Kustantaja Tammen tuoreessa kevätkatalogissa Tammenterhossa tuodaan lyhyesti "Young adults" -luokittelua esille:
"YA -kirjallisuuden lukijoiden ikää on vaikea määritellä, koska se vetoaa sekä aikuisiin että nuoriin. Riskien otto, rentous ja luovuus saavat kuitenkin näkyä näissä kirjoissa eri tavalla kuin aikuisten romaaneissa."
Rivien välistä voisi siis lukea, että aikuisten romaanit saavat olla vähemmän rentoja, luovia tai hillitympiä riskien otossa. Tylsiä, puisevia ja vaikeita.
Kapinoin sitä ajatusta vastaan, että tällainen riehakkuus ja into olisi sallitumpaa tietylle ikäluokalle kirjoitettaessa. Tai siis että olisi sallitumpaa kirjoittaa lapsille tietyllä tavalla, nuorille taas toisella tavalla ja aikuisille kolmannella.
Mistä sitten voisi johtua se, että nuorten aikuisten kirjallisuudessa riskien otto ja rentous olisivat sallitumpia?
Minulla ei olisi mitään luokittelua vastaan, jos se sulkemisen sijaan avaisi. Mutta tähän asti en ole kohdannut kuin suljettuja ovia ja portteja sekä muureja ja aitoja, en vapaita niittyjä ja nummia ja metsiä, joissa polun takaa saattaa yllättäen löytää jotain uutta ja ihmeellistä -- ilman nimeä ja ikäleimaa.
Kirjallisuus voi olla olemassa ilman luokittelua. Meidän mielissämme ne muurit nousevat.
***
Rooibos on lukenut Mifongin perinnön. Positiivinen palaute lukukokemuksesta osui oivaan hetkeen: flunssa ja pimeys ovat tuoneet matalapaineen, toivottavasti vain hetkellisen.
Tuosta tulee minulle mieleen vähän sellainen pään silittely, että 'kivoja kirjasia sellaisille hupsuille' :)
VastaaPoistaToivon todellakin, että luen rivien välistä väärin. ;)
PoistaTässähän voisi pian kääntää "ei se ole nuorille sopivaa kirjallisuutta" -lausahduksen "ei se ole aikuisille sopivaa kirjallisuutta" -lausahdukseksi.
Miksi aikuisen muuten pitää selitellä, jos lukee jotain lapsille ja nuorille tarkoitettua kirjallisuutta? (Tullut muutaman kerran vastaan tämäkin. Harry Potterit olivat monelle helpotus, koska kun siitä tuli hitti, siitä tuli sallitumpaa lukemista aikuisillekin.)
Jos ei "kehtaa" lukea jotain, niin oma on häpeänsä.
PoistaYleisesti pitäisi kannustaa kaikkeen lukemiseen ja sitä tuetaan luokittelullakin. Niin jokainen voi löytää ne mielenkiintonsa kohteet ja kantaa ne kotiinsa pää pystyssä.
"Jos ei "kehtaa" lukea jotain, niin oma on häpeänsä."
PoistaNäin se asia nakinkuoressa onkin. On vain aika uskomatonta, kuinka elitististä lukijakuntaa löytyy ja kuinka saatetaan katsoa pitkin nenänvartta, että mitä tuokin tuollaista lukee, eihän se ole edes Oikeaa Kirjallisuutta.
Tässäkin mielessä luokittelu vaikuttaa: joidenkin mielestä dekkariksi luokiteltu ei voi olla kuin hömppäviihdettä, vaikka dekkareissakin on aika laaja kirjo. Ja jos on lastenkirja, niin se on sitten varmasti lapsellinen kirja. ;)
Luokitteluissa on se hyvä puoli, että ne antavat lukijalle jotain suuntaviivoja kirjatarjonnan runsaudessa. Jos kaikki kirjat olisi katalogeissa, kirjastoissa ja kirjakaupoissa järjestetty vain aakkosten mukaan, navigoiminen olisi hankalampaa :).
VastaaPoistaYA-genrellä yritetään uskoakseni houkutella myös ihan uusia lukijaryhmiä, iästä niin riippumatta.
Unohdetaan aakkoset! Minä haaveilen katalogista, josta löytäisi lukemista aihepiirin, avainsanojen, tunnelmien ja suositusten perusteella. Tähän netti on luonnollisesti oiva työkalu. :)
PoistaYmmärrän toki tuon, että kirjastoissa ja kirjakaupoissa ja kustantamoiden katalogeissa pitäydytään vakiintuneissa käytännöissä. Ongelma lienee siinä, että kirjavalikoiman laajentuessa ei riitä enää luokittelu kolmeen kategoriaan. (Tai siis, kenelle riittää, kenelle ei: jos on ennakkoluuloton lukija, ei tietenkään raja-aidoista piittaa.)
