7.5.2012

Kirjakauppakierroksella

Kun on elämänsä aikana vaellellut kirjakaupoissa lähes yhtä usein kuin ruokakaupassa, on tietenkin luonnollista, että kun oma kirja on ilmestynyt, käy katsomassa mitä sille kuuluu.

Mifongin perinnön julkaisusta on nyt kolmisen viikkoa. Ensimmäisen havainnon kuulen puhelimitse sukulaiselta: Mifongin perintöä on Akateemisessa kirjakaupassa. Käyn paikan päällä ja tottahan se on: kokonaista kaksi kappaletta löytyy nuorten hyllystä. Kuten aiemmin täällä paljastin, siirrän toisen niistä erilliseen scifi- ja fantasiahyllyyn. Ajattelen, että se löytää kohdelukijansa paremmin.

Toinen havainto kirjastani tulee kuvan muodossa: innokas kirjanostaja on ikuistanut kännykkäkamerallaan alla olevan näkymän.



Mifongin perintö on päässyt Pienen Kirjakaupan näyteikkunalle! (Pieni Kirjakauppa on itsellinen kirjakauppa
Tampereen Kalevassa, Sammonkadulla.) Johan lämmittää sydäntä, sillä ikävä kyllä en usko, että kirjani koskaan pääsee isoissa kirjakaupoissa muualle kuin perusvarastohyllyyn selkämys katsojaa kohti, toisten kirjojen puristukseen. Niin se vain menee.

Ja sitten onkin Suomalaisen kirjakaupan vuoro. Käväisen siinä, joka on Akateemista vastapäätä. Mifongin perintöä ei löydy mistään, ei nuorten osastolta tai scifi- ja fantasiahyllystäkään. Kysyn myyjältä. Hän sanoo, ettei ole moisesta kirjasta kuullutkaan, katsoo koneelta ja sanoo, että kirja on tilattavissa ja toimitusaika on pari päivää. Harmittelen, että kirjaa on saatavilla heti tuosta toiselta puolelta katua. Myyjän ilme muuttuu astetta ilahtuneemmaksi ja hän kertoo Hämeenkadun toisessa Suomalaisen myymälässä olevan kyllä hyllyssä heti pari kappaletta saatavilla. Näytevarastokappaleet, ajattelen, ja myyjä varmistaa asian mainitsemalla, että juuri siinä myymälässä on näytevarastokirjasysteemi. Kysyn vielä Koskikeskuksen myymälän tilannetta ja kuulen, että siellä on sama juttu: vähän myymälätilaa, joten Mifongin perintöä saa vain tilaamalla. 

Kiitän myyjää ja poistun miettien, miksi tilaisin kirjan kivijalkamyymälästä. Se on kalliimpi kuin nettikaupasta hankittuna (ymmärrän toki miksi) ja silti joudun odottamaan, että saisin sen. Eikö kivijalkamyymälän paras etu ole se, että kirjan saa hetinyt eikä ylihuomenna? 

(Jotkut ovat myös sitä mieltä, että asiantunteva palvelu on kirjakauppojen etu nettikauppoihin verrattuna. Joskus ehkä näinkin, mutta aika vajavaista on oman kokemukseni mukaan kirjakauppahenkilöiden kirjatietämys. Ei mikään ihme, kun kirjoja ilmestyy niin valtavasti ja henkilökuntaa on vähän. Joutuvat vielä kaiken lisäksi myymään jos jonkinlaista sesonkitilpehööriä.)

34 kommenttia:

  1. Kirjakauppojen myyjillä taitaa vielä olla etupäässä kaupallinen koulutus, ei kirjallisuuden opintoja :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen minäkin kuullut. :/

      Poista
    2. Ei kaikilla. Akateemisessa on ollut ja yhä on muutamia ystäviä/tuttuja, joilla on takanaan kirjallisuuden opinnot..

      Mutta toivotaan, että kirjojasi ilmestyy edes lehtiarvostelujen jälkeen hyllyille :)

      Poista
    3. Helmi-Maaria, en pidätä hengitystäni. ;)

      Toivo on silti kaunis asia.

