11.10.2013

Riittääkö, että oma kaiku vastaa?

Samaa vanhaa, sanotte, mutta kirjailijan mielessä nämä pyörivät tasaisin väliajoin -- joko itsestä tai kollegoista lähtöisin.

Nimittäin kysymys miksi kirjoitan. Pääkopan udusta nousee tämän tyyppisiä ajatuksia:

Miksi kirjoitan, kun tuntuu ettei ketään kiinnosta? 
Miksi kirjoitan, kun kirjastani ei julkaista kritiikkejä? 
Miksi kirjoitan, kun en saa lukijapalautetta, en fanipostia? 
Miksi kirjoitan, kun kustantamolle olen E-luokan kirjailija, joka saa itse maksaa lounaansa messuilla? 
Miksi kirjoitan, kun se tarkoittaa, ettei minulla ole kesälomia eikä vapaita viikonloppuja?
Miksi kirjoitan, kun tuntuu ettei kukaan ymmärrä mitä kirjoitan?
Miksi kirjoitan, kun esiintyessäni puhun tyhjille penkkiriveille? 
Miksi kirjoitan, kun kukaan ei mainosta kirjojani eikä niitä löydä kirjakaupasta kuin tilaamalla? 
Miksi kirjoitan, kun kirjan myyntituotoista ei maksa edes kahden kuukauden sähkölaskua?


Listalta unohtui varmasti jotakin, sillä ei työnsä mielekkyyden kyseenalaistaminen tähän lopu. Kirjailijat kun tunnetusti ovat aika luovaa väkeä.

Kaiken ydin lienee se, että ihminen kaipaa työlleen arvostusta. Olen miettinyt, että kenties julkaisevalle kirjailijalle on ulkoinen, näkyvä arvostus painokkaammin tärkeää, sillä hänen työnsä (kirjan kirjoittaminen) on sisäistä, yksinäistä dialogia, jota kustannustoimittajakaan ei kykene keventämään -- ja työn lopputulos on kuitenkin julkinen. Riittävän julkisen arvostuksen määrä ja laatu vaihtelevat kunkin kirjailijan kohdalla, sillä kyse on yksilöistä. Monissa tapauksissa riittäisi, että kirjasta ilmestyy kaksi kritiikkiä (ei liikaa painoarvoa yhdelle), sen näkee kirjakaupassa oikeasti myynnissä sattumalta ohi kulkiessaan (onpas kiva ja kovakantinen!), siitä saa yhden lukijapalautteen (Tosi Ihku!) ja myynti kulkee siihen malliin, että sopii olettaa seuraavienkin kirjojen julkaisemisessa olevan järkeä kustantamon näkökulmasta.

Nämä nyt ovat vain spekulaatioita, joita ei tule ottaa liian vakavasti. Ehkä on kirjailijoita, joille riittää, että kirja on kirjoitettu ja julkaistaan. Ehkä on kirjailijoita, joille ei riitä vähempi kuin se, että kirja voittaa palkintoja, siitä tehdään näytelmä ja elokuva, se käännetään kuudellekymmenelle kielelle ja myydään miljoonille ihmisille.

Taiteilen itse jatkuvasti kysymysten kanssa "miksi teen mitä teen", "mitä odotan tältä asialta" ja "mikä on riittävästi". Riittääkö kirjailijalle se, että vain oma kaiku vastaa?

Näihin kysymyksiin on jokaisen kirjailijan itse etsittävä vastaus -- monta kertaa elämässään.

16 kommenttia:

  1. "Miksi kirjoitan kun vastaukset ovat aina 'kiitos mutta ei kiitos' ?"

    Olisi kiva pystyä kirjoittamaan vain itselleen, mutta ei se niin mene.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se mene, ei.

      Jossain vaiheessa alkaa vuoropuhelu ulkomaailman kanssa ja sisäinen lapsi herää kyselemään jatkuvasti ”miksi”.

      Olisi kiva tietää, onko tilanne sama viidentoista vuoden jälkeen vai sanooko sisäinen lapsi silloin ”haista v*ttu”. :D

      Poista
    2. Calendula: indeed! Veit sanat suustani!