Mitä uusia lukijaryhmiä ajattelet YA:lla yritettävän houkutella?
Teemojen mukaan lajittelu olisikin hyvä :). Mutta - luin juuri Laura Lähteenmäen dystopian Niskaan putoava taivas ja vertasin sitä Emmi Itärannan romaanin Teemestarin kirja. Molemmissa on samankaltainen tapahtuma-aika ja -paikka: suurten ilmastonmuutosten jälkeinen "Suomi", pula resursseista (sähköstä, vedestä), aiemman (siis tän meidän nykyisen) tuhlailevan elämäntavan arvostelua, nuoren tytön/naisen kasvua... Siis samoja teemoja ja aiheita, mutta niitä on käsitelty eri tavoin, eri painotuksin ja maustein _osittain_ siksi, että toisesta on kirjoitettu "nuortenkirja" ja toisesta ei.
PoistaNo juuri niille Anne Tammelinin mainitsemille hupsuille ;). Tai sitten esim. sellaisille, jotka eivät lue, koska pitävät kirjoja tylsinä, hidastempoisina, epätrendikkäinä tms. Kirjatrailerit varmaan liittyvät tähän? En ole markkinoinnin ammattilainen, joten tämä on tällaista kirjabloggaajan mutuhuttua :).
Itse suosittelisin nuorille aikuisille (ja olen suositellutkin/työntänyt kirjan käteen) esim. näitä kirjoja:
Murakami: Norwegian Wood (Kafkaa rannalla minulle suositteli alunperin juuri "nuori aikuinen")
Itäranta: Teemestarin kirja
Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi
Styron: Sofien valinta
Näitä kirjoja ei kuitenkaan näy katalogien (sen sijaan ehkä kirjastojen?) YA-hyllyssä, joten ehkä tällä kategorialla tosiaan haetaan jotain muuta kuin tiettyä ikäryhmää? Itse en osaa tuon tarkemmin (kuin tuossa yllä) määritellä, että mitä.
Ahaa, nyt alkaa hahmottua: YA-genre ei itse asiassa olekaan millekään ikäluokalle suunnattu lajityyppi(mikä onkin aika hankalaa), vaan seikkailunhaluisia, ennakkoluulottomia, jotain uutta kaipaavia, ei-ryppyotsaisia yritetään houkutella sen pariin. :)
PoistaKommentistasi Itärannan kirjan ja Lähteenmäen kirjan eroista alkoi mielessäni pyöriä kysymys: Mikä paljastaa nuortenkirjan? Siis mitkä asiat tekevät nuortenkirjamaisen fiiliksen lukijalle ja kuinka subjektiivinen tämä kokemus on?
Mielenkiintoista mietittävää!
Tuo "mikä paljastaa nuortenkirjan" on todella mielenkiintoinen kysymys, ja oon sitä aiemmin miettiny/siitä keskustellu toisten lukijoiden kanssa ainakin L. M. Montgomeryn tuotannon yhteydessä. No, Montgomeryn jos kenen teokset ovat minun mielestäni "kaiken ikäisille", mutta jokin niiden viattomuudessa ja tavassa käsitellä esim. sotaa tai ihmissuhteita tekee niistä ns. nuortenkirjoja.
PoistaOikeastaan tämä kysymys vaatisi ihan oman postauksensa, joten palaan aiheeseen blogissani :).
Eräs kustantamojen scouttina työskentelevä kaveri sanoi eräässä keskustelussa, että jenkeissä YA-genreä markkinoidaan nimenomaan, paitsi just nuorille, niin sellaisille lukijoille, jotka eivät innostu ns. literary fictionista. (Tää on muistinvarasta referointia). Suomessa sitä markkinoidaan kai ennen kaikkea nuorille, mutta mitä enemmän asiaa mietin, niin todellakin - miksi? Monet muut asiat määrittävät kirjamakua enemmän kuin ikä. Silti en täysin luopuisi myöskään ikäjaotteluista.
"Oikeastaan tämä kysymys vaatisi ihan oman postauksensa, joten palaan aiheeseen blogissani :)."
PoistaBloggauksen arvoinen asia, ehdottomasti!
Yksi ajatus, mikä itselleni vielä juolahti mieleen: ehkä aikuisten kirjallisuus on alkanut "vuotaa" nuorten kirjallisuuteen ja toisin päin, koska muuallakin yhteiskunnassa nuoruus ja aikuisuus rajoineen ovat sekoittuneet.