      Poista
  2. Menen tänään kirjastoon katsomaan, miltä kirjasi näyttää hyllyssä. Lainaisinkin sen varmaan saman tien ellei tuossa vieressä olisi hirvittävä pino kirjoja, jotka on pakko lukea Mahdollisimman Pian.

    Mielestäni asiakaspalvelu ei ole mitenkään erityisen asiantuntevaa. Ainakaan usein. Aina kun olen kysynyt jotakin, myyjä on mennyt koneelle. Sen osaan itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan entisestään hankaloittaa kirjakaupanmyyjiä se, että useimpien kirjojen elinkaari kaupoissa on niin turkasen lyhyt. Best sellerit kyllä jäävät mieleen, kun niitä vuositolkulla pyörii hyllyissä ja pöydillä, mutta ne sadat muut, jotka käyvät vain kääntymässä näytevarastokappaleina, eivät jää mieleen.

      Poista
  3. Suomalaisessa kirjakaupassa saa tosiaan etsiä hiki otsalla, jos haluaa löytää jotain muuta kuin True Blood-, Harry Potter - tai Nälkäpeli-kirjoja (ei niissäkään mitään vikaa, mutta ne tuskin jäisivät myymättä vaikka tekisivät vähemmän tunnetuillekin tilaa).
    Ja tietysti Otavan kirjat ovat edustavammin esillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joissakin Suomalaisissa saa energiaa kulumaan jo siihen, että löytää kirjat kaiken muun sälän keskeltä. ;)

      Mielenkiinnolla seuraan millä tavalla esillepano ja valikoima muuttuvat, jos muuttuvat, tämän Otava-omistuksen myötä.

      Poista
  4. Minusta Suomalaisessa ja Akateemisessa on ylipäätään vähän nuortenkirjoja myynnissä. Lasten/pikkulasten kirjoja on niihin verrattuna todella paljon. Kai niitä sitten julkaistaankin enemmän?

    Minä en löydä kirjakaupoista yleensä mitään, mitä etsin. Toisaalta ostan kirjoja hyvin harvoin uusina, mikä ei ehkä kirjailijoita ilahduta, mutta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omasta puolestani täytyy sanoa, että vaikka roposia kirjailijalle kertyy ostetusta kirjasta enemmän kuin vaikka kirjastolainasta, liikutaan niin pienissä summissa kuitenkin, että eniten sydäntä lämmittää tieto siitä, että kirja löytää lukijoita. :)

      Nimimerkillä "alelaarien ja antikvariaattien vakioasiakas".

      Poista
  5. Jepjep. Kaupallinen koulutus rules. Jäin itse ilman duunia aikanaan Suomalaisesta. Ei painanut vaa'assa muutaman vuoden kirjallisuusopinnot ja laaja lukeneisuus. Kassakokemus ja kaupallinen koulutus puuttui!
    Sain sitten töitä Akateemisesta myöhemmin.

    Ex-kirjakaupan tätinä toivon hartaasti, ettei asiakkaat itse siirtelisi kirjoja! On tuskallista, kun saldo näyttää esim. kahta kirjaa ja ne eivät olekaan siellä minne ne on luokiteltu!!
    Ymmärrän, mitä tässäkin tapauksessa siirrolla ajetaan takaa ja minusta se on toki hyvä asia. Mutta toivoisin ensisijaisesti, että toive sijoittelusta sanottaisiin henkilökunnalle...
    Aina kun ei voi tietää, että mihin muuhun luokkaan kirjaa olisi voitu sijoittaa, jos sitä ei tunne.
    "Oisko Mifongin perintöä?"
    "Juu. saldo näyttää kahta. Etsitäänpä... hmm... Ei olekaan täällä vaikka saldon mukaan pitäisi olla... Mitäköhän kirja koskee?"
    "En tiedä. Tytär vain esitti toiveen. Ehkä Japanin dynastioita? Hän on kiinnostunut animesta."
    "No mennäänpä etsimään..."

    T: ex-kirjakaupan täti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan nuhteet varpaisiin katsellen vastaan...

