Anna-Riikka Carlsson, joka aikoinaan perusti Avain-kustantamon ja nykyään toimii WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäällikkönä, kirjoitti viimeisimmässä Särö-lehdessä kustannustoiminnasta ja kirjamyynnistä - ja etenkin rahasta.
Kirjailijan toimeentulottomuutta on viime vuosina yritetty nostaa esille, mutta Carlsson mainitsee, että juuri kukaan ei ole tuonut julki huolta siitä, miten kustantamoissa voidaan. Kiire kiusaa, sen voin sanoa, mutta kiinnostaisi tietää onko tämä aivan poikkeuksellista? Onko kirja-alalla ollut joskus kissanpäivät? Mielenkiintoista olisi kuulla myös arvioita siitä, onko vakiväen korvaaminen freelancereilla vaikuttanut laatuun. Tuleeko lapsuksia enemmän kuin ennen, vai haittaako se edes kaiken kirjatulvan keskellä, jossa räpiköimme?
Oikeastaan minun ei pitänyt kirjoittaa tästä.
Jäin miettimään artikkelin lopun "10 faktaa" -luetteloa, jossa Carlsson kirjoittaa muun muassa näin: "[--] menestys mitataan vanhoin mittarein: sillä, kuka löytää parhaimmat tekstit, tarjoaa kirjailijalle parhaimman kodin ja keksii parhaimmat ideat, joilla kirja löytää lukijoiden käsiin."
Tarjoaa kirjailijalle parhaimman kodin.
Lause pysäytti. Onko kustantamo kirjailijan koti? Tällä varmastikin viitataan siihen, että kustantamo tarjoaa kirjailijalle tietynlaisen ympäristön, tunnelman ja resurssit, ja jos ne ovat sopivat, kirjailija kotiutuu kustantamoon. Suomen Kuvalehdessä oli alkukesästä juttu "Bulevardi 12" (jos muistan oikein), jossa avattiin WSOY:n historiaa kustantamona. Minulle jäi mieleen, että he panostivat jossain vaiheessa kirjailijoidensa hyvinvointiin ja säilyttivät tämän talon sisäisen kulttuurin vuosituhannen vaihteeseen asti. Ehkä siksi sana "koti" kirvoitti tässä yhteydessä mielestäni kaikenlaisia kysymyksiä.
Tuskin voin myöskään unohtaa otsikoita ajalta, kun Siltalan kustannustoimittajaveljekset lähtivät WSOY:ltä, perustivat oman kustantamon ja vetivät mukanaan joukon nimekkäitä kirjailijoita. Kirjailijalla ja kustannustoimittajalla voi olla erittäin tiivis suhde. Muun muassa Rosa Meriläinen sanoi eräässä haastattelussaan, että kustannustoimittajalta saadut kannustavat tekstiviestit perjantai-iltaisin helpottivat epätoivoa ja epävarmuutta, joita jokainen kirjailija kohtaa.
Ehkä kyse on siitä, että olen nuori, tiettyä ikäpolvea, tottunut silppu- ja pätkätyömaailmaan tai vain luonteeltani erilainen, mutta en minä kustantamolta kotoisuutta odota. Jos kustannustoimittajani lähettäisi minulle tekstiviestejä, ahdistuisin. Ajattelen tätä työsuhteena: teemme kirjan eteen yhteistyötä. Toisaalta voi olla, että työhistoriani on opettanut minut varovaiseksi: työntekijä on korvattavissa, isot yritykset eivät tunteistasi välitä eikä nuori naimisissa oleva lapseton nainen ole heille muu kuin liian suuri riski. Kustannusala on toki hyvin omanlaisensa: kirjailijat ja kustannustoimittajat ystävystyvät, kirjailija on puolittain työnantaja, puolittain työntekijä (hänen valtansa määräytyy sillä, kuinka tuottoisa hän on) ja kirja on muutakin kuin tusinatuote. Kirja rakentaa kulttuuria ja ihmistä. Vaikka kustantamo haluaa jokaisen kirjansa myyvän kuin Puhdistus, realiteettien edessä heitä lohduttanee tieto, että jokainen kirja on jollekin Se Tärkein. He myyvät tietoa, tunteita ja taitoa -- eivät vain sanoja paperilla.