Mä voisin sanoa jotain suomalaisen aikuisproosan riskien otosta, rentoudesta ja luovuudesta mutta taidankin olla positiivinen.
VastaaPoistaYA on jotenkin epämääräinen juttu, viikonloppuna luin ja bloggasin yhdestä YA-leimalla varustetusta kirjasta jonka sopivampi kohdeyleisö oli minusta 12-vuotiaat mitä en kyllä YA:ksi hahmota...enkä tiedä miten sitä oli markkinoitu kotimaassaan Japanissa, käännöksen markkinointi varmasti kannattikin kohdistaa aikuisemmille lukijoille.
Minunkin puolestani voisit sanoa. ;)
PoistaYA tosiaan on epämääräinen juttu. Kyse ei taida ollakaan mistään ikäryhmästä vaan ominaisuuksista, jotka ovat yhteisiä tietylle ihmisryhmälle. Niitä tuossa ylläolevissa kommenteissa jo avattiinkin.
Mutta kuinka hämmentävää on sitten markkinoida asiaa ikäryhmänä? Voisiko sitä kohdistaa jollain muulla tavalla?
Kuka nuo hakusanat sitten määrittäisi. Esim. sopii mausteisille ihmisille tai niille, jotka juovat teensä aina ilman maitoa!
VastaaPoista:)
Siinäpä se, siinäpä se...
PoistaEhkä ydin on se, että mitä useampi hakusana ja mitä laajempi käyttäjäkunta, joka voi noihin sanoihin vaikuttaa (esim. tässä kirjassa on 30% romantiikkaa, 10% kauhua, 60% fantasiaa, päähenkilönä 50v. nainen, minäkertoja, kirjasarjan kymmenes osa, sisältää väkivaltaa). Silloin etsijä hahmottaa jo paljon enemmän itse sisällöstä kuin takakannen juonikuvailun tai mainostekstimäisen esittelyn perusteella. Takakannet ovat usein hyvin harhaanjohtavia.
Näin teinin (kirjoja ostavana) äitinä olen alkanut ärsyyntyä tästä lasten ja nuorten kirjojen sekoittamisesta. Otsikossa lukee usein Nuorten kirjot ja sitten alta löytyy kuvakirjoja. Hirveä työ on kaivaa omille teineille tarjolla olevat opukset esiin.
VastaaPoista-Leijona
Ehkä se on niin, että kun valikoima on kasvanut valtavasti ja kirjoja on tarjolla niin paljon, perinteinen luokittelu ei enää olekaan avuksi, vaan jopa haitaksi.
PoistaMietin tätä keskustelua itsekseni ja totesin, että mulle YA-fantasia tuo välittömästi mielikuvan paranormaalia romantiikkaa edustavasta kirjasta. Että kertoi kirja mistä tahansa, päähenkilö on useimmiten tyttö, johon rakastuu poika/ihmissusi/vampyyri/ökkiäinen. Kertomisen tapa on usein tytön näkökulmasta ja hyvinkin tytön pään sisäinen. Toki kirjo on nykyään laajempi, esim. Nälkäpelissä on tämä asetelma, mutta sitä ei käsitellä mitenkään yksioikoisesti. Mutta paranormaali romantiikka genrenä on aika selvästi sukupuolittunutta kirjallisuutta. Harvoin kuulee poikien menneen pähkinöiksi Houkutuksesta. En tiedä, ehkä mielikuvani on täysin virheellinen (saa korjata!), mutta tämän takia koen YA:n aika pitkälti nuorille naisille suunnatuksi kirjallisuudeksi, ei niinkään tietylle ikäryhmälle suunnatuksi.
VastaaPoistaLuokittelu on vaikeaa, eikä suurin osa hyvästä kirjallisuudesta mene helposti vain yhteen lokeroon. Mangan puolella olen kokenut hyödylliseksi sen, että kannessa lukee selkeästi ikäryhmä, jolle sarjakuva on suunnattu. Periaatteessa samanoloisissa kirjasissa kun voi olla hyvinkin vaihtelevasti seksiä ja väkivaltaa. Kaikki tarinat eivät varmasti puhuttele lapsia, vaikka tuhmia ei tapahtuisikaan.