      Nimittäin mietin kyllä, että kävisinkö myyjille sanomassa, että voisitteko hei laittaa tuon tuonne fantasiahyllyynkin, kun se sellaista genreä edustaa, mutta kuva nillittävästä ja nolosta kirjailijasta, joka käy teoksiaan hipelöimässä kaupassa, oli liian lannistava. ;)

      Lupaan parantaa tapani!

      Poista
    2. Hyvä tyttö *taputtaa päälaelle*

      Sijoittelutoiveet eivät minusta ainakaan ole noloja. Nolompia on "miksette myy sukulaiseni kirjaa enemmän!?" -tyypit.
      Kirjailijaparka tuskin edes tietää, että äiti, isä, eno tai kummi käy kirjakaupan tätiä kovistelemassa.

      Joskus taas tilanahtauden vuoksi voi olla sekin linjaus, että kirja on vain yhdessä paikassa esillä. Tai kahdessa (esim. oman genrensä hyllyssä ja näyteikkunassa/tyrkkypöydällä).

      Poista
  6. Netistä ne kirjat on hankittava, jos mielii jotain löytääkin. Sad but true.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulevat nykyään vielä niin nopeasti postiluukkuunkin!

      Poista
  7. Lasten ja pikkulasten kirjoja on varmaan niin paljon enemmän sen takia, että niitä myydään enemmän. Mikä myy, sitä myydään, mikä myy, sitä myydään... Oravanpyörä. :/ Nykyaikana fyysinen kirjakauppa on aika omituinen tapaus. Kirja on kuitenkin objekti, joka on helppo ostaa netistä toisin kuin vaikka kengät (en osta, vaativat jalat). Viime vuosina olen ostanut kirjakaupasta muutaman pokkarin, taiteilija/toimistotarvikkeita ja niitä pikkulasten kirjoja lahjaksi sukulaislapsille. Selkeästi suurin osa kirjoista tulee netin kautta. (Tosin kirjamessut ovat osoittautuneet viime aikoina vaaran paikoiksi lompakon kannalta. :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjamessut ovat kurittaneet minunkin rahapussiani, mutta on kyllä tullut hyvä mielikin uusista tuttavuuksista ja kotimaisista löydöistä. :)

      Tuo on kyllä niin totta, että sitä mikä myy jo valmiiksi, sitä sitten myydään ihan rivakalla otteella. Voisikohan joku kemisti kehittää sellaisen tuoksun, jota voisi pirskottaa omien kirjojensa päälle kaupassa ja kaikki asiakkaat villiintyisivät ostamaan sitä? ;D

      (Joskus ihan oikeasti tuntuu, että se, mikä määrittää myydäänkö jotain kirjaa paljon vai ei, on jostain yhtä näkymättömästä tekijästä kiinni kuin esimerkiksi hormonit.)

      Poista
  8. Minäkin mietin usein, kun löydän jonkun erityisen hyvän kirjan, että 'miksiköhän tämä ei ole myynyt enemmän', mutta sellaista kai se on. Osa kirjoista vain löydetään, sattuma on jännä juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Muistan lukeneeni joitain tutkimuksia siitä, että kirjan mainostaminen perinteisin keinoin ei vaikuta myyntiin juurikaan. Tuntuu uskottavalta, kun vuodessa pukkaa tuhansia kirjoja -- miten ne kaikki saataisiin muka erottumaan ja lukijoiden tietoon?

      Poista
  9. Höh, tosi mälsää (vau, koskakohan käytin viimeksi tuota sanaa?) tuo, että kirjaa on vain varastossa tai tilattavissa. Jotenkin luulin, että kirjoja on JOKA myymälässä edes yksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mälsää, toden totta. :) Kirjastoihin on hakujen perusteella Mifongin perintöjä onneksi mennyt, mutta se lieneekin vakio kaupallisten kustantamoiden ollessa kyseessä.

      Poista
  10. Terveisiä Lahdesta! Oltiin tänään Annelin kanssa Päijät-Hämeen kesäyliopistossa puhumassa kirjastolaisille fantasian tytöistä ja yhteiskirjoittamisesta. Näytimme kirjatrailerisi ja yleisö tykkäsi kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, vau! Kiitos tästä. :) Tulipa hyvä mieli!

