Brändi. Ruma sana suuhun, mutta olen kuullut, että lasista nautittuna se voi olla varsin hyvää.
Brändi-sanasta tulee mieleen yritysmaailma, mainonta ja markkinointi, tuotteistaminen, laskelmointi, suunnitelmallisuus, harhaanjohtaminen, voiton maksimointi, konsultit. Massatuotanto. Ulkokultaisuus. Epäaitous.
Mutta voiko hyvä ja kestävä brändi kummuta mistään muusta kuin aitoudesta?
Niskakarvani nousevat pystyyn, kun puhutaan kirjailijabrändeistä -- tai jopa kirjailijoista tuotteena. Silti näen brändin olevan olemassa kirjailijallakin. Brändi muodostunee jokaiselle, joka toimii julkisessa työssä ja yrittää saada osaamistaan tunnetuksi. (Muodostuuko se villisti vai valvottuna, hyväksi vai huonoksi, on eri asia.) Yllä luettelemani mielikuvat brändi-sanasta ovat kuitenkin varsin kaukana siitä, mitä mielikuvia kirjailijuus tai kirjat herättävät minussa. Miten nämä kaksi yhdistyvät?
Esikoiskirjailijan vuotta elävä on tätäkin asiaa joutunut pohtimaan. Taviksesta on yhtäkkiä tehty kirjailijaesittely ja haastattelujakin on päässyt antamaan. Se, minkälaisia kuvia minusta julkisuudessa leviää tai se, minkälaisia juttuja kirjoitetaan, herättävät aina jonkinlaisia mielikuvia lukijoissa. Puhumattakaan siitä, mitä kirjoitan blogissani!
Alkuun iskee ahdistus ja paniikki. Mitään suojakuorta ei ole. On vain minä, paljas minä. Kukaan ei ole näyttämässä kädestä pitäen julkisuuskuvan hallintaa. Kukaan ei valmistele toimittajien kohtaamista varten. (Minulla kävi tässä säkä, kun ensimmäinen toimittaja, joka minuun oli yhteydessä, antoi opastusta ja kertoi oikeuksistani. Lämmin kiitos sinulle! Neuvosi ovat tulleet tarpeeseen.) Jos pelkkä esikoiskirjan julkaiseminen tuntuu siltä kuin pudottaisi housunsa nilkkoihin keskellä toria, kyseessä silti on fiktiivinen teos. Mutta henkilöhaastattelut, niissä on ilman fiktion suojaa, ilman teosta.
Ei ole mitenkään hölmöä kirjoittaa itselleen raamit siitä, kuinka paljon ja mitä asioita itsestään haluaa kertoa. Erakko kirjailija, joka ei anna haastatteluita? Avoin kirjailija, joka esittelee vaatekaappinsa ja kenkäkokoelmansa ja ihmissuhteensa? Tiukasti asiassa pysyttelevä kirjailija, joka puhuu vain ja ainoastaan teoksistaan ja niiden käsittelemistä aiheista? Provosoiva kirjailija, joka nostaa puheenaiheita? Erakko saa varmasti pitää rauhansa esikoisvuoden jälkeen (ellei kirjasta tule hittiä). Avoin kirjailija lienee naistenlehtien suosikki (tosin unohtuu nopeasti, koska joka vuosi tulee uusi avoin kirjailija). Pelkästään asiassa pysyttelevä kirjailija on tavislukijalle tylsä, mutta mikäli hän on saavuttanut mainetta (Oksanen, Isomäki), hän saa kyllä palstatilaa. Provosoiva kirjailija saa otsikoita, mutta herättää myös ärsytystä.
Minkälaisen kirjailijakuvan tekisin itselleni?
Tämä on kerta kaikkiaan väärä kysymys. Kirjailijakuvaa ei voi tehdä pakottaen, brändiä ei voi rakentaa huijaamalla. Se syntyy aitoudesta, siitä minkälainen ihmistyyppi kyseinen kirjailija on, minkälaisia kirjoja hän kirjoittaa (vaikuttaa lukijakuntaan ja kiinnostavuuteen vaikkapa ajankohtaisuudellaan). Minä esimerkiksi kuvittelin etukäteen, että olisin erakkoluontoinen kirjailija. Hyvinpä tiesin...