En kuitenkaan tiedä, haluaisinko omaan kirjaani ikämerkintää. Mangaa lukevat monen ikäiset ja lukijoille on selvää, että kyseessä on aina alaikäRAJA, ei SUOSITUSikä. Kun sarjakuva-albumissa lukee 14+, sen tietää, ettei se ole enää mitään lasten kamaa. Kirjoissa ikäsuositus koetaan ehkä enemmän niin, että jos kirjaa suositellaan 12-vuotiaille, sitä ei enää 14-vuotias kehtaa lukea. Se on harmi. Jos tämä ajattelu saataisiin muuttumaan, ottaisin mielelläni Kerjäläisprinsessan takakanteen merkinnän 10+ ja nyrkin ja hämähäkin kuvan. Se kuvaisi kirjan sisällön sellaiseksi, mitä se onkin. Nythän sitä on luettu kuulemma alle kymmenenvuotiaillekin, mitä en kyllä itse suosittelisi. :/
Ikävuosien (olkoon sitten suositus tai ikäraja) merkitseminen kirjaan voi olla monessakin mielessä hankalaa: ensinnäkin minun on vaikea uskoa etteikö lasten ja nuorten parissa -- niin kuin aikuistenkin parissa -- persoona ja luonne vaikuttaisi enemmän lukumieltymyksiin ja luetuista kirjoista saatuihin kokemuksiin kuin ikä.
PoistaToiseksi ainakin peli- ja elokuvapuolella olen huomannut, että jotkut lapset ja nuoret valitsevat tai jättävät valitsematta pelin tai elokuvan, jos siinä ei ole tarpeeksi korkeaa ikäluokitusta. He mieltävät kuuluvansa aina vanhempaan "kastiin".
Manga-puolella olen huomannut saman kuin sinäkin: ikämerkintä mielletään enemmän sisältöä kuvaavana kuin lukijaa leimaavana. Mistä tämä mahtaa johtua?
Minun mielestäni on mielenkiintoista se, että tämä "YA -Young Adults" on jätetty suomentamatta esim. "Nuoret Aikuiset - NA". Tämähän on selvästi ollut tietoinen valinta. Kenties tällä pyritään huomauttamaan lukijakunnalle alitajuisesti, että kyseessä on kirjallisuustyyli, joka yleensä lipuu ulkomaisissa merissä. Se tekee eron "siihen tyypillisen"(yäk) suomalaiseen kirjallisuuteen, jota kenties ns. aikuisenmieliset tahot peräänkuuluttavat.
VastaaPoistaEli kun teos on leimattu ulkomaankielisesti, kyseessä on jotakin vänkää, villiä tai fantasiamausteista, josta tietynmieliset lukijat nytkin tykkäävät iästä ja sukupuolesta riippumatta.
"Spiikkaatsä engelskaa? Bamlaatko tän agen skeidoi? No plärääs ny jo tää cool stoori ni et oo nubu."
Tietyllä kielitaidolla ja harrastuksilla tuo ehkä avautuu ja silloin on todennäköisemmin YA:n lukijakuntaa? :D
(Ulosantini oli hieman eri kuin tarkoitukseni, mutta... samapa tuo.)
Toiseksi tämä Young Adults voi olla eräänlainen palomuuri, joka karsii heti kättelyssä pois ne lukijat, jotka hakevat käsiinsä jotakin perinteistä. Ne, jotka vilkaisevat tekstiä "Young Adults" ja kysyvät hämmentyneinä, että "mikäs tuo tuollainen ihmeellisyys on?" ja jättävät hyllyn rauhaan. Ja jos tuo luokitus avautuu heti silmäillessä, saattaa olla potentiaalinen tuleva lukija.
Nuorempaa sukupolvea, joka on jo valmiiksi tottunut konservatiivisuuden rajoja särkevään viihteeseen ja taiteeseen, tämän luokittelun näkeminen voi vetää puoleensa. Samaten niitäkin veteraanilukijoita, jotka ovat avartaneet kirjallisuussfäärejään (varttuneet syleilemään monipuolisuutta ja mielikuvituksen rajattomuutta?) ja kuuluvat siten todennäköiseen lukijaryhmään.
Arvailuja, arvailujahan nämä minun tuumani ovat. Kokonaisuudessaanhan tämä on sentään jo askel kohti uudistuneempaa luokittelua, johtaen lopulta jonnekin "Fantasia" -genreen. Toisaalta se myös nostattaa surkuhupaisan hymyn huulille osoittaessaan kuinka aikuisten täytyy aina jollakin tavalla perustella ja oikeututtaa "rennomman, luovemman ja riskejä ottavan" lukemisen mitä erilaisimmilla hienoilla luokituksilla.
Jos tykkää lukea fantasiaa ja romanttisia yliluonnollisia saikkailuja, sitä tulisi voida lukea avoimesti. Pitäisi voida olla itsetietoisen ylpeä siitä mistä pitää.
