14.5.2012

Totuuksia tarinasta

Pidän tarinoista.

Usein suusta pääsee sellaisia lauseita kuin "tarina on tärkein", "tarina kuljettaa", "tarinan imu", "hyvä tarina" tai "mistä tarina kertoo?". Mutta mikä tarina oikeastaan on? En mene oppikirjojen ja tutkimusten äärelle tälläkään kertaa vaan yritän kauhoa päätelmään omin avuin, ilman akateemista käsitteistöä tai kirjallisuuden tutkimuksen tuntemista.

Poika tapaa tytön. Siinäpä yksi kaikkien aikojen käytetyimmistä tarinoista. Lyhyessä lauseessa käyvät ilmi keskeiset henkilöt ja tapahtuma. Jännite on olemassa valmiiksi, koska kahden olennon kohdatessa voidaan olettaa, että tiedossa on kommunikointiyrityksiä. Ei ole helppoa ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Niin paljon voi mennä vikaan.

Näin lyhyt tarina ei kuitenkaan riitä kiehtomaan mieltä kovin pitkäksi aikaa. Tarvitaan enemmän. Ympäristön kuvausta, henkilöiden kuvausta ja taustoitusta, tapahtumia, sivuhenkilöitä. Tarvitaan aisteja: hajua, makua, kuuloa, tuntoa. Pieniä tarinoita tarinoiden sisään; takaumia. Esteitä. Mikään tästä ympärille tulevasta täytteestä ei kuitenkaan muuta ydintä. Edelleen poika tapaa tytön.

William Blake sen jo sanoikin: nähdä maailma hiekanjyvässä. Mielestäni tarinakin kiteytyy juuri näin. Se on sekä hiekanjyvänen että maailma.

Ja niin hiekanjyvänen kuin tarinakin ovat universaaleja. Samat tarinat kiertävät maapallolla vuosisadasta toiseen, mutta niiden ulkonäkö ja tapa, jolla ne kerrotaan muuttuvat. Tarina on siis osa ihmisyyttä ja koko ihmiskunnan historiaa. Meitä koskettavat, viihdyttävät, naurattavat, suututtavat ja itkettävät samat asiat kuin edeltäjiämme tuhansia vuosia aiemmin.

Tarina on kerrostuma, joka kertoo meille elämästä ja tunteista, joita emme itse ole välttämättä kokeneet. Se jäsentyy ihmismieleen tietyllä tavalla; kuin vesi, joka löytää aina uomansa, jota pitkin edetä.

Uskon, että tarinat ovat meissä olemassa ja kirjailijat opastavat ihmiset niiden äärelle -- he auttavat tunnistamaan tarinan ja luomaan linkin johonkin laajempaan kokonaisuuteen.

Tämän pähkäilyn jälkeen en voi kyseenalaistaa tarinan olemassaolon tärkeyttä enkä ihmetellä, miksi niitä janoan. Tarinat ovat osa minua kuin vesi, joka solujani voitelee, ja sen lähteen äärelle haluan päästä.

5 kommenttia:

  1. Loppujen lopuksi taitaa olla tärkeää ymmärtää, että tarinat kiertävät. Tai ainakin minun oli tärkeää ymmärtää se. Sitä ei tarvitse pelätä, että jokin - vaikka "poika tapaa tytön" - on jo käytetty.

    Taitaa olla olemassa myös sellainen koulukunta, jonka mielestä henkilöt ovat tärkeintä. Minä en kuulu heihin. Se on se hemmetin tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta sekä henkilöt että tarina ovat tärkeintä. Tai oikeastaan, minulle hyvä tarina sisältää hyvät henkilötkin ja kaiken. Mutta minä olenkin aina sisäistänyt sanan "tarina" vähän eri tavalla kuin esim. kirjallisuudenopetuksessa on opetettu.

      Poista
    2. Dee, jep, niinhän sitä sanotaan, että kaikki tarinat ovat jo keksitty. Siitä ei kuitenkaan kannata masentua, sillä variaatioita ja erilaisia näkökulmia löytyy lukemattomasti (pun intended). Ja jos vaikka joku olisi kirjoittanut samasta aiheesta vuonna X, jo muutaman vuoden kuluttua tarjolla on eri lukijakunta -- oikeastaan voisi ajatella, että jokaisella kirjalla on aina hieman eri lukijakunta edessään.

      Poista
    3. B.N., nyt tätä uteliasta alkoi heti kiinnostaa, millä tavalla kirjallisuudenopetuksessa tarinaa käsitellään... :D Hmm, ehkä voisi käväistä kirjastossa joku ilta.

      Poista
  2. Heh, hauska kuulla, että kirjallisuustiede on samoilla linjoilla kanssani. :)(Minähän en ole kovin akateemisesti suuntautunut ihminen, joten teoriapuolia on tullut koluttua vähänlaisesti.)

    Ja miten niin ei-järkevä kommentti? Minusta se oli hyvin mielenkiintoinen. Tuo tarinan kerroksellisuus viehättää -- en sitten tiedä kuinka hyvin osaan vielä soveltaa sitä omissa teksteissäni!

    VastaaPoista