      Poista
  11. Hah! Terhi ehti ensin. Hieno traileri, toden totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattis! Tämän palautteen voimin putkautetaan varmasti seuraavistakin osista trailerit. :)

      Poista
  12. Minä palautin eilen Mifongin perinnön lähikirjastoon, jossa kirjastonhoitaja sijoitti sen heti nuortenosaston "kokoelmahyllyyn" (vai miten se ilmaistaan, kun on esillä jonkin tietyn teeman tai aihepiirin mukaisia kirjoja). Kirjaston haun perusteella se onkin ainoa lainattavissa oleva kappale tällä hetkellä, kaikki muut 9 paikallisten kirjastojen kappaletta on tällä hetkellä lainassa. :)

    VastaaPoista
  13. Haa, pitääpä muuten näyttää oppilaille kokeeksi tuo traileri. Vein nimittäin kirjan koulun hyllyyn tyrkylle. Katsotaan, miten nappaa. Raporttia seuraa myöhemmin. (Pahus kun on hidas sytytys.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Odottelen innolla raporttia. (Palaute, jos sitä tulee, on varmasti kaunistelematonta. ;))

      Poista
    2. Tänään ehdin pikaisesti näyttää trailerin kahdelle seiskaluokalle. Toisessa ryhmässä yksi tyttö kertoi, että on katsellut joskus netistä lempparikirjansa traileria (tai sarjan oikeammin), joten hänelle idea oli tuttu. Mifongin traileri vetosi paremmin tyttöihin, mutta keskustelevamman ryhmän pojatkin nyökkäilivät, että kyllä kirjatraileri on ihan hyvä idea. Toisen ryhmän yksi tytöistä jäi tunnin jälkeen luokkaan ja pyysi kirjan lainaksi, eli toimi juuri niin kuin on tarkoitus! Ajattelin vielä paremmalla ajalla koota kouluun trailerinäytteitä, ja netissä näkyy olevan paljon myös oppilaitten tekemiä trailereita. Pitää perehtyä aiheeseen, jospa syksyllä tekisi näitä oppilaitten kanssa? Tosin taas tekijänoikeusasiat pikkuisen arveluttavat...Ainakin blogiin ajattelin jossain vaiheessa koostaa juttua!

      Poista
    3. Kiva, että palasit kertomaan miten kävi. :)

      Kirjatrailerin toteuttaminen oli erityisen mukavaa puuhaa siksi, että sen muoto on niin vapaa. Tyylikkääseen toteutukseen ei tarvita paljon taitoa, jos pysyy yksinkertaisessa, ja toisaalta omaperäistä jälkeä saa heti piirroskuvilla, animoinneilla ja sen sellaisilla.

      Uskoisin trailerien tekemisen kiinnostavan! Ja minusta on mahtavaa, että löytyy uusia keinoja lähestyä kirjoja ja kirjallisuutta.

      Poista
  14. Olen kuullut sanottavan:
    Suomalainen on paperikauppa jossa myydään myös kirjoja, Akateeminen on kirjakauppa jossa myydään myös paperitarvikkeita.

    VastaaPoista
  15. Taisin mainita jo aiemmin, että ostin oman kappaleeni Suomalaisesta, koska olen kanta-asiakas. (Ja saan kaikkia kivoja etuja, kun keskitän ostokseni sinne.)
    Aina, jos olen ostamassa jotain tiettyä kirjaa, en edes vaivaudu niihin kauppoihin asti, vaan menen suoraan nettikaupan puolelle ja tilaan sieltä kirjan myymälään (koska se melkein aina kuitenkin näyttää nollaa kappaletta myymälässä.)

    Anttilassa ja Kodin Ykköselläkin voi nykyään tilata nettikaupasta tuotteet myymälään ilman postimaksuja. Ehkä siellä kaupassa ei kohta olekaan enää mitään, vaan ne ovat vain tilatun tavaran noutopaikkoja O.O ...

    VastaaPoista