19.9.2023

Palkintokiima ja -katve

Kirjavuosi kulkee kohti huipentumistaan syksyn messuineen ja kirjahyökyineen. Yli kymmenen vuotta touhua seuranneena ja siihen osallistuneena alan olla aika rutinoitunut sesonkeihin ja niiden tunnelmiin.

Olen kirjoittanut tässä blogissa palkintofiiliksistä edellisen kerran joulukuussa 2012, eli esikoisvuoteni päätteeksi. 

Mitä ajattelen asiasta nyt?

Lyhyesti sanottuna: hyvin ristiriitaisesti. 

Ensinnäkin on sanottava, että kirjailija ei voi vaikuttaa siihen, palkitaanko hänen kirjaansa vai ei. Aina hän ei voi vaikuttaa edes siihen, lähettääkö kustantaja hänen kirjansa johonkin palkintoon "ehdolle". Kirjoitukseni tarkoitus ei ole siis kritisoida ketään kirjailijaa. Enkä oikeastaan osoita kritiikkiäni myöskään mitään tiettyä raatia tai tuomaristoa kohtaan, koska tiedän, kuinka suuren (käytännössä ilmais-) työn he tahoillaan tekevät, minkä lisäksi kokoonpanot ovat muuttuvia.

Mutta siitä ei pääse mihinkään, että raadit ja koko palkintojärjestelmä käyttävät suurta valtaa -- joskus ajattelen, että suurempaa kuin ehkä halutaan myöntääkään.

Valotan tässä välissä hiukan omaa tilannettani: Olen siis julkaissut ammattilaisena kirjoja yli 10 vuotta. Romaaneja ja lyhytproosaa, nimikkeitä alkaa olla yli 20 kpl, pääasiassa lasten- ja nuortenkirjallisuutta, lajityypiltään spekulatiivista fiktiota. Ehdolla erilaisille palkinnoille olen ollut monesti jo esikoisesta alkaen, mutta palkintopuolelta olen saanut vain Blogistanian Kuopus -palkinnon (2020) ja Kuvastaja -sarjakunniamaininnan (2021). Nämä ovat lukijoiden tunnustuspalkintoja, joihin ei liity rahaa ja näkyvyyttäkin hyvin rajallisesti. 

Blogistanian Kuopus -palkinnon saaneen Dodon (2020) jälkeen yksikään kirjoistani ei ole ollut edes ehdolla mihinkään, vaikka mielestäni olen kirjoittanut tähän asti laadukkaimmat teokseni sen jälkeen. Khimaira (2021), Kerberos (2022), Kenties tapan sinut vielä (2022), Kunnes tapamme taas (2023) ja novellikokoelma Akanvirta (2022). Jokainen edellämainituista on myynyt hyvin, saanut loistavia kritiikkejä ja muutenkin kerännyt positiivista lukijapalautetta. Mutta palkintopuolella: täysi, syvä hiljaisuus.

Kyllä se on vähän yllättänyt, vaikka ei ehkä olisi pitänyt. Nimittäin tuntuu kovasti siltä, että palkinnot kasautuvat paitsi jollekin tietylle kirjalle, myös tietyille kirjailijoille. Kun hetken mietin, mieleen nousee montakin pitkään uraa tehneitä, loistavia kirjailijoita, jotka tuntuvat jäävän palkintokatveeseen kun taas toiset ovat ehdokkuuksien vakiokaartia. Miksi? 

Mikä mekanismi tässä vaikuttaa taustalla? Onko kyse jostain samasta, jossa raha tulee rahan luo? Tai siitä, että tiettyjen tahojen nostamasta on muidenkin helpompi pitää ja sitä kehua ja nostaa? Eli siis jonkinlaisesta tiedostamattomasta laumakäyttäytymisestä?

Ja tässä päästään siihen valta-asemaan, josta aiemmin mainitsin. On palkintoja, jotka voivat mullistaa kirjailijan uran ja kääntää sen nousuun. Tällaisia ovat palkinnot, joihin liittyy kunnon rahasumma ja/tai näkyvyys. Ne saattavat vaikuttaa myös kirjamyyntiin positiivisesti, poikia käännössopimuksia ulkomaille, auttaa saamaan pitkiä apurahoja ja, kuten todettu, kohottaa kirjailijan statusta, jolloin hänen asemansa paranee niin kustantamossa kuin kirja-alalla muutenkin.

Tämä on sitä kiimaa, jota moni kirjailija toivoo kohdalleen. Aina se ei osu tai sitten vaikuta toivotulla tavalla. Joskus käy niinkin ihmeellisesti, että iso ja merkittäväkin kirjallisuuspalkinto tuntuu jättävän tyhjän arvan käteen, kun se jonkun toisen kohdalla on ollut tie tähtiin. 

Ihan erikseen haluan mainita, että lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnot vaikuttavat usein olevan tunnustuspalkintoja tai palkintosummaltaan pienempiä kuin aikuisten kirjallisuuspalkinnot. Lisäksi ne tuntuvat kiinnostavan mediaa vähän, jos lainkaan -- silloinkaan, kun on kyse jostain kansainvälisesti merkittävästä palkinnosta.

Ja sitten on sekin, että ilman niitä kirjallisuuspalkintojakin voi tällä alalla toimia ja pärjätä aivan hyvin. Kuten minä olen pärjännyt. En tiedä, onko kirjailijaa, joka täysin säästyisi niiltä tunnevuoristoradoilta, joita sattumanvaraiselta ja usein epäoikeudenmukaiselta tuntuva palkintojärjestelmä aiheuttaa. 

Kirjojen ja kirjailijoiden (eli käytännössä taiteen) paremmuusjärjestykseen laittaminen on monella tapaa järjetöntä, mutta kun sitä kerran tehdään, se on osa alan rakenteita, ja minusta olisi tärkeää, että näitä rakenteitakin tarkasteltaisiin ja niistä keskusteltaisiin rehellisesti, eikä aina joko hehkutettaisi, hymisteltäisi tai tykkänään vaiettaisi katkeraksi leimaamisen pelossa. 

Palkintokiima tai palkintokatve -- kumpi on sinun osasi, kirjailija?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti