Lyhyitä totuuksia

Joskus on niitä päiviä, kun ei tunnu tapahtuvan mitään.

Sitten on niitä, kun tapahtuu enemmän kuin yhteen päivään kuvittelisi mahtuvan. Koska blogini keskittyy raportoimaan erään esikoiskirjailijan vuodesta, tarjoilen teille tämän päivän antia.

Otsikko on Risto Ahdin inspiroima. Palasin hetki sitten Tulenkantajien kirjakaupalta, jossa vietettiin iltaa pohtien kirjailijoiden itsesensuuria ja kuunnellen heidän ajatuksiaan sensuurista. Esiintymässä oli Siiri Enoranta, Risto Ahti ja tämän kesän esikoisrunoilija Archie Ahola. Kiitos antoisasta illasta sekä esiintyjille että järjestäjille!

Ahdin mukaan meidän pitäisi lyhyiden totuuksien sijaan etsiä pitkiä totuuksia. Minuun tämä kolahti. Nykyinen yhteiskuntamme pursuilee lyhyitä totuuksia ja suorastaan tunnen, kuinka itsekin olen niitä täynnä. Mielelläni ajattelisin, että se on ihan hyväksyttävää, koska olen vielä nuori, mutta sitten havahduin siihen, että onko sitä koskaan kuitenkaan riittävän nuori elämään lyhyistä totuuksista. Enkä minä edes ole enää niin nuori. Olen vain laiska ajattelemaan.

Tällainenkin ajatus illan aikana muodostui mieleen: sanataiteella saavutetaan sanattomuus. Juuri niin olen tuntenut, itseni sanattomaksi, kun olen lukenut kirjan, joka todella kolahti kokonaan, ei puolittain, ei viihdyttäen. Kokonaan. Luomispuolella sanattomia hetkiä minulla on ollut muutamia, kuitenkin varsin vähän, koska ainakaan tällä hetkellä kirjoittamiseni ei tietoisesti tähtää taiteeseen vaan viihteeseen.

***

Sain kustantamolta tiedon, että scifi- ja fantasialehti Portissa on ollut Mifongin perinnön arvio. Hetken jouduin keräämään rohkeutta, sillä fandom-tietoisten arvioita jännittää erityisesti. Suotta jännitin: kirjasta oli pidetty. Ilahduin etenkin siitä, että arvion kirjoittanut Marianna Leikomaa katsoi Mifongin perinnön olevan suomalaisessa fantasiakentässä melko harvinainen tapaus, sillä tältä minusta on tuntunut alusta asti. Mifongin perinnön kaltaiselle kotimaiselle fantasialle on tilaa ja tarvetta. Johan sitä itsekin lähdin kirjoittamaan siitä syystä, että halusin sellaisen kirjan lukea. Kirjoittajana sitä tottuu siihen, että omaperäiset ajatukset eivät välttämättä olekaan kovin omaperäisiä -- eikä Mifongin perintö genreä uudista, tuopa vain sävyn lisää.

***

Olin tänään toista kertaa elämässäni kuvauksissa. Siis valokuvauksessa. Mahdottoman hermostuttavaa puuhaa, mutta ihanan erilaista kuin mikään mitä yleensä tekisi. Hassua miten kirjan kirjoittaminen voi johtaa siihen, että yhtäkkiä yrität hymyillä luonnollisesti kameralle. Siinä on jotain perustavalla tavalla kieroa. Alussa olet sinä ja tarina; lopussa kirja ja maailma.

Juttu ilmestyy toivottavasti tällä viikolla Aamulehdessä.

***

Morre Morren maailmasta antoi minulle tunnustuksen pienellä lappusella:

Sydämellinen kiitos!

Tunnustuksen jakamiseen kuuluvat seuraavanlaiset ohjeet:

- Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi. 
- Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla. 
- Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi. 
- Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin

Jaan tunnustuksen seuraaville kirjailijablogeille, joita seuraan aktiivisesti ja innolla:

Margaret Pennyn muistikirja
Grafomania
Savurenkaita
Kirjailijan kävelyretkiä
Toimittajan spekulatiivinen lokikirja

Ohjeista hieman poiketen hyväksyn ja ymmärrän, jos tätä tunnustusta ei halua jakaa eteenpäin. Heille sen kuitenkin haluan antaa ja toivon, että he jatkavat mielenkiintoisista kirjoittamiseen ja kirjailijuuteen liittyvistä aiheista bloggaamista jatkossakin.