En tiedä, millainen brändi minulla on tai millaiseksi se on muodostumassa. Sillä se muodostuu muissa ihmisissä, teissä, lukijoissa. Isoissa kustantamoissa kirjailijabrändejä mietitään varmasti. Kirjailijasta poimitaan tietoja, joiden tiedetään tai arvellaan kiinnostavan lukijoita. Yleensä kirjailijaesittelyssä kerrotaan koulutustausta, asuinpaikka, mahdolliset aiemmat julkaisut ja monesti jokin nippelitieto: esimerkiksi Hannu Rajaniemi kertoo "ajattelevansa mielellään tulevaisuutta ja elefantteja"; Helena Waris kirjoittaa mottonsa olevan "järjetöntä elää niin järkevästi, että kaduttaa" ja Laura Gustafsson on "näytelmäkirjailija, vegaani ja glamourblondi". Täkyjä, näennäisiä ristiriitaisuuksia, jotain mikä jäisi mieleen.
Kirjailijaesittely voi saada aikaan sen, että lukija tarttuu kirjaan, koska sen kirjoittajasta kerrotaan jotain, mikä tuo/vie uskottavuutta kirjan aihepiiriltä, mutta en usko että kirjailijabrändi rakentuisi kovinkaan paljon sen varaan. Kirjailijat tapaavat jonkin verran lukijoitaan kasvotusten, jotkut esiintyvät televisiossa, ja tuskin kukaan kirjailija on niin etevä näyttelijä, että pystyisi ylläpitämään roolia, joka ei istu.
Haluan uskoa, että kirjailijabrändiin vaikuttaa voimakkaimmin kirjailijan tuotanto. Minkälaisia kirjoja hän kirjoittaa? Mistä aiheista? Kuvitelkaapa jos Sofi Oksanen kirjoittaisikin chick-littiä tai goottiromanttisia vampyyrikirjoja. Miten hänen brändinsä muuttuisi?
***
Ristiriitaisuudesta. Siitä tässä on osaltaan kyse.
Brändi kuulostaa laskelmoidulta ja kirjailijuudessa on melko vähän laskelmoinnin varaa -- muutenhan hittikirjoja tehtailisi jokainen eikä huolta huomisesta olisi. Jossain määrin ajattelenkin "brändiytymistä" ennemminkin olemassa olevien piirteiden kirkastamisena ja suoraviivaistamisena isolle yleisölle. Kirjailijan sisällä on tavallinen ihminen heikkouksineen ja huonoine päivineen, mutta kirjailijuus on myös ammatti, suojakuori ja rooli, jonka lävitse kirjoja tuodaan maailmalle. Minusta yksityisyys roolin takana on kirjailijallekin suotava, sillä rooli ei ole epäaitoutta -- se on ihmiselle luontainen tapa toimia eri tilanteissa.
Rooli ei ole kuitenkaan sama asia kuin brändi. Rooli on osa ihmisyyttä, brändi on liiketoimintaa. Jos meidän ei tarvitsisi erottua toisista kirjailijoista, saada kirjaamme esille ja luetuksi (ja jopa myydyksi), brändi olisi tarpeeton.
Nenännyrpistely kirjailijoiden brändäämiselle on toisin sanoen turhaa, koska kustantamot ovat liiketoimintaa ja kirjojen kustantaminen edellyttää kirjojen myyntiä.
Mutta yksi asia on varma: kirjailija ei ole tuote. Kirjailija on ihminen eikä ihminen ole koskaan tuote.
***
Minkälaisia ajatuksia teillä on kirjailijabrändeistä ja -brändäämisestä?
Yksikään meistä tuskin on niin yksioikoinen ihminen, että sopisi kokonaisuudessaan omaan brändiinsä. :) Kyllähän sitä on miettinyt, että saisi huomattavasti enemmän kirjojaan myytyä, kun esittelisi älyään kevyellä kettumaisuudella ja kertoisi naistenlehdissä epäonnistuneensa jälleen kerran miessuhteessa. Kirjoittaisi raiskauksista ja lapsentapoista kevään kukkasten tuoksussa ja kutsuisi sitä sitten taiteeksi. Mikä hienostunut brändi minulla olisikaan! (Ja miten helppoa se olisi luoda näillä luonnevioilla.) Paitsi etten tahdo. Jos jätän jälkipolville itsestäni jonkun kuvan, olkoon se hämmentävä ja hiukan tärähtänyt.
