Pystymetsän parhaimmat.

Kirjailijan ammatti on siinä mielessä erikoisuus, että siihen ei voi suoranaisesti kouluttautua. Kuvataiteissa, musiikissa, teatterissa, elokuva-alalla – kaikista löytyy nykyään opintoja, joista ansaitsee tutkinnon ja nimikkeen.

Kirjoittamiskursseja ja -pajoja sen sijaan löytyy, ja onhan Gummeruksellakin kirjailijakoulunsa. Mutta mikään näistä ei takaa, että koulutuksen päätyttyä olet kirjailija.

Miksi kirjailijaksi oikeuttavaa koulutusta ei ole? Mitä eroa on kuvataiteilijalla, muusikolla, dramaturgilla tai käsikirjoittajalla? Mikä tässä taiteenlajissa on niin erilaista, että nimikettä ei saa koulutuksen vaan omavaltaisuuden kautta? (On totta, että esimerkiksi muusikko voi olla menestynyt ilman tutkintopapereita, mutta keskitytään tässä nyt kirjallisuuteen.) Kuka tahansa kirjan julkaissut voi kutsua itseään kirjailijaksi, ja toisaalta joku kokonaisen tuotannon päivätyönsä ohella tehnyt voi edelleen mieltää itsensä joksikin muuksi kuin kirjailijaksi. Edes salaperäinen Kirjailijaliitto ei huoli siipiensä alle kuin tietyt kriteerit täyttävät kirjailijat. Minkälainen tämän auktoriteetin hyväksynnän merkitys kirjailijalle käytännössä on, en tiedä.

Ehkä tilanne liittyy jollain tavalla siihen, minkälainen kirjailijan asema yhteiskunnassa on, miten kirjailija mielletään. Stereotyyppinen kirjailija on jollain tapaa viisaampi, valveutuneempi ja tarkkanäköisempi kuin keskivertokansalainen. Hänellä on niin sana kuin kynä hallussa ja viiltävän analyyttinen ote maailman tilanteeseen. Hän on ihmisyyden tutkija, yhteiskunnan kritisoija, historian tallentaja, tarinankertoja ja ennustaja. Kirjailija on tietyllä tapaa lainsuojaton, yhtä aikaa yhteiskunnan sisäpuolella ja ulkopuolella. Eihän sellaiseen voi kouluttautua, sellainen joko on tai ei, ajatellaan.

Jos taas mietitään asiaa eri kantilta, syitä voisi löytyä myös siitä, että tittelikoulutusta kirjailijaksi ei tarvita. Käsikirjoituksia vyöryy kustantamoihin muutenkin. Uusia kirjailijoita tulee, vanhoja poistuu. Kuka tahansa, joka haluaa kirjailijaksi, voi yrittää sitä. Kirjoittaminen ei ole välineurheilua. Sisältö ratkaisee.

Lisäksi luulen, että Suomen valtio ei haluaisi uutta koulutusohjelmaa, joka kouluttaa kortistoon.

Kertokaa ajatuksianne!