      Poista
  2. Minä voin tietenkin puhua vain harrastajakirjoittajan näkökulmasta, mutta oletko varma ettet esitä itsellesi vääriä kysymyksiä? Sen sijaan että kysyy miksi, voisi olla hedelmällisempää kysyä vaikkapa:

    Kenen haluaisin olevan kiinnostunut kirjoituksistani? Keneltä haluaisin fanipostia? Millaisia kritiikkejä haluaisin? Mitä muuta haluaisin harrastaa kirjoittamisen lisäksi? Jne.

    Varmasti näitäkin on tullut pohdittua, mutta aika harva kirjailijan uran alkutaipaleella oleva loppujen lopuksi kai tietää mihin on ryhtymässä ja mitä on odotettavissa. Miksi on muuten ihan hyvä kysymys, mutta siihen ei aina pysty itse vastaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän muitakin kysymyksiä tulee miettineeksi (ja tuossa blogikirjoituksessa yritin tuoda esille pähkäilyjä laajemminkin, eli ne eivät ole kaikki omakohtaisia), mutta jotenkin kaikki aina palaa kysymykseen "miksi". Se on niin perustavanlaatuinen olemassaolon tai jonkin tekemisen järkevyyden/syiden sisäistä punnitsemista -- ja tässä miksi-kysymyksen introverttiydessä mielestäni onkin kirjoittamiseen liittyvä pointti: halu ja motivaatio kirjoittaa tulevat lähtökohtaisesti ihmisen sisältä. Ei ulkopuolelta kannettu vesi pysy kaivossa. Kuitenkin tuota halua ja motivaatiota keikuttelevat monet asiat sen jälkeen, kun on julkaissut.

      (Esimerkiksi nuo "keneltä"-kysymykset ovat ulospäin suuntautuvia kysymyksiä, sillä kirjoittaja ei voi niihin vaikuttaa. Kun kysyy "miksi", kysyy sitä itseltään ja vastaus siihen kysymykseen on vain itsellä.)

      Julkaiseminen muuttaa monia asioita, se on totinen tosi, joten voi hyvin olla, että harrastajakirjoittajan näkökulma on toinen.

      Pohjimmiltaan kirjoittaminen on kuitenkin valinta. Ja valintaan liittyy ensisijaisesti kysymys miksi. :)

      Poista
  3. Hyviä kysymyksiä. Nämä ovat myös siitä "hauskoja", että perinteisestihän kirjailija ei saisi tällaisia paljastaa miettivänsä kuin korkeintaan kustiksen kammiossa. Ei saa haluta laajaa lukijakuntaa, ei himoita isoa myyntiä, ei olla kunnianhimoinen, siis muuten kuin taiteen suhteen.

    Nyt julkaisseena kirjailijana itselleni on tullut tavallaan yllätyksenä, miten eri tavalla tärkeää kirjoittamisesta on tullut. Kun aiemmin tavoitteena oli tulla kirjailijaksi (vaikea, mutta ei mahdoton tavoite), saada se eka kirja julkaisuun, niin nyt tavoitteena on vain... kirjoittaa. Kirjoittaa niin paljon ja niin hyvää kuin irti lähtee. Kirjoittaa kaikkea. Kirjoittaa, kunnes kaatuu. Ja jos ei jostain syystä kirjoita, tuntee pettävänsä itsensä. Ja kirjoittamisen. Valtavan addiktoivaa toimintaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailija ei saisi paljastaa olevansa tavallinen kuolevainen ihminen, toisinaan kiva, toisinaan kusipää. Ymmärrän sen ihan hyvin, koska ei kirjan lukijan tarvitse tietää sen kirjoittajasta mitään. Kirja toimii itsenäisesti.

      Ja sitten toisaalta en näe mitään järkeä siinä, että kirjailijamyyttiä pitäisi kaikkien kirjailijoiden väkisin pitää pystyssä tällaisena tosi-tv:n ja sosiaalisen median aikakautena, jolloin yksityisestä tehdään julkista ja arjesta juhlaa. Kirjailijan työn ihmeellisyys luovuuden ja taiteen alueilla ei katoa siitä, että kertoo työn olevan välillä rankkaa ja huonosti palkattua. (Kokonaisen maailman luominen kuulostaa juuri tuollaiselta työltä...) Tai että kirjailija on joskus epävarma.