VastaaPoistaKatleena Kortesuo on kirjoittanut ihan äskettäin tosi hienosti omasta henkilöbrändistään ja sen rakentamisesta: http://www.eioototta.fi/2012/10/bisnesblogi-on-henkilobrandin-rakennusaine.html
ja
http://www.eioototta.fi/2012/10/vttumainen-nettipresenssi.html
Nuo pohdinnat pätevät moneen kirjailijaan. Jokainen meistä miettii jossain määrin, mitä kertoo ja miten. Brändi/rooli rakentuu paitsi siitä, mitä kerrotaan, myös siitä, mitä jätetään kertomatta.
Brändikeskustelu ärsyttää kyllä. Ehkä senkin takia, että usein ei tunnuta tajuavan niitä odotuksia, joita kirjailijalle julkisuuden suhteen asetetaan. Pitäisi olla nöyrä, mielenkiintoinen ja miellyttävä. Tietää tarkkaan omat rajansa eikä ainakaan pyrkiä ylittämään niitä. Elämme valmiiksi pureskeltujen kirjailijoiden aikaa.
Kiitos linkeistä -- en ollutkaan käynyt Katleenan blogissa vähään aikaan!
PoistaNiin, odotukset ja julkisuus...
Kirjoja ilmestyy paljon, joten kirjailijoitakin on paljon. Ei riitä, että on kirjoittanut kirjan, koska sadat muutkin ovat kirjoittaneet ja julkaisevat sen samana vuonna. On oltava kiinnostava persoona, on oltava älykäs, sanavalmis ja valokuvauksellinen. Tai sitten erityisen tyhmä, outo ja sammakoita suustaan päästävä. Kuitenkin jotakin, jotakin erilaista kuin ne sadat muut... Ja pidettävä linja, koska muuten on valehtelija!
Mutta tämähän on mahdotonta. Kaikki ihmiset on tehty samoista rakennuspalikoista (ainakin suunnilleen). Ei mikään ihme, että lukijoita ja katsojia turhauttaa, kun huomion herättämiseksi kirjailijoista kaivetaan esille pienimmätkin erikoisuudet tai henkilökohtaiset mieltymykset, joiden arvellaan jäävän mieleen, verotiedoista nyt puhumattakaan.
Hei, mihin se kirja unohtui?
Mua koko brändiasiassa vituttaa lähinnä se, että käytetään salanimiä jos uusi kirja ei jotenkin mukasaumattomasti istu aiempaan tuotantoon. "Tässä tää kirjottais niinku vakavampaa kirjallisuutta."
VastaaPoistaOkei, jenkki-ilmiö, mutta tuntuu lukijan aliarvioinnilta.
Ha, tämä pohdiskelun aihe on yksi mieluisimpiani! :D
PoistaSalanimien käyttö on tehokasta, jos kirjoittajan oikea henkilöllisyys ei paljastu. Valitettavasti tuntuu siltä, että nykyään on pakko kaivaa se kirjailijan "oikea" nimi esiin vaikka väkisin. Ilkka Remes ei saa olla Ilkka Remes, vaan on muistettava aina mainita, että hei, se on oikeasti Petri Pykälä. Mutta onko Petri Pykälä kirjoittanut mitään?
Minun mielestäni ei ole.
Sitten tuosta nimen muuttamisesta lajityypin muuttuessa: lukija saattaa hieman hämmentyä, jos poimii Seppo Jokisen ja luulee saavansa tamperelaisdekkaria, mutta Jokinen onkin kirjoittanut ihmissuhdekirjan, jossa ei tapahdu minkäänlaista rikosta. Tai jos Tuija Lehtinen olisikin yhtäkkiä kirjoittanut kovaa scifiä.
Toki meillä on myös kirjailijoita kuten Juha-Pekka Koskinen, joka ei ole lokeroitunut mihinkään vaan on kirjoittanut useampaa lajia samalla nimellä.
Olen kuullut, että kustantamot tykkäävät, jos kirjailijalla on jokin selkeä profiili: dekkarikirjailija, trilleristi, fantasiakirjailija, chick-lit-kirjailija. Ja olen kuullut, että lukijat tykkäävät myös, koska on helpompi löytää tietyntyyppinen kirja, jos kirjailijan nimi on jäänyt mieleen ja on pitänyt hänen tavastaan kirjoittaa.
Ehkä tällainen lokerointi on hyödyllisintä genrekirjallisuudessa. Mutta onhan se hieman tylsää ennalta-arvattavuudessaan, ja kuten sanoit, jotkin lukijat voivat ottaa sen heidän aliarvioimisenaan. Myös kirjailijasta se voi tuntua aliarvioimiselta, kun kustantamo katsoo sitä Tuija Lehtisen scifikässäriä ja ehdottaa, että voisitko kirjoittaa jotain romanttista, joka sijoittuu nykypäivään.
Kirjailijakin voi haluta ulos karsinasta, ja jos ainoa keino siihen on kirjailijanimen muuttaminen, ei se huono diili ole.
Joskus näitä salanimiä sitten vuodetaan, koska se tutuksi tullut nimi tuntemattoman nimen takana lisää kiinnostavuutta -- ja sitä kautta myyntiä.
Isoissa maissa touhu on tietysti aivan erilaista kuin täällä. Jos jokin kirjailijanimi myy tolkuttomasti, voi sen taakse kerääntyä haamukirjoittajia, jotta tiivis julkaisutahti säilyy, vaikka alkuperäinen kirjailija väsyy.
Mielenkiintoista tässä on se, että kirjailija häivytetään ja kirja nostetaan tärkeämmäksi. Brändi on enää nimi kirjassa. En näe sitä täysin pahana.
Mä pähkäilin tätä taannoin vähän eri kulmasta blogissani, eli siitä, että kuinka se brändi rakennetaan (ja onko "brändäämis-kyky" tärkeä kustannussopimuksen saamiseksi).
VastaaPoistaLukaisin erään gradun, olet ehkä lukenut sinäkin saman. Siinä puhuttiin siitä, kuinka kustantamot etsivät kirjailijoita, eivät niinkään kirjoja.
Nojaa, kyseinen mielipide on ehkä vähän vahva, mutta kyllä se kaikella logiikalla on paljon kiinnostavampaa kustantajalle panostaa kirjailijaan, joka hyvän kirjoittamisen lisäksi myös myy. Omalla tai salanimellään, mutta kirjojen ohella myös persoonallaan. Yksikään kustantaja ei taida nykyään kiinnostua yhden kirjan ihmeistä, joiden tuotannon ympärille ei voi rakentaa jonkinlaista henkilöbrändiä. Ostetaan "viimeisin Remes, viimeisin Oksanen, uusin Pulkkinen, uusin Utrio". Mikä olikaan kirjan nimi?
Ymmärtääkseni totuus on, että kirjailijalta odotetaan tuotantoa, ei yhtä kirjaa. Se esikoinen kun ei yleensä järin paljon voittoa taloon tuo, hyvä jos sillä pääsee omilleen.
PoistaTuttu nimi on lukijalle tärkeä, se käy tuosta "viimeisin Remes, viimeisin Oksanen, uusin Pulkkinen, uusin Utrio" -esimerkistä ilmi. Joko sen vuoksi, että tietää pysytellä erossa tai että löytää varmuudella etsimänsä. :)
Olen fiilis-lukija, eli minua helpottaa suuresti, jos tiedän saavani käsiini tietyn lajityypin kirjan kirjailijalta, johon luotan. Toki uutta kokeillaan koko ajan, mutta henkisesti tuntuu helpottavalta tietää, että on ne muutamat luottokirjailijat, joiden pariin voi palata.
Uskon kyllä edelleen, että kustannussopimuksen saamiseksi ei tarvitse osata itseään brändätä. Se brändi kun syntyy kuitenkin luonnollisista ainesosista, ei päälle liimatusta glitteristä. ;)
Täytyypä myöntää, että kuulen tästä termistä nyt ensimmäistä kertaa. Heti ensilukemalta se vaikuttaa ylimainonnalta, rajaamiselta. Kaukalolta, jonka laitoja ei saa ylittää. Lupaukselta lukijoille, että "tämä kirjailija tuottaa juuri tällaista tekstiä". Kuin jonkinlaiselta tuotemerkiltä, jopa yksinoikeudelta tiettyyn tyyliin.
VastaaPoistaTaikka sitten: Brändätty kirjailija ei saisi muuttua brändistään ulos. Ja jos muuttuu, se ylittää mainoskynnyksen. Hän tekee jotakin "uskomatonta". Uusin kirja rikkoo omia lakeja, ja se on kapinallisuudessaan ostospakko.
Olen nyt miettinyt tätä asiaa kotona ja työpaikalla, sängyssä ja sen alla, saunassa ja ikkunalla. Mutta en voi olla ajattelematta, että kirjailijan "brändääminen" takoo hänestä sellaisen julkkiksen, jonka kasvot voidaan painaa penaaleihin ja lyijykynäpakkausten kylkeen. Myydään julkkista. Siinä puuhassa unohdetaan kirjojen tarinat ja sisältö. Se sanoma.
Calendulan toteamus:
"Ostetaan 'viimeisin Remes, viimeisin Oksanen, uusin Pulkkinen, uusin Utrio'. Mikä olikaan kirjan nimi?"
ei ole lainkaan huono.
Voi toki olla, että nämä kaikki ajatukseni on yliherkkää noitaroviota. Riippuen siitä miten suuresti kirjailijabrändi skaalautuu. Kaipa brändi voi olla jotain pientäkin. Sen ei tarvitse olla erityisen huomiota herättävää. Kaikilla on silloin jonkinlainen brändi, vaikka sitä ei kukaan erityisemmin tietoisesti ajattelisikaan. Silloinkin se lienee enemmänkin persoonallisuus. Tyyli.
Kirjailijabrändi lienee siis parhaimmillaan silloin kun se on pehmeä, aito. Silloin se valuu kielen päältä kurkkuun ja jättää kitalaen tyydyttyneeksi.
Työstettynä siihen jää kitkerä sivumaku.
Entäs sitten omalle kohdalle? Jos tässä jonakin vuotena (vuosikymmenenä?) löisin itseni läpi kirjailijana, mikä olisi oma "brändini"? Kaipaisin sellaiseksi vain omaa persoonallista tapaani kirjoittaa. Että mainostettaisiin mieluummin "Jos et välitä dekkareista, mutta pidät tämän kirjoittajan aikaisemmista romaaneista, kokeile toki tätä!" Brändi näkyisi tarinan viennissä, keskustelujen rakenteissa, hahmojen syvyyksissä ja rivien väleissä.
Kuitenkin siis itse tekstissä.
Lehdistö saisi sitten tyydyttää omaa skuupinnälkäänsä liittämällä "brändiini" kaikki julkisesti toteamani lausahdukset sellaisinaan. Rehellisinä mielipiteinä. Vaikenemisina silloin kuin haluan. Ei siis tekaistuina mielipiteinä, vaan omana itsenäni lausuttuina. En välittäisi kutsua sitäkään brändiksi tai "omaksi normikseni". Vain yhden henkilön lausumaksi toisen henkilön siitä kysyessä.
Vain aitona alastomuutena ihmisten edessä. Pukeutumisen oikeutena silloin kun nolottaa ja on kylmä.
Kun alkaa ajattelemaan näitä brändäämisasioita, ainakin minun on vaikea löytää reseptiä kultaiseen keskitiehen tai median hallinnan avaimia.
PoistaYksilön korostaminen on noussut nyky-yhteiskunnassa ihan uusiin sfääreihin -- ainakin näin olen käsittänyt. Julkkikseksi pääsee ihan kuka tahansa. Pääministerit ovat otsikoissa siinä missä tosi-tv-esiintyjätkin, asiantuntijalausunnot sekoittuvat mutuun ja mielipiteisiin.
Teoksensa julkisen luonteen vuoksi kirjailijoitakin voidaan ajatella julkkiksina. Minua kavahduttaa koko sana "julkkis" enkä ikinä ole haaveillut julkisuudesta. Jos sinne kuitenkin joutuu, on hyvä olla miettinyt rajojaan ja lainalaisuuksia, joilla homma toimii.
Ja tässä tuleekin yksi haasteista: ani harvalla kirjailijalla on niin paljon valtaa, että hän voisi säännellä mitä lehdissä kirjoitellaan.
Esimerkiksi Sofi Oksanen voinee sanoa naistenlehdelle, että tästä asiasta ei kuulkaa sitten kirjoiteta, tai muuten artikkelia ei julkaista. Oletettavasti naistenlehti haluaa kovasti artikkelin Sofista, koska Sofi kiinnostaa ja myy. Jos tuntematon esikoiskirjailija alkaa "diivailla", on aika todennäköistä, että yhteistyöhön löydetään joku helpompi tapaus, sillä tulijoita riittää.
Brändi ei tietenkään muotoudu vain lehtien sivuilla, mutta yllättävän suuri merkitys lehtijutuilla tuntuu ihmisille edelleen olevan.
Tämä kirjoitus on pohdituttanut minua jopa viime yönä. Olen itse mainonnan suunnittelija ja myös esikoiskirjailija. Mukava yhdistelmä, koska molemmissa saa keksiä ja kirjoittaa.
VastaaPoistaNyt mielessäni kiertää toistuvasti brändääminen terminä niin kuin sitä nykyään käytetään. Jopa nakkikioskin pitäjä (kaikella kunnioituksella) on tätä nykyä brändäämässä sekä firmansa että jokaisen tuotteensa. Siinä on jotain hyvin merkillistä.
Toki aina on markkinointiviestinnän avulla luotu tai suunnattu mielikuvia ja ajatuksia. Mutta brändit on liitetty hyvinkin pitkän ajan kuluessa kehittyneihin/kehitettyihin mielikuviin, jotka kuluttajat aika kiistatta jakavat. Kun aloitin alalla, suomalainen brändi oli Fazerin Sininen ja sitten esimerkki ulkomailta iänikuinen Coca Cola. Ei nakkikioski eikä edes kovinkaan suuri paikallinen yritys.
Nyt sitten brändätään kaikkea. Myös kirjailijoita. Itse puhuisin mieluummin imagosta.
Joka tapauksessa, termit sikseen, tottahan toki kirjailijoita brändätään. Markkinointiviestintä on sitä tehokkaampaa, mitä systemaattisempaa se on: sama viesti, toistoja, toistoja, toistoja. Yhden kirjan "pinnalla" oleva elinkaari ei usein riitä brändin synnyttämiseen mutta kirjailijan jo riittää. Sitä paitsi, kun on rahasta kyse, miksi kannattaisi brändätä yhtä kirjaa, kun samalla brändää jo seuraavatkin kirjat. Ostetaan uusin Pulkkinen.
Raha, tuo rakas ystävä ja vihollinen. Sehän kaiken takana tietysti on. Kustantajan pitää myydä jakeluportaalle ja jakeluportaan kuluttajalle. Kun kustantajalla on näyttää jakelulle kunnon brändi hienoine oheistuotteineen, läpi menee. Todennäköisesti on suht helppoa brändätä kirjailija jopa ilman koko kirjaa.
Koska työskentelen mainosalalla, minulta kysyttiin heti kustannussopparin saatuani, kuinka aion brändätä itseni. Minua nauratti. Kustantaja on pieni, eikä oheismateriaalia ole. Brändäämisestä ei siis voi olla kyse siinä mielessä kuin sen mainosmaailmasta käsin näen.
Mutta brändäämisen lait meissä jokaisessa kuitenkin jollakin lailla pyörii. Mitä kirjoittaa blogiinsa. Mitä toivoisi kirjasta/itsestään kirjoitettavan ja kuinka sitä kirjoittamista pyrkii ohjaamaan. Tuskin meistä kukaan menee puhumaan kirjastaan eri tilanteista hyvin erilailla. Brändäämisessä on kysymys viestin selkeyttämisestä ja sen systemaattisesta eteenpäin viemisestä. Tehtiin se sitten isolla rahalla ja näyttävän tietoisesti tai ihan itse, ruohonjuuritasolla.
Kun on pienen kustantamon kirjailija ja taistelee sekä jakelukanavista että lukijoista ilman, että takana on juurkikaan markkinointiviestinnällisiä toimenpiteitä, tietää kyllä, että jokainen lukija, joka on kirjan löytänyt, on löytänyt sen ihan kirjansa vuoksi. Ei ole brändäyksen ongelmaa harteilla. Mutta silti, yön pimeinä hetkinä, tulee pohdittua, olisipa aika kiva, jos kustantaja tai jakeluporras brändäisi sen verran, että jossakin lehdenkulmassa olisi joululahjailmoitus, jossa killottaisi myös oman kirjan kuva. Tämä maailma nyt on tulvillaan kirjoja ja muita brändejä. Kuinka siinä kuluttajaparka löytää käteensä juuri sen, mitä minä toivon hänen saavansa :)
Kiitos kommentista, hyvin kiteytetty!
Poista"Brändäämisessä on kysymys viestin selkeyttämisestä ja sen systemaattisesta eteenpäin viemisestä."
Näinhän se on. Ja tätä tukee, jos kirjailija pysyy genrekarsinassaan eikä silloin tällöin loiki naapuripilttuisiin -- ellei sitten eri nimen turvin. ;)