Paikalla oli yleisöä enemmän kuin esiintyjiä, mikä kirjallisuustapahtumissa on aina hieno asia. Kun yleisö oli istuutunut kahvikuppostensa kanssa paikoilleen, aloitimme. Esittelyjen jälkeen pyysin kirjailijoita kuvaamaan lyhyesti sen, mistä heidän kirjansa kertoo sekä sen, millä tavalla tanssi on siinä merkittävässä roolissa.
Kiinnostavaa oli, että vaikka Gisellen kuolema kertoo ajasta, jolloin tanssi on jäänyt menneisyyteen, ja Linnunpainossa tanssi on nykyhetkeä, heidän kirjoissaan on samoja teemoja. Päähenkilöt joutuvat uudelleen arvioimaan itseään suhteessa tanssiin, heillä on äkkiä tanssista vapaus, jota he eivät ole halunneet ja mieli on se, joka ottaa paineet vastaan. Pakkomielteeltä ei kumpikaan säästy.
Henriksson on harrastanut balettia sekä lapsena että aikuisena, ja hänen omakohtainen kokemuksensa tanssin fyysisyydestä tulee tekstistä iholle. Enorannalla tanssikokemusta löytyy vain vähän, mutta hän teki taustatyötä muun muassa vierailemalla balettikoulussa. Hän kertoikin, että tanssijan nahkoihin oli helppo asettua intohimon ymmärtämisen kautta: jos tanssijalle tanssi on koko elämä, hänelle itselleen kirjoittaminen on sitä. Jos se otettaisiin pois, mitä jäisi?
Yleisöstä nousi kysymys siitä, millä tavalla kirjailija on varautunut tilanteeseen, jolloin hän ei ehkä kykenekään kirjoittamaan enää. Mikä on varasuunnitelma B? Henrikssonilla on ammatti, toimittaja, jota vasten nojata jos kaunokirjallisuutta pulppuava lähde joskus ehtyy. Enoranta haluaisi kirjailijan jälkeen kaikista mieluiten olla vaatesuunnittelija, mutta jos se osoittautuisi mahdottomaksi leivän pöytään saamiseksi, hiusala voisi olla toinen suunta.
Puheeksi nousivat myös tanssitaiteen ja kirjallisuuden eroavuudet: tanssija voi olettaa, että kolmekymppisenä hän ei enää tanssi, hänen uransa on todennäköisesti ohi. Kirjailijalla fysiikka ei tule vastaan. Hän voi ajatella kirjoittavansa niin kauan kuin ajatus kulkee ja on keino, jolla kirjata ne ylös. Myös tanssiteoksella ja kirjalla on hyvin erilainen elinkaari. Tanssiteos voi kestää muutaman kuukauden ja lakkaa olemasta, kun esitykset päättyvät. Voiko se olla toisinnettavissa enää koskaan uudelleen? Jääkö se elämään katsojien mieliin vai hiipuuko pois? Kirja säilyy, mutta on myös armottomampi: sitä ei kirjailija voi vetää pois, ei voi uudelleenkirjoittaa. Se pysyy aina siellä jossain, vuosikymmentenkin päästä, ja muistuttaa kehitysvaiheesta, joka on jäänyt taakse.
Tanssissa ja kirjallisuudessa on paljon samaakin: epävarmuutta, apurahoja, päänsisäisiä paineita ja työtätyötätyötä.
Henrikssonin sanoin: tanssi on ihmiskeholle luonnollisempaa kuin istuminen tietokoneen ääressä kahdeksan tuntia päivässä.
***
Linnunpainon arvio Kiiltomadossa
Gisellen kuoleman arvioita
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti