5.3.2014

Kannattaa olla kaunis nuori nainen

Kehuna sitä kai kuuluisi pitää. Kun joku sanoo "sinähän olet tuollainen kaunis nuori nainen". Jossain vaiheessa se alkaa kuitenkin nyppiä. Sitä nimittäin huomaa, että lausahdus alkaa yleensä sanoilla "no ei ihmekään/no ilmankos kun/ totta kai, koska". Sitä tajuaa, että kehuun on piilotettuna viesti: olet saavuttanut kaiken ulkoisilla avuillasi. Olet jotain vain, koska olet nuori ja kaunis nainen.

Iso keskisormi tähän.

Ulkoiset määreet eivät ohjaa sitä, mitä teen. Ne eivät kerro totuutta minusta, ne eivät osoita voimavarojeni mittaa, intohimojeni laatua, taitojani tai älykkyyttäni saati määrittele valtaa, mikä minulla on omaan elämääni. Ihminen rakentuu sisältä päin.

En voi mitään sille, minä vuonna olen syntynyt tai sille, minkälaiset ulkonäkögeenit olen perinyt vanhemmiltani. En voi mitään sillekään, jos minut luokitellaan "kauniiksi nuoreksi naiseksi" tai jos sitä pidetään selityksenä kaikelle, mitä olen elämässäni saavuttanut.

Loppujen lopuksi sekä "kaunis" että "nuori" ovat minuuteni määreinä varsin tyhjiä.

Sanotaan, että kauniille ihmiselle annetaan virheet helpommin anteeksi; että hänellä on kaikin puolin elämässä helpompaa. Ulkonäöllä on merkitystä. Sitä ei käy kiistäminen. Tutkimukset osoittavat muun muassa, että pitkät naiset saavat lyhyitä enemmän palkkaa -- samoin kuin normaalivartaloiset tienaavat enemmän kuin lihavat -- ja että kauniit ihmiset saavat parempaa palvelua.

Pahimmillaan "kaunis nuori nainen" tarkoittaa kuitenkin sitä, että oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen otetaan pois. Subjekti muuttuu objektiksi, esineeksi; kuoreksi, jonka sisällöllä ei ole painoarvoa tai merkitystä. Saa koskea, saa lyödä, saa lääppiä, saa nimitellä. Saa raiskata.

Kuinka usein olette kuulleet, kun nuorelle miehelle sanotaan menestymisen oikeutuksena: "no mutta sähän oletkin tuollainen nuori ja komea mies"?

***

Kaunis ulkonäkö on valtaa. Ei sitä muuten tavoiteltaisi hinnalla millä hyvänsä. Kauneuden ympärillä jylläävä teollisuus on valtava bisnes. Kun nainen pidetään tyytymättömänä ulkonäköönsä, hänet pidetään hallinnassa -- ja ennen kaikkea kuluttajana ohjailtavissa.

On kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään, mitä saavutetaan kauneuteen ja ulkonäköön perustuvalla vallalla. Jos sitä on pakko ylläpitää syytämällä rahaa kulutustavaroihin ja jopa oman henkensä uhalla kirurgin veitsen alla, kuinka suurta harhaa ollaan rakentamassa? Miksi naisen tulisi luovuttaa ulkopuoliselle oikeus päättää, onko hän tarpeeksi kaunis; kelpaako hän ihmisenä?

(Naisen ulkonäköä kontrolloidaan jatkuvasti. On aika järkyttävää, että vain jättämällä meikkaamatta, hiuksensa laittamatta ja pukeutumalla huomaamattomasti/huolimattomasti nainen kykenee provosoimaan ympäristöään rajusti. Naisen arvo ihmisenä mitataan yhä sillä, osaako hän meikata, pukeutua oikein tai kävellä kauniisti kengillä, jotka aiheuttavat kipuja ja pahimmassa tapauksessa vammauttavat pysyvästi. Tavaratalojen meikkiosastot ovat hyvä testipaikka: kertaakaan en ole onnistunut saamaan sellaisessa palvelua ilman, että naismyyjä arvostelee ulkonäköäni tai saa minut tuntemaan itseni kelvottomaksi.)

Niin klisee kuin se onkin, todellinen kauneus syntyy tasapainoisesta, seesteisestä mielestä ja terveestä kehosta. Jos on onnellinen elämäänsä, ei tule laskeneeksi ryppyjään, kilojaan, puuttuvia tai liiallisia senttejä. Jos tuntee olevansa hyvä ja hyväksytty juuri sellaisena kuin on, muut aistivat kyllä hehkun -- ja energiaa vapautuu kummasti muuhun kuin ulkonäköasioista murehtimiseen tai shoppailuun.