Vaikka onhan se varmaan joillekin hienompaa sanoa: "Minä luen Young Adultsia". Ja yleisö/kahviseurue huokaa ihailun sekaisesta hämmästyksestä. Kuin vertaa esim: "Luen seikkailufantasiaa"
tai "Luen nuorten romantiikkaa."
:)
Hyviä huomioita!
PoistaKun jostain lanu-kirjasta tulee hitti, siitä tulee yleisesti hyväksyttyä aikuistenkin lukea. Nyt on ollut käynnissä varsinainen YA-vyörytys meneillään, ja leffapuolella tämä näkyy tietenkin Hollywood-tuotannoissa, kuten Twilightissa ja Nälkäpelissä. Aikuiset "joutuvat" nauttimaan seikkailun ja romantiikan ja paranormaalin romanssin annoksensa puolisalaa ja mahdollisesti omien lastensa varjolla. ;)
Englannin kielen kiehtovuus on jännä ilmiö nuorilla: olen saanut positiivista palautetta siitä, että nimeni ei kuulosta perisuomalaiselta; että henkilöhahmojen nimet ovat vierasperäisiä. Monelta olisi jäänyt Mifongin perintö lukematta, jos näin ei olisi ollut.
Onko syy tähän kotimaisuuden vierastamiseen eskapismin täydellisessä toteutumisessa?
Kotimainen (nuorten) kirja on monille lähtökohtaisesti jotain, mitä pitää karsastaa: tai ainakin pitää olla valmis pettymään. Mieleeni tulee, että kotimaisen kirjallisuuden vahva realismin vaatimus se tässä edelleen kummittelee -- mutta voisiko näin olla, yhä edelleen? Vai onko tarjonta vain ollut niin kapeaa, etteivät lukijat ole löytäneet sellaisia kokemuksia, jotka olisivat sitouttaneet lukemaan lisää kotimaista?
Kiinnostava keskustelu ja teksti!
VastaaPoistaOlemme saman asian äärellä. Luin Aholan lauantaiesseen aamulla ja kahvi meni väärään kurkkuun. Piti heti kirjoittaa teksti aiheesta. Niin monta räikeää kohtaa tekstissä oli.
En pidä ajatuksesta, jolla lukijat leimataan tai kirjat leimataan. Ylipäätään ikään perustuva luokittelu on vaikeaa, sillä lukijuuden ikä ei ole koronologisen iän kanssa samalla viivalla.
Hyvä, laadukas kirja voi olla mistä tahansa genrestä ja minkä tahansa ikäisille tahansa.
Kiva kun kommentoit!
PoistaKävin lukemassa keskustelun blogissasi. Aholan alkuperäistä juttua en ole vielä päässyt näkemään, mutta oli hänen kirjoituksensa sävy sitten mikä tahansa, on hyvä että tästä aiheesta keskustellaan.
On oikeastaan aika tyrmäävää miettiä, millä tavalla se, mitä luet, voi sinua muiden silmissä määritellä (tai miten vahvasti sen voi kuvitella määrittävän). Asenteet ja elitismi tulevat aina jonkin nurkan takaa esille silloin, kun asioiden jo luuli parantuneen.
Olet niin oikeassa tuosta, miten vaikeaa kirjan ikäluokittelu on. Ihan niin kuin nyt kolmikymppisenä, lukemistani määritti lapsena enemmän se, mikä kiinnosti kuin se, mikä ikäiselleni oli sopivaa.
Minä mietin tätä hiljattain. En niinkään siltä pohjalta, että "mitä on N/A", vaan siltä, että mitä N/A:n ilmeisesti haluttaisiin olevan. Tein hyvin epävirallisia tilastoja kevään kirjakatalogeista. Tämän hyvin epävirallisen laskelman mukaan noin 3/4 oli spefiä. Paranormaalia romantiikkaa, fantasiaa, dystopioita...
VastaaPoista"Nuortenkirjan" tuntui erottavan "N/A":sta se, että jälkimmäisessä oli jotain Kummaa. Realistinen tarina ei uponnut millään N/A -kategoriaan.
Pidän tunnetusti myös kummasta kirjallisuudesta, mutta jollain tapaa kaipaisin Juuri Nyt lisää realismia nuortenkirjakentälle. Ehkä se tulee parin vuoden päästä. Monet ilmiöthän kulkevat aaltoina. Nyt kirjailijoiden pitää vain ottaa tästä kummasta kaikki mahdollinen irti.
Mutta noin muuten liputan avoimesti N/A -kategorian puolesta! Se oli aikanaan se, joka sai vielä parikymppisen hiipimään kirjaston "lasten- ja nuortenosastolle"...