29.9.2014

Asioita, jotka kirjailijuus on tuonut tullessaan

Kirjailijuutta alkaa olla takana hieman reilut kaksi vuotta. Kaksi? Vain kaksi? Tuntuu, että aikaa on kulunut paljon enemmän. Niin moni asia elämässäni on muuttunut -- ja toisin kuin voisi ehkä kuvitella, valtaosa niistä on pieniä asioita, joita en osannut odottaa.

Tässä muutamia:

Junaliput

Ikinäkoskaanmilloinkaan en ole ostanut junalippuja sitä vauhtia mitä nyt. Matkustaisin toki bussilla enemmän, jos voisin silloin käyttää aikaani muuhunkin kuin vain ikkunasta ulos tuijottamiseen. Mutta junalippuja, kyllä maar. Matkustan kotimaassa enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Kampaaja

Olen ollut niitä ihmisiä, jotka käyvät kampaajalla joskus ja jouluna. Tukkatyyli on kyllä vaihdellut usein, mutta väliin mahtuu pitkiä taukoja kun kuontalo saa rehottaa villinä miten haluaa. En jaksa hiustenlaittoa, se on ylimääräinen vaiva kun voisi tehdä jotain muuta. Mutta mutta. Kun on tullut näitä valokuvaustilanteita ja esiintymisiä ja juhlatilaisuuksia... Yhtäkkiä tuntuukin ihan kivalta, jos hiukset sopivat kokonaisuuteen, jonka vaatteilla luon.

Siitä päästäänkin esiintymisasuihin.

Olen huomannut, että kirjailijan roolissa (kyllä, se on tietyllä tavalla rooli, vaikka oma itseni olenkin) on mukavampi olla, jos on miettinyt esiintymisasunsa. En minä steampunk-korsettiin kotona pukeudu, saati lenkille lähtiessä. Ihan salakavalasti on tullut yksi syy lisää ostaa se ihana mekko tai juuri jonkin tietyn asun kanssa sopivat kengät. Kirottua!

Ja aikaa menee myös suunnitteluun, sillä eivät ne asukokonaisuudet itsekseen synny.

Huomio

Toisin kuin jotkut vatipäät luulevat, kirjailija ei todennäköisesti ole huomionkipeä tai julkisuustyrkky vaikka saakin huomiota osakseen ammattinsa vuoksi. Huomiota nimittäin saa silloinkin, kun ei sitä mitenkään erityisesti halajaisi (ne kirjakritiikit voisivat esimerkiksi olla tosi kivaa huomiointia, mutta se on harvinaista herkkua). Kun olet kumminkaiman serkun häissä ja esittelet itsesi pöytäseurueellesi ja tulee puhe ammateista ja menet möläyttämään, että "kirjailija", niin tietäähän sen, mistä sitten keskustellaan. Imartelevaa? Vaivaannuttavaa? Kumpaakin.

Sosiaalisuus

Kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa, sehän tiedetään. Mutta oikeastaan on niin, että olen sosiaalisempi kuin koskaan ennen. Kavereiden määrä on kollegoiden myötä multiploitunut ja miltei joka viikolle löytyy menoa, jota ei olisi olemassa ilman kirjailijan ammattiani. Olen tutustunut niin moneen hienoon, ihanaan ja innoittavaan ihmiseen, että ihan huimaa. Sosiaalisen elämän vilkkaus on erittäin tervetullut vastapaino koneen ääressä kököttämiselle.

***

Kun katson listaa, huomaan lähes kaikkien kohtien olevan sellaisia, että mikään ei niihin velvoittaisi, ja että ne eivät väistämättä tule kirjailijuuden myötä. Voisin olla matkustamatta, voisin pitäytyä arkipukeutumisessa, olla käymättä kampaajalla, voisin olla kertomatta ammatistani juhlissa (ja pyytää myös lähipiiriä ottamasta asiaa esille) ja pitäytyä omissa oloissani -- ja silti olla ihan yhtä paljon kirjailija kuin nyt.

Mutta nämä muutokset ovat seurausta siitä, että olen halunnut. Olen valinnut.

Se onkin yksi hieno piirre kirjailijan ammatissa: siitä pystyy tekemään sellaisen, mikä on itselle paras.

7 kommenttia:

  1. En voi sanoa, että kirjailijuus olisi juuri vaikuttanut elämääni, jos itse hommaa ei lasketa. Kampaajalla en ole käynyt, olen kyllä opetellut miten saan hiuksiini kiharat promokuvia tai tilaisuuksia varten, pääasiassa näytelmäni ensi-iltaa. :-P Se onkin ainoa varsinainen edustustilaisuus, mitä minulla on ollut.

    Suomeen tulee kyllä matkustettua vähän useammin kuin muuten tulisi. Ja yhden tietokirjani tiimoilta päädyin kerran jopa Tampereelle asti (hui).

    Vähän aikaa sitten tuli juhlissa Amsterdamissa puheeksi, että olen kirjailija. Keskustelun toinen osapuoli kyseli tosi paljon siihen liittyvää ja minähän vastailin. Kysyin, että mitä muuten itse teet työksesi. Nainen kertoi olevansa töissä Lääkärit ilman rajoja -järjestössä, ollut mm. jossain Afrikan kriisissä sekä Thaimaan tsunamin jälkeen auttamassa (vaikka ei itse olekaan lääkäri). Vähän tuli sellainen fiilis, että kenellä tässä on mielenkiintoinen työ, josta pitäisi puhua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, minulla on hieman samanlainen kokemus: yksissä juhlissa pöydässä istui myös lääkäri. Minustakin hänen työnsä olisi ollut paljon mielenkiintoisempi keskustelunaihe kuin oma kirjailijuuteni!

      Unohdin listalta muuten yhden tärkeimmistä: vastaan tuntemattomaankin numeroon, koska se voi olla toimittaja tai työtarjous. Ennen en vastannut. Ja kun tuntematon henkilö luurin toisessa päässä aloittaa "Helsingin Sanomista tässä päivää", en välttämättä oivalla heti, että kyseessä on lehtimyyjä. Joskus se on nimittäin ollut toimittajakin. :D

      Poista
    2. Voi, kännykän soiminen on kyllä yksi... Minullahan on siis sekä Suomen että Hollannin puhelin. Kumpaankaan hyvin harvoin soittaa kukaan (ulkomailla suomalaiseen numeroon vastaaminen maksaa, jos joku ei tiennyt). Suomen numeroon soittaja on lähes aina joko puhelinmyyjä tai harvemmin työhön liittyen. Ei ole muuten häijympää kuin joku "Täällä N.N. WSOY:ltä hei ...Haluaisitko tilata meidän uuden tietosanakirjan?"

      Poista
  2. Sinulla kyllä onkin ollut hienoja asukokonaisuuksia. Heti päällimäisenä tulee mieleen se Finnconin höyhenkaulusviritelmä ja Turcosen pitkä hame ja saappaat -yhdistelmä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Reta!

      Tapahtumien yksi kiva piirre on, että voi halutessaan hieman pynttäytyä: kun kirjoittaa kotosalla yksin, mummovillatakki ja pyjamahousut ovat yleisempi asukokonaisuus! :D

      Poista
    2. Naurahtelin itsekseni tuolle pynttäytymiselle. Ostin juuri kirpparilta _kirjamessuvaatteita_. Kyllä, juuri sitä varten. Ja hörselöä. Minä, joka elän kotona t-paidassa ja pyjamahousuissa, ja kodin ulkopuolella t-paidassa ja farkuissa.

      Poista
    3. Calendula, haa! Siitä se lähtee... ;)

      Poista