Kannattaa kuitenkin olla kaunis nuori nainen -- sisimmässään. Sittenkin kun on vanha ja vapautunut mahdottomista vaateista.

15 kommenttia:

  1. Toivoisi, että naiset enemmän itse kyseenalaistaisivat kaikkia ulkoa tulevia pakkoja. Usein ne otetaan itsestään selvyyksinä, kuten hiusten värjääminen. En värjää, koska en ymmärrä, miksei luonnollinen värini olisi se kaunein sävy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Eivät miehet ole sitä teollista kauneutta ensimmäisinä vaatimassa: toiset naiset sen sijaan ovat. Äidit näyttävät mallia tyttärilleen, naistenlehdet julistavat mantrojaan ja jo pienestä tytöt alkavat kommentoida ja kontrolloida toistensa ulkonäköä.

      Se on hämmentävä ja surullinen kierre. Eikä sille näy loppua.

      Poista
  2. Ei kenenkään naisen kovaa työtä saisi vähätellä sillä, että hän olisi muka saanut kaiken helposti, koska sattuu olemaan nätti. Tällainen pistää vihaiseksi.

    Se on kyllä totta, että meikkiosaston palvelu on tylyä, ellei ole jo valmiiksi meikannut erittäin huolellisesti. (Yleensä vieläpä menen sinne vasta siinä vaiheessa, kun kaikki meikit ovat yhtä aikaa loppuneet, joten ei ole ollut mahdollisuuta meikata huolellisesti...) Myös kampaajalla ihmetellään, että etkö muka koskaan värjää, onpas erikoista.

    Ja olet oikeassa, mielestäni kaunein ihminen on sinut itsensä kanssa ja uskaltaa nauttia elämästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reta, se on todellakin outoa ja kieroutunutta, että kauneuden nimissä ollaan valmiita menemään melkoisiin henkilökohtaisuuksiin asiakkaalle puhuttaessa. Kerran olin katselemassa huulipunia, ja myyjä tarjoutui rajaamaan huulet ja testaamaan harkitsemaani punaa suoraan huuliin. Mutta oli talvikuukausi ja mun huulet tietysti pintakuivat. Mitä tekee myyjä? "Kyllä sun pitäis pitää vähän parempaa huolta noista sun huulistas." Olin niin ällistynyt, että en tajunnut sanoa mitään siinä tilanteessa.

      Olen myös ollut pitkään värjäämättä hiuksia. Jos aloittaa kovin nuorena värjäämään, ei välttämättä edes tiedä omaa oikeaa väriään: se kun muuttuu iän myötä. Ihan suotta mollataan suomalaisten hiusten väriä. Mennään vähän etelämmäs, niin siellä naiset voivat vain haaveilla pehmeistä keskiruskean ja maantien sävyistä.

      Poista
    2. Ihan ohi aiheen, mutta minulle oli varmaan yksi elämäni vapauttavimpia ulkonäkökokemuksia, kun menin kampaajalle pitkän värjäämättömyysjakson jälkeen ja kampaaja sanoi minulle että eihän näitä välttämättä ole mikään tarve värjätä, sulla on kauniin väriset hiukset omastakin takaa... Olisin oikeasti voinut alkaa itkemään siinä vaiheessa, kun siihen astisessa elämässäni minulle oli 10-vuotiaasta lähtien (jolloin aloin sitä tukkaani sitten värjätä) jankutettu pelkkää päinvastaista :)

      Poista
    3. Mary, varsin samanlainen kokemus löytyy omasta takaa. "Maantienharmaaksi" luulin hiuksiani pitkään (koska kaikkien suomalaisten vaalearuskeahiuksisten tukan väri oli jostain syystä tämä), kunnes lakkasin värjäämästä ja sain huomata, että ne ovat vivahteikkaat keskiruskeat, joista löytyy punaisen sävyjä.

      Näillä mennään, harmaita jo odotellessa!

