaMuistat oikein. Mifongin perinnöstä on karsittu paljon pois, mutta ei enää kustannustoimittajan pyynnöstä. Väistämättä jonkin verran taustoittamista siinä yhteydessä hävisi, mutta kaiken ei kuulukaan päätyä kirjaan. Ei edes eeppiseen fantasiaan. ;)
Raskasta lukukokemusta minä halusin välttää ja tein tietoisen valinnan, että maailmasta tulee esiin vain se, mikä tarinan/henkilöhahmojen kannalta on olennaista. Kun samoissa maisemissa sitten pelehditään myöhemminkin, lisää asioita paljastuu.
Itselleni taustoittamisen määrä Mifongin perinnössä oli riittävä, mutta ehkä se johtuu siitä, että olin jo valmiiksi asennoitunut trilogiaan. Oletan, että maailma syvenee ja laajenee siinä tapahtuvan toiminnan myötä. Ehkä myös lukijana pidän enemmän zoomauksesta maailman sisään sen sijaan, että heti aluksi kuvataan "kaikki". Pidän siitä tunteesta, että olen vähän tuntemattomilla vesillä. Mitä vain voi tapahtua. :)
PoistaToisaalta vanhemmiten osaa arvostaa paremmin lyhyitä kirjoja. Ei sillä, että Mifongin perintö olisi lyhyt(!), mutta teini-iässähän oli se tietty vaihe, jossa kirjan piti olla mielellään 600 sivua tai yli ollakseen hyvä. :D
Yleensä pyrin kirjoittamaan blokin pois. Mikä tahansa kirjoittaminen pitää mielen notkeana, joten Kryptozoologiset tutkimukset ovat varmasti siivittäneet osaltaan omaa kirjailijuuttani. Verkkosivun tekstit kun ovat tarkoituksellisen kevyitä ja pöljiä. Niiden kirjoittaminen on aivojumppaa; helppoa, nopeaa ja auttaa lannistamaan sisäisen kriitikon tehokkaasti. Aivopierujen jälkeen retroscifiromaani prinsessoista ja ihmissusista kuulostaa yllättävän fiksulta.
VastaaPoistaMutta jos blokki ei ole yleinen vaan liittyy nimenomaan käsillä olevaan tekstiin, olen huomannut, että dialogin kirjoittaminen aukaisee solmut. Kun tuntuu siltä, että olen jumissa tai että olen kirjoittanut itseni umpikujaan, laitan hahmoni puhumaan. Tavallisesti dialogin lopuksi olen yllättänyt itsenikin siitä, mihin tarina on menossa.
Tuleehan niitäkin aikoja, kun ei vaan mikään suju. Mulle tämä loppukevät on sellaista aikaa, että uutta ei tunnu syntyvän tai poltot on vähintäänkin pahat. Editointi onnistuu. Lusmuilu onnistuu. Pehmis maistuu ja aurinko paistaa. :)
Hyvä keino sisäisen kriitikon hiljentämiseksi. :D
PoistaJa tuo dialogin kirjoittaminen kuulostaa oivalta vinkiltä, koska se on sanamäärällisesti kevyttä, mutta sisällöltään paljastavaa!