Yle-vero

Tämä nyt ei liity kirjoittamiseen -- kulttuuriin ehkä jotenkin -- mutta totisesti pienituloisen asemaan (johon valtaosa kirjailijoistakin kuuluu). Ja minä.

Nimittäin Yle-vero.

En omista televisiota. En kuuntele radiota. En käytä Ylen nettipalveluja. Joten en ole näistä maksanut. Vuodesta 2013 alkaen jokainen maksaa.

Vero saattaa olla oikeudenmukainen ratkaisu joiltain osin, etenkin jos Ylen tarjonta aiotaan valjastaa nimenomaan suomalaisen kulttuurin vaalimiseen. Hyvä on, olen valmis maksamaan siitä, vaikka en palveluita käyttäisikään.

Mutta millä summalla?

Nyt julki päässeet tulorajaukset ovat naurettavia, jos verouudistusta tarjoillaan kansalle lahjakääreissä, jotka lupaavat progressiivisuutta. Alle 7000 euroa vuodessa "tienaavat" eivät maksa. Hienoa, olkoon niin. Sillä vuositulolla ei kyllä makseta paljon muutakaan. Mutta sitten tämä täyden 140 euron veron maksavien alin palkkatulo, 21 000 euroa, on kyllä aika härskiä. Nimittäin 1750 euroa kuussa on vain muutaman satasen yli pienituloisen rajan. Pienyrittäjistä en edes aloita.

Kaksitoista euroa kuukaudessa. Se kuulostaa aika isolta summalta, kun veroja tullaan väistämättä kiristämään muutenkin. Vitosen voisin maksaa.

Miksi tämä ahdistaa? No arvatenkin siksi, että tavallisen kansalaisen mahdollisuudet vaikuttaa omaan elinympäristöönsä ja elämäänsä tuntuvat karkaavan kauemmas ja kauemmas. Harhaa se on ollut kai ennenkin. Rahasummat, joista politiikan pelikentillä puhutaan, ovat huimia. Palkansaajat ja yritykset sen potin ovat keränneet ja päättäjät heittelevät seteleitä sinne tänne. Ei harmita yhtään, vaikka puolikiloa voitakin maksaa jo 3,20. Siis voita!

Joskus kyllä tekisi mieli palata omavaraistalouteen ja oravannahkoihin.
Vaan verot ne silloinkin kannettiin.