Kirje kirjailijan omaiselta

Arvoisa kirjailijakumppanini,

En tiedä olenko kertonut kyllin usein, kuinka ylpeä olen saavutuksistasi ja sitkeydestä, jolla olet kaiken vapaa-aikasi tietokoneen äärellä istunut. Harva meistä saa oikeasti jotain aikaan koneella ollessaan, lähinnä tulee pelattua pasianssia ja WoWia, surffailtua hajanaisilla netin uutissivuilla, selattua Facebookia. Mutta sinä se olet näppäimistön äärellä luonut toisen todellisuuden. Olet luonut kuolematonta kaunokirjallisuutta. Siitä huolimatta esittäisin toiveen, että osallistuisit joskus kotitöihin. Tiskit ruokajätöksineen tuppaavat kuivettumaan kirjoitusnurkassasi ja jonain päivänä uskon, että tulet kirjallisten töittesi lisäksi luomaan jonkin tieteelle uuden home- tai sienilajin. Muistuttaisin myös, että asunnostamme löytyy suihku. Ehkä ihmisen haju ei tavoita sinua, joka haistelet meriseikkailun tuulia tai murhamysteerin ruudinkäryä näyttöpäätettä tuijottaessasi, mutta usko pois, meillä muilla ei ole tällaista pakokeinoa.

Suihkun välittömästä läheisyydestä löytyy sellainen kätevä apparaatti kuin pyykinpesukone. Antaisin muuten sinun joskus täyttääkin sen, mutta viime kerralla iskit sisään vessapapereita ja näkkileipää ja sille pyykinpesukerralle tuli hintaa enemmän kuin tienaat yhdelläkään näistä kuolemattomista kaunokirjallisista luomuksistasi. Arvostaisin kuitenkin, että toisit pyykkisi koneen vieressä olevaan koriin. Äläkä unohda toista kertaa tärkeitä muistilappujasi housujen taskuun: vaikka moniin ihmetekoihin kykenenkin, en paperimuhjusta pysty palauttamaan lukukelpoista. Tiedän, että pienet paperinukkapallerot vaatteissa eivät häiritse sinua -- toisin kuin meitä muita, jotka käymme joskus ihmisten ilmoilla -- mutta pyydän sinua silti tyhjentämään taskusi huolellisesti ennen kuin laitat pyykit koriin.

Kaupassakäynnin saat suosiolla jättää minulle. Jos pääset ennen sulkemisaikaa liikkeelle, unohdat kuitenkin kauppalapun kotiin. Kun sitten pääset kauppaan ja mukanasi on kauppalappu, ostat mustelmaisia omenoita, pehmeitä kurkkuja, maitotuotteita huonolla päiväyksellä tai väärän leipomon leipää. Kotimatkalla jäät haaveksimaan ja pakasteet ehtivät sulaa. Vähintäänkin jätät lompakkosi kassalle. En sano tätä moittiakseni. Ethän ymmärrä väärin. Haluan vain osoittaa ymmärtäväni, että suurelle taiteilijalle täytyy antaa joitain myönnytyksiä: ei luovien aivojen voi antaa rasittua ja kuivettua jokapäiväisten askareiden puristuksessa.

Kuuntelen mielelläni, kun kyselet minulta mikä annetuista lauseista -- anteeksi, virkkeistä, niin kuin kaiketi kuuluu sanoa -- on paras ja oikein. Tai kun kerrot juonikuviosta, pallottelet idealla tai peilaat henkilöhahmosi motiiveja minun ajatuksiani vasten. On mukava saada vilaus siihen maailmaan, joka kiinnostaa sinua enemmän kuin tämä, jossa minäkin asustan. Sen lisäksi, että kirjoitan seinäkalenteriin päivät, jolloin meille on tulossa vieraita tai jolloin meidät on kutsuttu sukulaisjuhliin, kerron niistä sinulle ja varmistan, että kuuntelit. Silti jaksan edelleen hämmästyä, kun vieraat tai juhlat tulevatkin sinulle yllätyksenä. Päivät ovat sulautuneet yhteen jälleen kerran ja kuukausista on tullut muodotonta massaa. Joskus ajattelen, että kalenteristamme näkyy sinulle vain yksi päivä: se jossa lukee DEADLINE. (Kyseisen päivän lähestymisen huomaa muuten helpommin kuin jouluhysterian ensioireet kaupoissa marraskuussa.)

Olen opetellut elämään vuoroin muistiongelmaisen, maanisen, poissaolevan ja ehdotonta hiljaisuutta vaativan Suuren Taiteilijan kanssa.

Rakkaani, toivon että sinäkin olet.