27.9.2013

Pari sanaa julkisuuden hallinnasta

Harva kirjailijaksi haluava tulee ajatelleeksi työnsä julkista puolta muuten kuin teoksen osalta. Kirja on julkinen, sen saa lukea kuka tahansa ja kuka tahansa saa sanoa siitä mitä tahansa. Selvä se!

Mutta samalla, kun kirja julkaistaan ja työstä tulee julkinen, muuttuu jokin muukin: kirjoittaja muuttuu yksityishenkilöstä julkiseksi henkilöksi eli kirjailijaksi. Kirjailijan nimi painetaan kirjaan ja kansiliepeessä tai takakannessa hymyilee oma pärstä. Hyvässä lykyssä tulee mainoksia, haastatteluja ja esiintymisiä.

Julkisuutta on montaa eri tasoa: kirjailija voi käyttää salanimeä, olla ottamatta kirjailijakuvaa ja kieltäytyä haastatteluista ja esiintymisistä, jolloin yksityisyys lienee tarkimmin varjeltua. Suuri salaperäisyys voi kyllä toimia myös markkinointikikkana ja herättää mediassa uteliaisuutta, jos kirjasta tulee hitti. Useimmin salanimen hyötyjä etsivät kuuluisat kirjailijat, kuten J. K. Rowling, halutessaan kokeilla jotain uutta ja erilaista, ilman nimensä tuomaa myyntiarvoa. (Ja jos myynti paljastuu heikoksi, oikean henkilöllisyyden paljastamalla voi saada ne kätevästi nousuun.)

Mutta täyden tuntemattomuuden ja Sofi Oksasen kaltaisen kuuluisuuden välillä on monta julkisuuspienaa, joilla kirjailijat keikuttelevat.

Ihan ensimmäiseksi on hyvä tehdä selväksi yksi asia: toisin kuin joskus kuulee väitettävän, ani harva kirjoittaja, joka onnistuu saamaan käsikirjoituksensa kustannetuksi, pyrkii sillä julkisuuteen. En tunne yhtäkään kirjailijaa, joka nauttisi siitä, että on julkisuuden henkilö. Suurimmalle osalle se tuntuu kirjailijan työn pakolliselta osalta, epätoivoisena keinona saada teoksilleen lukijoita, vaikka sitten yksi tai kaksi kerrallaan. Kiertueet, esiintymiset ja vaikkapa koulukeikat ovat myös palkitseva, joskin raskas tapa tavata lukijoita kasvotusten. Kirjailijoissakin on niitä, joille ihmisten kohtaaminen on mieluisampaa kuin toisille kirjailijoille. Kirjailijan työ on kuitenkin melko yksinäistä puurtamista ja tuulettuminen tekee välillä hyvää. (Toisaalta reissaaminen on aina myös pois itse kirjoittamiselta, mikä ei aina ole ihanteellista.)

No niin. Nyt on selvillä, että pelkkä kirja ei astu julkaisemisen jälkeen julkisuuteen. Kirjailija omana persoonanaan astuu myös -- tuodakseen kirjansa mahdollisimman monen lukijan tietoisuuteen. (Kukaan ei voi lukea kirjaa, jota ei tiedä olevan olemassa.)

Ja tästä seuraakin jotain mielenkiintoista: kirjailijan on mietittävä suhteensa julkisuuteen. Mielellään jo ennen ennen kuin sitä julkisuutta saa. Miksi? Koska kerran julkisesti kerrotut asiat ovat julkisia aina. Internet ei unohda.

Tämä blogi esimerkiksi on julkinen, joten minun on oltava tietoinen siitä, että kirjoitan ja kommentoin tänne mitä tahansa, se voi tulla joskus tulevaisuudessa vastaan asiayhteydestä irrotettuna. Jos minulla olisi julkinen Facebook-tili tai olisin Twitterissä, kaikki mitä siellä kirjoittaisin olisi julkista. Kun annan haastatteluja, minun pitää varautua siihen, että artikkelissa käytetään kutsumanimeäni kirjailijanimen sijaan. (Tämä ei tunnu muuttuvan, vaikka siitä huomauttaisi.) Minulla ei ole nimikaimoja, joten minut on aika helppo löytää, jos haluaa. Eli eipä suojaa saa kirjailijanimestäkään.

Toinen asia, mikä kannattaa huomioida, on lähipiiri: kaverit, tuttavat, kaukaiset sukulaiset. Heillä ei välttämättä ole käsitystä siitä, että kirjailija ei ehkä halua paljastaa kaikkia asioitaan julkisesti. Hän ei ole enää yksityishenkilö, joka ei kiinnosta mediaa pätkän vertaa. (Kuinka moni on lukenut otsikoita kirjailijan veromätkyistä? Miten se voi mitenkään kiinnostaa ketään?) Jos siis tunnette läheisesti kirjailijan, älkää huudelko netin palstoilla tai kommenttikentissä sellaisia asioita, joita hän ei ole jo jakanut julkisesti kaikille. Älkää kertoko puolison nimeä, jos hän ei ole julkisuudenhenkilö, älkää lähettäkö terveisiä lapsille tai kertoko kotiosoitetta. Olkaa huomaavaisia.