***
Kuinka talouskollisia kirjailijat mahtavat nykyään olla? Onko meno muuttunut? Onko suhde kustannustoimittajaan se tärkein vai käykö toimittajaksi kuka tahansa, kunhan kustannussopimus on tehty?
Tilanne lienee erilainen jokaisen kirjailijan kohdalla. On hyvä tiedostaa, että vaikka olisi saanut julkaistua kirjan kustantamossa, ei se automaattisesti tarkoita, että myös toinen kirja tulisi sieltä. Hylsyjä saavat muutkin kuin he, jotka koettavat saada esikoiskässäriään läpi. Jotkin kustantamot rajaavat julkaisulinjansa tarkkaan, jolloin heille lienee turha tarjota kässäriä, joka ei pysy linjassa. Joskus kustannusohjelma voi olla täynnä ja julkaisu menisi niin kauas epävarmaan tulevaisuuteen, että kirjailija haluaa kokeilla onneaan toisaalla.
Mitähän kustantamot mahtavat tästä ajatella? Jos kirjailija "hyppii kukasta kukkaan", ymmärtävätkö he sen vai kokevatko uhkaavana? Kustantamot kuitenkin kilpailevat keskenään.
Mitä ajatuksia teiltä, arvon lukijat, löytyy kustantamon ja kirjailijan suhteesta? Pitäisikö sen olla BFF, onko siinä jotain suojeltavaa ja pyhää vai onko touhu kylmää kaupankäyntiä? Jos tähtäät julkaisuun tai olet jo julkaissut, onko sinulla jotain odotuksia kustantamolta?
Ehkäpä Meriläisen kustantajaltaan saamat tekstiviestit kertovat siitä, että tuotteesta on päätetty alun alkaenkin tehdä menestys kirjoittajan, ei teoksen kaunokirjallisen arvon, perusteella. Kustantajalla on vahva intressi kannustaa kirjailijaa, jotta julkisuudesta tunnetun tekijän teoksella voidaan mahdollisiman pian rahastaa. Tällä hetkellä kaikki mediat kirjoittavat siitä, kuinka entinen kansanedustaja ja tietokirjailija Rosa Meriläinen on kirjoittanut esikoisromaaninsa. Sen sijaan lienee turhaa odottaa perehtynyttä ja syvällistä kirjallisuuskritiikkiä Meriläisen teoksesta, sen ansioista, puutteista ja ennen kaikkea teoksen taustalla olevista vaikutteista, intertekstuaalisuudesta sekä sijoittumisesta suomalaisen kirjallisuuden kenttään. Myynnin kannaltahan sellainen on merkityksetöntä puuhastelua.
VastaaPoistaSe on varmasti totta, että Meriläisen tunnettuus luo aivan erisuuruisen tienausmahdollisuuden kustantamolle, ja olisi hullua ellei kustantaja hyödyntäisi mahdollisuutta parhaansa mukaan. Mutta kun olin Tapahtumien yössä Tampereella ja kuuntelin Meriläistä lukemassa kirjaansa, voin sanoa että esikoiskirjailija itse ei ole tätä laskelmoiden kirjoittanut. Kuulosti siltä, että tähän kirjaan on valutettu sydänverta ja sata kyyneltä. Muistaakseni Meriläinen myös sanoi, että ajatus kirjasta oli hautunut hänellä vuosikymmenen, ellei kauemminkin.
PoistaVaikka tätä et toki väittänytkään. Halusin tuoda esiin sen, että vaikka kustantamo voi laskelmoida markkinointikeinoilla, kirjailijalta kirjan kirjoittaminen ei sillä tavoin tahdo onnistua. Siksi onkin surullista, jos käy niin kuin arvelet: että Meriläisen kirjan saama huomio onkin tekijässä, ei teoksessa. Oikein olisi, että hänenkin kirjansa arvioitaisiin kaunokirjallisena teoksena, ei vain julkkiksen kirjoittamana kirjana. Siitä olen varma, että Nainen punainen -kirjaa ei olisi julkaistu, ellei se olisi ansiokas romaani.
Mutta oikeastaan pinnan alta voisi raaputtaa seuraavanlaisen kysymyksen: saavatko julkkiskirjailijat (eli kirjailijat, jotka ovat jo jostain muusta syystä julkisuudessa) kustantamolta erilaisen panostuksen kuin taviskirjailijat?
Kiitos kommentistasi. On varmasti totta, että romaanin kirjoittaminen työlästä niin julkisuuden henkilölle kuin taviksellekin. Sitä en kiistä. Epäilen kuitenkin, että ainakin joskus - enkä nyt puhu ainakaan tietoon pohjautuen Meriläisestä vaan yleisesti - kustannustoimittajan osuus teoksen muokkauksessa on julkisuudesta tutun henkilön kohdalla huomattavasti suurempi kuin taviksen kanssa.
PoistaKerrot vakuuttuneesi Meriläisen luettua otteita teoksestaan, että se on kirjoitettu sydänverellä ja kyynelillä. Ehkä. En pysty arvioimaan, koska en ollut paikalla. Julkisuudesta (haastattelut, lehtiartikkelit, muut esiintymiset) on kuitenkin välittynyt kuva, että Meriläinen itse korostaa aiheensa ainutlaatuisuutta. Tällöin hän unohtaa - tietoisesti tai tiedostamatta - teokset, jotka ovat käsitelleet vuosien 1918 ja 1919 tapahtumia nimenomaan naisen näkökulmasta. Enkä nyt tarkoita Väinö Linnaa. Kirjalija valitsee aiheensa vapaasti, tietenkin ja toivottavasti, mutta silloinkaan hän ei lähde liikkeelle tyhjiöstä. Toivottavasti olen väärässä Meriläisen suhteen.
Ja lopuksi... onko tämän Meriläisen liikkeelle sysäämän mediakohun mainingeissa julkaistu jossain oikea ja syvällinen kirjallisuusanalyysi, joka asettaa teoksen historialliseen ja yhteiskunnalliseen asiayhteyteen?
"Onko tämän Meriläisen liikkeelle sysäämän mediakohun mainingeissa julkaistu jossain oikea ja syvällinen kirjallisuusanalyysi, joka asettaa teoksen historialliseen ja yhteiskunnalliseen asiayhteyteen?"
PoistaAinakaan vielä ei ole tullut minua vastaan, mutta toivotaan, että sellainen julkaistaan. Elokuussa on kustantamoista puskettu aikamoinen uutuuskirjarypäs, joten voi olla, että jotkin kritiikeistä menevät kuukausia eteenpäin.
Eiköhän se ole ihan luonnollista, että jo valmis julkisuuden henkilö saa paremman markkinointipanostuksen kuin tavallinen tavis kirjoitettuaan esikoisensa. Ja miksi näin ei olisi? Julkimo on jo valmiiksi yleisöä kiinnostava hahmo ja siten kirjalla on periaatteessa potentiaalinen lukijakuntakin valmiina. Kun julkimo kirjoittaa kirjan, se jo itsessään on uutinen. Kun tavis kirjoittaa kirjan, se ei kiinnosta mediaa, ellei kirjan aihe ole jotekin framilla tai sen sisältö muuten kuohuttava.
VastaaPoistaNäin kanssakirjailijana sitä todellakin toivoo, että oli kirjailija sitten julkkis tai ei, jokainen kirja arvioitaisiin kirjallisena teoksena, eikä jonkun julkisuuden jatkeena. Se olisi reiluinta kaikkia kohtaan. Markkinointipanostuksista päättäköön kustantamo, mutta lukijakuntahan se lopulta sanoo painavimman sanansa. Onneksi.
"Näin kanssakirjailijana sitä todellakin toivoo, että oli kirjailija sitten julkkis tai ei, jokainen kirja arvioitaisiin kirjallisena teoksena, eikä jonkun julkisuuden jatkeena."
PoistaNiinpä! Romaanin kirjoittaminen on yhtä työlästä ja haastavaa, olit julkisuuden henkilö tai et.
"Markkinointipanostuksista päättäköön kustantamo, mutta lukijakuntahan se lopulta sanoo painavimman sanansa. Onneksi."
Tästä olen hieman epävarmempi. Kun kirjoja julkaistaan niin paljon, väistämättä ne enemmän markkinoidut jättävät varjoonsa kirjoja, joiden markkinointipanos on hyvin paljon pienempi, ellei olematon.
Tasapäistetty markkinointipanos kustantamolta ei sekään toimisi, sillä monen julkkiksen ja suositun kirjailijan kirjamyynnin tulolla kustannetaan sitä vähemmän myyvää kirjallisuutta.
