Kirjailijan ammatti on siinä mielessä erikoisuus, että
siihen ei voi suoranaisesti kouluttautua. Kuvataiteissa, musiikissa,
teatterissa, elokuva-alalla – kaikista löytyy nykyään opintoja, joista
ansaitsee tutkinnon ja nimikkeen.
Kirjoittamiskursseja ja -pajoja sen sijaan löytyy, ja onhan
Gummeruksellakin kirjailijakoulunsa. Mutta mikään näistä ei takaa, että
koulutuksen päätyttyä olet kirjailija.
Miksi kirjailijaksi oikeuttavaa koulutusta ei ole? Mitä eroa
on kuvataiteilijalla, muusikolla, dramaturgilla tai käsikirjoittajalla? Mikä
tässä taiteenlajissa on niin erilaista, että nimikettä ei saa koulutuksen vaan omavaltaisuuden kautta? (On totta, että esimerkiksi muusikko voi olla
menestynyt ilman tutkintopapereita, mutta keskitytään tässä nyt
kirjallisuuteen.) Kuka tahansa kirjan julkaissut voi kutsua itseään
kirjailijaksi, ja toisaalta joku kokonaisen tuotannon päivätyönsä ohella tehnyt
voi edelleen mieltää itsensä joksikin muuksi kuin kirjailijaksi. Edes
salaperäinen Kirjailijaliitto ei huoli siipiensä alle kuin tietyt kriteerit
täyttävät kirjailijat. Minkälainen tämän auktoriteetin hyväksynnän merkitys
kirjailijalle käytännössä on, en tiedä.
Ehkä tilanne liittyy jollain tavalla siihen, minkälainen
kirjailijan asema yhteiskunnassa on, miten kirjailija mielletään.
Stereotyyppinen kirjailija on jollain tapaa viisaampi, valveutuneempi ja
tarkkanäköisempi kuin keskivertokansalainen. Hänellä on niin sana kuin kynä
hallussa ja viiltävän analyyttinen ote maailman tilanteeseen. Hän on ihmisyyden
tutkija, yhteiskunnan kritisoija, historian tallentaja, tarinankertoja ja
ennustaja. Kirjailija on tietyllä tapaa lainsuojaton, yhtä aikaa yhteiskunnan sisäpuolella
ja ulkopuolella. Eihän sellaiseen voi kouluttautua, sellainen joko on tai ei,
ajatellaan.
Jos taas mietitään asiaa eri kantilta, syitä voisi löytyä
myös siitä, että tittelikoulutusta kirjailijaksi ei tarvita. Käsikirjoituksia
vyöryy kustantamoihin muutenkin. Uusia kirjailijoita tulee, vanhoja poistuu.
Kuka tahansa, joka haluaa kirjailijaksi, voi yrittää sitä. Kirjoittaminen ei
ole välineurheilua. Sisältö ratkaisee.
Lisäksi luulen, että Suomen valtio ei haluaisi uutta
koulutusohjelmaa, joka kouluttaa kortistoon.
Kertokaa ajatuksianne!
