Harhan varjossa

Vaikka en vielä mistään mitään oikeasti tiedä, niin arvelen, että yksi päätoimisen kirjoittamisen rankimmista asioista on henkinen epätasapainoisuus. Koskaan ei voi olla varma, onko teksti oikeasti hyvä vai luuleeko vain niin. Epäilys voi jäädä sittenkin, vaikka kustannustoimittaja näyttäisi peukkua ja kehuja kilisisi lukijoilta. Ja toisinaan sitä vuorostaan luulee, että nyt on tullut kirjoittaneeksi jotain niin kertakaikkisen mahtavaa ja ainutlaatuista ja uutta, että korvissa vinkuu, mutta vastaanotto onkin laimea.

Harhoja, harhoja kaikki lie.

Hoi, te konkarikirjailijat! Kertokaa, onko keskitie löydettävissä kirjoittamisen henkisissä aallonpohjissa ja -huipuissa vai onko vain opittava sietämään epävarmuutta ja opeteltava tiristämään luomisen harhoista vahvalaatuisia totuuksia?