Mustemaailmani -blogissa on tänään ilmestynyt arvio Mifongin perinnöstä.
Näissä tunnelmissa onkin mukava lähteä viikonloppua viettämään: luvassa on kirjailijatapaaminen ja Osuuskumman ensimmäisen julkaisun, Kumman rakkaan, julkistamisjuhlat Helsingissä. Kirjoittaminen jää tällä kertaa vähemmälle, mutta olen yrittänyt kompensoida sitä etukäteen editoimalla joka ilta Mifongin aikaa. Jäljellä on enää nelisenkymmentä liuskaa, joista osan kimppuun pääsen tänä iltana. Työ siis etenee.
Iloista viikonloppua itse kullekin!
Sellaista olen mietiskellyt, että miltä tuntuu saada palautetta julkaistusta kirjastaan vrt. käsiksestään, jota voi kuitenkin vielä muokata?
VastaaPoistaHauska kysymys! Onhan se erilaista.
PoistaKun saa käsikirjoituksesta palautetta, saattaa moni asia olla vielä vähän levällään ja kaivata perusteellista nyppimistä ja tonkimista. Virheitä pystyy korjaamaan ja lapsuksia poistamaan. Loppuvaiheen viilauksia tehdessä ja kiillotuksia hinkatessa joskus tuntuu, että tekstiä voisi aina parantaa ja parantaa, mikä ei pidä paikkaansa. Jossain vaiheessa tulee se piste, että käsikirjoitus on luovutettava; että se on niin valmis kuin se voi olla. Silloin on toisaalta helpottunut siitä, että pääsee mokomasta eroon ja toisaalta pikkuhiljaa alkaa hiipiä epäilys ja pelko, että ehkä sinne sittenkin jäi vielä jotain ylimääräistä tai väärää. (Kaikille kirjoittajille on varmasti tuttua sokeus omalle tekstilleen. Ja mitä enemmän sitä kässäriä yhtämittaisesti puljaa, sitä sokeammaksi tulee.)
Kun käsikirjoituksesta tulee julkaistu kirja, tapa jolla palautetta ottaa vastaan väistämättä muuttuu. Enää ei arvioida keskeneräistä työtä vaan valmista teosta. Ja "valmis teos" on aika hurja termi jos ajatellaan sitä, kuinka subjektiivisesti ihmiset opuksia lukevat. Toiset kiinnittävät huomiota aivan erilaisiin asioihin kuin toiset. Joidenkin mielestä jokin juttu toimii hienosti ja toisten mielestä se ei toimi ollenkaan.
Ehkä asiasta voisi todeta niin, että julkaistun teoksen arviot toimivat jonkinlaisena mittarina sille, onko kirjailija (ja kustannustoimittaja ja mahdolliset esilukijat) onnistunut omassa arviossaan käsikirjoituksen toimivuudesta ja valmiustasosta. Julkaistu kirjahan on olemassa jostain syystä -- sillä on jokin paikka, mitä se täyttää, mahdollisesti jokin sanoma. Arviot valmiista teoksesta on ehkä peilattava ennen kaikkea tätä vasten.
En ajattele, että esikoisesta saamani palaute muokkaa minua kirjoittajana oikeastaan mitenkään. Enemmän siihen vaikuttaa kirjoittamiskokemuksen jatkuva karttuminen ja kustannustoimittajan kanssa työskentely. Mutta lukijapalaute motivoi ja auttaa hahmottamaan lukijakunnan mieltymyksiä. Se kertoo, olenko onnistunut kirjoittamaan tarinan, joka koskettaa.
Koska aina loppujen lopuksi kirjailijalla on vastuu kirjoittamastaan. Omien sanojensa takana on seistävä ja silloin auttaa kummasti, jos käsikirjoitusvaiheessa on tehnyt kaiken voitavansa ja jaksanut kyseenalaistaa valintojaan ja tarkistaa taustoja.
On kyettävä hyväksymään, että kirja elää omaa elämäänsä eikä kirjailija pysty vaikuttamaan siihen, miten kirjaa luetaan.
Kiitos pitkästä vastauksesta!
PoistaMinusta on pelottavaa, että kirjailijalla on vastuu kirjoittamastaan. Tai siis totta kai, mutta siinä on jotakin - mitä jos mokaa ja sitten apua. Okei nämä ovat vähän liioiteltuja pelkoja. Enkä edes tainut selittää kunnolla.
D/Missio