Tämä ei ole diivailua eikä kuvasta sitä, että "nyt se kuvittelee olevansa isokin julkkis". Ei. Varovaisuus on viisautta ja suhdetta julkisuuteen kannattaa miettiä tarkkaan ennen kuin siihen lähtee, sillä jos joskus alkaa iso kivi vieriä ja käännösoikeuksia tai palkintoja ropista, median valokiila voi osua omalle kohdalle. Silloin kannattaa olla omat rajat selvillä ja pitää niistä tiukasti kiinni.

Kirjailijalla ei ole velvollisuutta esitellä perhettään ja kotiaan ja lakanoidensa väriä. Hänen velvollisuutensa on kirjoittaa rehellisesti ja tinkimättömästi. Sitä pitäisi jokaisen kunnioittaa.

9 kommenttia:

  1. Hyvää pohdintaa. Riippuen siitä, mitä kirjallisuuden lajia kirjoittaa, onko mies vai nainen, tai ihan muuten vaan, toimittaja saattaa aloittaa keskustelun: "Kerro kirjastasi" tai "Kerro perheestäsi." Henkilökohtaisesti voin sanoa, että minua nyppii, jos minun oletetaan naispuolisena kirjailijana tai edes lastenkirjailijana määrittävän itseni ensisijaisesti perheen ja kodin kautta. Ei kiitos.

    Toisaalta myös kirjailijalla on oman julkisuutensa lisäksi valta määrittää läheistensä julkisuus. Kuinka paljon kertoo julkisuuteen pienistä lapsistaan, kuolleesta puolisosta, vaikeasta tätisuhteesta? Sitä valtaa ei tule ottaa liian kevyesti. Harkintaa tulee käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiva lisäys kommentissasi!

      Todellakin: monissa tapauksissa kirjailija ei kerro vain omasta elämästään vaan sivuaa väistämättä muiden elämää. Tämä on ihan ymmärrettävää ja okei, jos kaikki osapuolet ovat tietoisia asiasta.

      Mutta äkillisesti julkisuuden valokeilaan joutuva ihminen ei välttämättä heti ole kartalla siinä, mitä paljastaa ja kenelle. Ja kun jokin asia on kerran mediaan levinnyt, mahdollisuudet hallita asiaa sen jälkeen ovat aika huonot.

      Poista
  2. Kiinnostava postaus. Tykkään kyllä lukea lempikirjailijoideni haastatteluja, joissa he saattavat kertoa muustakin kuin kirjoittamisestaan, mutta en pidä siitä jos ihmisiltä udellaan vastoin heidän tahtoaan. Toivetta käyttää kirjailijanimeä esim. haastatteluissa pitäisi kunnioittaa ja aika ikävää, jos näin ei ole pyynnöstä huolimatta tehty. :/ Ymmärrän täysin jos kirjailijat eivät halua köyttää oikeaa nimeään, ja mitäpä minä sillä lukijana tekisinkään?

    Mutta tuosta Rowling-jutusta, postauksesta saa hiukan käsityksen kuin hän olisi itse paljastanut salanimensä saadakseen kirjan myyntiluvut kätevästi nousemaan. Rowling ei itse paljastanut olleensa dekkarin kirjoittaja, vaan olisi halunnut pitää sen salaisuutena, ja hän tuskin tarvitsee lisää rahaa tällä tavalla, lisäksi hän luovuttaa dekkafin tekijänoikeuspalkkiot hyväntekeväisyyteen Kustantamo toki varmaan on ollut mielissään kohonneista myyntiluvuista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naistenlehtien kirjailijahaastattelut käsittelevät lähes aina jotakin muuta kuin kirjoittamista. Sivulauseessa voidaan mainita, että tällainen kirja on juuri tulossa tai tullut, mutta eipä juuri muuta. Minäkin luen niitä silloin tällöin, koska ihmiset ylipäätään ovat kiinnostavia, eikä ole todellakaan tarkoitus arvostella sitä, jos tällaisia haastatteluja antaa. Se on näkyvyyttä ja uusi kokemus!

      Ajan kirjoituksellani takaa sitä, että julkisuus on aina kaksiteräinen miekka ja yksityisyytensä rajoja on hyvä miettiä ennen kuin ne menettää. Myös niiden, jotka eivät ole kirjailijoita, vaan kuuluvat vaikkapa lähipiiriin.

      Heh, B.N., ei minulla ollut tarkoitus tuollaista käsitystä antaa Rowlingista. Postauksessa mainitsemani "kirjailijan hyöty" kosketti nimenomaan sitä, että Rowling pystyy julkaisemaan proosaa, joka arvotetaan omana itsenään ilman hänen kuuluisaa kirjailijanimeään vain siten, että hän käyttää salanimeä. Tämäkin julkisuuden takia!

      Mistä tämä puhe rahasta tuli? :) On hyvä muistaa sekin, että huippukirjailijan tuloista hyötyy aika iso määrä muita kaupan alan ja kustannusalan tekijöitä (vain joitakin mainitakseni). Vaikka Rowlingilla olisi itsellään rahaa kuin Roope Ankalla, joku toinen voi haluta sitä Rowlingin "avulla" enemmän ja "vahingossa" paljastaa kirjailijan salanimen takana... Mistä näistä tietää?

      Poista
  3. Kiitos kommentista, Jere!

    Yksi pelottavimpia puolia julkisuudessa on, että sitä on hyvin vaikea hallita ja asiat vääristyvät sekunnissa.

    VastaaPoista