      Poista
  3. Hyvin pohdittu. Tuosta ympäristön järkyttämisestä, toimii toiseenkin suuntaan. Kun nainen on nuori ja varsinkin jos hän on kaunis, ihmiset kokevat omistavansa hänen kehonsa. Satelee neuvoja siitä, miten kehoa pitäisi kohdella ja mitä sille ei ainakaan saisi tehdä. Ei saa leikata hiuksia lyhyeksi, jos päässä sattuu kasvamaan paksu, kiiltävä tukka. Virheettömään ihoon ei saa ottaa tatuointeja, lävistyksistä jää arpia. Kyllä sitten vanhana kaduttaa. Argh. Entä jos arvet on naisen mielestä kiinnostavia, jopa esteettisiä? Entä jos tatuoinnit on tärkeitä muistoja? Entä jos meistä kaikista tulee vanhana jotenkin ryppyisiä ja roikkuvatissisiä? Eikun hetkinen... X) Jotenkin logiikka menee niin, että jos nainen on voittanut geneettisessä lotossa, sitä perinteistä elovenakauneutta tulisi säilöä ja arvostaa vaikka hampaat irvessä.

    Olen helpottunut siitä, että alan olla jo sen ikäinen, että mussutukset kehonmuokkauksista ja tyylinvaihdoksista kohdistuvat enemmän ikään kuin kroppaan. Akkavoimaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Jos nähdään potentiaalia Vielä Suurempaan Kauneuteen, sitä pidetään ihan oikeutettuna huomauttaa asiasta. Sikäli ymmärrettävää, jos ajattelee sitä tuon vallan kautta: ehkä sisimmässä ihmetellään ihan vilpittömästi, miksi joku ei käytä kaikkia avujaan hyväksi.

      En tunne itseäni enää kovin nuoreksi, vaikka monesti käyttäydynkin kuin kakara. Neljääkymppiä käydään, kuten sanotaan. Erittäin suurella mielenkiinnolla odotan 40 v. synttäreitä. Jos sinne saakka saa elää.

      Poista
  4. Koska olen laiska ja saamaton, kierrätän tähän FB-kommenttini aiheeseen:

    Jooh, tämä on monella tapaa aika ärsyttävä juttu. Itse voin tarkastella tätä ammattilasien kautta ja kyyninen markkinointi/PR-hattu päässä, sekä yksityishenkilönä. Ensiksimainitusta vinkkelistä, jos minulle laitettaisiin markkinoitavaksi keski-ikäistyvä persjalkainen ja radiokasvoinen scifikirjoittajajamppa, vähän niin kuin minä itse, tai sitten J.S. kaltainen tyyppi, jälkimmäinen saisi huokaisemaan helpotuksesta koska duuni olisi vähän niin kuin puoliksi tehty. Nuori kaunis nainen joka - herranjumala - kirjoittaa _scifiä_ olisi vain niin paljon helpommin markkinoitava tapaus. Henkilötasolla minun mielestäni tämä juttu on ihan täysin perseestä, eikä kenenkään etu. Jotenkin nähdään, että scifiä kirjoittava nainen tai vaikkapa pelialalla työskentelevä nainen on vielä vähän kumma ja eksoottinen juttu, nevermind että esim. itse omalla Harrison-Stetson -otannallani taidan tuntea merkittävästi enemmän julkaisseita suomalaisia scifiä kirjoittavia naisia kuin miehiä. Noi asenteet vain kuolevat niin helvetin hitaasti. Markkinointipuolella joutuu sitten miettimään sitä, että tekeekö duuninsa mahdollisimman tehokkaasti ja samalla kasvattaa ongelmaa, vai tekeekö asiat hyvin.

    Ja sitten, ettei jää vain pienintäkään väärinkäsitystä, niin en todellakaan edes vihjaa että kukaan tässä olisi pärjännyt vain lärvikertoimella. Nämä "kuinka brändättävä on henkilö" -jutut ovat vain kysymyksiä mitä on joutunut ammatillisesti miettimään.

    Kyllähän tätä fasaadumarkkinointia on tehty ja onhan sitten mennyt vituiksikin ja herättänyt pahaa verta, pelipuolella paras esimerkki lie Jade Raymond Ubisoftilta - parhaimmillaan putkan PR:stä sai sen vaikutelman, että joidenkin peliprojektien takana ei ketään muuta olekaan.

    http://media.moddb.com/.../1/155/7_Jade_Raymond_and_team.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailija ei oikein pääse lärvistään eroon, vaikka onhan aina mahdollisuus kietoutua paksuun mystisyyden viittaan ja kieltäytyä kuvista, haastatteluista, esiintymisistä ja oman nimen käyttämisestä. Homma toimii paradoksaalisesti paremmin, jos siitä pitää meteliä (joku muu kuin erakko itse).