      Hauska juttu muuten, Maggis, tuo tavoitteiden muuttuminen, sillä minusta tuntuu tällä hetkellä, että se on mennyt juuri toisin päin: ensin oli tavoitteena vain kirjoittaa ja nyt on tavoitteena tulla kirjailijaksi (tai pysyä sellaisena niin kauan kuin se on kivaa ja palkitsevaa). :D

      Poista
    2. Ehkä olisi pitänyt laittaa tuohon ironiset hipsut:"tulla kirjailijaksi", niin ei kuulostaisi liian pompöösiltä. :D Tarkoitin siis sitä suht selkeää tavoitetta saada eka kirja julkaistuksi. Nyt ei ole enää selkeitä tavoitteita, on vain kirjoittaminen.

      Poista
  4. Miksi-kysymys varmaan on inhimillisen olemassaolon peruskysymyksiä, joten ei ihme, että juuri kirjailija niitä pohtii. Listasi on varsin ravisteleva, vaikka joukossa ei valitettavasti ollut yhtään uutta edes minulle, joka en ole vähimmässäkään määrin kirjailija, en edes kirjailijan urasta haaveileva (vaikka oletus tuntuu olevan, että kaikki minun ammatissani toimivat ja vielä sivuhommikseen jonkinlaista kritiikkiäkin kirjoittavat eivät muuta halaja kuin tulla kirjailijoiksi).

    Pohdintasi herätti monenlaisia ajatuksia, mutta ennen kaikkia ajattelen, että tuota miksi-kysymystä olen omalla urallani pohtinut säännöllisin välein. Palkkaa tosin on tullut ja sähölaskut olen saanut maksettua, mutta silti olen useasti ihan istunut alas ja miettinyt, miksi teen työtä jota teen. Aina on syitä jatkamiseen löytynyt. Toivottavasti niitä löytyy myös Sinulle, kuten muillekin kirjailijoille. Muuten omat hommani jossain vaiheessa tyrehtyvät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, on varmaan kohtuullisen ärsyttävää, että oletetaan kaikkien haluavan tai pyrkivän kirjailijoiksi, jos vähänkin on kiinnostunut kielestä ja kirjallisuudesta! Ei se kaikkien haave ole.

      Työn tekemisen palkitsevuus tulee jostain muualta kuin palkasta (millä en nyt mitenkään yritä sanoa, että palkka olisi sivuseikka: se nyt kuitenkin on syy, minkä vuoksi ihmiset tekevät jos jonkinlaisia töitä. Mutta väitän, että ani harva tekee esim. 40 tuntia viikossa hommia niska limassa ja saa suurimman tyydytyksensä siitä päivästä, kun pääsee ihailemaan palkkakuittinsa uusia numeroita). Minä esimerkiksi saan päivätasolla suurimman ilon siitä, kun saan asioita valmiiksi. Ping, tehty! Tai saavutan tavoitteita, joita olen itselleni asettanut, kuten nämä sanamäärätavoitteet. Ne vievät kohti päämäärää, ne pitävät minut ajassa kiinni.

      Menee filosofiseksi. ;) Mutta niin, minusta tuntuu, että kaikki kirjailijat eivät jaksa sitä, että vaikka he antaisivat parhaansa, kirjoittaisivat upeita teoksia, vain se oma kaiku vastaa. Sillä kirjailijat ovat siitä ilkeässä tilanteessa, että he pystyvät vertaamaan itseään toisiin koko ajan. Itse asiassa heidän on erittäin vaikea välttyä siltä. Top 10 -myyntilistat, palkinnot, lehtiartikkelit, käännössopimukset, apurahat, kritiikit, elokuvaoikeudet, mainokset, tv-haastattelut... Kaikki kollegoiden onnistumiset ovat julkisia.