Siitä olen samaa mieltä, että kyllä kirja lukijansa lopulta löytää. Mutta karu totuus on se, että voin kuluttajana haksahtaa ostamaan hypetyksen vuoksi huonon kirjan ja sitten lainata sen hyvän kirjan lainastosta. Kolmen sentin ja kahden euron erotus on prosentuaalisesti melkoinen. ;)
Hyvä kirjoitus! Kyllä se taitaa niin olla, että kustannustoimittaja on kustantamoakin tärkeämpi. Tietysti on tärkeää, että joku julkaisee töitäsi, sehän on kaiken työskentelyn perusta. Mutta arjessa, tekstiä tehdessä ja työstäessä toimittaja on se läheisin, jonka kanssa kirjailija on tekemisissä. Urani alussa olevana kirjailijana koen, että kustannustoimittaja on tukenut minua todella paljon. Tuki on siinä perusteellisessa ja paneutuneessa työssä, jonka toimittaja on tehnyt käsikirjoitukseni usean version eteen. Parempaa tukea ei voi olla. Olen kiitollinen toimittajalle tekstini tekemisestä paremmaksi. Samalla kehityn itse kirjoittajana ja vastaavasti tulevaisuudessa punakynää ja "kädestä pitelemistä" tarvitaan ehkä vähemmän.
VastaaPoistaNiin, ehkä olisikin paremmin sanottu, että kustantamo on kustannustoimittajan koti -- ja kirjailija tarvitsee kustannustoimittajaa hioakseen teoksestaan helmen. :)
PoistaSeuraa äärimmilleen pingotettu metafora: Kustantamo on kirjailijalle koti samalla tavalla kuin maatila on navettakissalle koti. Työtä vastaan saa suojan pakkasilta, vadillisen maitoa ja silloin tällöin maistuvia kalanpäitä, mutta ruokansa kissan on pyydystettävä itse. Jos kissa sairastuu eikä saa enää hiiriä kiinni, kukaan ei sitä ala eläinlääkäriin raahaamaan. Ehkä talossa on lempeän sorttinen emäntä, joka tirauttaa kyyneleen löytäessään jäykistyneen raadon heinäkasasta, mutta kylmä fakta on se, että maatilan mittakaavassa yhdellä kissalla ei ole niin väliä. Vastahan se naapurin ruskea narttukin pyöräytti uuden pentueen navetan ylisille. Siellä on monta hyvää rotanpyytäjää kasvamassa.
VastaaPoistaMitä odotan kustantamolta? Rehellistä ja asiantuntevaa palautetta työni tasosta (silloinkin - ja varsinkin silloin - kun menen metsään), hyvää, avointa keskusteluyhteyttä, yleiseen palkkiotasoon nähden kohtuullista korvausta kirjoitustyöstäni. Kalanpäitä ja suojaa sateelta. Olisihan tuollainen markkinointi, mitä esim. Kristiinan kirja sai, aika päheetä, mutta eri kustantamoilla on eri resurssit ja strategiat. Niihin ei meikäläinen voi kauheasti vaikuttaa.
Hauska metafora!
PoistaEn tiedä miksi, mutta navettakissoista juolahti heti mieleen leikkauttamiskampanjat... ;)
Haluaisin nähdä, että kustantamot panostaisivat monipuolisemmin kirjailijoihin, joita heidän palkkalistoillaan jo on. Muissakin työpaikoissa henkilökuntaa koulutetaan paremmaksi, mutta tässä taitaa jälleen näkyä se, että kirjailija todellakin on ammattinsa puolesta navettakissa: kehuttu, jos on pyytänyt rottia runsaasti; unohdettu, jos pyytäminen ei hetkeen sujukaan.
Kirjailijayhdistykset, kollegat ja myöhemmin kenties Kirjailijaliitto tarjoavat ammatillista tukea ja koulutusta. Kustantamot eivät niinkään. Sitä ei ole katsottu heidän tehtäväkseen ja veikkaanpa, ettei varojakaan moiseen taida löytyä.
Toivoa silti sopii. :)
Navettakissan rooli on mielestäni juurikin se oikea kuvaus. Ei tässä maailmassa enää sylissä pidellä, rapsutuksen sentään voi joskus saada :)
VastaaPoistaJa kermakupposista sopii vain haaveilla...
PoistaBlogissani on sinulle tunnustus ja haaste!
VastaaPoistaOi, kiitos! :)
Poista