      Onneksi kirjat tulevat tässä ensimmäisinä siinä mielessä, että tyhjästä ei kauan melua synny -- eikä yhtäkään kirjaa kirjoiteta pärstäkertoimella.

      Poista
  5. Itse varmaan olen onnistunut kehittämään sen verran kovan kantin tässä menneinä vuosina, etten hirveästi lotkauttaisi korvaani, jos joku joskus sattuisikin olemaan sitä mieltä, että olen onnistunut jossakin vain koska satun edustamaan nuorta, nättiä naista hänen mielestään. Mutta yleisellä tasolla toki tällainen ajattelu on minusta persiistä, enkä sitä katso koskaan hyvällä silmällä.

    Mitä (puhun nyt vain kirjoista) markkinointiin tulee, minua on pitkään vähän ihmetyttänyt se koko hokema, johon aina ajoittain törmää, että nuoden nätin naisen kirjaa olisi helpompi myydä. Ihanko oikesti tämä ajatus siis perustuu jollekin? Ostavatko ihmiset tosiaan laajamittaisesti kirjoja sillä ajatuksella, minkälaisten kirjoittajien kanssa haluaisivat sänkyyn tai treffeille? Tämä ei jotenkin mahdu pieneen päähäni, koska todellisuus tuntuu jotenkin kokoajan toisintavan ihan päinvastaista: niin usein menestyneet kirjailijat kun ovat niitä vanhoja, epäedustavia ukkoja. ;) Toki se nuoruus/naiseus/nätteys voi olla erottava tekijä, jos genren kaikki kirjailijat ovat niitä keski-iän ylittäneitä miehiä, mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että tähän markkinointiajatukseen vaikuttaa ainakin yksi tutkittu seikka. Ihmisten yhteisöissä yleisesti komeina ja kauniina pidetyt kasvot ja terve keho - eli puoleensa vetävät piirteet - ovat olleet merkki hyvistä, ihanteellisista geeneistä. Mies on innostunut esteettisistä naisista ja nähnyt heidät potentiaalisimmiksi äideiksi lapsilleen, naisten sanotaan aistivan miehestä, että tällä on hyvät geenit siittää terveitä lapsia. Tämä tulee siis muinaisista geneettisistä vaistoista.

      Mutta tämä ei ole ainoa asia, mihin komeus/kauneus voi vaikuttaa. Tutkitusti ihmiset kuuntelevat herkemmin sellaisia ihmisiä, jotka koetaan komeiksi tai kauniiksi. Tämä on sukupuolesta riippumatonta, esim. "vähemmän hyvänäköinen" mies ei ehkä saa ääntään kuuluviin yhtä helposti kuin "komea, karismaattinen" mies. "Vähemmän komes (ruma?)" mies joutuu hankkimaan paljon muulla tasolla saadakseen saman karisman. Vastaavasti naisten tapauksessa.

      Edellämainitut seikat voivat luonnollisesti vaikuttaa siihen, että joko vastakkainen sukupuoli muistaa paremmin komean/kauniin kirjoittajan mainoksista tai artikkeleista, tai sitten yleisesti ollaan kiinnostuneita siitä mitä tällaisella kauniilla/komealla ihmisellä on kirjallaan kerrottavana.

      Sukupuolivietti ja geneettinen vaisto ovat voimakkaat tekijät monessakin asiassa. Niitä on pelkän järjen ja tasa-arvomoraalin mahdotonta lähteä täysin kumoamaan.

      Poista
    2. Tähän liittyen on ehkä hyvä huomata myös kaksi toisistaan eroavaa tahoa: on taideteoksen, esimerkiksi romaanin, maailma, jossa kirjailijan ulkonäöllä tai iällä ei ole minkäänlaista merkitystä. Sitten on median luoman tarinan maailma -- kuten lehtiartikkeli tai tv-mainos -- jossa yritetään kertoa kirjasta tai kirjailijasta jotakin, mikä olisi kyseistä mediaa seuraavasta mielenkiintoista ja informatiivista.

      Kirjojen kohdalla kyllä ne vanhat ja vähemmän kauniitkin pääsevät esille -- kirjailijan asema rakentuu yhä edelleen hänen kirjoittamilleen kirjoille. Mutta hyppääkö nuori ja kaunis nainen jostain syystä enemmän silmille?

      Poista
  6. Mielenkiintoinen postaus, J.S. Osuu asian hermoon ja tuo esiin hyviä pointteja.

    Mutta sinähän oletkin kaunis nuori nainen... :D

    VastaaPoista