      Itseään ei pidä verrata muihin, täytyy pystyä säilyttämään oma into ja usko siihen, mitä tekee. Kyntää vain omaa sarkaansa. Niin sanotaan ja se on totta.

      Mutta on se hemmetin vaikeaa.

      Siksi kysymys miksi. Minäkin toivon, että kirjoittaminen säilyttää mielekkyytensä; että jäisin siinä aina plussan puolelle, vaikka miinuksia kertyykin matkan varrella. Olen tehnyt itselleni lupauksen, että jatkan niin kauan kun kirjoittaminen antaa enemmän kuin ottaa. Sen on oltava kivaa ja antoisaa ja vain minä voin vaikuttaa siihen, onko se sitä minulle.

      Poista
  5. Det är intressant men jag har aldrig kopplat ihop frågan om varför jag skriver med resultatet - alltså den yttre bekräftelsen. Svaren på Varför skriver jag? har alla med det inre att göra. För att de är det enda jag vill göra. För att det är då jag känner mig stark. För att i orden är jag hemma.

    Det betyder naturligtvis inte att jag inte är frustrerad - ofta. Allt det där med marknadsföring, och synlighet, och bekräftelse som du tar upp, allt det där har jag våndats kring. Men jag kopplar det inte till frågan Varför skriver jag? För mig är det två skilda saker.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetullut näkökulma, Maria!

      Paras kai olisi, jos kirjailija voisi keskittyä vain kirjoittamiseen. Julkaisun myötä tulee "se kaikki muu", eli vuoropuhelu ulkomaailman kanssa messuineen, markkinointikysymyksineen, palautteineen, haastatteluineen ym. Se puoli kirjailijuudesta on todella kuluttavaa ja saa kyseenalaistamaan itse kirjoittamista. Huono juttu.

      Mutta miten välttyä siltä?

      Poista
    2. Det är kanske en av de saker jag aldrig kunde tänka mig när jag började skriva - hur mycket tid allt det där kring själva skrivandet skulle komma att ta. Det är kanske främst det som frustrerar mig - att det blir så lite tid kvar till själva skrivandet.

      Jag ser till att ha perioder som jag fredar för skrivandet. Och sedan, när det är bokmässesäsong eller något liknande, då försöker jag inte ens skriva. Det är det enda sättet för mig att klara av det.

      Poista
    3. Vuosi tuntuu jakautuvan aika monelle kirjailijalle luontevasti osiin: kirjan kirjoittaminen ja sitten sen markkinointi ja messut. Erilliset lokerot. Kuulostaa järkevältä.

      Sitten on näitä osa-aikais- ja päällekkäissäheltäjiä kuten minä. ;)

      Poista
  6. Hyviä kysymyksiä, ja koskettavat muutamaa supermenestyjää luk.ott. jossain vaiheessa jokaisen kirjailijan uraa. Mutta pääkysymykseen "miksi kirjoitan?" on jokaisella tärkeää olla omat vastauksensa tsellä tiedossa. Ja vastauksia kannattaa vielä kyseenalaistaa. Itse ehkä vastaisin a) Koska minun on pakko. ja b) Miksi en? Jälkimmäinen sopisi viihteellisempään viitekehykseen, ja ensimmäisen tarkennuksia voin jatkaa omissa päiväkirjoissani. Niitä, joita ei eläessä, tai ainakaan ennen mahdollista 70-vuotispäivää julkaista. Jos silloin edes on painoteollisuutta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseenalaistaminen taitaa olla yksi kehittymisen kulmakivistä! Ja kuten sanoit, näihin kysymyksiin ei ole vastausta kenelläkään muulla kuin kysyjällä itsellään.

      Olen kyllä miettinyt sitä, että supermenestyjätkään eivät välttämättä säästy miksi-kysymykseltä, joskin todennäköistä on että se ei kumpua salien tyhjyydestä tai kritiikkien puutteesta.

      Tällaisessa verrannaisammatissa on tärkeää muistaa, että jokaisella kirjailijalla on ne epävarmuudet ja kipupisteet -- helpolla ei pääse kukaan. :)

      Poista